Ja miksi kirjoittaja teki Raamatusta niin epäyhtenäisen, sekavan ja erittäin ristiriitaisen kirjan?
Kuka ja miksi kirjoitti Raamatun vuonna 367?
OonTyhmäJokaKysyy
901076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Koska olin syönyt pilaantunutta vuohenjuustoa ja tulin syöneeksi vähän homehtunutta kamelinpaskaakin. Mitä vielä kyselet? Kokeile itse ja ihmettele vasta sitten!
Raamatussa on 66 eri kirjaa ja kymmeniä eri kirjoittajia. Raamattu on kirjakokoelma ei mikään romaani.
Voivathan romaanitkin olla epäyhtenäisiä, sekavia ja erittäin ristiriitaisia. Mikä oli kommenttisi pointti siis?
Juu. Kun samaan kirjaan kootaan tuhansien vuosien ajoilta ja satojen kirjoittajien tekstejä, niin olemme saaneet laajan kirjon mennen ajan kannanotoista.
Raamattu on kirjoitettu tuhansien vuosien aikana tuhansien vuosien tapahtumista eri puolella maailmankaikkeutta. Jos sinä et sitä ymmärrä, syy ei ole Raamatussa.
Eri puolilla maailmankaikkeutta :D
Niin. Sellaista ei enää ole edes. Kuten että nykyään ei kaikilla kansoilla ole omaa Jumalaansa. Syy ei tietenkään ole Raamatussa.
"Eri puolilla maailmankaikkeutta "
Näin on - Jumalan avaruuksissa ja sitten kirjattu ylös maan päällä.
Ei kai. Raamatun mukaan Jumala kirjoitti jotain maahan.
Sinulla on aivan liian vilkas mielikuvitus.
Oli osittain sattuman kauppaa mitä viralliseen kaanoniin laitettiin. Täytyy myös muistaa, että Raamatut eroavat sisällöltään osittain maantieteellisesti. Idässä on jotain mitä ei ole lännessä ja päinvastoin. Puhumattakaan kun mennään jonnekin Etiopiaan.
Voisi olettaa, että suosituimmuus periaate vallitsi hyvin pitkälle. Ne kirjat mistä pidettiin sai jäädä mutta tähän oli muutamia poikkeuksia. Pietarin evankeliumi (tai siis Pietarin nimissä kirjoitettu) ilmeisesti oli varsin kauan aikaa kanonisoitujen listalla mutta se putosi kalkkiviivoilla pois. Johanneksen ilmestykselle taas kävi päinvastoin.
Nykyinen Raamattu on Rooman katolisen kirkon vastaveto Marcianon gnostiselle Raamatulle, joka oli ensimmäinen kokoelma sekalaisia kristillisiä kirjoja.
Jumala varjelee sanansa.
Ei ole. Esim. avioliitosta ei ole voitu kirjoittaa kuten Paavali, sillä Paavalin toiminta-alueelle avioliitot tulivat 1000 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Eli pitää sen visusti omana tietonaan. Tyhmälle kansalle kelpaa raamatun fiktio.
"Nykyinen Raamattu on Rooman katolisen kirkon vastaveto Marcianon gnostiselle Raamatulle..."
Sen kyllä tiedän, että kun kirjoituksia koottiin yhteen ja samalla määriteltiin kristinuskon keskeiset opit, niin se tehtiin koska oli niin monia näkemyksiä, mm. tuo Marcionin gnostinen suunta. Mutta tietääksei hän ei koonnut mitään Raamattua tai vastaavaa, vaan ne olivat ihan vain kirjoituksia.
Rocky Marciano oli kova nyrkkeilijä.
Mikäs se Raamattu on? Se on keskitetty kokoelma kirjoituksia, jotka katsotaan opin ytimeksi. Marciano teki aivan samoin mutta ensimmäisenä ja valitsi siihen ne kirjoitukset mitkä katsoi tärkeimmäksi.
Mihin tuon väitteesi perustat? Toki jokaisella oli valikoima erilaisia kirjoituksia, mutta ne kulkivat erillisinä - ei yhteenlaitettuna teoksena.
Ei kukaan.
