Miksi miehet yhä tyyvät huonoihin suhteisiin?

Samuel133

Hei, olen itsekin mies, ja minun mielestäni liian harvoin puhutaan siitä että miksi miehet "kelpuuttavat" huonoimmatkin naiset parisuhteseen? Yleensä puhutaan vain siitä että millainen mies pitää olla että saa naisen, no eikö naisellakin pitäisi olla edes jotain kriteereitä?

Toisaalta ymmärrän heitä jotka ovat vasta omilleen muuttaneita, itsekin 18 vuoden ikäisenä seurustelin todella surkean naisen kanssa - ja surkealla en tarkoita välttämättä vain ulkonäköä.

Ihmettelen kuitenkin että miksi vielä 20-30 vuotiaat eli suunnilleen minun ikäiseni (olen 25) tyytyvät naisiin jotka ovat ensinnäkin suoraan sanottuna rumia, lihavia , ja tämän lisäksi laiskoja sekä äänekkäitä? minkä takia miehet käyvät tälläisten naisten vuoksi töissä ja kuskaavat heitä autolla, vaikka nainen ei anna vastineeksi todennäköisesti muuta kuin seksiä ja seuraa?

Tiedän että yksinolo voi kuullostaa pelottavalta, mutta se on hyvin todennäköisesti pidemmän päälle paljon parempaa kuin huonoon suhteeseen tyytyminen. En siis kehota että jonkun pitäisi etsiä itselleen joku prinsessa, vaan että miehetkin asettaisivat edes joitain kriteereitä ja kelpuuttaisivat vain keskivertoja tai parempia naisia - mielummin yksin kuin huonossa suhteessa periaatteella.

Jos sinun täytyy kysyä itseltäsi usein, että nautinko todella tästä suhteesta? tuoko tämä minun elämääni enemmän positiivista kuin negatiivista? ja et ole varma vastauksesta, niin todennäköisesti suhteessasi on ongelma.

Kirjoitan tämän siksi koska olen itse kokenut todella surkean parisuhteen aijemmin, ja myöhemmin tajunnut että minähän saan paljon parempiakin naisia! ja olen samalla havainnut että moni "keskiverto" mies siis sellainen joka on tavallisen näköinen, käy töissä tai opiskelee, tyytyy selkeästi keskivertoa huonompaan naiseen.

62

952

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastaus on helppo...Meillä on Suomessa miehiä enemmän kuin naisia jo muutenkin ja jos ajatellaan, että vain ne normaalipainoiset naiset huomiodaan, niin ei siihen jää kovin paljo valikoimaa..Toisin sanoen parisuhteessa eläjät olisivat vähemmistö.
      Toisaalta keskivertomieheltä teettää työtä sitouttaa se pullukkakin, puhumattakaan valio yksilöistä.

      • Samuel133

        Hmm, näinhän sitä usein sanotaan mutta itse luulen että kyseessä on juurikin yrityksen puute - tai "tyytyminen" huonompaan, otetaan sellanen asenne että "ei saa parempaa" ja juurikin siksi ei sitten saada.

      • Suomessa on paljon enemmän naisia, jotka eivät ole alkoholisoituneet, menettäneet luottotietojaan ja ovat töissä. Tosin tuon painon kanssa onkin jo haasteellisempaa...

    • IndependentSoul

      No hei...
      Kirjoitat asiaa. Ihan niin kuin nuori ihminen, olet mutkaton ja etsit vastauksia. Ei huono! :)
      Ei ensimmäinen vastaantulija ole pakonomaisesti se, joka pitää valita. Kriteerejä saa ja pitää asettaa. On kysymys omasta elämästä ja sen laadusta. Huono peruna laarissa mädättää terveenkin. Siksi. Ole kranttu, mutta inhimillisellä tavalla.

      Ei se ulkonäkö kerro oikeastaan mitään. Katso sen taakse, kokeile ja hymyile itsellesi ja jos löydät hienoja typpejä, hymyile heillekin. :)

      • Samuel133

        Niin tosiaan ulkonäkö on tässä vain metaforana - tarkoitin että kunkin olisi etsiä itselleen terveen näköinen ja myös persoonaltaan miellyttävä kumppani, enkä näe haittaa vaikka itsekin pyrkisi olemaan sellainen.

        Viestin pointti on lyhykäisyydessään se: että jos suhde ottaa sinulta enemmän kuin antaa, miksi tyytyä siihen? yksin ei välttämättä ole niin hirveää, ja se oikeakin voi vielä löytyä myöhemmin.

    • 7470

      Ikäpolvien välinen kuilu. 60-luvulla pariutumisiässä olleet naiset olivat hoikempia ja hyväkuntoisia. Juuri kukaan ei tupakoinut ja silloin sen ikäisten alkoholin käyttö oli erittäin harvinaista.
      Silloin ei tarvinnut puhua hyötyliikunnasta koska se oli osa elämäntapaa jota ei edes liikunnaksi mieltänytkään. Sama koski miehia vielä suuremmassa määrin.

      Nuorien naisten porukka on polarisoitunut. Pieni osa on todella hyväkuntoista ja suurin osa on laardiläjiä, enemmän tai vähemmän.

      • poqwl

        Nekin jotka 60-luvulla olivat hoikkia, ovat nykyään ylipainoisia. Vielä suuremalla todennäköisyydellä, kuin tämän päivän nuoret. Eli kun 60-luvulla rakastuit hoikkaan ja itsestään huolta pitävään kaunottareen, niin olet nykyisin naimisissa läskin pullaa ja sidukkaa mussuttavan liikuntaa kammoavan emännän kanssa.

        Toki, itsekin olet todennököisesti sellainen, koska miehissä on prosentuaalisesti vielä enemmän ylipainoisia kuin naisissa.

    • jututonjuttuja

      Niin ihmetellä täytyy kuka tyytyy huonoon suhteeseen? Minä en kyllä olisi huonossa suhteessa. Typerää edes pähkäillä jonkun huonoa suhdetta. Mistä tiedät että joku on huonossa suhteessa? Ai niin kun kaverit kertoo. Onkohan han noissakaan jutuissa mitään totuutta ? Jos taas itse kertoo olevansa huonossa suhteessa niin siihenkin löytyy syy. Hakeeko toisilta ymmärrystä tai seksiä? Et voi tietää miksi joku kertoo olevansa huonossa suhteessa. Kun itse tiedät mitä suhteelta haluat ja kenen kanssa niin kuuluuko muille minkälainen suhde se on?

      • Samuel133

        Olen havainnut näin olevan, viestini on tarkoitettu kannustamaan myös miehiä pohtimaan että haluavatko he todella elämältään sitä mitä suhteissaan kokevat. Yleensä tälläisistä puhuvat vain naiset.

    • kukintyylillään

      Mielummin ehkä vähän kuivempi ja nihkeämpi suhde kuin yksin ja onhan tuosta naiskumppanista jotain iloakin ollut, onhan hän sentään lapseni äiti ja sekiäkin on ollut, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tuskin sellaista naista onkaan joka sopisi mulle kuin nenä naamaan mutta luulen että ollaan kuitenkin tultu suht hyvin toimeen kun yhteisiä vuosia kohta takana 27.

      • Samuel133

        Hmm niin, viestini oli tosiaan tarkoitettu enemmänkin nuoremmille sanotaanko 18-35 vuotiaille pareille joilla ei välttämättä vielä ole lapsia ja eroaminen olisi käytännöllisempää elämän kannalta pidemmän päälle.

    • 666_63

      Tämä ei johdu sukupuolesta. Naisetkin tyytyvät huonoihin suhteisiin, jopa väkivaltaisiin. Johtunee siitä, ettei olla tilanteen tasalla, eikä riittävän rohkeita eroon.

      Itse vastustan aika tavalla sukupuolittamista ylipäätään. Kätevintä on olla vain ihmisiä toisille. Ei "vastakkaista" sukupuolta. Vanhanaikaista jaottelua. Onneksi transsukupuoliset ovat alkaneet tulla kaapista ulos.

    • 78234768

      Kysymys ei ymmärrä rakkauden merkitystä. Rakastava ihminen haluaa rakkauden kohteelle parempaa kuin itselleen. Se, joka rakastaa enemmän, myös kärsii enemmän.

