Petänkö vai ehdotanko avointa suhdetta?

Haluanko

Olen ollut miesystäväni kanssa yli 6 vuotta. Rakastamme toisiamme, mies on hellä ja luotettava, arvostaa minua ja on turvallinen, hyvä ystävä. Mutta se intohimo... Olen aina halunnut seksiä enemmän kuin hän. Pahimmillaan meillä oli puolen vuoden seksitön kausi miehen erektiohäiriöiden takia ja meinasin etsiä seuraa muualta. Kerroin hänelle aikeistani ja siitä, miten tärkeää seksi minulle on. Onneksi mies meni lääkäriin ja sai pillerit, joiden turvin olemme rakastelleet, tosin harvakseltaan. Houkutuksia on ollut ja pari viikkoa sitten baarissa törmäsin vanhaan tuttuun, jonka kanssa seksi aikoinaan oli kiihkeää ja vanha suola alkoi janottaa. Mies ol juuri eronnut ja menin hänen luokseen ajatuksella ”kerranhan täällä eletään”. Homma ei sitten toiminutkaan: muistikuvieni mukaan iso vehje ei kunnolla seissytkään, alkoholilla oli osuutta asiaan. Muutaman kerran hän sai sen sisälleni, siinä kaikki. Emme miesystäväni kanssa asu yhdessä ja lähdin syrjähyppyni luota vasta seuraavana aamupäivänä. Selitykseni oli hutera ja alibini oli huono ja jäin kiinni. Mies kuitenkin itkun ja riidan jälkeen päätti antaa minulle anteeksi kunhan pettäminen ei toistu. Hän halusi minun kertovan tarkkaan, mitä tapahtui tunteita ja tekoja myöten - minä kerroin. Aika ihme juttu, mutta nyt mies haluaa minua useammin, hieno juttu. Mutta valitettavasti hän ei riitä minulle, vaikka niin haluaisinkin. Olen jo 50-vuotias ja haluaisin harrastaa seksiä myös muiden kuin oman miehen kanssa. Haluaisin silti edelleen jatkaa parisuhdetta, koska rakastan häntä. Monen mielestä olen ehkä heikko luonne tai seksiaddikti - en tiedä, mutta kaikki ei ole aina niin mustavalkoista ja uskon, että kaikille monogamia ei sovi. Moni myös saattaa ihmetellä, miksi en sitten eroa miesystävästäni. Mutta meillä on kaikki muu hyvin... Nyt olenkin vaikean päätöksen edessä: petänkö häntä kaikessa hiljaisuudessa vai ehdotanko avointa suhdetta? Varsinkin jälkimmäisessä olisi se riski, että parisuhteemme päättyisi. Toisaalta pettäminen ja valehtelu on tosi loukkaavaa enkä enää haluaisi niin tehdä. Avoimessa suhteessa minun pitäisi kestää se, että myös miesystäväni saisi halutessaan käydä vieraissa. Uskon, että kestäisin sen. Ihanteellista ja perinteisen moraalikäsityksen mukaista tietysti olisi, että tyytyisin miesystäväni kanssa harrastamaan seksiin ja pysyisin uskollisena. Mutta lähes päivittäin haaveilen seksistä jonkun toisen kanssa. Olen lähetellyt sähköpostia parin miehen kanssa, jotka myös ovat varattuja ja haluaisivat luotettavaan seksisuhteeseen kanssani. Eli baarista en joutuisi seksiseuraa hakemaan. Mielelläni lukisin kokemuksistanne ja mielipiteitänne. Jos tuomitset minut, en voi sille mitään. Itse en muita tuomitse, koska ihmiset ja suhteet ovat kaikki erilaisia.

21

1166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mävaanehdotan

      Jos vaan pyrkisit kasvamaan aikuiseksi, kun sulla tuota ikääkin on jo senverran ettei se enää siitäkään pitäisi olla kiinni.

    • Ihmenaineneiymmärrä

      Et voi tosissasi sanoa rakastavasi miestäsi ja kokoajan etsi itsellesi mahdollisuutta pettää häntä? Ihan sama asia vaikka luvan kanssakin. Ei se ole rakkautta ja piste. Ihme sammakoita aikuisen naisen suusta. Jos et ole suhteeseeni tyytyväinen tee jotain , anna miehellesi mahdollisuus löytää elämänsä rakkaus, sinä se tuskin olet. Jos rakastaa toista kyllä läheisyys ja seksi hoituu se on varmaa.
      Naiselta tämä kirjoitus !

      • <<Et voi tosissasi sanoa rakastavasi miestäsi ja kokoajan etsi itsellesi mahdollisuutta pettää häntä? Ihan sama asia vaikka luvan kanssakin. Ei se ole rakkautta ja piste."

        Toiveajattelua. Todellisuudessa moni on kokenut syvän rakkauden samanaikaisesti useamman kanssa. Mutta on myös muutamia, joille yhteen ainoaan kohdistuva rakkaus on luonnollisinta.

        <<Jos rakastaa toista kyllä läheisyys ja seksi hoituu se on varmaa.

        Väärää tietoa. Valtava määrä ihmisiä kokee seksissä ongelmia, vaikka molemminpuolinen rakkaus on suuri.


      • kukin_tyylillään

        Miksi seksi ja rakkaus liitetään yhteen, me ei enää muijan kanssa rakasteta toisiamme mutta silti pannaan kun panettaa ei siihen rakkautta tarvita ja niin naisilla kuin miehilläkin on tarpeet. Petä jos siltä tuntuu ei puutteessa kannata olla.


      • voi_rakastaa_useampaa

        Reilun kk.n vanha keskustelu mutta pakko kommentoida.

        Olen samaa mieltä rennostiM kanssa.
        Ihmettelen kiukkuisena näitä ketkä EI YMMÄRRÄ että voi rakastaa useampaa yhtäaikaa. Selvästi monogaminen Ihmenaineneiymmärrä. Ei epäilystäkään! Mutta sanon että ihmisten suhdeasiat, rakastaminen ja seksi ovat mielestäni mielipidekysymyksiä /makuasioita joista ei sovi kiistellä! Täytys olla se kumppani kenen kanssa passais parisuhde tai avoin suhde. Usein näin ei ole? Huoh.

        Itse olen hyvässä suhteessa. Rakastamme mieheni kanssa toisiamme. Ollaan hyviä ystäviä. Hauskaa yhdessä. Siitä huolimatta rakastan samaan aikaan toista miestä, hyvää tuttavaa kenen seurassa aina miellyttävä olla ja ikävä pukkaa jos ei olla nähty pitkään aikaan.
        Ps. Rakastakaa te monogami joutsenet mun puolesta sitä yhtä. Minä rakastan kahta. Turha huuella että kasva aikuiseksi! T.nainen melki30v


    • 48mies

      Nuo kaksi vastausta kirjoitukseesi kertoo aika paljon yleisestä mielipiteestä. Ei kuitenkaan noin voi sanoa, että pitää olla yksiavioinen. Eikä se välttämättä liity rakkauteen, miten seksiä haluaa. Ei vain voi yleistää näitä asioita.
      Ihan samanlaisia ajatuksia minäkin pyörittelen päässäni. Seksi, parisuhde ja seksi parisuhteessa ovat tavallaan erillisiä asioita. Noin siis joillakin, ei kaikilla. Toisilla toimii ja toisilla ei.
      Turvallisinta on tietysti harrastella itse, johon taas saa moraalisaarnan muilta. Avoimesta suhteesta tuskin sinun kannattaa jutella, jos on jo tuollainen pettämisepisodi takana. Kyllä sen vaistoaa, jos toisen kanssa siitä voisi puhua.

      • moraalisaarnaaja

        "Ei vain voi yleistää näitä asioita."

        Itseasiassa voi aivan hyvin yleistää ja pitääkin, kun puhutaan epäämättömistä tosiasioista.

        Jokaista ihmistä sattuu kun lyödään riittävän lujaa, ja jokainen murtuu kun kuorma kasvaa liian suureksi, mutta yllättävän monet eivät näitäkään tosiseikkoja kykene, eivätkä halua oikeasti ottaa huomioon, vaan korottavat itsensä siinäkin suhteessa "erityisasemaan".