Siltähän se varmaan epäuskoisesta ihmisestä vaikuttaa mutta kun Jumala antaa armonsa kirkastua niin syntyy usko Jumalan sanaan ja Raamatusta tulee maailman kallein kirja, elävä ja voimallinen, erehtymätön Jumalan sana.
Siihen asti kaikki on pelkkää ulkokohtaista teoriaa. Siksi nämä tämmöiset avaukset ovat hyödyttömiä ja tyhmiä.
Kuulepas taas. Jumala ei ole sanallakaan puhunut mitään Raamatusta.
Siten sen pitäminen Jumalan sanana on suurta vääristelyä. Siihen vain ihminen pystyy.
Raamatun kirjoitti ne, jotka siinä kuvataan voittajiksi ja kaiken perijöiksi.
Käsityksiä voi olla monia. Esim. Koraani mielestäni kuvaa tilanteen, että Abraham oli saita mies pojalleen Iisakille ja Iisak oli jatkuvasti köyhyydessä. Patriarkka Iisak lähetti kaikki profeetat, jotka lähetettiin sen vuoksi matkaan koska Iisak oli OSATON ja oli jäämäisillään vaille perintöä.
Olkaa siis pienessä uskollisia ja muistaka köyhiä, jotta nämä eivät saisi puolestapuhujiksi itselleen profeettojen kaltaisia miehiä ja oppeja.
Raamattu on uskonnollista propagandaa ja antiiikin viisautta & kulttuurisidonnaista ohjeistusta sisältävä teos. Siiitä löytyy yhtenäinen "punainen lanka", jos niin haluaa uskoa.
Voit olla ehkä inhottava, mutta realisti et ainakaan ole.
Mutta siitä huolimatta Raamattu on israelilaisuuden ylistystä: Mooseksin yltyi näin: "Teidän lukumääränne on lisääntynyt ja teitä on jo kuin taivaalla tähtiä". Ja tähtiähän on satoja miljardeja.
Siitäpä vain sitten korjaamaan väärät väitteeni.
On arvioitu, että Mooses oli sotaisa ja verinen Hyksos kuningas ja faarao - tai kyseisen faaraon korkea-arvoinen virkamies - joka pakeni Egyptistä kostoa hävittyään sodan. Aiheesta kirjoitti Sigmund Freud. Kirjan nimi on Mies nimeltä Mooses ja yksijumalinen uskonto. Hän kuitenkin pelkäsi kirkkoa ja julkaisi teoksensa vasta päästyään toista maailmansotaa pakoon Britaniaan. Hän kuoli myrkkyyn pian teoksen julkaisun jälkeen. Kyseessä on auringonpalvonta eli Aton- kultti.
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2014/11/aton-kultti-osa-1-hyksos-kuninkaat.html
Tulikin mieleeni tämä piispa Huovisen lause:
"Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys. Kristus on Voittamaton Aurinko, Sol Invictus."
http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/helsingin_hiippakunnan_piispat/eero_huovinen/puheenvuoroja/?x20117=1379280
Tarkemmin tarkasteltuna uskonnot ovat melkoinen sekasotku.
Eräs tekijä joka on saattanut hämärtää raamatun yhtenäisyyttä ja järkevyyttä olivat antiikin kirkkoisät selityksineen. Paavali opetti, että: Raamattu ei ole kahleissa! Ja syntyikin monta pientä oppilajoukkoa, joilla oli osittain hullunkurisiakin käsityksiä raamatusta. Mutta kirkkoisienkin avulla nuo oppilasjoukot kukistettiin ja tehtiin raamattuun omia selityksiä.
Koraani kertoo olevansa RATKAISU mm. niihin ongelmiin, joita kirkkoisien selitysteokset olivat synnyttäneet. Eräs esimerkki on Juutalaisten syyllisyys ristiinnaulitsemiseen, joka oli lähtöisin Persian kuninkaiden ikuisista säädöksistä. Koraani ratkaisi ongelman sanomalla:
Eivät juutalaiset tappaneet Kristusta , vaan heistä vain näytti siltä. Mutta kristityt tuosta ratkaisusta huolimatta syyllistivät juutalaisia.
Kirkko ja kirkkoisät ovat hämärtäneet raamatun. Juutalaiset ovat JUURI, jota ilman koko puu on vailla ravinteita ja kieroutunut , kalkkeutunut ja paikoilleen jämähtänyt.