    • Romhy

      Keskityt vain ulkonäköön, ja siksi vaikutat ikäistäsikin kypsymättömältä.
      Joku, mies tai nainen, saattaa olla lihava ja rumakin, mutta on sivistynyt, persoonallinen, oma itsensä.
      Joku taas on kuin Hollywood -tähti, mutta tökerö, moukka, jonka seuraan tympääntyy heti kun hän avaa suunsa.
      Ja miten niin mies käy töissä ja kuskaa autolla?! Onko yksi kaverisi tämmöinen tapaus, ja sitten yleistät ?
      Kyllä nykyään naiset käyvät myös töissä ja omistavat auton. Suomessa nuoria työttömiä, koulujakäymättömiä miehiä on enemmän kuin naisia.

      • Samuel133

        Et ymmärtäny siis viestiä, miksi lähdet liikkeelle puollustus kannalta? taitaa olla oma lehmä ojassa?

        Sanoin nimenomaan että en tarkoita vain ulkonäköä, mutta ulkonäölläkin on tosimaailmassa merkitystä, miksi terveen miehen pitäisi ottaa lihava ja tupakoiva nainen (sairaita elämäntapoja) Viestini on osoitettu niille miehille jotka ovat tälläisissä suhteissa rohkaisemaan heitä siihen että he todella miettisivät onko heidän suhteessaan enemmän positiivista vai negatiivista.

        Sillä montako tälläistä miestä minä tunnen ei olle suoranaisesti tässä yhteydessä mitään väliä, koska viestini on osoitettu heille jotka tosiaankin ovat tässä tilanteessa, siispä myöskään sinun ilmeisesti ulkopuolisen naljailut ovat täysin irrelevantteja.

        Toitotan nyt vielä muillekin lukijoille, ulkonäköä on käytetty tässä karikatyyrina koska lukuisten erilaisten myrkyllisten käytösmallien luettelu näin yleistävässä viestissä on mahdotonta.

    • Samuel133

      Jos joku ei vielä ymmärtänyt miksi viesti on kirjoitettu miehille, siksi koska minulla ei miehenä ole naisen näkökulmaa tästä asiasta. En tietenkään kannata myöskään naisten pysyvän esim väkivaltaisessa suhteessa!

      Kerroin että minulla on ollut myrkyllisestä suhteesta kokemus itsellä menneisyydessä, ja viestin tarkoitus on rohkaista nuoria (18-35v) ihmisiä olemaan roikkumatta suhteissa aivan turhaan tuhlmaassa nuoruuttaan.

      • TotuusSattuuQC

        Suhteiden hyvyyden ja sen millaista niissä ihan oikeasti on tietävät vain ne suhteessa olevat itse. Suhde joka sinusta näyttä ulospäin epätyydyttävältä, voi oikeasti olla hyvä. Ja vastaavasti ulospäin hyvältä näyttävä suhde voi olla oikeasti varsin huono.

      • vaimoexjanyx

        "minulla on ollut myrkyllisestä suhteesta kokemus itsellä menneisyydessä"

        Eikö silloin kannattaisi varoittaa miespoloja jäämästä myrkyllisiin, tuhoisiin suhteisiin? Miksi keskittyä ulkomuotoon. Oikeasti lihavan naisen tai miehen kanssa voi olla hyvä olla ja elää. Eikä siinäkään mitään pahaa, jos palvellaan toisia, molemmin puolin.

      • Samuel133
        vaimoexjanyx kirjoitti:

        Niin, sinähän tässä itse keskityt viestissä vain tuohon lihava sanaan täysin sivuuttaen sen varsinaisen sanoman.

    • Ikäsi takia sinulla ei ole vielä oikein kokemusta naisista ja pidemmistä parisuhteista.

      Pidemmän päälle parisuhteessa on aika vähän merkitystä ulkonäöllä. Eihän se toinen saa vastenmielinen olla, mutta riittää, kun on edes siedettävä.

      Pitkässä parisuhteessa kysymys on toisen kunnioittamisestaja toisen hyvyydestä. Hyvässä lykyssä vietät pidemmässä parisuhteessa 1% ajastasi naisen kanssa setatessa ja muu on arkista kanssakäymistä. Naisen hyvyyden parisuhteessa ratkaisee todellakin jokin muu kuin se onko hänellä timmi vyötärö tai pystyt rinnat.

      Jopa siellä sängyssä valitsen mielummin sen aktiivisen taviksen, kuin seksikkään meritähtinaisen. On pidemmän päälle todella rasittavaa, jos olet aina se aloitteellinen osapuoli makuuhuoneessa.

      Meinasin kirjoittaa vähän pidempäänkin, mutta sitten mietin, että jos toinen vaan ei tajuu, niin kaikki selostaminen on turhaa.

      Surkein kohtalo on tietysti niillä miehillä, jotka menevät naimisiin nätin ja hoikan ja turhamaisen naisen kanssa ja parin lapsen jälkeen tuosta naisesta on jäljellä vain turhamaisuus.

      • mitensenytmenikään

        Todella hyvä kirjoitus yogamies. On hyväkin juttu, että ulkonäkö ei ole tärkein asia ja huomioidaan ne pulleissa ihmisissäkin olevat hienot luonteenpiirteet, mutta mutta. Aina muistutetaan kuinka lihavat ihmiset ovat upeita ja valoisia ihmisiä, vaikka he saattavat olla hyvinkin ilkeämielisiä, parisuhteissaan hyvin vaativia ja määrätietoisia, mutta jotenkin sitä vaan katsotaan helpommin läpi sormien. Mutta jos nätimpi nainen on hiukkasen vaativampi niin puuhkutaan herkästi, että se nyt vaan on turhamaisempi ja haasteellinen vaikkei olisi yhtään niin haasteellinen kuin se pyöreämpi. Yleistykset on hirmu hieno juttu.

      • Samuel133
        mitensenytmenikään kirjoitti:

        On vähän "surullista" miten moni tarttui tässä tekstissä sanaan "Lihava" ilmeisesti se loukkasi, kyse oli vain karikatyyristä ja esimerkistä, yhtähyvin olisi voinut sanoa laiska,nalkuttava tai väliinpitämätön. Tosin olisi joku siitäkin ottanut nokkiinsa, ja sanonut että mitä vikaa tässä aspektissa muka on.

        Viestin kokonaisuudessa lihavuus ei todellakaan ollut se tärkein pointti.

      • mitensenytmenikään kirjoitti:

        Todella hyvä kirjoitus yogamies. On hyväkin juttu, että ulkonäkö ei ole tärkein asia ja huomioidaan ne pulleissa ihmisissäkin olevat hienot luonteenpiirteet, mutta mutta. Aina muistutetaan kuinka lihavat ihmiset ovat upeita ja valoisia ihmisiä, vaikka he saattavat olla hyvinkin ilkeämielisiä, parisuhteissaan hyvin vaativia ja määrätietoisia, mutta jotenkin sitä vaan katsotaan helpommin läpi sormien. Mutta jos nätimpi nainen on hiukkasen vaativampi niin puuhkutaan herkästi, että se nyt vaan on turhamaisempi ja haasteellinen vaikkei olisi yhtään niin haasteellinen kuin se pyöreämpi. Yleistykset on hirmu hieno juttu.

        Itsehän en lihavaa naista siedä siis oikeasti lihavaa. Se on eräs tärkeä kriteerini parinvalinnassa. Yleisesti vain kauhistelen naisia, joilla katastrofin ainekset ovat kasassa, kun lakkapullo unohtuu venereissulta tai ei voi osallistua saunailtaan sen takia, että meikit menee pilalle.

        Mutta joo. Kauneus ei ole synonyymi turhamaisuudelle, nuoruus ei tyhmyydelle, eikä lihavuus leppoisuudelle.

      • Samuel133
        Yogamies kirjoitti:

        Nonniin itsekin myönsit, eli näytät kuitenkin osittain myös ymmärtävän kysymykseni.

        Siis tuon, että et itsekään oikeasti lihavaa naita sietäisi, en minä tässä todellakaan hae sitä että jokaisen miehen pitäisi hakea kumppania joka täyttää huippumallin mitat, mutta nostin lihavuuden esille siksi, koska naisetkin tapaavat vaatia mieheltä edes jonkinmoista ulkoista olemusta, niin on ihan suotavaa että mieskin saa vaatia kumppaniltaan edes normaalin painon rajosisa pysymistä.

