Mannerheim valehteli: Ketään antautuvaa ei ammuta!

Lahtaripäällikkö valehteli Tampereella jaetuissa lentolehtisissä ihan omalla nimellään: Ketään antutunutta ja vangiksi jäävää ei ammuta!

Ja kun Tampere antautui, niin silloin alkoi Suomen historiassa ennenkuulumattoman julma hurmejuhla, jossa ruotsalaiset rotuputsarit teloittivat Tampereen aseman peltihalleihin vangittuja IHMISIÄ sadoittain! Ja suomalaiset lahtarit pisti vieläkin paremmaksi. Ei siis ihme, että Kalevankankaalle haudattiin liki 3000 punaista raatoa, joista taisteluissa kuoli vain muutamia satoja! Loput teloitettiin ryssinä juks kaks -kielitestillä ja suuri osa muuten vain kostoksi.

Näin siis Teemu Keskisarja tänään Radio Suomen lähettämässä ohjelmassa Kalevankankaan hautausmaalta!!!

Suomen sisällissodan kiivain taistelu käytiin Tampereen herruudesta maalis-huhtikuussa vuonna 1918. Punaisten verinen tappio Tampereella ratkaisi valkoisen armeijan voiton. Historioitsijat Teemu Keskisarja ja Eeva Tammi kertovat veljessodan taisteluista ja seurauksista Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla. Toimittajana Olga Ketonen.


https://areena.yle.fi/1-4373587
19282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Itse asiassa noissa lentolehtisissä sanottiin vain, etteivät valkoiset tapa vankejaan kuten punaiset. Siis eivät ryhdy Suinulan malliin tulittamaan koko antautunutta joukkoa konekivääreillä. Tapettavat valikoitiinkin selkeästi erilleen muista. Osa punaisistahan oli syyllistynyt rikokseen, joka oikeutti kuolemanrangaistuksen ja loputkin noiden rikosten avustamiseen.

Mannerheim allekirjoitti käskyjä ja kirjeitä, ei lentolehtisiä. Mutta tietenkään noita lehtisiä ei olisi pudotettu ilman hänen määräystään tai lupaansa.

Äänestä

Yksinäisen stallarivajakin iltayrjöt :)

Äänestä
  • Punaiset kapinaan ryhtyneet olisi pitänyt laittaa montun reunalle koko porukka. Maanpetturin palkka on kuolema.

    Äänestä

  • Punikin mielestä heidät olisi pitänyt tuomitsematta olisivat päässeet kuin koira veräjästä.

    Äänestä

Ampuihan Lehtimäki pojan.

Äänestä

Mannergeimillä ei ollu lentokoneita. Eikä punikeillakaan. Mitään lentolehtisiä ei Tampereella jaettu tai ilmaan viskottu.

Äänestä

tulleet+tavaksi+punikkien+ne+aloitettua.+Mannerheim+yritti+niitä+kieltää,+mutta+heikosti+koulutettujen+joukkojen+omavaltaisuudelle+hän+ei+mahtanut+mitään.+Erityisesti+vapaaehtoiset+suojeluskuntajoukot+toimivat+omapäisesti.+Sama+koski+jääkäreitä,+joiden+olisi+tullut+näyttää+kurinalaista+esimerkkiä.+He+purkivat+raivonsa+venäläisiin.Punikkien+ihannoima+eversti+Ausfeld+taas+antoi+virallisen+käskyn,+jolla+venäläiset+teloitettiin.Valtauksen+suuret+tappiot+johtivat+osaltaan+kostoteloituksiin.Välittömästi+valtauksen+jälkeen+teloitettiin+noin+1+000+venäläistä+ja+punaista.+Mannerheim+asetti+10+kenttäoikeutta,+jotka+ottivat+vangit+haltuunsa+ja+käsittelivät+heidän+asiansa.+Noin+4+%+teloitettiin.

Äänestä
  • -----Välittömästi valtauksen jälkeen teloitettiin noin 1 000 venäläistä ja punaista.----

    Puhut kovin pienistä luvuista. Kaikkiaan työväkeä teloitettiin n. 8 500, vankileireillä kuoli eli tapettiin n. 14 500, antautuneita mutta taistelutappioiksi kirjattuja oli ainakin 2 000 ja kadonneiden joukko n. 4 500 oli tosiasiassa lähes kaikki teloitettuja. Revi siitä luku lähes 30 000 surmattua työläistä.