Paavali ei ole voinut opettaa mitään Raamatusta! Raamattu tehtiin vasta 300 vuotta Paavali kuoleman jälkeen.
Oletetun Jeesuksen aikaan siellä oli vain juutalaisia. Kukaan muu ei siis voinut olla syyllinen.
Ei kai Paavali mitään opettanutkaan, kun itse kehitti koko evankeliumin ja sijaiskärsimysopin! Näin hän sanoo Ramaatussa:
"2. Kor. 11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
1. Kor. 4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."
Koko Raamattuhan on pääosin Paavalin käsialaa ja kirjoitusta!
Ja jos puhutaan syyllisyydestä Jeesuksen ristinkuolemaan, niin Paavali oli sen juutalaisneuvoston jäsen, joka määrästi Jeesuksen kuolemaan, ja jos Paavali ei olisi tappanut Jeesusta - tai hänen sanojen mukaan kironnut ristille - niin eihän hän olisi voinut kirjoittaa mitään syntipelastusoppiaan eikä isoa osaa Raamattua? Paavali oli siis juutalainen fariseus ja Rooman kansalainen. Kolme vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen hän määräsi myös Stefanoksen kuolemaan, joten juutalaisuus on se todellista todellisempi JUURI josta koko kristitty pelastusoppi yksin armosta kumpuaa.
Miten tää nyt oikein menee - siis kristityt syyttää juutalaisia Jeesuksen tappamisesta, mutta kiittävät heitä, kun Jumala on kuollut ja saavat syntinsä anteeksi?!
Ei kai syntiä olekaan, jos Jumala on kuollut? Mutta ainakin tällä idealla toimii juutalaisten markkinatori paljon paremmin kuin Jeesuksen sanoilla ja vaatimuksilla tehdä niitä Isän vaatimia tekoja ja tehdä parannus.
Juutalainen fariseus Paavali puhuu:
Gal.3.13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Paavali "oli Rooman kansalainen". Niin varmaan ns. Jeesuskin, olihan alue Rooman Ruhtinaskuntaa.
Ennen aikaan muuten oli yleinen tapa panna ihmisiä "puuhun" virumaan". Jopa sotimisessa hävinneet. Ei se aina tarkoita olla "kirottu". Paavali otti usein aivan päättömästi esiin joitain VT:iin kuuluvia lauseita.
Jeesus ei välttämättä ollut Rooman kansalainen. Kansalaisuus oli etuoikeus. Vasta 200-luvulla kaikille valtakunnan alueella asuville myönnettiin kansalaisoikeudet.
Kansalaisena rikolliseksi tuomittu sai kunniallisemman teloitustavan kuin ei-kansalainen. Esimerkiksi apostoli Paavali, kansalainen, perimätiedon mukaan teloitettiin miekalla.
Mitähän Paavali oli ja teki, tarsolaisena, että sai etuoikeutena kansalaisuuden?
Jaa, olen jostain lukenut, etettä Saulin isä olisi ollut Rooman armeijassa ja ansainnut kansalaisuuden, jonka myös perilliset saivat.
Kansalaisuuden pystyi saamaan kolmella eri tapaa:
1) perimällä
2) ostamalla
3) ansaitsemalla
Paavali, tai Paavalin isä tai Paavalin isoisä tai Paavalin isoisoisä saattoi palvella esimerkiksi orjana jonkun rooman kansalaisen talossa Tarsoksessa ja ansainnut kansalaisuuden palkaksi.
No tähän perheeseen ei oikein orjuus sovi - tämä tiedetään Paavalin taustoista wikin mukaan:
"Paavali oli alun perin fariseus.[18][19] Farisealaisen kasvatuksen hän sai varakkaan ja oppineen perheensä tukemana kuuluisalta rabbi Gamaliel Vanhemmalta[15], ja hän itse valmistui lopulta rabbiksi. Hän pääsi opintojensa jälkeen jäseneksi Synedrioniin eli juutalaisten suureen neuvostoon, sillä hän kertoo äänestäneensä kristittyjen vainojen puolesta. Hänen isänsä oli palvellut Rooman armeijassa ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden itselleen ja lapsilleen. Ammattinsa ansiosta hän on kyennyt antamaan lapsilleen uskonnollisen kasvatuksen."
