Kuuntelin eilen Kari Mäkisen haastattelun ja siinä tuli esiin ahdistavia asioista.
Mäkinen tunnusti, että ei ole koskaan tullut uskoon Jumalaan, Jeesuksesta ei puhuttu mitään. Kertoi olevansa väsynyt sanoihin ja puheisiin, jopa omiin puheisiinsa. Tuli vaikutelma, että hän on loppuun palamassa ja kyllästynyt kaikkeen. Ei edes kirkon mantra, armo, sytyttänyt häntä, vaikka Tastula kuinka yritti tyrkyttää näitä tavanomaisia kirkon käyttämiä mitäänsanomattomia kliseitä. Ikäänkuin Mäkinen olisi itsekin oivaltanut niiden tyhjyyden ja turhuuden. Oli surullista katsella toivonsa menettäneen miehen tuskaa tuossa lähetyksessä. Ainoastaan homojen asia tuntui sytyttävän hänet ja jäi myös vaikutelma, että hänessä on jotain salattua. Ahdistava ja tuskainen kokemus kuunnella tätä haastattelua kaiken kaikkiaan.
Mäkinen tunnusti, että ei ole koskaan tullut uskoon Jumalaan, Jeesuksesta ei puhuttu mitään. Kertoi olevansa väsynyt sanoihin ja puheisiin, jopa omiin puheisiinsa. Tuli vaikutelma, että hän on loppuun palamassa ja kyllästynyt kaikkeen. Ei edes kirkon mantra, armo, sytyttänyt häntä, vaikka Tastula kuinka yritti tyrkyttää näitä tavanomaisia kirkon käyttämiä mitäänsanomattomia kliseitä. Ikäänkuin Mäkinen olisi itsekin oivaltanut niiden tyhjyyden ja turhuuden. Oli surullista katsella toivonsa menettäneen miehen tuskaa tuossa lähetyksessä. Ainoastaan homojen asia tuntui sytyttävän hänet ja jäi myös vaikutelma, että hänessä on jotain salattua. Ahdistava ja tuskainen kokemus kuunnella tätä haastattelua kaiken kaikkiaan.
Vastaukset 155
Vanhimmat
"Yllättäen" tähänkin aloitukseen saatiin homo -teema.
Ja yllättäen tämä ns. hyväntahtoinen aloitus on tarkemmin katsottuna Mäkistä kohtaan lähinnä pahantahtoista juoruilua ja vihjailua.
Mikä Jeesuksen opetus onkaan se jonka mukaan pahantahtoinen kirjoittelu toisesta ihmisestä on sellaista mitä varsinkin näin pääsiäisenä tulee ihmisen (uskovan) tehdä?
Palstan räyhis on ollut pääsiäisenä vauhdissa, aloituksia liukuhihnalta samoin kun törkykommentteja.
>Ja yllättäen tämä ns. hyväntahtoinen aloitus on tarkemmin katsottuna Mäkistä kohtaan lähinnä pahantahtoista juoruilua ja vihjailua.
Tyypillistä Korkkiruuvia.
Kyllä aloittaja on todella veemäinen ihminen, nettihäirikkö, jonka ainut tehtävä on kaiken täyspäisyyden lyttääminen omilla "oivalluksillaan."
Totuus näköjään ei edelleenkään miellytä sinua.
No siinä Mäkinen ainakin oli rehellinen, että sanoi ettei ole tullut uskoon.Mutta arvosti kutenkin niitä joilla on se kokemus. Sitä hän ei Mäkiseltä kysynyt, miksi hänestä tuli kirkontyöntekijä? Humaanina ihmisensä hän on varmaan ihan OK, hän on miettinyt asioita se oli posiitivista. Ala vain on väärä.
Mäkisestä huokuu se, että hän ei ole sisällä uskossa, vaan kristillisyys on pelkkä korulause, hyviä tekoja .
Raamattu ei hänen mielestään ole Jumalansanaa ja se on surullista. Koska Raamattu nimenomaan ON JUMALAN SANA ja se teke eläväksi sen, joka uskoon Häneen !
Tastula on hyvä haastattelija olen hänenestä aina pitänyt ja katsonut aika paljon hänen ohjelmiaan.
Itse en alunperin aikonut katsoa tuota ohjelmaa, koska mulla on tietty asenne Mäkiseen, mutta oli hyvä, että katsoin, koska minusta se oli omalla tavallaan rehellinen ja surullinen.Kertoi vain ihmisestä joka ei tunne Jumalaa, eikä hänen voimaansa.
Kun kastot asiaa omien ajatusesti pohjata, niin näet uskovaisuuden eri tavalla.
Raamatussa ei kirjattu vieläkään sellaista, että se on Jumalan sana. Mäkinen on viisas, kun ei mene moista väittämään.
Mitä se usko Raamatussakin on? Epäilyjä, voimattomuutta, Jeesuksen kieltämistä, pettämistä. Silti Jeesus ei ketään hylännyt.