      • Ihmenaineneiymmärrä

        Ei parisuhteessa vaan toimita niin että Haukana haetaan ulkopuolisia suhteita. Jos suhde ei miellytä sit vaan erotaan . Monessa avo- ja avioliitossa eletään varmasti ajoittain kuin veli ja sisko se on ihan normia mutta jos ei ollenkaan ole enään tunne toiseen mitään vetoa uskallan sanoa että peli on menetetty. Silloin täytyy miettiä tosissaan miten eteenpäin. Seksi , läheisyys kuuluu kuitenkin osana suhteeseen. Molemmille.
        Avomieheni tuskin kunnioittaa tai luottaa sinuun enään sen jälkeen kun syrjähyppyihin olet tehnyt. Ja toiseksi hyvä seksi on useimmiten pitkän ja hyvän suhteen tulosta. En väitä etteikö yhden yön jututkin sitä voi olla , ei kokemusta. Mieti kumminkin mitä teet. Mutta toimi niin että pystyt katsomaan itseäsi peilistä.


      • Haluanko
        Ihmenaineneiymmärrä kirjoitti:

        Ei parisuhteessa vaan toimita niin että Haukana haetaan ulkopuolisia suhteita. Jos suhde ei miellytä sit vaan erotaan . Monessa avo- ja avioliitossa eletään varmasti ajoittain kuin veli ja sisko se on ihan normia mutta jos ei ollenkaan ole enään tunne toiseen mitään vetoa uskallan sanoa että peli on menetetty. Silloin täytyy miettiä tosissaan miten eteenpäin. Seksi , läheisyys kuuluu kuitenkin osana suhteeseen. Molemmille.
        Avomieheni tuskin kunnioittaa tai luottaa sinuun enään sen jälkeen kun syrjähyppyihin olet tehnyt. Ja toiseksi hyvä seksi on useimmiten pitkän ja hyvän suhteen tulosta. En väitä etteikö yhden yön jututkin sitä voi olla , ei kokemusta. Mieti kumminkin mitä teet. Mutta toimi niin että pystyt katsomaan itseäsi peilistä.

        Hyvä pointti, kiitos kirjoituksesta. Kyllä tässä on harkinnan paikka, laitan arvot ja asiat tärkeysjärjestykseen.


    • Haluanko

      Ai olisiko tällainen ajattelu miehelle sopivampaa..? Suhteita on monenlaisia kuten myös tarpeita. Kiitos, Mies48, mielipiteistä. Saatan olla jonkun sortin seksiaddikti (vaikka olen nainen!), koska mietin seksiä vähän liikaakin. Mutta itsehän nämä ratkaisut pitää tehdä. Ehkä myös vanheneminen ja vaihdevuodet pelottavat...

      • jormis

        Kun on kokoajan alle sen mitä haluaa tuntuu puute suurelta. Jos yksi haluaa kerran viikossa ja toinen enemmän, voi se tuntua että haluaisi liki joka päivä. Lopulta jos saisikin 3 kertaa viikossa voi huomata että se onkin yllinkyllin.

        Miehesi tuntui innostuvan kun pettäminen selvisi. Minä miehenä päättelisin siitä että se sai myös uutta virettä häneen (kiihottaa osaltaan). Monilla miehillä naisen into muihin voi olla kiihottavaa. Minäkin mielelläni katselen kun vaimo saa kunnolla ja tunnen mustasukkaisuutta samaan aikaan. Varmasti osa tunteista on pettymystä ja surua, mutta jos olisi vain jälkimmäistä seksi olisi teillä vain vähentynyt tuon jälkeen.

        Yksi tie mitä ehdottaisin on että kokeilkaa jos yhdessä voitte harrastaa kimppaseksiä muiden kanssa. Toki jos miehelläsi on erektion kanssa pulmia se voi syödä itsetuntoa niin ettei uskalla tällaiseen ryhtyä tai muuhunkaan vieraissa-asetelmaan jos se tuntuu uhkaavalta. Jos hän taas ryhtyy niin siitä voi avautua uusi kiinnostava maailma teille molemmille ja miehelläkin löytyy uutta intoa.