        Lihavalla tarkoitan että jos nainen on esimerkiksi noin 160cm pitkä ja painaa 80 kiloa, silloin nainen on selkeästi lihava, niin ettei se ole enää terveellistä tai terveen näköistä.

        Enkä näe tosiaankaan että miksi kaunis ja hoikka nainen olisi yhtään sen "turhamaisempi"

      • Samuel133 kirjoitti:

        Kyllä, mutta itse olen yli 190 , tumma ja raamikas, joten minulla on varaa valita.

        " koska naisetkin tapaavat vaatia mieheltä edes jonkinmoista ulkoista olemusta, niin on ihan suotavaa että mieskin saa vaatia kumppaniltaan edes normaalin painon rajosisa pysymistä."

        Tämähän on tuon sinkut-palstan ydinkysymys . seiskan naiset hakevat kympin miestä https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/297898-deittigurut-seiskan-naiset-hakevat-liian-usein-kympin-miesta

        Naisilla on varaa valita ja markkina on todella vääristynyt osittain miesten omasta syystä. Mennään vain jokaisen pillun perässä, mikä näkyy.

    • vaimoexjanyx

      Niin. Mistä tiedät onko lihavan naisen kanssa niin kurjaa kuin kuvittelet? Kyllähän lihava nainen on koko joukko ominaisuuksia, paljon muutakin kuin lihavuutensa. Ja kauneushan on aina katsojan silmissä. Miksi kovasti painotat ulkonäköä? Mikset laulaisi kuten Leevi & the Leavings

      "Minä sinulle tehdä jos saisin
      Sitä mitä silloin en kehdannut kysyäkään
      Rinnoista sua puristaisin
      Kun ei ne piilossa tahtoneet pysyäkään
      Sä olit sopivasti lihava

      Sinä typerä olla saat
      Kanamainen, hälmä nainen
      Sun turha on luulla
      Mun tahtovan kuulla
      Jotain järkevää

      Ne sinun muotosi kurvikkaat
      Saivat aikaan valtavan paineen
      Kun päällesi puskin
      Niin muu oli tuskin
      Yhtä tärkeää

      Minä sinulle tehdä jos saisin
      Sitä mitä silloin en kehdannut kysyäkään
      Rinnoista sua puristaisin
      Kun ei ne piilossa tahtoneet pysyäkään
      Sä olit sopivasti lihava

      En edes tiedä miksi kiihottaa
      Mua yhtä pitkä kuin leveä nainen
      Jalat kuin pylväät ja rinnatkin ylväät
      Joista kiinni saa

      Se nainen unissani liihottaa
      Se lähes sadan kilon keijukainen
      Muodokas kyllä, kun ei vaatteita yllä
      Ole… "

    • Samuel133

      Kukaan ei siis vieläkään osannut lukea vastauksiani, ulkonäkö tässä kontekstissa oli "karikatyyri" eli metafora, tiedättehän sellainen mitä esim monet uskonnolliset tekstit on täynnä.

      On helpompi käyttää nettikeskustelussa karkeata metaforaa, kun eritellä jokaista ikävää luonteenpiirrettä.

      Voitte syyttää ikääni tai muuta, minulla kuitenkin on kokemusta niin omista kuin esim sukulaistenkin suhteiden seuraamisesta - kuten joku itsekin sanoi turha selittää jos toinen vaan ei ymmärrä.

      Katsokaas kun kysymykseni ei ollut niille jotka ovat tyytyväisiä lihavaan naiseen esimerkiksi, (On muuten uskomatkonta miten niin moni tarttui tuohon "Lihava" kohtaan, vaikka se oli vaik esimerkki ja karikatyyri) vaan tämä oli pohdinta että miksi niin moni ihminen on ylipäätään suhteessa mikä tuo tälle ihmiselle käytännössä enemmän negatiivista kuin positiivista elämäänsä.

    • Samuel133

      Moni myös täällä huomauttaa kuinka ulkonäkö ei ole tärkein asia, ei olekkaan, edelleen se on tässä käytetty ESIMERKKINÄ. Kuinka monta vuotta pitää muuten olla suhteessa että teidän mielestä saa kertoa näkemyksensä ja on "valmis kertomaan" sen ? Minun mielestäni ajalla ei ole tässä kontekstissa niin intensiivistä merkitystä kuin annatte ymmrätää.

      Tietäähän sen kukin ettei pelkällä ulkonäöllä voida olla parisuhteessa, kehoitan lukemaan ylemmän viestin jotta ymmärrätte mistä tässä tekstissä oli kyse. Mutta tässä viestissä haluan puolustaa myös sitä näkökantaa että ulkonäölläKIN on merkitystä - eli siis, väittäisin että on ihan fine että terveen näköinen ihminen haluaa rinnalleen toisen terveen näköisen ihmisen, niin se biologia vaan toimii. - Tästä syystä ulkonäköä on käytetty ESIMERKKINÄ, tässä kirjoituksessa.

      Silti ettette nyt ymmärrä väärin LIHAVUUS EI OLLUT JUTUN POINTTI, VAAN NEGATIIVISET SUHTEET YLIPÄÄTÄÄN. ÄLKÄÄ TARTTUKO SANAAN LIHAVUUS VAIKKA SE AHDISTAAKIN.

      Capsit siksi ettei keltään jää nyt taas jälleen ohi.

      • eiturhaaminusta

        Miksi ei olis voitu tarttua tuohon lihavuuteen. Itsehän sanoit, että ulkonäöllä on vaikutusta. Lisäksi ulkonäköön yhdistetään herkästi myös tiettyjä luonteenpiirteitä.

      • "On helpompi käyttää nettikeskustelussa karkeata metaforaa, kun eritellä jokaista ikävää luonteenpiirrettä."

        No kovin onnistunut sinun metaforan käyttö ei ollut. Jos käytät ulkonäköä metaforana luonteenpiirteestä olet todella pahasti metsässä. Voisit käyttää turhamaisuuden, riitaisuuden, pikkutarkkuuden metaforana vaikka sanaa hankala, tai vaikea mutta et lihava tai ruma.

        Alkuperäiseen kysymyksen kuitenkin:

        Kyllä olen itsekin ihmetellyt samaa asiaa joskus ja ihmettelen edelleen, mutta myös oppinut huomaamaan, ettei kaikki ole päällepäin sitä miltä näyttää.

        1) Jotkut miehet eivät vain tiedä paremmasta. Jos suhteita on vähän tai nolla, voi luulla, että kaikki naiset ovat sellaisia, varsinkin jos äiti on ollut samanlainen.

        2. Toiset taas pitävät ns. määrätietoisista naisista, jotka kertovat kaapin paikan ja itselle jää vain totteleminen,

        3. Jotkut vaan jäävät nalkkiin lasten tai asuntolainan takia.

        4. Miehille yleisesti riittää paremmin, että nainen vain on. Ei kaivata suurta sielujen sympatiaa tai suuria tunteita, vaan se ns naisen käden kosketus kotiin. Kotia pidetään tukikohtana harrastuksille, työssäkäynnille yms.

        5. Normimiehellä ei ole kauheasti valinnanvaraa. Keskimääräinen suomimies on aika ruma, eikä yleensä mikään supliikkikaan.

        6. Ehkä tiedostetaan myös, ettei sitä itsekään niin täydellisiä olla. Tiskit jää helposti tiskaamatta ja lenkillä käymättä ja salaatit jääkaappiin.

      • yli35v.yhdessä
        Yogamies kirjoitti:

        "On helpompi käyttää nettikeskustelussa karkeata metaforaa, kun eritellä jokaista ikävää luonteenpiirrettä."

        Hyvä! Kenenkään ei pitäis elää huonossa suhteessa eikä riidellä koskaan eikä kärsiä fyysisesti eikä henkisesti.
        Ihmiset ovat ihmisiä ja vikoja löytyy kaikista. Loppuelämä sovitellaan sitten niitä huonompia ja parempia ominaisuuksia yhteen vaihtelevalla menestyksellä. Parempi erota ennénkuin on lapsia, muttei sekään onnistu juuri koskaan. Hyväksikäyttö on molemminpuolista, ei voi sanoa sen riippuvan sukupuolesta.

      • Samuel133
        Yogamies kirjoitti:

        "On helpompi käyttää nettikeskustelussa karkeata metaforaa, kun eritellä jokaista ikävää luonteenpiirrettä."

        No kovin onnistunut sinun metaforan käyttö ei ollut. Jos käytät ulkonäköä metaforana luonteenpiirteestä olet todella pahasti metsässä. Voisit käyttää turhamaisuuden, riitaisuuden, pikkutarkkuuden metaforana vaikka sanaa hankala, tai vaikea mutta et lihava tai ruma.

        Alkuperäiseen kysymyksen kuitenkin:

        Kyllä olen itsekin ihmetellyt samaa asiaa joskus ja ihmettelen edelleen, mutta myös oppinut huomaamaan, ettei kaikki ole päällepäin sitä miltä näyttää.

        1) Jotkut miehet eivät vain tiedä paremmasta. Jos suhteita on vähän tai nolla, voi luulla, että kaikki naiset ovat sellaisia, varsinkin jos äiti on ollut samanlainen.

        2. Toiset taas pitävät ns. määrätietoisista naisista, jotka kertovat kaapin paikan ja itselle jää vain totteleminen,

        3. Jotkut vaan jäävät nalkkiin lasten tai asuntolainan takia.

        4. Miehille yleisesti riittää paremmin, että nainen vain on. Ei kaivata suurta sielujen sympatiaa tai suuria tunteita, vaan se ns naisen käden kosketus kotiin. Kotia pidetään tukikohtana harrastuksille, työssäkäynnille yms.

        5. Normimiehellä ei ole kauheasti valinnanvaraa. Keskimääräinen suomimies on aika ruma, eikä yleensä mikään supliikkikaan.

        6. Ehkä tiedostetaan myös, ettei sitä itsekään niin täydellisiä olla. Tiskit jää helposti tiskaamatta ja lenkillä käymättä ja salaatit jääkaappiin.

        Yogamieskin vastasi vihdoin kysymyksiin, ja voisin itse todeta että "metafora" ei ollut ehkä paras sanavalinta, sanoisin enemminkin karikatyyri tai esimerkki - mutta nämäkin ovat henkilökohtaisen kommunikaation piirissä ymmärrettäviä termejä, joten tarkoitusperäni ei tietenkään voi 100% aueta anonyymin nettikeskustelun tiimellyksessä.

        Lihava oli 1 esimerkeistä, ja myös alkuperäisessä avauksessa on käytetty muitakin esimerkkejä kuin lihava. Lihavat naiset ovat oman kokemukseni perusteella useammin laiskoja ja itsekkäitä, lihavuus siis on kuin onkin tavallaan metafora laiskuudelle ja väliinpitämättömyydelle. Ei tietenkään aina ole näin, mutta sanotaanko että ei ole välttämättä aivan liian kaukaa haettua että ulkoinen kuvastaa sisäistä.

        6 Pointtia oli kaikki ihan hyviä, paitsi viides - en ymmärrä tätä suomalaisten häpeää??? Miten niin suomimies on yleensä ruma? mihin verrattuna? minusta päinvastoin suomalaiset on yksi kauneimmista kansoista. Se on totta että kommunikaatio täällä ei monesti pelaa ihmisten kesken ylipäätään.

        Auttaako tämä ymmärtämään: Laitoin googleen Italian man:
        https://www.google.fi/search?q=italian+man&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjv-ozSxqLaAhXKFSwKHYszAOEQ_AUICigB&biw=2563&bih=1336

        Sitten Finnish man
        https://www.google.fi/search?biw=2563&bih=1336&tbm=isch&sa=1&ei=PsjFWvGLN8KxsAGI8YDoDQ&q=finnish+man&oq=Finnish+&gs_l=psy-ab.1.0.0i67k1l2j0l2j0i67k1l4j0l2.84962.89769.0.92059.19.12.0.1.1.0.115.837.10j1.12.0....0...1c.1.64.psy-ab..9.9.618.0..0i10i67k1.79.CgkaI_Nh6Mg

        http://per-looks.tumblr.com/

        Googlella tulee italialaisista enemmän jotain mallikuvia, suomalaisista randomimpia, eise tarkota vielä mitään.

        Ja tuo per-looks ? niin sinne on ilmeisesti tahallaan koottu joko rumien tai pelkästään vanhojen
        ( ei siis varsinaisesti rumien vaan vanhojen ) suomalaisten kuvia, kun lähden tästä kaupungille niin näen todenäköisesti myös komeita suomalaisia nuoria miehiä ja kauniita naisia, joten vaikuttaa lähestulkoon "rasistiselta propagandalta" suomalaisia kohtaan.

        Voi olla että italiassa tms, pukeudutaan toki yleisesti ottaen muodikkaammin, mutta lähtisin arvioimaan ihmisten viehättyvyyttä vasta paikanpäällä enkä vain internetin perusteella.

        Ei kaikki naisetkaan välttämättä välitä samasta arkkityypistä "pitkä,tumma ja hoikka" vaikka toki brittiläisissä deittailu ohjelmissa sellaista toivovat, mutta nämä samat naiset ovat yleensä niitä joille ei kelpaa kukaan, ja kuten aijemmin sanoit on osittain miesten vika että naisilla on valinnan varaa, juuri siksi koska joillekin miehille kelpaa kaikki, heheh.

        "Googlella tulee italialaisista enemmän jotain mallikuvia, suomalaisista randomimpia, eise tarkota vielä mitään."

        Kuten Peter Franzen, Mikko Nousiainen, Heikki Kovalainen. Mitä jos italialaisissa miehissä on paljon malleja. No makuasioista on turha jankata, mutta jos olet täysin rehellinen itsellesi, tiedät että olen oikeassa tässä suomalaisten miesten ulkonäköasioissa.

        Tummat voimakkaat piirteet ovat kautta aikojen olleet naisten mieleen.

    • Ymmärrätvieläedessäpäin

      Kypsymättömyytesi tulee aika vahvasti esille kirjoituksestasi. Olet nähnyt ehkä esimerkin tai kaksi tuollaisesta tilanteesta. Mitä enemmän ikää tulee, sitä ihminen aikuistuu ja ns. "Ulkoiset ominaisuudet" on toissijainen juttu.
      Myös mielestäsi ns. Ruma ja lihava nainen voi olla äärimmäisen hyvä ja rakastava kumppani parisuhteessa. Jokin syy siihen aina on parisuhteessa, että yhdessä ollaan.

      • yli35v.yhdessä

        Kai ulkonäöllä on jotain merkitystä nuorina sanotaan alle 30v, kun kumppania haetaan. Mulle ei oikein ollut silloinkaan. Kumppanin kohtelu on paljon tärkeämpää. Samansuuntainen huumori yms. Samansuuntaiset arvot kuten nyt voi hienosti sanoa.

        Kumpi vaan puolisoista voi lihoa. Naisille se käy usein lasten syntymän jälkeen ja miehille, jos se juotava maistuu. Tai voi se juotava maistua kummalle vaan.

        Miehille kai sopii, että nainen hoitaa ehkäisyn? Usein se ehkäisy aiheuttaa päänsärkyä, lihomista tai anemiaakin, kun vuotaa niin runsaasti. Tai ei tykkää enää siitä miehestä lähellään. Ja miten mies reagoi? Onko hankala akka ja suhde huono? Eipä muuta kuin uutta etsimään?

        Miksi se autolla kyytiminen on muuten hankalaa t. paljon vaadittua miehiltä?

      • Samuel133

        Tälläiset "ymmärrät vielä" viestit ovat vain säälittävää egon-pönkitystä jolla ei ole varsinaisen aiheen ja kysymyksen kanssa mitään tekemistä, biologisista syistä ihmisen on syytä hankkia itselleen terve kumppani kuten myös eläimet luonnossa tekevät. Ainakin jos tarkoituksena on perustaa perhe, seurahan toki voi olla muodoltaan millaista vain kuhan jutut natsaavat yhteen.

        Ehkä teidän "ei-pinnallisten" pitäisi hyväksyä myös se että ulkonäölläkin on merkitystä.