    Äänestä

  • Vankeja ei yksinkertaisesti oteetu, näinhän se on aina tuossa tilanteessa, jos on taisteluissa kaatuneita 10 000 ja näistä valkoisia parituhatta, herää kysmys, miksi punaisia, jotka makasivat asemissa torjuen pääasiassa hyökkäyksiä, kuoli 4-5 taistelussa. Suhteen pitäisi olla päinvastoin.

    Äänestä

Teemu Keskisarja sanoi tuossa ohjelmassa Mannerheihin tehneen "vittumaisen tempun" valehdellessaan omalla nimellään allekirjoitetussa lentolehtisissä, ettei antautuneita vankeja ammuta. Ammuttiin kuitenkin.

Lentolehtisen levitykseen ei lentokonetta välttämättä tarvita, vaikka painetun lappusen nimi siihen viittaisikin. Nämä painotuotteet noudettiin punaisten puolelle kahden henkilön toimesta ja levitettiin luultavimmin kädestä käteen periaatteella.

Äänestä

26.3. Mannerheim lähetti Tamperetta saartaneiden joukkojen esikunnille sähkeen, jossa ilmoitettiin: "Tampereen valloituksessa on tarkasti katsottava, että vihollista, joka antautuu, on kohdeltava vankina ja ettei mikään teko saa tahrata Valkoisen Suomen armeijan puhdasta mainetta. Tampereella on nykyään satoja henkilöitä eri lähetystöistä Pietarista, jotka nyt saavat itse nähdä, miten meidän nuoret joukkomme taistelevat ja joitten kertomuksista suuresti riippuu maamme maine sivistyskansana."

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/1918viikko12.htm

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/v18v13.htm

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/art8.htm

"Valkoinen kenraali matkusti ilman seremonioita yksityiskansalaisena Tukholmaan 1.6.1918. "

Päälahtari lähti karkuun etteivät kostoteloitukset ja nälkäännäännyttämiset tulisi hänen piikkiinsä.

Äänestä
  • 31.5. 1918 vastalauseena saksalaiskomennolle. Hän kielsi mm. 10.5. 1918 omavaltaiset teloitukset.
    Ylin vallanpitäjä maassa oli maaliskuunlopussa Vaasaan Saksan kautta tullut Svinhufvud.

    Hän ja senaatin pääosa siirtyivät Helsinkiin toukokuun alussa. Siellä toimi jo muutama Etelä-Suomessa piileskellyt senaattori, kuten Kallio ja Setälä.

    Äänestä

  • "Hän kielsi mm. 10.5. 1918 omavaltaiset teloitukset."

    Suurin osa kostoteloituksista oli jo tehty ja lahtarien hurmejuhlat oli saavuttaneet kliimaksinsa tuohon mennessä. Tuhansia IHMISIÄ OLI JO AMMUTTU!

    Päälahtarilla syletti joutua saksalaiskomentoon, puoliryssä kun oli. Ryssien ammuttaminen ei sen sijaan tätä valapattoa paljonkaan haitannut. Kunnon opportunisti kun vaihtaa puolta aina sujuvasti vallitsevien suhdanteitten mukaan.

    Päälahtari matkusti Englantiin haalimaan liittolaisia hyökkäämään Pietariin. Engelsmannit toivatkin laivastansa Suomenlahdelle ja tekivät hyökkäyksiään mm. Koivistolta käsin Kronstadia vastaan. Suomi sen sijaan ei suostunut SILLOINKAAN hyökkäämään Pietariin. Hyökkäys sinne olisi kukistanut bolsevikkien vallan ja Päälahtari olisi saanut sulan hattuunsa Venäjän pelastajana. Miksikö Suomi ei hyökännyt Pietariin? No Venäjän valkoiset kenraalit olisivat vieneet heti Suomenkin tuoreen itsenäisyyden ja liittäneet kaikki 1917-1918 menetetyt alueet takaisin... ei siis ihme ettei operaatio innostanut edes pahimpia suur-Suomi hulluja. Keskustapuolueen pyhä isä Santeri Alkiohan halusi upottaa tuon haisevan mädätyksen ja Aasialaisen kaupan pesän Nevaan. Ajatelkaahan mitä putshia kunnon "maalaisliittolainen ajatusten Neva" suunnittelikaan.