        Itse varmaan tiedät paremmin mikä teillä voisi toimia ja kannattaa keskustella miehesi kanssa mahdollisimman avoimesti mitä mieltä kaikesta tällaisesta. Tämä vaati syvällistä keskustelua ja omien kipupisteiden rehellistä avaamista. Kysysyisin myös että olisiko miehesi ollu mieluummin tietämättä sinun pettämisestäsi jos se olisi jäänyt yhteen kertaan. (vihjaako hän että käy vieraissa mutta älä jää kiinni).


    • <<...uskon, että kaikille monogamia ei sovi.>>

      Seksi on niin tärkeä osa elämää, että sitä ei voi sivuuttaa. Psykologien käyttöön ottama sana seksiaddiktio on pelkkää roskaa, jonka avulla haalitaan terveitä ihmisiä terapoitavaksi ja laihdutetaan heidän kukkaroaan. Tieteellinen asenne yksinkertaisesti katsoo, että ihmiset ovat eri asioissa erilaisia.

      Seksitarvetta voi vain totella. Muuten voi pahoin. Näillä palstoin näkee usein, miten ihmiset kärsivät laaduttoman, liian vähäisen tai suorataan olemattoman seksuaalisen tyydytyksen takia. Jos henkilö ei pysty riittävästi tyydyttämään toista, hänen ehdoton moraalinen velvollisuutensa on sallia tyydytyksen hakeminen myös toisaalta.

      Elämme vain yhden elämän. Haluammeko kärsiä sen aikana enemmän, kuin on pakko?

      Toisaalla olen useamman kerran kertonut, kuinka ystäväpariskuntamme rouva tyydytti usein itsensä saunassa, kun kylvimme siellä heidän kanssaan. Hänen miehensa katseli usein vittuaan näyttävien kaunottarien kuvia. Rouva kertoi, että mies oli sanonut sen olevan "välttämätöntä". Niin se juuri on, kullakin on omat seksitarpeensa ja niiden toteuttaminen on välttämätöntä.

      Koska miehesi ei voi antaa sinulle riittävää seksuaalista tyydytysta, olet oikeutettu ilman eri lupaa olemaan myös muiden kanssa. Avaa heille vittusi. Arvaan, että se on kovin kaunis. Anna heidän hyväillä ja nuolla sitä, anna heidän suudella ja syleillä sinua ja syleile sinä heitä. Nauti ja tuota heille nautintoa.

      Hyvää jatkoa sinulle! :-)

    • sumuniisku

      Kokeilisin itse tuossa tilanteessa sitä, että antaisin itselleni luvan pettämiseen ja olisin sinut sen kanssa. Antaisin luvan itselleni villiintyä ja niin ettei kumppani saa tietää mitään.

      veikkaukseni on, että kun pääsee kokeilemaan ja antamaan itselleen tuon mahdollisuuden olla vapaasti seksuaalinen, niin ei se seksi sitten niin paljon vieraiden kanssa kiinnostakaan.

      Tietenkin kun ilmeisesti humalassa noita suhteitasi hoitelet, niin siinä voi olla että pidempään saa uskoteltua, että niissä suhteissa on muka jotain, mutta jos ihan raittiilta pohjalta, niin aika pian karisevat alas ne kuvitelmat.

      Vaikuttaa siltä, että olet parisuhteessa vain koska se antaa tiettyä turvallisuuden tunnetta eli aika itsekäs ajatusten kulku: haluat olla miehen kanssa, josta tietää, ettei se tule jättämään ja pettämään, mutta itse haluat elellä miten sattuun.

    • tämäyksielämä

      Meitä ihmisiä on erilaisia. Toiset eivät voi kuvitellakaan harrastavansa seksiä muiden kuin rakastamansa ihmisen kanssa ja toiset taas voivat hyvinkin. Älkää yleistäkö ja saarnatko. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään, Minulla on 14 vuotta kestänyt erittäin hyvä, rehellinen ja avoin avioliitto, joka sisältää runsaasti keskinäistäkin seksiä. Mutta siitä huolimatta me molemmat tapaamme melko säännöllisesti myös muita ihmisiä seksin merkeissä. Sovitusti, avoimesti ja rehellisesti. Muille seksikokemuksille meidän liitto on ollut avoin nyt kolme vuotta. Alku ei ollut helppo, mutta keskustelemalla ja vielä lisää keskustelemalla avoimuudesta tuli toimivaa. Vaikka suhde on hyvä ja onnellinen, me ainakin kaipaamme myös erilaista seksiä ja erilaisia kokemuksia.