        Autolla kyydittämisellä tarkoitin sitä, kun nainen sysää kaikki hommat miehelle, miehen pitäisi kuskata naista vaikka tämä vain istuu perseellään ja valittaa tyylisesti.

      • Samuel133
        Samuel133 kirjoitti:

        Mitä tarkoitin tässä egon-pönkityksellä on se, että kun jotkun ihmiset tarttuvat täällä pelkästään ulkonäkö aspektiin, eli vain yhteen esimerkeistäni jotta saisivat tuntea itsensä päteväksi sanomaan että "kyllä sinä poika vielä ymmärrät ettei ulkonäkö ole kaikki kaikessa" jestas sentään, eihän tässä missään vaiheessa ole niin väitettykään että se olisi joten kommentointinne tapahtuu ehkä asian vierestä, mutta ei asiaan kuuluvasti.

      • ihanjärjelläajateltuna

        Olette oikeassa, että ulkonäöllä on vaikutusta silloin, kun kumppania haetaan, mutta myöhemmin painaa ne muut, luonne ym.asiat enemmän. Ja tässä on yksi syy miksi naiset ja miehet ei niin herkästi eroa huonoistakaan suhteista. Tiedetään, että alussa ulkonäöllä on suuri vaikutus ei kukaan tee ensivaikutusta kehenkään fiksuudella ja mukavalla luonteella, vaikka mitä muuta väittäisitte niin niin se vain menee. Ja ihan yhtä paljon, sillä ulkonäöllä on suhteen syntymiseen ja alkuvaiheeseen vaikutusta myöhemminkin vanhemmalla iällä. Sopivia ehdokkaita ei vaan ole, kilpailu on kovempaa ja vain parhaimman näköiset rupsahtaneistakin valkkaa. Eli kyllä ihminen vanhemmiten, yli nelikymppisenä saa huomata joko olevansa yksin eron jälkeen tai hyväksi käytettävänä panopatjana varatuille tai sinkuille. Ja hei tässä ei ole katkeruutta tai muuta vaan yksinkertaisesti faktaa. Itse eroa pohtiessakin olen tarkkaan miettinyt ja vuosien myötä hyväksynyt yksinäisen keski-iän, seniori-iän ja vanhuuden jos täällä sitten haluaa keikkua, ihan tyyni mieli asiasta. Faktaa on, että vaikka olisit kuinka fiksu ja luonteeltasi mukava niin hyvän kumppanin löytäminen vanhemmiten on vaikeaa ellei mahdotonta.

      • yli35v.yhdessä

        Siis nainen sysää kaikki auto- ja kuljetushommat miehelle seurustelusuhteessa? Yhtä hyvin mies voi odottaa naisen tekevän kaikki kotityöt sisällä ja puutarhassa ja anoppilassakin kaupan päälle. Niistä asioista pitää voida neuvotella. Mieheni kanssa ollaan molemmin puolin kuskattu toista töihin tms. Mieheni tekee enemmän ulkona ja sanotaan kaikki autohommat ja minä enemmän sisätöitä. Valittamista ei kovin paljon harrasteta. Olen kuvitellut, että miehet pitävät autoilusta.

        "Kyllä sinä poika" vielä huomaat, että näillä sivuilla ei juuri koskaan keskustella apn rajaamasta aiheesta vaan eksytään yleensä sivupoluille ja ymmärretään väärin kaikkia viestejä; osin tahallisestikin. Tämä on kohtuullisen hyvä ketju. Aiheesi on ihan hyvä.

    • Samuel133

      Kun nyt olen huomannut viestin varsinaisen tarkotuksen menevän monesti hukkaan niin tässä on tiivistys miten sen olisin voinut kuvailla:

      Mikään toisen osapuolen yksittäinen piirre, kuten lievä lihavuus tai itsekkyys, tai laiskuus ei välttämättä tee suhteesta huonoa, esimerkiksi itsekkyydestä voi olla jopa hyötyä ja jokainen ihminen on jonkinverran itsekäs.

      Tarkoitus oli pikemminkin saada ihmiset pohtimaan, että miksi olla suhteessa joka on 90% pelkästään rasite? tarkoitus oli saada ihmiset pohtimaan että tuoko tämä suhde minulle enemmän positiivista kuin negatiivista elämääni? Tämäkin pohdinta on itsekäs, mutta silti hyödyllinen prosessi. Samalla voi pohtia että mitä itse antaa suhteelle.

      Tämä siis koskee lopulta molempia sekä miehiä tai naisia, miksi olla kumppanin kanssa josta ei ole mitään muuta kuin rasitetta joka haluaa vaan itseään passattavan eikä ole valmis tekemään suhteen eteen juuri mitään, miksi olla tälläisen kumppanin kanssa pelkästään siksi että olisi seksiä tai seuraa, sama koskee esim yltiö mustasukkaisia kumppaneita jotka haluavat nähdä sivuhistoriasi ja sähköpostisi ettet vaan "flirttaile kenellekään" tms, miksi olla tälläisen kumppanin kanssa ellei hän sitten ole muuten ns "täydellinen"?

      Miksi ei mielummin ole vaikka yksin , kunnes löytää todellisesti sopivan kumppanin jonka kanssa pystyy rakentamaan suhteeseen joka on mollemmille plussaa?

      Nämä on siis asioita joita jokainen voi miettiä tahollaan, esittää sen itsekkään kysymyksen "onko tästä suhteesta minulle enemmän ns hyötyä vai haittaa"

      • yli35v.yhdessä

        Voisit muuten kertoa mikä sua itseäs piti huonossa suhteessa? Miksi kuuntelit laiskaa valittajaa, joka ei itse tehnyt mitään?
        Raha- ja asuntoasiat pitää koossa monta perhehelvettiä, vai kuinka? Mikset olisi oikealla asialla, kun et halua välttää huonoa suhdetta. Ole vaan yksin niin kauan kuin haluat. Tosin iän karttuessa tavat on vaikeampi sovittaa yhteen. Nuorena sopeutuu paremmin.

      • uidt

        "miksi olla suhteessa joka on 90% pelkästään rasite? "

        Vastaus: läheisriippuvuus. Itselle haitallista asiaa tule päättäneeksi, koska on niin kiinni haitallisessa asiassa. Vrt. muut riippuvuudet, kuten päihderiippuvuus. Jos ihminen on kymmeniä kiloja ylipainoinen, niin siinä on kyse ahmimishäiriöstä. Ihminen hakee turvaa, lohtua mässäilemällä, tukahduttaa tunteitaan. Tähän on saatavissa terapiaa, vaikka moni ei sitä tiedä. Aika jännä, kun usein suositellaan vatsalaukun pienennysleikkausta, eikä terapiasta hiiskuta mitään.

      • Samuel133
        yli35v.yhdessä kirjoitti:

        Voisit muuten kertoa mikä sua itseäs piti huonossa suhteessa? Miksi kuuntelit laiskaa valittajaa, joka ei itse tehnyt mitään?
        Raha- ja asuntoasiat pitää koossa monta perhehelvettiä, vai kuinka? Mikset olisi oikealla asialla, kun et halua välttää huonoa suhdetta. Ole vaan yksin niin kauan kuin haluat. Tosin iän karttuessa tavat on vaikeampi sovittaa yhteen. Nuorena sopeutuu paremmin.

        No mä kerron, olin vielä hyvin lapsellinen 18v jolla oli vasta 2 parisuhde kokemusta takanaan (1yli vuoden ja 1 ihan lyhyt, ette varmaan edes laskisi sitä suhteeksi) sitten käytännössä asuin tälläisen tytön kanssa joka uhkasi esim tappaa itsensä jos lähtisin menemään, siksi olin siinäkin suhteessa yli vuoden ajan, vaikka se oli lähes pelkkä rasite - koska minulle ei ollut vielä hirveästi parisuhde kokemusta, ehkä ajattelin myös että uuden suhteen löytäminen olisi vaikeaa? en muista enää niin tarkkaan kaikkia sen hetkisiä mietteitäni.

        Se suhde mikä minulla silloin oli, oli läheisriippuvaisen naisen kanssa joka ei kestänyt yksinoloa ja piti minua lähestulkoon "vankina" oli toki omaa sen aikaista saamattomuuttani että roikuin hänessä niinkin kauan, mutta nuorena kuulema muutkin tekee "virheitä" ja oppii niistä.

        Itseasiassa tällä hetkellähän en ole yksin, vaan olen ollut nykyisessä suhteessa yli 2 vuotta, se nyt vaan ei varsinaisesti liity tähän aiheseen, vanhempi liittyy aiheeseen siksi mainitsin siitä.

        Niin, nuorena voi tehdä virheitä ja viisas oppii niistä. Ihmiset eivät ole täydellisiä minkään ikäisinä. KIva, ett sulla nyt on kunnon suhde.
        Jos lapsen/lapsia päätätte tehdä, silloin astutte vaaravyöhykkeelle. Aikaa t. energiaa ei ehkä riitä ulkonäön t. suhteen hoitamiseen. Lapsettomien suhteet ovat lujempia tilastollisesti, kun ei ole kersoja häiritsemässä.
        Minkä ikäinen vaan voi sairastua ja tukan t. jonkin muun menetys vaikuttaa ulkonäköön ja mielialaan ja siten suhteeseenkin. Toivottavasti suhteenne kestää sen t. lapsenteon paineet, jos kohdalle huonosti sattuu.
        Hyvää jatkoa Sinulle. Jos teet aloituksen toiste, älä rajaa otsikossa niin, että naisten pitäis jatkaa huonossa suhteessa.

    • exläskisyömishäiriöinen

      Kun pilkka osuu ja syvälle, yhäkin, se saa näkemään pelkkää mustaa raivoa.

      Olen syntymästäni saakka ollut lihava. Äitini oli lihava, hänen äitinsä oli lihava. Ihania ihmisiä molemmat, maailman parhaita, molemmat jo kuolleet, isänikin oli tukeva. Saan syyttää geenejäni siitä, että olen syntynyt tällaiseksi kuin olen, tämä on maailman vaikein asia hyväksyttäväksi.

      Ensimmäinen valokuva minusta on otettu tunti syntymästä, lihava pulloposkihan siinä kellottaa alasti läskimakkarajalkoineen sairaalan sängyllä.
      Jokaikinen päiväkotikuva, minä olen se porukan painavin lapsi, koulukuvat sama juttu, olen läskein kaikista. Jo päiväkoti-ikäisenä painoani kommentoitiin. Menin isokokoisena 6 vuotiaana eli aiemmin kouluun. Kuuntelin joka ikinen päivä ensimmäisestä luokasta asti kommentteja koostani. Olin täysin sopeutunut ulkonäkööni, olin läskein, so what, elin onnellista lapsuutta lihavuudestani huolimatta. Oli kavereita, juoksin siinä missä muutkin. Minut valittiin aina ensimmäisenä sekapesisjoukkueeseen koska yksikään poika ei osunut yhtä hyvin ja lyönyt niin pitkälle kuin minä. Yksikään poika ei pärjännyt lätkässä minulle, joten olin ainoa tyttö poikien lätkäpeleissä. Olin kaveriporukan vahvin ja myös sen vuoksi kaveripiirissä kunnioitettu. Minulla on leveä hymy kasvoilla kaikissa koulukuvissa 5 luokan luokkakuvaan asti.

      Kuudennella meillä oli lääkärin tarkistus. Pituus ja paino, minä pullero siinä vaa'alla. Koululääkäri (nainen) totesi kouluterveydenhoitajalle kauhistuneena, että katso!!! tämä (siis minä) tyttöhän painaa 75 kiloa! 75 kiloa!!! 25 kiloa enemmän kuin minä!
      En ole koskaan, en ikinä, tuntenut niin suurta häpeää kuin silloin tunsin. Tajusin, että minä olen ihmissaastaa, täysin epänormaali.

      Lopetin syömisen käytännössä kokonaan, valehtelin vanhemmilleni, oksensin kaikki syömäni ruuat heti kun mahdollista, koulussa pakoilin vessassa ruokavälkät. Nälkiinnytin itseäni ja silti aina vain peilistä katsoi iso läski naama.
      Laihduin, vanhemmat käyttivät monta kertaa lääkärissä, lääkärit eivät ottaneet todesta, olinhan pikkuhiljaa normaalipainoinen, terve lapsi.
      vajaat 13 vuotiaana jouduin ensimmäisen kerran sairaalaan, olin 48 kiloinen, kuivunut, hivenainearvot niin pohjalla ettei mitään rajaa, elimistö täysin sekaisin, kuolema kolkutti ovella. Olen ollut letkuruokinnassa, olen ollut sänkyyn sidottuna, olen hypännyt toisesta kerroksesta ulos ikkunasta ja katkaissut toisen jalkani ja käteni, ihan vain sen takia ettei minun tarvitsisi syödä. Minuun on työnnetty väkisin lääkkeitä ja ruokaa. Kaikki tämä vain sen takia, että minä voisin olla normaali, samanlainen kuin kaikki muut ikäiseni, kuin kaikki kauniit ja normaalin painoiset naiset.
      Näistä asioista ei tiedä kukaan nykyisellä asuinpaikallani, ei töissä, eikä kaveripiirissä, olen yrittänyt olla kuin muut niin epätoivoisesti että olen hukannut itseni välillä kokonaan.
      Mutta yhäkin joka kerran kun joku alkaa arvostella muiden ihmisten ulkonäköä, minun tekisi mieleni vetää kaksin käsin olan takaa nyrkeillä sanojaa ja huutaa että ole hiljaa senkin helvetin idiootti. Tänä päivänä on hyvin helppo heittää kommentteja muiden ihmisten ulkoisesta olemuksesta tai käytöksestä. Ei tarvitse välittää tippaakaan kehen sanat sattuvat, pääasia on kun saa arvostella jotain toista.

      Viimeiset 6 vuotta olen viettänyt satoja satoja tunteja vuosittain kuntosalilla ja lenkillä. Tänä talvena olen hiihtänyt yli 700 kilometriä. Käyn kampaajalla kaksi kertaa kuukaudessa, en mene minnekkään ilman meikkiä, ostan vaatteita, yritän näyttää nätiltä, käyttäydyn hyvin, syön vrk:ssa vain 1250 kaloria, en ole 6 vuoteen syönyt leipää enkä mitään sokeripitoista.

      Silti olen yhä matalajalkainen ruma maatiaistavis. Vaikka kuinka yritän, niin sama ruma naama sieltä peilistä katsoo. Se on fakta ja se vituttaa minua itseänikin aivan hitosti.
      Pelkään, että jos hellitän hetkeksikään, minusta tulee taas läski 100 kiloinen norsu.
      Minä en voi luvata yhdellekään miehelle sitä, etteikö niin kävisi. Ei tarvita kuin yksi voileipä, yksi suklaapala, yksi jogurtti ja se voi olla menoa, sitä seuraa toinen ja kolmas, sitten sadas ja kahdessadas suklaapala. Enää en jaksaisi ikinä enää laihduttaa enkä kestäisi sitä halveksuntaa mitä minua kohtaan on osoitettu ymmärtämättömien ihmisten taholta lapsena.

      Haluaisin löytää itselleni hyvän miehen, sellaisen joka rakastaa minua, joka tajuaa, että minä olen tällainen kuin olen, sairas ja kompleksinen ihminen. Haluaisin miehen joka tajuaa, että minä en pysty ihmeisiin, luoja tietää miten kovasti olen yrittänyt, ja yritän yhä mutta tätä enempää en jaksa. Olen 32 vuotias, minun olisi pikkuhiljaa pakko oppia hyväksymään itse itseni sellaisena kuin minä olen, mutta se on mahdotonta, koska ulkopuoliset paineet ovat kovat.

      Kysyn nyt tosissani ja tällä kokemuksella mitä minulla naisena olemisesta on.
      Voisitko sinä Samuel133 katsoa uusin silmin näitä kavereittesi naisia ja koettaa löytää heistä jotain hyvää sanottavaa. Ihan mitä tahansa, hyvää!

      • Kakkossmiess

        Ikävä kuulla tuollaisesta. Sinulla on ongelma, kuten alkohilistilla, nistillä, ongelmapelurilla tai vaikka seksiaddiktilla.

        On tietysti todella väärin, että ihmiset kommentoivat tai pilkkaavat ketään , saati sitten sinua varsinkaan lapsena.

