Onkohan mitään muuta keinoa löysän nahan kiinteyttämiseen kuin sen pois leikkaaminen? Oletteko keksineet jotain?
Laihdutin 4 vuotta sitten 16 kg. Kuntosalilla olen käynyt nyt 5 vuotta, olen osallistunut kymmeneen maksulliseen nettivalmennukseen, käyn salilla 4-5 kertaa viikossa, aerobista niin, että koiran kanssa lenkki joka päivä ja 2 kertaa viikossa spinning. Lisäksi teen fyysistä työtä 9 - 10 tunnin päiviä jolloin olen lähes koko ajan jalkojen päällä. Kahvakuulailen myös noin kerran viikossa youtubista löytyvien eri kahvakuulavideoiden tahtiin- kesto 30-45 min. Eli liikkumattomuudesta ei ole kyse. Netti valmennusten ruokavaliolla menen, jotka ammattilaisten suunnittelemia.
Silti olen kuin jellyä. Lihaksia on minulla juu.... tuolla rasvan ja löysän nahan alla eivätkä ne siksi sieltä näy. Tiedän että minulla on lihakset, koska salikehitykseni on ihan hyvää. Painoja olen saanut lisätä ihan mukavasti, eli voimakehitystä on, eikä voimaa ilman lihaksia.
Vatsanahkani tuntuu "irralliselta" samoin "allit" ja reisilihasten päällä on aladobimaista löysää nahkaa. Eivät kiinteydy, leikkaushoito varmaan olis ainoa vaihtoehto, mutta tapauksessani en sellaista tule saamaan, koska en ole ollut kuitenkaan sairaanloisen lihava alunperinkään.
Juu, eihän tuo toki elämää haittaa, elämässä on paljon valoisia asioita ja on paljon asioita joista saamme olla kiitollisia ja kehitysmaissakaan ei tällaisilla päätä vaivata kun on elämää suurempia ongelmia, maailmassa nälänhätä ja kuivuus vaivaa puolta maapalloa jne, jne, jne. Mutta henkilökohtaisesti, tässä minun elämässäni ja juuri nyt, minua tuo hieman vaivaa.
Onko kellään kokemusta onko jokin liikuntamuoto yms auttanu em. ongelmaan?
Olen aladoobia
löysänahka
1
207
Vastaukset
- NäxPäx
Mikään liikunta ei valitettavasti kiinteytä nahkaa joka on joskus venynyt niin paljon että ei enää täysin palaudu.
Ennemminkin pitäisi kasvattaa lihaksia niin paljon että nahalle saadaan täytettä. Monissa paikoissa, kuten vaikka vatsassa se ei kyllä ole mahdollista mutta allien alueella ja reisissä voi jonkinlaisia tuloksia saadakin ongelman suuruudesta riippuen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444318Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202774Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412532Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 811135
- 59993
- 45986
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En176977