    Äänestä

  • ja vuosien parku, hauskaa :)

    Äänestä

Lentokoneita oli molemmilla puolilla:

"Pääsiäislauantaina 30.3. valkoiset levittivät lentolehtisiä, joissa kerrottiin valkoisten avuksi tulleiden saksalaisten nousseen Suomessa maihin. Todellisuudessa saksalaisten maihinnousu tapahtui kuitenkin vasta 3.4. Valkoiset pudottelivat koneesta myös antautumiseen kehottavaa julistetta, jossa vakuuteltiin: "Me emme tapa niin kuin punaiset vankejamme." Punaisten puolella Kansan Lehti puolestaan yritti hälventää tappiomielialaa iskulauseella: "Voitto on oleva meidän!" Punaisten moraali oli silti laskussa, sillä tappio näytti väistämättömältä. 31.3. mielialaa nostatti kuitenkin lentokone, joka pudotteli Rahjan allekirjoittamaa viestiä, jossa luvattiin punaisten apuvoimien saapuvan kahden päivän kuluttua."

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/1918viikko12.htm

Valkoisten jakaman lentolehtisen tai viestilappusen allekirjoittajana oli Mannerheim. Se on jätetty tästäkin jutusta häveliäästi poissa. Kyse on päälahtarin valkopesusta.

Äänestä

Lahtarit saivat haavoittuneista kaartilaisista helppoja maaleja kun niitä ammuttiin suoraan peteihin, aivan kuten Harmoisissa oli jo harjoiteltu!

"Punaisten antauduttua valkoiset jatkoivat talojen tarkastamista. Puhdistustoimien yhteydessä menetti vielä moni antautunut henkensä, vaikka Mannerheim olikin 26.3. varoittanut joukkojaan omankädenoikeuden käytöstä. Toisaalta hajanaista punaisten sala-ammuntaa esiintyi vielä muutama päivä antautumisen jälkeen. Kun Tampereen porvarit liittyivät mukaan puhdistustyöhön neuvomalla mistä punaisia ja näiden päälliköitä löytyi, muuttui puhdistustyö vielä väkivaltaisemmaksi. Myös punakaartiin kuulumattomat saattoivat näissä oloissa helposti joutua vangeiksi tai jopa teloitetuiksi. Monen vangiksi otetun matka päättyi ampumiseen Hämeensillalla matkalla kohti rautatieasemaa, jonne vankeja oli määrä koota. Myös monet punaisten sairaaloista tavoitetut haavoittuneet kaartilaiset joutuivat teloitetuiksi; kaikkiaan punaisten ensiapuasemilla oli antautumishetkellä 1 500 potilasta."

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/1918viikko13.htm

Äänestä

No, nykyopeilla Mannerheim olisi varmaan joutunut syytteeseen sotarikoksista, mutta säännöt olivat toiset silloin.
Ja katpa se myöhemmin yritti paikata virheitään valtion palveluksessa. Ehkä ihan hyvä, että häntä ei vangittu ja teloitettu tuolloin!

Äänestä

Punaisille annettiin siis mahdollisuus antautua ennen valkoisten päähyökkäystä. He eivät antautuneet, vaan taistelivat lähes viimeiseen patruunaan asti. Osa jatkoi sala-ammuskelua vielä yleisen antautumisen jälkeenkin. Tietenkään tuollaisen käytöksen jälkeen ei mikään lentolehtisten lupaus ollut enää voimassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahtaripäällikkö kirjoitti:

Lahtaripäällikkö valehteli Tampereella jaetuissa lentolehtisissä ihan omalla nimellään: Ketään antutunutta ja vangiksi jäävää ei ammuta!

Ja kun Tampere antautui, niin silloin alkoi Suomen historiassa ennenkuulumattoman julma hurmejuhla, jossa ruotsalaiset rotuputsarit teloittivat Tampereen aseman peltihalleihin vangittuja IHMISIÄ sadoittain! Ja suomalaiset lahtarit pisti vieläkin paremmaksi. Ei siis ihme, että Kalevankankaalle haudattiin liki 3000 punaista raatoa, joista taisteluissa kuoli vain muutamia satoja! Loput teloitettiin ryssinä juks kaks -kielitestillä ja suuri osa muuten vain kostoksi.

Näin siis Teemu Keskisarja tänään Radio Suomen lähettämässä ohjelmassa Kalevankankaan hautausmaalta!!!

Suomen sisällissodan kiivain taistelu käytiin Tampereen herruudesta maalis-huhtikuussa vuonna 1918. Punaisten verinen tappio Tampereella ratkaisi valkoisen armeijan voiton. Historioitsijat Teemu Keskisarja ja Eeva Tammi kertovat veljessodan taisteluista ja seurauksista Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla. Toimittajana Olga Ketonen.


https://areena.yle.fi/1-4373587

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu