Toverit ! Nähdään jälleen Vappumarssilla ja muutkin ovat tervetulleita,ettei käy kuin viime Vappuna. Jouduin marssimaan yksin.
Taantumusta Päähän Marxin ja Leninin opein
Iron Mike
7450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Leninistä ei niin väliä, olen sen kuoret nähnyt Kremlissä, mutta Marxin, maailman etevimman kansantaloustietelijän ja kapitalistisen talouden kiemuroiden selvittäjän hengessa lähden matkaan! Monet elinkeinoelämän johtomiehetkin ovat vasta marxilaista kansantaloutta tutkittuaan pystyneet tajuamaan, missä milloinkin mennään! Se on tiedettä per se!
On aina myönteistä, kun ihmiset antavat arvoa juutalaisuuden merkkihenkilöille.
Tällä menolla kaikista Marxin ihailijoista voi tulla myös yleisemminkin juutalaisuuden ihailijoita ja ehkä sitä kautta Israelinkin ystäviä.
juutalaista innokkaita marxisteja, varsinkin kauppajuutalaisista!
Israelin ystäviähän kaikki marxilaiset ovatkin jo!
Melko vähän Marx kyllä juutalainen oli, vanhemmat protestantteja, käännynnäisiä tosin. En kyllä ole paremmin tutustunut ko. herran tuotantoon, mutta tuntuu melkoisen erikoiselta korostaa uskontoa tässä tapauksessa.
Voin kuvitella sieluni silmin näkymän viime vapusta:
Yksinäinen hahmo kulkemassa pienen paikkakunnan pääkatua punainen viiri käsissään hyräillen puoliääneen Internationaalin kuolemattomia säveliä.
"Käy eespäin, väki voimakas..."
Siinä kulkee sankarimme Iron Mike, jonka mieleen nousee myös toinen, vielä juhlavampi sävel:
"Sä suuri ja mahtava Neu..."
Vasta silloin Iron Mike havahtuu karuun todellisuuteen:
Toverit ovat kadonneet vappumarssilla viereltä jo vuosia sitten.
Imperialismin kavalat houkutukset, MacDonaldsin hampurilaiset ja ne kirotut juoma Cokis ja Pepsi veivät viereltä morsion ja muutkin aatteen ystävät, kun Suomi siirtyi EU:n äidillisen helman suojiin.
Hahmo on päässyt kadun päähän,edelleen yksin kulkien.
Viimeisen kadunvarsitalon pihalta alkaa kaikua aivan kuin vertauskuvallisesti pihakoiran yksitoikkoista haukuntaa kulkijaa kohti.
Huokaisten hahmo käärii virttyneen punaviirin kokoon ja katoaa sivukadun kapeikkoon.
Aika entinen ei koskaan enää palaa.
ei se kannatus mihinkään ole kadonnut Neuvostoliiton ja sosialistisen järjestelmän romahtamisen myötä.
nykyään, jos koskaan, kun näemme kapitalismin varjopuolet itäisessä ja eteläisissä naapurimaissamme sekä myös Suomessa, niin on aihetta kannattaa vasemmistoa.
Suvi-A:n suurena ihailijana ymmärrän täysin ajatuksesi.
Hänhän muistutti eilisessa HS:n haastattelussa, että vanhempien vasemmistolaisten pitäisi varoittaa nuorempia mustavalkoisesta ajattelusta, jonka yksi tunnusmerkki on Amerikka-vastaisuus.
Yhdyn mielelläni puhujaan kannattaen lämpimästi sekä häntä itseään että hänen tuoreita ajatuksiaan.
Suomen paikalleenjymähtäneille stalinisteille Siimeksen mielipiteet voivat tosin aiheuttaa psyykkisperäisiä vatsanväänteitä, mutta onneksi ilmiö on ohimenevä!