Uskonnollisuus tarkoittaa siis tuota juutalaisuutta fariseuskoulutusta kuuluisan rabbin johdolla.
"Miten tää nyt oikein menee - siis kristityt syyttää juutalaisia Jeesuksen tappamisesta, mutta kiittävät heitä, kun Jumala on kuollut ja saavat syntinsä anteeksi?! "
Niin tämä on yksi niistä ongelmista joita ei kristinuskossa ajatella eikä niitä saisi liioin juuri ihmetellä kysellä.
Miten se sovitus sitten olisi pitänyt tapahtua, jos tuo olikin väärin entä Juudas, kukapa haluaisi Juudaan paikalle itsensä sovittaa, kaikilla muilla kun on edes joku "sauma" vaan Juudaalla mittään.
Raamatussa Jeesuskin sanoi kun Juudas kavalsi että: "tätä varten sinä olet tullut",ja Jeesuksen mielestä sen joka hänet kavaltaa ei olisi ollut hyvä edes syntyä.
Niin pitäisi kai Juudas oikein nostaa uskovaisten toimesta jalustalle, että hän sai hankittua Jeesuksen ristille pelastamaan heidät synniltä - tai siis pikemminkin tuomiolta Jeesuksen veren kautta.
Juudashan ei alkuperäiissä kreikan kielisissä kirjoituksissa ole kavaltaja (jolla on hyvin negatiivinen varaus) vaan "pois luovuttaja/käsiin antaja" (paredoken).
Tuli mieleen, että Jeesuksen ja hänen porukkansa olleen juutalaisia, joilla ei kreikka ollut kovin vahva kieli. Kuinka siis "perimätietona" evankeliumit kirjoitettiin? Kreikaksi.
Ihmisten kirjoittama kirja Raamattu on. Nimenomaan useitten ihmisten kirjoittama ja siksi siitä on tullut epäyhtenäinen, sekava ja ristiriitainen kuten aloittajakin kirjoittaa.
Raamattu koottiin Toorasta sellaisenaan ja sitten Jeesuksen silminnäkijätodistajien kirjeistä ym. sellaisenaan.
Raamattuun sisällytettiin siis Tooran lisäksi kaikki olemassaolevat Jeesuksen suoranaisten opetuslasten kirjoittamat kirjeet ja raportit.
Ja ne "silminnäkijätodistukset" saatiin väsättyä vasta noin 30 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Eivät olleet kovin innostuneita Jeesuksesta.
"Jeesuksen suoranaisten opetuslasten kirjoittamat kirjeet ja raportit. "
Itse asiassa näin ei ole. Kirjoittamisen tarve lienee tullut siitä, ettei heitä enää ollut ja opetuslapset eivät tehneet mitään kirjallisia muistelmia. Tuskin heistä juuri kukaan oli luku tai kirjoitustaitoinen. Suullisesti kulkeva opetus oli tuolloin se tavallinen tapa.
wiki tietää:
"Tutkijoiden mukaan evankeliumeja ei ole kirjoitettu historiankirjoitukseksi, vaan niiden nimenomainen tarkoitus on ollut synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen Jumalan poikana ja ihmisten vapahtajana. Evankeliumikirjat on kirjoitettu jälkikäteen suullisen ja osittain kirjallisen perimätiedon pohjalta."
Näin ollen faktat ja fiktiot voi olla ihan miten vain.
Wikissä on käytetty näitä lähdeteoksia:
Aejmelaeus, Lars: Kristinuskon synty. Helsinki: Kirjapaja, 2000.
Kuula, Kari, Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. Helsinki: Kirjapaja, 2003, tarkistettu ja korjattu versio 2008
Periaatteessa nuo lähteet ovat "vanhoja". Ainakin viimeisten kahdeksan vuoden aikana yhteinäisen Q-evankeliumin ja vieleä hypoteettisemman Q-seurakunnan kannatus on ollut yleisessä laskussa maailmalla. Sen tilalle on noussut yhä enemmän ajatus että varhaiset kristityt kirjoittivat "muistiinpanoja" eräänlaisille muistivihkoille (yhteen taitetuille papyrus liuskoille), ja näin logia lähteitä oliso useampia. Lisäksi uudempibtutkimus on osoittanut että varhaisilla seurakunnilla on ollut tiiviimpi yhteydenpito (laaja kirjeenvaihto) ja ne ovat olleet järjestäytyneempiä (mallina synagoga laitos) kuin mitä mitä vielä tässä viime vuososadalla oltiin ajateltu.
