Maria Veitola kyläili ohjelmassaan Laura Huhtasaaren luona. Veitola yritti kovasti tuoda suvaitsevuuttaan esille maahantunkijoita kohtaan. Hän sanoi, että miksi ei kaikilla olisi oikeutta tulla Suomeen, koska kaikki suomalaisetkin voivat lähteä ulkomaille halutessaan.
Siis Veitola voisi vaikka lukea tietoa asiasta, jos vaikka pieni järjenvalo syttyisi aivoissa.
Yhdysvaltalaisen PEW-tutkimuslaitoksen viidessä Afrikan maassa tekemä tutkimus osoittaa, että jopa 75% afrikkalaisista haluaa muuttaa vauraaseen Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin.
PEW-instituutin Afrikan maissa tekemä kysely kertoo, että kolme neljästä afrikkalaisista haluaa muuttaa pois Afrikasta. Suurin osa heistä ei pakene sortoa tai sotaa vaan haluaa seurata tuttavia, ystäviä tai perheenjäseniä, jotka ovat jo Euroopassa.
– Me teemme mitä vain päästäksemme paratiisiin, kertovat äidit, nuoret parit ja nuoret miehet, jotka ovat lähteneet liikkeelle Kamerunista, Nigeriasta, Segenalista tai Ghanasta. Marokossa odottaa noin 50 000 ja Libyassa noin 400 000 laitonta siirtolaista kuljetusta Välimeren yli kohti parempaa tulevaisuutta.
Nämä onnenonkijat seuraavat maanmiehiään, joita on EU-tilastojen mukaan tullut Eurooppaan vuosien 2014 ja 2017 välillä miljoona, suuri osa turvapaikanhakijoina. Eurooppa keskittyy tällä hetkellä arabimaista tulleisiin turvapaikanhakijoihin, mutta ensimmäisellä tilalla tilastoissa on edelleenkin afrikkalaiset.
Osa kyselyyn vastanneista oli jo tehnyt suunnitelman lähtöään varten. Noin 40 prosenttia Senegalista, Ghanasta ja Nigeriasta muuttavista kertoi lähtevänsä seuraavien viiden vuoden aikana matkalle. Etelä-Afrikan ja Kenian muuttohaluisista 20 prosenttia oli tehnyt suunnitelman.
Euroopan suurimmat afrikkalaiset maahanmuuttajaryhmät ovat peräisin Nigeriasta ja Etelä-Afrikasta (300-400 000), Senegalista (270 000), Ghanasta (250 000) ja Keniasta (180 000).
Tämä saattaa ensivaikutelmaltaan kuulostaa mitättömältä, mutta jos otetaan huomioon, että näissä maissa asuu noin 1,1 miljardia ihmistä, asia muuttuukin merkitykselliseksi. Jos näistä 1,1 miljardista vain kymmenen prosenttia päättää lähteä vaellukselle kohti paratiisia, liikkeellä kohti Eurooppaa olisi noin 110 miljoonaa ihmistä.
LAITTAKAA JOKU NÄMÄ TIEDOT MARIA VEITOLALLE!

Vastaukset 15
Vanhimmat
Eikös tämä veitola ala aina kerjäämään sääliä julkaisemalla jotain meikittömiä kuviaan itsestään kun kritiikki kovenee. Hyvin lapsellinen ihminen kaikenkaikkiaan, mutta ei kai töllössä ns normaaleja ihmisiä olekaan.
Minä toivotan Afrikkalaiset ja Arabit tervetulleeksi suomeen, mutta en haluaisi että tänne muuttaa mitään alkuperäiskansaa muista euroopan maista. Ihanaa kun suomi ei ole niin kalpeanaamojen maa enää.
Nämä veitolat eivät ota huomioon sitä, että niiden tulijoiden pitäisi se tehdä omalla kustannuksella. Jos meinaa tulla elätettäväksi, niin eihän siihen riitä minkään maan rahat. Täältä kun joku lähtee muualle, niin ei varmasti saa elantoa muualla tuosta vaan ilmaiseksi.
Täysin samaa mieltä. Ei täältä eteläafrikkaan buuriksikaan heiluta. Siellä joutuu kuopanreunalle jos on valkoihoinen. Nääs siellä kun on menossa valkoisen rodun holocausti. Ei muuta.
Yleinen harhautus suvakeilta on vedota YKn ihmisoikeussopimukseen ym. "kansainvälisiin sopimuksiin. Missään sopimuksessa ei ole kuitenkaan sovittu että ihmisoikeuksiin kuuluisi vapaa pääsy Suomeen.
Inhimilliseen toimintaan kuuluu hädässäolevien avustaminen mutta se pitää tapahtua siellä missä hätää on tai lähimmässä turvallisessa paikassa.
Mihinkään järkeen ei mahdu että rajalliset resurssit tuhlataan muutamiin paratiisiin tahtoneisiin yksilöihin miljoonien avustettavien joukosta.
Siis kerrataan vielä: Suomeen pääsy ei kuulu ihmisoikeuksiin!
Huhtasaaren mukaan maailma on juutalaisten. He ovat ylempää rotua.
Veitola on yhtä pihalla kuin maaliskuinen lumiukko. Ei mulla muuta.
No on oikeus tulla Suomeen, mutta omalla kustannuksella elää täällä ja noudattaa maan lakeja ja tapoja. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Että silleen.
Jos sotien aikaan tuollaista olisi sanonut, olisi tuomittu maanpetturina.
julkkis, kun lomillakin pitää keksiä joku randomammatti, ettei tavikset pilaa veliveitolan lomia.
Mikähän paha-juoni tässä on tausta-ajatuksena.
Otapa siitä selvä.
Eilen Sipilän luona kusi hunajaa.. Ei minkäänlaista tankkaamista tai tivaamista esim. aktiivimallin tai soten johdosta, niinkuin Huhtasaarelta tivattiin jatkuvasti rasismista ja esitettiin ilmein, puhein ja elein ettei tykkää perheestä.. Jo etukäteen kertoi ennen vierailua että on ennakkoluuloja. Sipilän luo mentiin odottavin mielin "tonttupajaan". Ei tivattu köyhien ja syrjäytyneiden asemasta ja mielipiteistä tukien leikkauksien vuoksi.. No hyväosainen Maria on tuskin noista kuullutkaan ja miljonääri sipilää ei vähäosaisten tilanne vois vähempää kiinnostaa.. Liekö jakso tehty sen vuoksi, että yritetään kansan säälillä pehmentää kovia leikkauksia, pitihän pojanki kuolema oikein videon avulla tuoda julkisuuteen... Sai varmaan Sipilältä hyvät bonukset ohjelmasta..
Katsoin minäkin. Ja tosiaan osasi olla hunajainen Sipilälle. Tuollaista se pitäisi vierailu ollakin, joten siitä annan Veitolalle tunnustusta. Mutta miksi sitten toisten luona vierailut ovat ihan toisesta ääripäästä. Tarkoituksella taisi Huhtasaaren luona toimia niin kuin toimi.
Tulipa mieleen, kun maksamme tulijoille jotain 700 euroa kai kuussa, paljonkohan esimerkiksi jokin afrikan maa maksaisi minulle jos lähtisin viettämään eläkepäiviäni jonnekin halvempaan maahan.