"Koska Raamattu nimenomaan ON JUMALAN SANA"
TOsin se Jumalasi ei missään sano että koko Raamattu olisi hänen sanaansa.
Ps. Mikä Raamatun versio on sinusta sitä Jumalan sanaa? Onko joissan Raamatun versioissa listätty jotain joka ei ole mielestäsi Jumalan Sanaa vai puuttuuko joistan versioista jokin osa Jumalan Sanasta?
:-)
Osittain ylimielistä kaiken tietavää ja tavallisen kansan ylä puolella olevaa puhetta ,hipoi sateen kaari kansaa ja suosivaa ,maahan muutosta ei löydä negatiivista eikä halua suojella omaa kansaa , melkein hourulaan koko mies ,hyvä että eläkkeele ylimielinen henkilö tai olisikko peräti narsisti .
Huvittavaa että jos arkkipiispan mielipiteet eroavat sinun mielipiteistäsi niin se on sitten "kaiken tietävää" ja "kansa yläpuolella olevaa".
Ethän sinä esim. ole kansa.
Ja huvittavaa että kun jonkun mielipiteet eroavat sinun mielipiteistäsi niin henkilö on "ylimielinen" ja "narsisti".
Etkö pysty hyväksymään sitä että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ilman että nimittelet tätä toista ihmistä ylimieliseksi tai narsistiksi?
p.o. nega tiivista ,yli mielinen
Katsoin myös kyseisen ohjelman. On hyvin mielenkiintoista kuinka saman ohjelman katsominen johtaa aivan päinvastaisiin johtopäätöksiin.
Erilaiset tavat "nähdä" johtuvan tietenkin siitä, että katsomiskulma on omamme. Minun näkökulmani ei ole sama kuin sinun näkökulmasi , koska historiamme on erilainen. Historioistamme johtuen "näemme" erilaisia asioita.
Niin. Olihan Mäkinen tosiaan hieman levoton. Mutta ajattelin hänen mielessään myllertäneen, koska tämä aikakausi on päätöksessään hänellä.
Mäkinen sanoi, ettei ole tullut uskoon. Mutta on sanonut kyllä aiemmin uskovansa Jumalaan. En usko hänen olevan nyt ateisti. Ei puheet sellaisia olleet. Hän on erittäin humaani ja ajatteleva ihminen. Raamattukin sanoo, ettei toisia saa jättää heitteille.
Miksi ajattelet, että hän oli levoton?
Tai huomasin, että telkkarisysteemini vähän takkusi, ja kuulosti siten änkyttämiseltä. Ehkä se oli kuitenkin ihan sujuvaa puhetta.
Tarkoitatko, että änkyttäminen on merkki levottomuudesta?
Kyllä. Siis kertoo epävarmuudesta, jos on muuten sujuvasanainen.
Epävarmuus ja levottomuus ovat eri asioita. Takkuaminen sanoissa ei ole välttämättä epävarmuutta, eikä levottomuutta. Ja tiedätkö, ettei Mäkinen änkytä?
Miten sait sen vaikutelman, ettei hän ollut tullut uskoon? Hän ei ole kokenut "uskoontuloa", joka joidenkin mielestä on jonkinmoinen leimahdus, armon kylpy, jumaluuden ympäröinti, ihana kokemus, jonka jälkeen kaikki muuttuu. Kuinkahan monitodella voi kuvailla tuollaista Apostoli Paavalin kaltaisia uskoontuloa omassa elämässään! Ei varmaan ole kovinkaan moni, ja he ovat todennäköisesti hurmanhenkisemmissä uskonsuunnissa kuin luterilaisessa kirkossa.
Mäkinen on koko ikänsä ollut kristitty, ei hän ole tarvinnut hollywoodilaista uskoontuloa.
Hän puhui hyvin ymmärtävästi ihmisestä ja ihmisyydestä. Olemme kaikki ihmisiä, teoistamme ja erilaisuudestamme huolimatta. Isoisiensä kohtalot olivat pakottaneet hänet näkemään asiat inhimillisemmällä tavalla kuin 1918 ajan arkkipiispa, jonka kantamaa ristiä hän nyt 100 v. myöhemmin kantaa arkkipiispana.
Kannattaako sinun pysähtyä pohtimaan miksi näit sellaista? On helppo "nähdä" toisessa kaikenlaista, joka itse asiassa on omaa luulemista.
En olekaan koskaan kuullut Mäkisen puhuvan ihmisestä , Paavalistakaan, hollywoodilaisen uskoontulon kokijana.
Hän sanoi, ettei tiedä hetkeä jossa olisi tullut uskoon. Tiedän kyllä hänen olevan uskossa.
Alittaja sai kuvan, ettei Mäkinen ole uskossa. "Hän tunnusti, ettei ole koskaan tullut uskoon".
Mäkinen ei puhu muuta kuin jumalasta ja jumalia on miljoonia. Mäkinen ei koskaan puhu edes Jeesus Nasaretilaisesta.
Mäkinen ei ole uskossa, sen todistaa jo se, että ateistit puolustavat häntä.
Ateistit hyökkäävät uskovia vastaaan koska saatana niin heitä käskee.
Mäkinen uskoo ihmiseen eikä Jumalaan. Tyypillinen liberaali humanisti. Mäkinen on katkera vassu joka on mennyt kirkkoon myrkyttämään sen sisältäpäin.
Tarvitseeko Mäkinen puolustajia? Ketä vastaan, ketkä hyökkäävät häntä vastaan?
Näköjään tarvktsee kun sinä ja muut homottajat häntä puolustatte.
Tarkoitatko, että koska minä ja homottajiksi kutsumasi ihmiset jättävät uskon määrittelemisen Jumalalle, Mäkinen ei voi olla uskossa? Tottahan se tietenkin onkin, ettei Mäkinen ole uskova sinun määritelmäsi mukaan?
En tarkoita. Mutta missä Raamatussa sanotaan, että uskon määrittelemknen on jätetty Jumalalle?
Jokainen julistaa omaa uskoaan puheillaan ja teoillan eikä Mäkinen ole uskossa kuten itse sanoi eikä julista Raamatun Jumalan tahtoa.
Heh. Minä itse puolustan kaikkia tarpeen mukaan. Myös joskus uskovia. Mäkinen ei ole ollut ateisti, sellaisena häntä en näe,
Sama juttu. Jos ymmärrän, että jotakuta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, en kysele ensin hänen arvojaan. Puolustamisessa ja lähimmäisen rakastamisessa ei ole kyse sen lähimmäisen arvoista, vaan siitä, mistä minun arvoni nousevat.
Jumalan sana on kokonaan totuus. Jumalan rakastaminen on se mitä Raamattu opettaa. Sinä käytät Raamattua kuten kaikki liberaalit, vain tämän elämän ajaksi ja syntihyväksynnälle lähimmäisen rakkauden nimissä.
Lopullisesti sen uskon määrittelee Poika, eikö se niin mennyt Raamatun mukaan?
En ole kuullut Mäkisen sanovan, ettei hän ole uskossa.
Sinä taas lausut väärän todistuksen lähimmäisestäsi.
Missä kohtaan Raamattua sanotaan noin?
Et sinä voi uskoa ja toimia eri tavoilla. Sinun kirjoituksi kertovat sinun uskosi.
Mäkinen on tyypillien humanisti, ihminen on jumala.
Onko Raamatussa mitään kohtaa, jossa määrätään ihmiset arvioimaan toisten uskoa?
Kyllä on, monessa kohdassa varoitetaan eksyttäjistä ja epäjumalanpalvelijoista ja kehoitetaan karttaa heitä.
2 Kor. 5 :10. Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
Minun kirjoitukseni kertovat uskostani ja sinun tulkintasi minun kirjoituksistani kertoo sinun tulkinnastasi minun kirjoituksistani ja ne ovat kaksi eri asiaa.
Ei tuo ole vastaus kysymykseeni. Missään ei sanota, että tuottaa arvioidaan kunkin usko.
Sinun kirjoituksesi kertovat, että uskosi ei perustu Raamattuun.
Sinä olet säälittävä ja vajoat päivä päivältä syvemmälle tuossa harhaopissasi ja jankutuksessasi.
"Sinun kirjoituksesi kertovat, että uskosi ei perustu Raamattuun. "
Se että jonkun usko on erilainen kun se miksi sinä ymmärrät sen uskon joka perustuu Raamattuun ei tarkoita että jonkun toisen usko ei perustuisi Raamattuun.
Tietenkään.
No sinä siis pidät Mäkistä "eksyttäjänä". Joku toinen ei pidä.
Näemme, ettei ihmisen arviointeihin voi luottaa.
Ihmisten arviointeihin emme voikaan luottaa, siksi luemme mitä Jumala Raamatussa sanoo.
Sinähän siinä siitä taas puhut......
"siksi luemme mitä Jumala Raamatussa sanoo. "
Ja sitten tulkitsette sen sanoman itsellenne ja omiin ennakkoluuloihinne sopivaksi.
:-)
Aamen!
Sain haastattelusta toisenlaisen kuvan. Vaatimaton ihminen, joka ei laukonut itsevarmoja totuuksia eikä pyrkinyt loistamaan.
Hyviä eläkepäiviä lähimmäisellemme Kari Mäkiselle, joka on virassaan joutunut kantamaan kaulassaan samaa ristiä, joka oli kansalaissodan aikaisen arkkipiispan kaulassa.
Samoin itsekin hänet näin.
Olipa pappi tai piispa tai mikä tahansa , on hyvä ymmärtää se, ettei kenelläkään ihmisellä ole koko totuutta. Meidän tehtävämme on ylläpitää sanaa ja antaa sanan tehdä tehtävänsä.
Paljon mahdollista ettei Mäkisellä ola samaa "totuutta" kuin sinulla.