Niin, en ole lukenut noita teoksia, joten en tiedä,miten paljon noita lähteitä on käytetty.
"Lisäksi uudempibtutkimus on osoittanut että varhaisilla seurakunnilla on ollut tiiviimpi yhteydenpito..."
Onko sinulla antaa jotain tietoa noista tutkimukisista?
Jos raamatun oleelliset ja todistettavat asiat kirjoitetaan ylös, niin ne mahtuu postikortille. Sillä stoorilla ei enää yksinkertaisimpiakaan voisi fuulata. Siksi tarvitaan tuollainen määrä ikenien lätkytystä, jokaiselle jotakin.
Unohdat varmaan nyt Nag Hammadin kirjaston, joka löytyi vuonna 1945 Egyptin autiomaasta. Se sisälsi sinetöityjä saviruukkuja ja paljon aineistoa kristinuskon alkuajoilta, jotka oli määrätty hävitettäväksi mahdollisesti 309. kun Jeesuskin tuomittiin harhauskoiseksi - nimittäin tuo löyty sisälsi Jeesuksen sanojen mittavimman kokoelman, jota ei ole löytynyt mistään muualta. Se sisälsi muistaakseni 114 Jeesuksen lausetta.
Mutta tällä löydöllähän ei tietysti olekaan mitään tekemistä Raamatun kanssa, koska ne oli määrätty vääräuskoisina hävitettäväksi.
Kirkkoisä Papiaksen viisiosainen teos, Logion kyriaken eksegeseos syngrammata pente, on jokaisen tutkijan märkä päivä uni. Papias keräsi teokseensa kaikki Jeesuksen opetukset ja sanomat, sekä ennen kaikkea niiden (sen hetkiset) tulkinnat ja on näin varhaisin Jeesuksen puheita käsittelevä eksegeettinen teos. Kyseessä on niin iso asia, että näiden kadonneiden kirjojen löytyminen mullistaisi koko kristinuskon. Onhan kyseessä sentään noin 25 metriä papurysta.
Tarkoittako näitä?
Qumranin tekstit ”Tekstien joukossa on Vanhan testamentin/Heprealaisen Raamatun (Tanakin) kirjojen käsikirjoituksia, apokryfisiä ja pseudepigrafisia tekstejä sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia tekstejä.”
Ei harmainta aavistustakaan.
Kyllä näistä tietoa on aika tavalla. Tosin sen etsiminen vaatii aikaa ja vaivaaa.
Niin varmasti on. Minusta ei ole kovin paljon merkitystä sillä kuka tuo henkilö on, jota aloittaja kyselee tai miksi tämä henkilö on kirjoittanut jotain. Ihminen yleensä tekee jotain siksi että hän haluaa ja siihen on mahdollisuus.
Raamatun historiasta on epäilemättä kirjoitettu paljon. Ja on tietenkin mielenkiintoista tietää historiaa. On mielenkiintoista tietää eri aikakausista, ihmisten elämästä, sellaisista asioista.
Raamattu poikkeaa tavallisesta kirjasta minun ymmärtääkseni siinä , että vaikka ihmiset ovat sen kirjoittaneet ja kääntäneet ja säilyttäneet näihin päiviin asti, on Raamattu Jumalan meille jättämää sanaa. Ja kun näin on, on vastuu Raamatun sisällöstä ja säilymisestä Jumalan.
Ihmiset tuuppaavat synnit jo Jeesuksen vastuulle, joten eipä laiteta Raamattua vielä Jumalan niskaan - ihmisen tekoja kaikki tyyni.
wiki tietää:
"Tutkijoiden mukaan evankeliumeja ei ole kirjoitettu historiankirjoitukseksi, vaan niiden nimenomainen tarkoitus on ollut synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen Jumalan poikana ja ihmisten vapahtajana. Evankeliumikirjat on kirjoitettu jälkikäteen suullisen ja osittain kirjallisen perimätiedon pohjalta."
Näin ollen faktat ja fiktiot voi olla ihan miten vain. Paavalilla on pääosa kirjoitusvastuusta, joten Paavali saa itse vastata Jumalalle kirjoituksistaan.
En tiedä mihin kukakin vastuuta tuuppaa. Itse uskon Jumalaan ja suhteessa rinnalla oleviin silloin wiki ei välttämättä ole se suunta josta etsin tietoa Jumalasta ja Hänen sanastaan.
Niin. Onhan tämä ollut varsin selvää. Olen pitänyt Paavalia kristinuskon suunnittelijana. Hän ei kirjoittanut mitään Jeesuksesta muuta kuin yleisellä tasolla; muut sitten kirjoittivat Jeesuksen elämästä. Ollaan saatu huomattavan sekava Uusi Testamentti.
Olisi pitänyt olla ainakin yksi, joka olisi tehnyt raporttia Jeesuksen toiminnasta. Nyt kaikki jäi "muistin" varaan, tai paremminkin keksityiksi tarinoiksi.
Raamattu on muuttunut, todistetusti muuttunut aikojen saatossa. Siihen on lisätty ja siitä on poistettu asioita. Tiedät varmaan, ettei Markuksen evankeliumissa ollut alunperin ylösnousemus-tyhjä hauta kuvausta. Tai että Luukkaan evankeliumin kuvaus aviorikos-kuka heittää ensimmäisen kiven tarinasta ilmestyy Raamattuihin vasta 400-luvun tienoilla.
Ja näitä muutoksia on todella paljon.
Ja tästä kuka kokosi Raamatun kysymyksestä, tiedetään paljon. Pikku vinkki, Religionforbreakfast on youtube kanava, jossa nuori salskea ammattimainen uskonnontutkija kertoo hyvällä selkeällä englannilla lyhyitä tietoiskuja. Sellaisia 5-10 minuutin videoita.
Luulen että pitäisit.
Varmasti pitäisin, sääli että en ymmärrä englantia.
Mitä tulee Raamattuun, voi olla ettei yksikään sana ole alkuperäinen tai kirjoitettu silloin kuin sen joku sanoo kirjoitetun. Jos/kun lähtökohta on se, että Jumala on, eivät nuo asiat kumoa sitä, että Jumala on ja on läsnä sanassaan, joka on siis Raamattu.
Jos/kun lähtökohta on se, ettei Jumalaa ole, ei juuri ole merkitystä sillä millainen kirja Raamattu on, kuinka oikea käännös, milloin kirjoitettu, kuinka paljon muuteltu. Tai niin ainakin itse arvelen.
"Raamattu on muuttunut, todistetusti muuttunut aikojen saatossa. Siihen on lisätty ja siitä on poistettu asioita. "
Tarkkojen tutkimusten kautta on todella tullut tuo esille.
Raamatun muutoksista on kirjoittanut mm. Ehrman, tuolla on juttua
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/2007/02/misquoting-jesus-bart-d-ehrman.html
Kun tuon lukee, ei voi kuin miettiä sitä, että jos Jumala on olemassa niin miksi hän käyttäisi kirjaa oman tahtonsa ilmaisemiseen. Kirjat muuttuvat, kieli muuttuu, sanojen merkitys muuttuu.
"Kun tuon lukee, ei voi kuin miettiä sitä, että jos Jumala on olemassa niin miksi hän käyttäisi kirjaa oman tahtonsa ilmaisemiseen. Kirjat muuttuvat, kieli muuttuu, sanojen merkitys muuttuu."
Miksi ei voi kuin miettiä....jne?
Kaikki muu toki muuttuu, mutta Jumala ei.
Mutta kuule. Jumala on valtavasti muuttunut.
Hän ei taida asua enää Jerusalemissa. Hän ei puhu enää. Häntä ei enää edes voi katsella. Hän ei anna enää sääntöjä. Hän ei järjestä täystuhoja.
Kaikki jäi kirjoitettuun kirjaan.
Jumala asuu kaikkialla ja Hän puhuu eri tavoilla. Mutta ei sinun tarvitse uskoa siihen. Minä uskon.
Jos minä olisin Jahve ja sanelisin "asia X on Z".
Kirjurit läpi historian kopioivat tekstiä ja tekevät virheitä tai tahallaan muuttavat merkitystä, jolloin "asia X onkin z" tai "asia X on C".
Toinen mikä muuttuu on sanojen merkitys. "asia Z:n idea" on tarkoittanut tuhat vuotta toista asiaa kuin nyt ja tuhannen vuoden kuluttua se on luultavasti muuta kuin mitä se on nyt.
Lue vaikka jotain vanhaa 1600/1700 luvun suomenkielistä Raamattua. Kieli muuttuu ajan kanssa. Täytyy olla aika piru mieheksi, että siitä saa nykyajan ihminen kunnolla kiinni ;-)
Mutta Raamatun mukaan Jumala ei asu "kaikkialla", vaan Jerusalemissa. Puhetyylistä en mene sanomaan. Mutta puhummehan mekin eri tavoilla eri tilanteissa.
Ja tosiaan, ensimmäinen suomennos on nyt jo ihan hupaisaa luettavaa.
Kyllä minä tiedän, että kaikki muuttuu ajan saatossa, paitsi Jumala.
Meidän ei varmasti kannata alkaa taittamaan peistä tässä asiassa. Minä uskon, että Jumala on kaikkialla läsnäoleva, Hän ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan, Hän on kaikkivaltias. Sinä uskot toisin.
Jumala-asiassa olen Raamatun varassa.
Niin minäkin olen.
Olet sinäkin hupaisa, raamattukin on köykäiseksi havaittu jo aikoja sitten, puheet on puheita ja valheet valheita. Ensimmäistäkään todistusta tästä jumalasta ei ole. Ja täällä sinä vakavalla naamalla väitä tietäväsi mikä jumala on ja että se ylipäätään on. Eikö se ole mielestäsi hassua?
Ei ole hassua. Minusta Jumalaan uskominen ei ole hassua.
Aivan, tästä asiasta ei kannata kinastella. Olen samoilla linjoilla kuin sinäkin.
Jumala voi menetellä siten. Koraanissa sanotaan: JOS ME POISTAMME SÄKEEN TAI KAKSI TAI ANNAMME SEN UNOHTUA NIIN ANNAMME TILALLE SAMANVEROISEN TAI PAREMMAN.
Esim. Krishna tietoisuus opettaa, että on olemassa Kala taivas joka on iäinen ja kaikissa ajoissa läsnä tai kykenevä aikamatkoihin. Ja niin tuon liikkeen kirjoissa onkin käännetty kirjoituksia melko vapaasti ja vapaamuotoisesti. Selitykset ovat usein parempia kuin itse tekstissä esiintyvä sana.
Se, että raamattua tai muita kirjoja muutellaan ei ole kovin merkittävä asia. Usein kuitenkin alkuperäinen jää olemaan muutetun rinnalla kunnes unohtuu. Mitä vanhempi raamattu sitä mielenkiintoisempi sitä on lukea. ESim. Geneva Bible on todellinen timantti verrattuna myöhempiin käännöksiin ainakin joiltakin osin.
Käännösten heikko taso on välillä kyllä järkyttävää.
"Käännösten heikko taso"- "Jumala voi menetellä siten".
Pyhissä kirjoituksissa esiintyvät eri jumalat tai jumaluudet kertoen aina tulevaisuuteen asti ulottuvan puolueohjelmansa, jotta heidät kansat valitsisivat juuri siksi ainoaksi oikeaksi Jumalaksi:
- Bhagavatam ja Bhagavadgita: Krishna / Maailma on 400 000 vuotta pahan vallassa. Tiedän paljon. Pahuus ja kärsimys jatkuvat.
- Vanha Testamentti : Jehova / Minä olen aina ja maailma on täysin oikeudenmukainen ja hyvä ikuisesti. Olen oikeudenmukainen. Kärsimys ja pahuus loppuvat.
- Uusi Testamentti: Kristus / Tahdon tulevan ikuisen Jumalan Valtakunnan päälliköksi. Sen valtakunnan, jonka Jehova on luvannut Danielin kirjassa. Tahdon hallita koko maailmaa ja yrittää tehdä siitä parempaa.
- Koraani : Allah / Tässä maailmassa ei hyvyys voi voittaa, vaan taistelkaa päästäksenne tuonpuoleiseen paratisiin. Siellä vallitsee ikuinen autuus.
jne.
Paavali on tehnyt kyllä parhaimman Jumalana olemisen valloituksen maanpäällä, mihin kukaan koskaan on pystynyt, ja hänellä on miljardeja kannattajia - aika tarkalleen kai noin 2,5 miljardia.
Näin hän kertoo tehneensä sen:
"2. Kor. 11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
1. Kor. 4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."
Ja näin hän raivasi kilpailijan pois, eli sanoo Raamatussa ensin näin:
Siteerausta Paavalins anoista: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."
Paavali kirjoittaa vastaavasti tuosta konkreettisesta teosta kirjeessään galatalaisille, luvussa 3 kun Kristuksessa oleva Jumala naulataan ristille näin:
"13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu". "
Nyt Paavalin mukaan Kristuksessa oleva Jumala on kirottu ristille. Miten oletat Saatanan reagoivan tähän tilanteeseen?
Ja nyt Paavalilla on kaikki valta! Koko kristitty maailma siteeraa vain Paavalin sanoja Jumalan sanana.
Hah hah Paavali!
On niin pitkää ketjua, että siirrän tuolta välistä tämän vielä tähän. Edellä arvellaan, että Paavali olisi saanut perheen kautta Rooman kansalaisuuden palkaksi orjuudesta, johon vastasin, että tähän perheeseen ei oikein orjuus sovi - tämä tiedetään Paavalin taustoista wikin mukaan:
"Paavali oli alun perin fariseus.[18][19] Farisealaisen kasvatuksen hän sai varakkaan ja oppineen perheensä tukemana kuuluisalta rabbi Gamaliel Vanhemmalta[15], ja hän itse valmistui lopulta rabbiksi. Hän pääsi opintojensa jälkeen jäseneksi Synedrioniin eli juutalaisten suureen neuvostoon, sillä hän kertoo äänestäneensä kristittyjen vainojen puolesta. Hänen isänsä oli palvellut Rooman armeijassa ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden itselleen ja lapsilleen. Ammattinsa ansiosta hän on kyennyt antamaan lapsilleen uskonnollisen kasvatuksen."
Uskonnollisuus tarkoittaa siis tuota juutalaisuutta fariseuskoulutusta kuuluisan rabbin johdolla.
Gnaeus Pompeius Magnus oli roomalainen sotapäällikkö joka hyökkäsi Jerusalemiin vuonna 63 ekr. (ja häpäisi temppelin surmaamalla papit ja tunkeutumalla kaikkein pyhimpään). Pompeius siirrätti taistelun jälkeen tuhansia juutalaisia orjiksi Aasian maakuntiin, joista monet ostettiin omien toimesta lähes saman tien vapaiksi. Todennäköisesti joku Paavalin esi-isistä oli näin vangittu ja viety orjaksi, mutta myöhemmin vapautettu ja ansainnut Rooman kansalaisuuden, joka on sitten periytynyt isältä pojalle ja niin edelleen aina Paavaliin asti.
Lähde: Titus Flavius Josephus
Eihän tuota nyt tarvitse arvuutella jonnekin ennen ajanlaskunalkua, kun se sanotaan aivan selvästi näin:
"Hänen isänsä oli palvellut Rooman armeijassa ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden itselleen ja lapsilleen."
Miksi tämä ei kelpaa arvailujen sijaan?!
Siis kyse on Paavalin isästä, joka oli palvelut Rooman armeijassa, ja josta tehtävästä oli ilmeisesti peräisin myös perheen mittava varallisuuskin.
Tämä muuten onkin metka juttu, kun juutalaiset taas odottivat Jeesusta vapauttajana, vapahtajana ja kuninkaana, että hän vapauttaisi heidät Rooman vallanalta.
Raamattu (Toora) käskee kohtelemaan maassa (Juuda/Juudea) asuvia muukalaisia hyvin ja ystävllisesti. Olen ymmärtänyt että Jeesus tulkitsi roomalaiset "muukalaisiksi maassa" ja oli siksi roomalaisia kohtaan suopea (aivan kuten rabbi Hillel).
Joo. Ja varmaan roomalaiset toimivat juuri kuten Toora käski israelilaisten kohdella muukalaisia.
Ehkä aloittajan tulisi ottaa paremmin selville Raamatun syntyhistoria, ja etsiä vastauksia oikeista lähteistä. Tässä eräs luotettava opetussivusto:
http://www.Jeesus-on-Herra.com