        Toisaalta olisi todella väärin, että esim terveydenhuoltohenkilökunta ei puuttuisi tavalla tai toisella ylipainoon. Miksi hoitaa vain oireita, jos juurisyihin voitaisiin puuttua. Tässäkin pitäisi tietysti olla äärimmäisen hienotunteinen etenkin lasten ollessa kyseessä.

    • Eripomo

      Huh huh respect. Kovan koulun olet käynyt. Inhottavaa tämä *normalisaation tyrannius. Itse olen aina nauttinut erilaisista ja persoonallisista ihmisistä ja taiteista. Syömishäiriö on kyllä lähellä päihdeaddiktiota.. Lohdun sanoina haluan kertoa kuinka kama sutrassa ihmiset jaettiin koon mukaan 1, 2 ja 3.. Keskimmäinen oli muistaakseni kauris ja isoin norsu.. Eri ihmisille sopii erilainen partneri ja olisi hullua pakottaa kaikki samaan muottiin.. Mutta ymmärrän ihmiset on välillä villielukoita muistuttavia palskiasia kun kommentoivat negatiivisesti poikkeavia tai avoimesti tai seläntakana puhuvat paskaa niin että kohde kuulee.. Varma tapa tuhota itseluottamus kun tuolla tavalla on arvosteltu.

      Hankala on mutta hyville ihmisillekin tapahtuu paljon pahaa ja siihen olen myös omalla kohdalla saanut vinkin että se on kui itse siihen pahaan reagoi.. Itsellä mutsi haukkunu kokoelämän kaikki ollu aina väärin, yhdessä vaiheessa olin ihan hukassa mistä pidän kuka olen.. Pitänyt etäisyyttä..

      Toivottavasti löydät ymmärtävän miehen! Parisuhde on intiimein ja mahdollisesti myös eheyttävin. Kyllä elämässä enemmän rakkautta pitäisi olla

    • nottrendipetteri

      Tämä Samuelin aloitus kuvastaa erittäin hyvin tätä aikaa.
      Nyt pitää käydä salilla, vahtia mitä suuhunsa laittaa, ei saa olla grammaakaan ylipainoa eikä löysää nahkaa missään. Nuoren naisen rasvaprosentin pitää olla 15-17, normaali 22-25 on oksettava läski. Miehen pitää olla hyvin lihaksikas ja rasvaprossan 15 luokkaa. Molempien pitää meikata, käyttää kosteusvoiteita, läträtä hiusmuotoilutuotteiden kanssa, olla viimeisen päälle vaatetettu. Pitää ottaa päivittäin kuvia itsestä, käydä muutaman minuutin välein hypettämässä muita samankaltaisia, seurata julkkisten blogeja ja vlogeja, saada itselle tykkäyksiä ja peukutusta. Kodin sisusta levitetään kaikille, katso miten nättiä kaunista ihanaa.

      Luomu, tavallisen näköinen suihkun puhdas ei kelpaa, luomunainen on ruma. Naisen pitää olla keinotekoinen, hiustenpidennykset, tekokynnet, keinorusketus, irtoripset, tatuoidut kulmakarvat, botoxia ja muuta täyteainetta sinne ja tänne, se on hienoa, se on muotia, se on ihanne. Iso perse ja isot tissit, mutta muuten langanlaiha, sellainen nainen miellyttää varmasti Samuelinkin silmää.

      Pitää olla somessa, facessa, twitterissä, instassa joka puolella esillä, kommentoida ja näyttää parhaat puolensa, pitää olla aktiivinen. Nuorelle on kännykkä kasvanut käteen kiinni 24/7/365 ei edes läheisen hautajaisten aikaa voida olla ilman hermostunutta puhelimen näpräämistä.

      Ne joita some ei kiinnosta, ne on ydinjätettä, ne dumpataan tylysti porukan ulkopuolelle, ei niitä kutsuta bileisiin, ei kysytä mitä sinulle kuuluu, ei niiden kanssa hengailla.

      Nyt pitää arvostella, ottaa kantaa lihavien kauppakärryjen sisältöön, ottaa kuvia kuntosalilla jonkun läskin hikiläkistä ja kauhistella että yöks yöks miten tollanen kehtaa tulla minun salille pilaamaan muiden esteettistä näkymää. Pitää huomauttaa, pitää kailottaa kovalla äänellä vittu, vittu, vittu joka toisena sanana.

      Tänä päivänä vain idiootit opiskelevat ja sivistävät itseään. Aivot ovat turhat, päivän sana on oma vartalo, oma hyvinvointi, muilta 10 minuutin välein saatava hyväksyntä.
      Poikkeavia haukutaan ja tallotaan surutta pois pilaamasta trendisamueleiden maailmaa, eihän rumilla laiskoilla läskeillä ole tunteita, eihän ne ole edes ihmisiä, ei ne ansaitse rakkautta eikä parisuhdetta.

      • TotuusSattuuQC

        Suosittelen käyntiä paikallisessa Prismassa lauantaina aamupäivällä ja siellä ostoksia tekevien nuorten pariskuntien ja perheiden tarkkailua. Kuinka moni noista pariskunnista vastaa kuvaustasi omaa kroppaansa palvovista trendikkäistä egoisteista? Väittäisin että aika harva jos kukaan.
        Hyvin tavalliset ja tavallisen näköiset ihmiset siis pariutuvat ja perustavat edelleen perheitä joten asiat eivät ole ihan niin huonosti kuin kuvittelet.

      • aikhurjaa

        Niinpä, eihän tositv oohjelmat muuten olisikaan niin suosittuja.

      • nottrendipetteri
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Suosittelen käyntiä paikallisessa Prismassa lauantaina aamupäivällä ja siellä ostoksia tekevien nuorten pariskuntien ja perheiden tarkkailua. Kuinka moni noista pariskunnista vastaa kuvaustasi omaa kroppaansa palvovista trendikkäistä egoisteista? Väittäisin että aika harva jos kukaan.
        Hyvin tavalliset ja tavallisen näköiset ihmiset siis pariutuvat ja perustavat edelleen perheitä joten asiat eivät ole ihan niin huonosti kuin kuvittelet.

        voivoi ja lämmin leipä, eikö mennyt ironia kupoliin.
        Kuvailemasi nuoret pariskunnat on just niitä joissa se mies on Samuelin kuvailema fiksu ja älykäs, mutta joka jostain ihmeellisestä syystä tyytyy ylipainoiseen, rumaan, laiskaan ja kovaääniseen naiseen ja huonoon parisuhteeseen.

      • yli35v.yhdessä

        Onneksi tällaiset mummuikäiset pääsevät helpommalla! Ei botoksia, ei instaa tms. Kampaajalla käyn, muttei musta juuri kuvia netissä näy eikä tarvi näyttää virtaviivaiselta vaan pullukka löysi siipan aikaa sitten. Nuoria ei tuu kateeksi tuossa suhteessa.

        Rippikouluiässä ystäväni kommentoi, "miten joku on sortunut tuonnäköiseen" jotain miestä. Itsellään oli ulkonäköä. Eipä se ulkonäkö auttanut vaan ystäväni kuoli syöpään alle 50v. Se mies teki pitkän työuran ja elää vieläkin, ikää +75v. Ulkonäössä ei ole kehumista.

        Yx opiskeluaikainen tuttu sanoi, ettei kukaan huoli sen näköistä miestä puhuen tukevasta rillipäästä. Tuttu seurusteli silloin ja meni kai naimisiin silloisen miehensä kanssa. Nyt on eronnut. Taisi olla liitossa nestemäinen kolmas osapuoli.

        Myönnän ulkonäön vaikuttavan jotain suhteessa. Ulkonäön menetys vie itsetuntoa ja masentaa ja se vaikuttaa ympäristöönkin. Suhteen pitää silloin olla riittävän vakaa ja toisen on pystyttävä tukemaan. Pitkässä suhteessa ulkonäköseikat eivät ole se tärkein juttu.

      • pop980
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Suosittelen käyntiä paikallisessa Prismassa lauantaina aamupäivällä ja siellä ostoksia tekevien nuorten pariskuntien ja perheiden tarkkailua. Kuinka moni noista pariskunnista vastaa kuvaustasi omaa kroppaansa palvovista trendikkäistä egoisteista? Väittäisin että aika harva jos kukaan.
        Hyvin tavalliset ja tavallisen näköiset ihmiset siis pariutuvat ja perustavat edelleen perheitä joten asiat eivät ole ihan niin huonosti kuin kuvittelet.

        "'
        Suosittelen käyntiä paikallisessa Prismassa lauantaina aamupäivällä ja siellä ostoksia tekevien nuorten pariskuntien ja perheiden tarkkailua. Kuinka moni noista pariskunnista vastaa kuvaustasi omaa kroppaansa palvovista trendikkäistä egoisteista? Väittäisin että aika harva jos kukaan.
        "

        Mutta Prisma kertoo kuitenkin totuuden, lihavat naiset on siellä yksin, hoikilla kaikillamkumppani.
        Jos nainen ei halutessaan saa miestä, on poikkeuksetta syynä ylipaino.
        Kauniit naiset ei halua miestä, vaane sittelyesineen, joka on eri asia.

    • 9089

      Ei kannata olla huonossa suhteessa, ei miesten, naisten eikä muu sukupuolisten.

    • tarkkaaikamies

      Ehkä siksi että eivät osaa kirjoittaa oikein edes tarinansa otsikkoa.

    • jkuiy

      Olen todella hämmästynyt siitä, mitä kriteereitä asetetaan kumppaniin ja minusta ne todelliset jäävät vaille huomiota.
      Olen usein havainnut puhuttavan ihmisen ulkoisesta olemuksesta, jota ovat kasvot, lihavuus. Ihmiset ovat eri kokoisia ja näköisiä, jokainen on luojan luoma ja sille ulkoiselle ei itse voi mitään.
      Minusta ihmisessä tärkeintä on se mitä hän ajattelee ja miten hän toimii ja kuinka nämä asiat sopivat kumppanin kanssa yhteen.
      Minusta huono liitto ei voi liittyä millään tavalla ihmisen ulkoiseen näköön. Ja mikä ihme tuo huono liitto on. Minusta huonoa liittoa ei ole olemassa, sen varjolla vain ollaan kypsymättömiä ja haetaan sellaista, mitä ei todellisuudessa olekaan.

      Jos toinen laukkaa jatkuvasti omissa menoissaan ja hänellä ei ole aikaa kumppanilleen tai toimia hänen kanssa yhdessä. Kodinkaan asiat eivät kiinnosta se kaverijoukko vetää puoleensa, kyllä siihen kyllästyy kumppani ennen pitkää ja sitä sanoisin huonoksi liitoksi, koska toinen ei välitä tippaakaan kodistaan, vaan viilettää muualla.
      Olisi mielenkiintoista tietää, mitä hyvää hän sieltä muualta saa, että perhe pitää hajottaa.
      Jos nyt joku vetää tähän tuon paljon esillä olevan seksikortin, se vasta pahaa onkin, sillä eihän kodin asioita jaella kavereille tai missään muuallakaan. Ei huono liitto johdu seksin puutteesta, vaan siitä, että toinen ei ymmärrä lainkaan kunnioittaa puolisoaan tai kotiaan.

      • mustavalkosille

        Voe, voe. Aina sitä toista ei voi kunnioittaa!

      • pop980

        "että toinen ei ymmärrä lainkaan kunnioittaa puolisoaan tai kotiaan. "

        -Jos nainen naimisiin päästyään lihottaa itseään 20kg, `kuten poikkeuksetta tapahtuu,
        onko se puolison kunnioittamista?

    • Tämä onkin asia jota olen myös itse pohtinut. Tosin näkökulmani on ollut se kuinka paljon itse henkiseksi väkivallaksi leimaamiani asioita miehet pitävät parisuhdevakioina. Esimerkiksi suora kontrolloivuus. Enkä tarkoita suinkaan sitä että tossumies ei kestä nähdä naistaan "surullisena" ja taipuu sen takia koska tämä on tossumiehen oma vika, vaan sitä että nainen aivan suoraan on päättänyt että miehen tulee olla tietynlainen ja listaa ison litanian asioita joista ei tingitä ja joihin kukaan ei käytännössä luonnostaan täsmää ja sitten kaikki mahdolliset syyllistämisen ja passiivisaggressiivisuuden asteet otetaan tarpeen mukaan käyttöön siihen pääsemiseksi.

      Toisaalta olisi helppo sanoa että tämä johtuu siitä että monet miehet pitävät naisen muita, itse perustana olevan ihmissuhteen laatuun liittymättömiä asioita suuremmassa arvossa kuin naiset kuten esimerkiksi asioiden käytännön sujuvuutta (huolto pelaa) tai sitä että naisen fyysinen olemus on jossain määrin huolitellumpi... Tuntuu että yleisesti monet miehet eivät vertaa parisuhdetta mihinkään normaaliin ihmissuhteeseen vaan lähtökohta on aina se että mitä tahansa siedetään niin pitkälle kun voidaan ja sitten vaihtoehdoista valitaan se jonka edellämainitut ominaisuudet ovat parhaat. Toisaalta näitä elementtejä näkee myös sekaisin siten ettei tuota yhteyttä ns. "huonoista" prioriteeteista (tehdään mitä tahansa että edeltävät tekijät täyttyisivät) henkisen väkivallan kohteeksi joutumiseen voi ainakaan suoraan vetää. Muutenkin on äärimmäisen huono idea yleensä syyttää sitä jolla menee huonosti.

    • Outonaine

      Ne lihavat ja rumat naiset voivat olla mahtavia luonteeltaan.Ei pidä sen perusteella tuomita.Olet varmaankin liian malttamaton .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. TV-lääkäri Pippa Laukka ottaa kantaa kauneusleikkaushuhuihin: "Parikymppisenä olisi ehkä..."

      Pippa Laukka on 51-vuotias ja hyvässä kunnossa. Huhuja Laukan kauneusleikkauksista ja hiuslisäkkeistä on kiirinyt. Laukalla on hyvä vastaus epäilyksii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      6523
    2. Hei Ohisalo, poliisi aloittaa yt-neuvottelut

      https://yle.fi/uutiset/3-12117065 Ns. poliisiministeriksi kutsuttavan sisäministerin vihreiden Ohisalon valtakaudella se nyt sitten tapahtui mitä kan
      Maailman menoa
      320
      4665
    3. Sofian uusi miesseuralainen

      Sofialla uusi miesseuralainen kun Stefan Isben kanssa Hangossa ja heppakisoissa, kukahan hän lienee?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      4462
    4. Päätös epäasiallisesta käytöksestä

      otteita uusimmasta pöytäkirjasta: Judoliiton hallituksen tietoon saatetun ja useiden henkilöiden allekirjoittaman aineiston perusteella hallitus on to
      Judo
      70
      1991
    5. Minä vuonna kohtasit hänet ensimmäisen kerran?

      Oliko kohtaaminen duunissa vai siviilissä? Siinähän ne kysymykset tulivatkin. Olkaa siis hyvät ja vastatkaa. Ps. Rohkeimmat voivat kertoa pituutensa
      Ikävä
      107
      1636
    6. Kävikö Martina Tukholmassa ottamassa botoxia otsaansa

      Viimeisessä story kuvassa näkyy aika selvästi pistoskohdat ja kuhmut, ja leuka on ihan ropollinen, täynnä näppyjä. Kyllä on huono iho, sitäkö se viher
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      1452
    7. Steffu köyhtyi 25 000e

      Sentään puolet vähemmän kuin Niko.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1336
    8. En minä sinua unohda

      Hyvää huomenta naiselle kauneimmalle! 💛
      Ikävä
      64
      1127
    9. Anteeksi kaikki

      Anteeksi etten ollut veroisesi. Anteeksi että rakastuin. Anteeksi että yritin nähdä. Anteeksi että kirjoitin palstalle. Anteeksi että ajattelin sinua.
      Ikävä
      67
      1112
    10. Onko teillä mitään ajatusta miten ajattelitte

      Edetä tai lähestyä ikävöimäänne ihmistä? Vai onko tämä kirjoittaminen se joka tyydyttää kaikki tarpeet? Ei aikomusta lähestyä mitenkään ?
      Ikävä
      68
      973
    Aihe