Missä Mäkinen on sanonut, ettei Jumalalla ole Raamatussa mitään osaa?
Toivottavasti ymmärrät sen totuuden oikein.
"Totta, minulla on Jumalan sanan totuus."
Tosin se Jumalasi ei missään sano että se Raamattu olisi kokonaan hänen Sanaansa.
Mikä Raamattu muuten sinun mielestäsi on Jumalasi Sanaa, mikä versio?
Ei tietenkään missään. Räyhis nyt vain on parantumaton valehtelija viiteryhmiensä mukaisesti.
"Totta, minulla on Jumalan sanan totuus. Mäkisellä on vain omat filosofiansa."
Mäkisen masentunut ja loppuunpalanut olemus tosiaan voi johtua siitä, että on koko elämänsä ollut väärällä alalla. Hän olisi ollut paljon parempi humaanina eetikkona jossain yliopistossa, mutta Jumalan Sanaan hän ei usko kuten on todennut eikä tämä Sana elä hänen sydämessään.
Katsoin aamupäivällä sattumalta Flinkkilä & Tastula- ohjelman, antoi minusta tosi tasapainoisen hänesta tasapainoisen ja ihmisen, jota arvosta tosi korkealle. Missään nimessä ei ollut ylimielinen. Toisen kunnioitus oli läsnä, korosti myös, että olemme ihmisinä samanarvoisia, olimme sitten minkälaisen historian omaavia tahansa. Avarakatseinen ihminen minusta.
https://areena.yle.fi/1-4219293?autoplay=true
Olisi pitänyt oikolukea, ennen kuin lähetän ed. viestin :) Liian kiireellä kirjoitettu. Mielipiteeni tuli kuitenkin hyvin julki. :)
Totta tuo - avarakatseinen mutta silti väärällä uralla ollut koko elämänsä ajan.
>Jumalan Sanaan hän ei usko kuten on todennut eikä tämä Sana elä hänen sydämessään.
Havaittavat tulokset tuosta "Jumalan sanan elämisestä sydämessä" ovat niin sinun kuin Räyhiksenkin kohdalla aika luotaantyöntävät.
Kiinnitin huomioni siihen ,että puhujan psyykkinen eläytyvyys oli heikkoa ,lieneekö henkisten voimavarojen vähyys vai ajan täyttymys , mistä asianomainen puhuu.
"psyykkinen eläytyvyys"
Mitä on psyykkinen eläytyvyys?
Olen iloinen siitä, että Mäkinen ei ole ainakaan fundamentalisti.
Pitääkö todella vääristellä toisen puhe ja muuttaa sen sisältö jokikin muuksi. Kyllä arkkipiispan puhetta voisi käsitellä ihan aidostikin. Hän puhui hyvin inhimillisellä tavalla kouluttamattomallekin ihmiselle ymmärrettävää tekstiä.
Tässä ketjussa hänet on leimattu ateistiksi, koska hän ei ole "tullut uskoon" kirjoittajien kuvittelemalla tavalla. Tökeröä.
Voisi kysyä, miten kirjoittajat itse uskoon tultuaan saattavat moittia arvostettua ja ikääntynyttä kirkonmiestä ylenkatseellisesti ja epäkohteliaasti. Noinko sanoisitte julkikeskustelussakin hänelle kasvokkain? - Tuskin, salanimen suojassa vain mielipidepalstalla.
Jos ei itse ole "uskossa", ei ole järkevää mennä repostelemaan oppineen teologin asiallista keskustelua. Hän ei pitänyt luentoa, hän ei esitelmöinyt, eikä saarnannut, vaan keskusteli Tastulan kanssa monista asioista.
Hän sanoi juuri niin kuin asia on: Raamattu on ihmisten kirjoittama teos. Hän korosti, että Raamatussa ei missään kohdassa väitetä, että se on jumalan kirjoittama, eikä se ole pudonnut eteemme mistään.
Sehän on fakta, joka on jokaisen tiedossa, jos vähänkään asia kiinnostaa.
Tuli katsottua. Köykäiseksi jäi kirkon ylimmän anti. Kyllä kai sitä taviskin ymmärtää, että ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun, mutta silti se on Jumalan Sana. Tämä ikään kuin piispan suusta "totuutena" välitti sen mitä hän on kuuleman mukaan sanonutkin, ettei se ole "auktoriteetti" ainakaan tämän piispan elämässä. Homojen asia tuli selvemmin esille! Toivon mukaan seuraava nyt valittu arkkipiispa antaa oikean paimenen äänen Suomen luterilaisessa kirkossa.
Mihin "paimenta" tarvitaan? Jokainen kirkon jäsenhän lukee ja tulkitsee Raamattua omalla tavallaan. Tai sitten kirkon jäsen on kiinnostunut kirkosta vain "pitopalveluna", häiden ja hautajaisten järjestäjänä, ja tietää kristinuskosta vähemmän kuin perusmuslimi.
On kiinnostavaa mikä asia kenenkin mielestä tulee selvemmin esiin.
"mutta silti Raamattu on Jumalan sana".
Tähän ei oppineet lankea. Jumala ei ole koskaan sanonut Raamatun olevan hänen sanaansa, eikä Raamatussakaan niin sanota.
Tietääkseni Jumala ei ole sanonut sinulle yhtään mitään muutakaan.
Etkö kestä tosiasioita?
Korkkiruuvi on sairas!
Siis kyse on siitä mitä Raamatussa lukee. Tuskinpa Jumala on kenellekään Raamatun olevan hänen sanaansa, koska sellaista ei ole Raamatun lehdilläkään kirjattu.
Uskot siis, että kaikki mitä Raamatussa lukee on Jumalan sanaa?
Miksi uskoisi, kun kirjoitti "Tuskinpa Jumala on kenellekään Raamatun olevan hänen sanaansa"
Miksi sitten kysyy moista jos ei kuitenkaan usko mitä vastataan?
Etten usko mitä vastataan.
Raamatun lehdillä ei ole kirjattu sellaista, että Jumala olisi sanonut Raamatun olevan hänen sanansa. Mitä vastausta en ole uskonut?
Kirkon virallisen ilmoituksen mukaan Raamattu on Jumalan Sanaa ja tämä todetaan kaikissa kirkoissa joka sunnuntai suureen ääneen lausuttuna.
Kari Mäkinen ei usko Raamattuun eikä siis Jumalan Sanaan, joka on Kristus!
Minkälaisen todistuksen annoit lähimmäisestäsi?
"Uskominen Raamattuun" on väljä ja monitulkintainen sanonta.
Jos "uskoo Raamattuun", ei todellakaan huitaise lähimmäisestään tuomitsevaa mielipidettä ennenkuin tuntee lähimmäisen todella hyvin. Ja olisiko siinä järkeä sittenkään? Jokaisellahan on omat virheensä.
Siitä, miten tämän lähimmäisen hengellinen elämä on oikealla mallilla, arvionnin tehnee Jumala.
Uskot siis kirkon ilmoitukseen asiasta?
Vaikka se Jumalasi ei ole koskaan sanonut missään että se koko Raamattu olisi Hänen Sanaansa?
Sinäkö siis tiedät kaikki mitä Jumala on vuosimiljoonien aikana sanonut?
Taidat nyt Maija-tyttö vähän valehdella?
" Sinäkö siis tiedät kaikki mitä Jumala on vuosimiljoonien aikana sanonut?"
Jos luit mitä kirjoitin niin siinä luki "Jumalasi" eli ei Jumala vaan sen kommentoijan Jumala jolle kommentoin.
Ketä Jumalaa sinä tarkoitat kun käytät sanaa Jumala?
Missä näihin Jumalan, jota tarkoitat, sanomisiin voisi tutustua?
Onko ne kirjattu jonnekin?
Jos tarkoitat kristinuskon Jumalaa niin onko siis olemassa jotain jota ko. Jumala on sanonut mitä ei ole kirjattu minnekään?
"" Sinäkö siis tiedät kaikki mitä Jumala on vuosimiljoonien aikana sanonut?"
Jos luit mitä kirjoitin niin siinä luki "Jumalasi" eli ei Jumala vaan sen kommentoijan Jumala jolle kommentoin."
Sinä siis tiedät kaiken, mitä kommentoijan Jumala on sanonut?
Tiedän sen mitä ko. Jumalan sanomisista on kirjoitettu Raamattuun.
Ja siellä tämä ko. Jumala ei sano että koko Raamattu olisi hänen sanaansa.
Tietysti Jumalasi on voinut kertoilla kaikenlaista mitä kukaan ei ole kirjannut ylös.
Esim. sen että hän kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
Todista toki että Jumalasi ei olisi koskaan sanonut että hän kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
Ps.
Unohtuiko jo tämä mitä aamusella kirjoitit eri nimimerkilläsi:
"Ei kannata vaivautua tuon YEV jankuttajan kanssa minkäänlaiseen keskusteluun, koska hän on oikeasti tyhmä eikä kykene mihinkään järjelliseen vuorovaukutukseen. Asian voi helposti todeta lukemalla miten hän joka päivä, aamusta iltaan ja illasta aamuun, vuodesta vuoteen aukoo täällä tyhjää päätään. Parasta on kun ei kiinnitä mitään huomiota häneen niin trollilta katoaa ruoka. Valitettavasti vain tällaisilla palstoilla aina riittää niitä jotka haksahtavat tällaisten nuijien (kuin YEV) kanssa vääntämiseen. Hänellä on omat vaikeutensa, annetaan hänen olla rauhassa."
Arvasinkin että et pysty olemaan kommentoimatta kun hetken.
Olen tosiaan täällä Torreviejassakin kuulut pappien sanovan Raamatun luvun yhteydessä: "Tämä on Jumalan sanaa".
Mutta koska tiedämme Raamatun perusteella olevan vale, sillä siellä ei sanota sen olevan Jumalan sana, joten Mäkinen on muita viisaampi. Joko Raamattua tai kirkon oppia on muutettava. Mäkinen katsoo todellisuutta.
Kyllä Raamattu sanoo olevansa Jumalan sanaa: "Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet." (2 Piet. 1:21)
Luuk.14:27 Biblia (1776). Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, ei se taida olla minun opetuslapseni. Kyllä, Kari Mäkinen täyttää ristiä kantavan.
Onko armo sinusta mitäänsanomaton klisee?
Kyllä on jos se ei perustu Jumalan sanaan.
Mihinkä muuhun se voisi perustua?
Mihin perustuu se, että kaikki saavat armon?
Etkö osannut vastata sinulle esitettyyn kysymykseen ja siksi vastasit kysymyksellä?
Miski sinä tulet siihen kyselemään?
"Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä."
Tit. 2:11-13
"Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." Hebr. 4:14-16
Tuossa pari kohtaa armosta. Armo on kaikille tarjolla, kaikkihan eivät sitä ota vastaan.
Miten armo otetaan vastaan?
Kirkon pakolliseen liturgiaan!
"Miski" miski pikku piski, johon kyselytauti iski.
Miten rakkaus otetaan vastaan?
Tuo oli hauska, sopisi hyvin johonkin lastenloruun.
Minä kysyin sinulta miten armo otetaan vastaan. Miten sinä olet ottanut sen vastaan?
Uskomalla Jeesuksen kuolleen sinunkin syntiesi sovitukseksi.
Ei ole koskaan tullut uskoon, miksi hän silloin on toiminut pappina ja arkkipiispana , ja vielä tärkeämpi kysymys miksi hän on saanut toimia???????
Koska on suorittanut riittävän määrän teologian opintoja yliopistossa.
Jospa hän on lapsuudenuskossa?
Mitä se on?
On asioita, joita ihmisen pitää selvittää itse.
Puhut siis vaikka et ole selvittänyt....?
Dramaattiset uskoontulokokemukset liittyvät lähinnä lahkojen eikä kirkon oppeihin.
Tuli tosiaan vaikutelma, että on nyt itsekin ymmärtänyt olleensa väärällä uralla koko elämänsä ajan.
Ainut mistä oli varma ja mikä sytytti hänen mielensä oli kun Tastula otti puheeksi homouden. Voi olla, että saamme hänestä vielä kuulla aivan yllättäviä uutisia?
"Dramaattiset uskoontulokokemukset liittyvät lähinnä lahkojen eikä kirkon oppeihin."
Dramaattisin uskoontulo lienee Paavalin uskoontulo Damaskoksen tiellä. Samoin Jeesuksen kutsumat opetuslapset tulivat melko nopeasti uskoon, kun Jeesus heitä kutsui.
Paavalin uskoontuloon on monien arvioiden mukaan vaikuttanut salamanisku.
Missään aiemmassa kirjoituksessa ei puhuttu Paavalista, Jeesus ei mainunnut häntä ollenkaan eikä hänestä ollut minkäälaisia profetointiakaan.
Etsi ja lue Raamattua Jeesus on Sanassaan ja asiat avautuvat sinulle.
No, se mitä sinä ymmärrät uskoontulolla ei tarkoita että jos sellaista ei ole jollekin toiselle tapahtunut hän ei silti olisi uskossa.
Jestas! Olen Raamattuni lukenut.
Siellä tapahtuu kaikkea ihmeellistä. Nyt ihmeellisintä on ollut kun muutama himosaarnaaja on ollut homo.
Kukaan ei edes menetä näköään tullessaan uskoon. Raamattu on vain kirja.
Miten joku kittiläläinen homo voi tietää kaikki maailman uskoon tuleet janaen mitä heille on tapahtunut.......
Ahas. Olen tuntenut uskoon tulleita vuodesta1972 lähtien ja yhä täällä. Vain pertsa on sanonut kuulleensa puhetta suomen kielellä ja tulleensa uskoon. Mutta hän on vain väärin ennustusten esiintuoja.
Olen kyllä seurannut myös mediasta kaikenlaista. Ei ole tullut esiin tapausta. että näkö olisi siinä mennyt. Raamatusta saamme lukea niistä ihmejutuista. Sellaisia ei enää kirjoiteta, eikä Jumalakaan näy eikä toimi.
Kirkosta uskoonmeno ei takaa taivasvarmuutta, eikä tulo kirkossa. Taivasvarmuuteen ei voi luottaa ylihengellisyytensä eikä menestysputken vuoksi.
Varmuutta ei ole sinullakaan.
Edelleenkään.
Sellainen on kuollut usko, jonka varassa ei taivaaseen ole asiaa. Ei vaikka olisi millaiset liperit kaulassa.
Sen päättää joku aivan muu kuin sinä ketkä pääsevät taivaaseen.
Edelleenkin.
Kysy siltä Maijalta jolle kysymyksen esitit.
Tämä aamuinen taisi jo sinulta unohtua? Et toimikaan niinkun tuossa alla kerrot?
"Ei kannata vaivautua tuon YEV jankuttajan kanssa minkäänlaiseen keskusteluun, koska hän on oikeasti tyhmä eikä kykene mihinkään järjelliseen vuorovaukutukseen. Asian voi helposti todeta lukemalla miten hän joka päivä, aamusta iltaan ja illasta aamuun, vuodesta vuoteen aukoo täällä tyhjää päätään. Parasta on kun ei kiinnitä mitään huomiota häneen niin trollilta katoaa ruoka. Valitettavasti vain tällaisilla palstoilla aina riittää niitä jotka haksahtavat tällaisten nuijien (kuin YEV) kanssa vääntämiseen. Hänellä on omat vaikeutensa, annetaan hänen olla rauhassa."
KUka muuten päättää pääsetkö sinä taivaaseen?
Nimimerkki "sghjteetg " vai?
Minkä Jeesuksen opetuksen mukaista kielenkäyttösi ja kommentointisi tällä palstalla on?
Kerrohan.
"Kysy siltä Maijalta jolle kysymyksen esitit."
Sinähän olet etunimeltäsi Maija?
Noup.
Keskustele toki aiheesta.
Tai älä keskustele kuten lupasit:
Tämä aamuinen taisi jo sinulta unohtua? Et toimikaan niinkun tuossa alla kerrot?
"Ei kannata vaivautua tuon YEV jankuttajan kanssa minkäänlaiseen keskusteluun, koska hän on oikeasti tyhmä eikä kykene mihinkään järjelliseen vuorovaukutukseen. Asian voi helposti todeta lukemalla miten hän joka päivä, aamusta iltaan ja illasta aamuun, vuodesta vuoteen aukoo täällä tyhjää päätään. Parasta on kun ei kiinnitä mitään huomiota häneen niin trollilta katoaa ruoka. Valitettavasti vain tällaisilla palstoilla aina riittää niitä jotka haksahtavat tällaisten nuijien (kuin YEV) kanssa vääntämiseen. Hänellä on omat vaikeutensa, annetaan hänen olla rauhassa."
Ihmeellinen huomio oli myös Mäkiseltä, että ei usko totuuksiin.
Jeesus Kristus on se Totuus!
Totuus on tieteenfilosofiassa paljon käsitelty teema. Kannattaa tutustua aiheeseen.
Miksi ihmeessä pitää ryhtyä papiksi ilman uskoa, saati sitten arkkipiispaksi?
Se että jonkun usko ei ole samanlainen kun sinun ei tarkoita että uskoa ei olisi.
Edelleenkään.
Joidenkin mielestä näissä uskomushommissakin on viime kädessä kyse ihan järkiasioista. Varsinkin valtionkirkon on syytä toimia niin. Ihminen elää ajatellen jatkuvaa epävarmuutta ja tulevaa kuolemaansa.
Kun kuuntelee ja katsoo ex- piispaa, ahdistuu se kuuntelija.
En osaa niitä hienoja termiä mitä pitäisi käyttää, mutta sanon että kun kuunteli ja katseli niin oli vähän kuin luppakorva koira -----kuin toisten talutettavissa.
Sääli oli se tunne joka minulle tuli kun katselin ja kuntelin tuota ihmisrauniota.
Ahdistava synkkä änkyttävä hyvin vastenmielinen. Varmaan tästä alkoivat kirkosta erot. Niin ovat alakaneet ennenkin kun Mäkinen ilmestyy kuvaruutuun jaarittelemaan .Ei hänellä todellakaa ole mitään sanottavaa.
Ihan hyvä, jos arkkipiispan esiintyminen on saanut ihmiset tutkiskelemaan itseään, kenties ahdistumaankin. Ihan terveellistä se!
Irvokasta on, että tuo haastattelu sai aikaan niin paljon kovasanaisuutta, Mäkisen hengellisyyden ylimalkaista mitätöintiä ja omahyväisyyttä.
Ymmärtämätöntä raatelua.
Mäkinen itse mitätöi uskoa Jeesukseen! Ymmärsit väärin. Syttyi vain homojen puolustamisasiassa.
Eniten erosi kun Päkä telkussa änkytti.
Samaa mieltä. Puskanikit ovat osoittaneet jälleen alhaisuutensa.Yksikään rekistöröitynyt ei ole sellaiseen osallistunut tässä ketjussa jos nyt vilkaisuni on oikea.
En mielestäni ymmärtänyt väärin. Mäkinen antoi nähtävästi ihmisille ajattelemisen aihetta, ja hyvä se. Miksi täällä niin kauheasti hätäillään Mäkisen uskonelämästä? Hätäilköön jokainen omastaan. Siihen luulisi tuon haastattelun innostavan.
Ja hei. Itse en jaksa höristää korviani, jos kuulen sanan "homo. Pitkästyttää koko aihe. Jokainen elää tavallaan ja yhteiskunta muotoutuu aikojen kuluessa aivan niin kuin se on muotoutunut tähänkin asti. Ei voi astua kahta kertaa samaan virtaan.
Miten Päkä voi vaikuttaa siihen eroaako joku kirkosta?
Sitä on kysytty. Vastaus on ollut, että Räsänen on koettu kirkon ääneksi, eikä kirkosta eronneet ole pitäneet ahdasmielisyydestä,.
Tavallaan Päivi on tehnyt kirkosta fundisten paikan ja ahdasmielisyyden?
Kaikki tulee yhteen sopivan yksinkertaisina luultavasti
Arkkipiispa Mäkinen on ateisti. Ei rohjennut kertoa että vain Jeesuksessa on pelastus , hänelle itselleenkin. Eipä näyttänyt kovin iloiselta, vaikka sai ylimääräisannoksen riihikuivaa rahaa 30.000 euroa muka palkinnoksi suvaitsevaisuudesta. Sinne meni kirkon verorahoja kuin kankkulan kaivoon.
>Eipä näyttänyt kovin iloiselta, vaikka sai ylimääräisannoksen riihikuivaa rahaa 30.000 euroa muka palkinnoksi suvaitsevaisuudesta.
Ja jos olisi, olisit kyllä vittuilut siitäkin.
Kaikki, siis kaikki uskovat kummastelevat kuinka tuollainen Mäkinen on aikoinaan Suomeen valittu? Sen tekivät turkulaiset, he jotka kuvittelevat olevansa muita parempia ihmisiä. Se olen Turussa olllessani kokenut ja onneksi pois päässyt. Eikä ikinä Turkuun asumaan.
Älä luota turkulaisiin :))
Eihän tuota todellakaan kakki uskovat ole kummastelleet.
Taitaa olla niin että sitä kummastelevat vain ne ketkä kokevat että juuri se heidän tapansa uskoa on se ainoa ja oikea ja muulla tavalla olevat eivät sitten olekaan uskovia.
No, sinulla ei ole oikeutta päättää kuka on uskova ja kuka ei.
Eikä sinulla siten ole myöskään oikeutta kirjoitella "kaikkien uskovien" nimissä tänne yhtään mitään.
>No, sinulla ei ole oikeutta päättää kuka on uskova ja kuka ei.
Se päättää kumminkin. Tosin asialla ei ole mitään merkitystä.
Mäkinen edustaa uskontoa joka nimittelee juutalaisia perkeleen lapsiksi, ja sitten hän sanoo, että ei saa ryhtyä vainoamaan yhtä kansanryhmää niinkuin 30-luvulla.
Minä sanon, että sinä perkele edustat itse sitä vainoajaa ja on Jumalan siunaus, että teillä ei enää ole aseita.
Minusta oli koskettava se haastattelun loppupuolella ollut kuvaus, jossa hän pienessä kappelissa siunasi pienessä arkussa olleen vainajan, jolla ei ollut ainuttakaan saattajaa.
Tarinana mahtava, mutta ihmettelen kuitenkin, ettei ketään jätetä tässäkään tilanteessa yksin, vaan tähän yksinäisen saattoon aina hommataan ihmisiä kirkon piiristä tai vapaaehtoisista. Näitähän tapahtuu nykyään ehkä satoja vuoden aikana ympäri Suomea.
miten voi mies olla noin kujalla kuuskymppisenä? tämä tulee mieleen, ei muuta. kannattaa lukea itsensä yliopistossa papiksi jos se noin sekottaa pään.
Kuuntelin minäkin nyt jälkikäteen tuon haastattelun ja huomasin saman kuin osa kirjoittajista. Myönsi ettei lue raamattuakaan Jumalan sanana vaan ihmisten kirjoittamana historiana, ehkä ei sitä ihan noin tarkoittanut, ehkä olis kannattanut miettiä miten sanoo. Tuli mieleen ettei varmaan ollut saanut kysymyksiä etukäteen luettavaksi?
Kaikenkaikkiaan yritti olla kuin mieliksi kaikille, sehän ei onnistu.
Kun Raamatussa ei sanota sen olevan Jumalan sanaa, eikä Jumala itsekään ole sanonut Raamatusta mitään, niin miksi arkkipiispan pitäisi niin sanoa?
Jos joku on joskus ajatellut ääneen Raamatun olevan Jumalan sana, niin ei siihen todellakaan tarvitse luottaa.
Oli säälittävää katsottavaa.....
Mitä tyhmempi ihminen, sitä yksinkertaisemmat totuudet.
Palstafudujen "viisaus" päättyy siihen, että muut on väärässä ja vain heidän omat ajatuksensa allekirjoittava on oikeassa uskossa.
Ongelma tuossa on se, ettei noita yhden ihmisen uskonlahkon ehtoja täytä kukaan muu kuin lahkojohtaja itse. Yksinäistä on palstafudun taivaassa, pasianssin peluuta.