      • tämäkinvielä

        Mitä tavoitelet..te tuollaisella toiminnalla? Jonkilaista "vapauden" ideologian toteuttamista? Vai mistä syystä lähtölaukaus?

        "Mainospuheet" suhteen avoimuudesta voisi sitten unohtaa :) Kumpi osapuoli olet? Suhteen alullepanija vai vatsapuolen ehdotukseen "alistuva"?


      • tämäyksielämä
        tämäkinvielä kirjoitti:

        Mitä tavoitelet..te tuollaisella toiminnalla? Jonkilaista "vapauden" ideologian toteuttamista? Vai mistä syystä lähtölaukaus?

        "Mainospuheet" suhteen avoimuudesta voisi sitten unohtaa :) Kumpi osapuoli olet? Suhteen alullepanija vai vatsapuolen ehdotukseen "alistuva"?

        Me ollaan jo niin totuttu siihen, että toiset ymmärtää ja toiset ei, ettet saa mua provosoitua. Tuo sinun viestisi viimeinen kappale ja erityisesti viimeinen lause vie mahdollisuuden keskustella tästä millään tavalla rakentavasti :)


      • tämäkinvielä
        tämäyksielämä kirjoitti:

        Me ollaan jo niin totuttu siihen, että toiset ymmärtää ja toiset ei, ettet saa mua provosoitua. Tuo sinun viestisi viimeinen kappale ja erityisesti viimeinen lause vie mahdollisuuden keskustella tästä millään tavalla rakentavasti :)

        Ymmärrän juu

        Mutta aika usein ns.vapaan suhteen todellisuutta kuvaa paljon paremmin linkissä kuvattu tyyppitarina. Se on ehkä lievästi liioiteltu, mutta josta kyllä käy selville monen ns. vapaan suhteen todellinen henkinen rakenne.

        https://terveydenasialla.com/petollinen-narsistityttoystava-oli-vieda-jarkeni/


      • jormis
        tämäkinvielä kirjoitti:

        Ymmärrän juu

        Mutta aika usein ns.vapaan suhteen todellisuutta kuvaa paljon paremmin linkissä kuvattu tyyppitarina. Se on ehkä lievästi liioiteltu, mutta josta kyllä käy selville monen ns. vapaan suhteen todellinen henkinen rakenne.

        https://terveydenasialla.com/petollinen-narsistityttoystava-oli-vieda-jarkeni/

        Minusta tuolla linkillä ei ole mitään tekemistä avoimen suhteen kanssa. Linkki kuvaa törkeätä hyväksikäyttöä ja pettämistä.

        Avoimessa suhteessa kummallakin on omat oikeutensa ja asiat ovat avoimia. Avoin suhde tarkoittaa erityisesti pariskunnan välistä avoimmuutta ja sitä kautta myös vapautta ulospäin tiettyyn rajaan asti. Tämä raja on pariskunnan molempien yhteinen ja avoin päätös.


      • tämäkinvielä
        jormis kirjoitti:

        Minusta tuolla linkillä ei ole mitään tekemistä avoimen suhteen kanssa. Linkki kuvaa törkeätä hyväksikäyttöä ja pettämistä.

        Avoimessa suhteessa kummallakin on omat oikeutensa ja asiat ovat avoimia. Avoin suhde tarkoittaa erityisesti pariskunnan välistä avoimmuutta ja sitä kautta myös vapautta ulospäin tiettyyn rajaan asti. Tämä raja on pariskunnan molempien yhteinen ja avoin päätös.

        " on omat oikeutensa ja asiat ovat avoimia......Tämä raja on pariskunnan molempien yhteinen ja avoin päätös."

        Linkki kuvaa elämän todellisuutta, kun sinä taas selostat ideologiaa, vapauden illuusioita ja utopiaa, eli pelkkää sanallista ajatusta vapaasta suhteesta.

        Ns. vapaa suhde ei oikeastaan koskaan ole yhteinen päätös, vaan ehdotus siihen tulee yleensä henkisesti hallitsevalta osapuolelta (usein naiselta) johon henkisesti vastustuskyvytön puolisko lopulta suostuu, koska hänellä ei ole henkisiä "työvälineitä" vastustaa puolisonsa kauniita "vapauspuheita" yms. vapaus-suostuttelua. (Olet vanhanaikainen. Etkö sinä halua vapautta? Emmekö ole tasa-arvoisia? Ihmistä ei voi omistaa jne.)

        Usein on myös niin, että tämä henkisesti heikompi puoliso lopulta itsekin luulee olevansa "vapaaehtoinen" ja itsekseen vain ihmettelee ja syyllistää ITSEÄÄN kun se "suhteen vapaus" aina vaan tuntuu niin pahalta, Onko HÄNESSÄ jotain vikaa, kun ei tunnu hyvältä, vaikka puoliso niin jatkuvasti uskottelee.


      • jormis

        tuo oli kauhukertomus siitä kun joutuu narsistisen hyväksikäyttäjän kynsiin. En edelleenkään näe että tuolla on mitään tekemistä avoimen suhteen kanssa. Eihän siinä vahvempi osapuoli mitään sellaista ehdottanutkaan vaan yksinkertaisesti petti ja käytti hyväkseen.

        Mutta olet oikeassa siinä että homma muuttuu painajaiseksi jos toinen on pakotettuna taikka huijattuna mukaan tuollaiseen. Ehdottomasti sen on oltava molempien päätös ilman painostamista, eikä välttämättä sittenkään tule toimimaan.


      • tämäyksielämä
        tämäkinvielä kirjoitti:

        " on omat oikeutensa ja asiat ovat avoimia......Tämä raja on pariskunnan molempien yhteinen ja avoin päätös."

        Linkki kuvaa elämän todellisuutta, kun sinä taas selostat ideologiaa, vapauden illuusioita ja utopiaa, eli pelkkää sanallista ajatusta vapaasta suhteesta.

        Ns. vapaa suhde ei oikeastaan koskaan ole yhteinen päätös, vaan ehdotus siihen tulee yleensä henkisesti hallitsevalta osapuolelta (usein naiselta) johon henkisesti vastustuskyvytön puolisko lopulta suostuu, koska hänellä ei ole henkisiä "työvälineitä" vastustaa puolisonsa kauniita "vapauspuheita" yms. vapaus-suostuttelua. (Olet vanhanaikainen. Etkö sinä halua vapautta? Emmekö ole tasa-arvoisia? Ihmistä ei voi omistaa jne.)

        Usein on myös niin, että tämä henkisesti heikompi puoliso lopulta itsekin luulee olevansa "vapaaehtoinen" ja itsekseen vain ihmettelee ja syyllistää ITSEÄÄN kun se "suhteen vapaus" aina vaan tuntuu niin pahalta, Onko HÄNESSÄ jotain vikaa, kun ei tunnu hyvältä, vaikka puoliso niin jatkuvasti uskottelee.

        Tottakai se ehdotus avoimesta suhteesta tulee aina jommalta kummalta. Harvoin se ajatus molemmille yhtä aikaa tulee. Minä olin alun perin se, joka asian otti puheeksi. Ei painostamalla, vaan kertomalla, että olen asiasta kiinnostunut, mutta en aio siitä tämän enempää puhua nyt vaan otetaan asia uudelleen puheeksi, jos sinusta alkaa myös joskus tuntua siltä. Puoli vuotta meni, kun asiaan palattiin kumppanin aloitteesta ja siitä se pikku hiljaa lähti. Melkein puoli vuotta siitä keskusteltiin, kunnes päätettiin kokeilla.

        En väitä, että alku olisi ollut helppoa eikä ole aina vieläkään, mutta toiseen on oppinut luottamaan myös tässä elämäntavassa ja molemmat tietää, missä meidän rajat menee. Tämänkin asian voi hoitaa niin monella tavalla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4839
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1722
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1326
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1000
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      885
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe