Valtamediamme antaa ymmärtää että tämä johtuu äärioikeiston vainoista.
Kuka tämän uskoo?
Tietenkin on hienoa että voimme korvata tämän ihmisryhmän arabeilla koska he ovat kaiken huomiomme ja kunnioituksemme arvoisia.
Kuka tämän uskoo?
Tietenkin on hienoa että voimme korvata tämän ihmisryhmän arabeilla koska he ovat kaiken huomiomme ja kunnioituksemme arvoisia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Myös Suomen juutalaiset tuntevat elämänsä uhatuiksi.
He ovat pyytäneet valtiovallan apua esim. Helsingin moskeijansa suojaamiseen ja jämeriin toimiin on tartuttu.
Pelkoihinsa ei aiemmin ole ollut aihetta joten nykyisen tilanteen syitä voimme arvailla.
Kiitän lämpimästi hra tässätatuutta kommentista.
Tarkoitin yksityisten juutalaisperheiden- ja seurakuntien turvallisuutta Suomessa.
Maailmanpolitiikan kysymykset ovat yläpuolella käsityskykymme ja täysin riippuvaisia valtamedian usein täysin virheellisistä tiedotteista.
Olen eri mieltä siitä että "jutskuille" käy huonosti.
Israel on Uudenmaan kokoinen maakaistale jota ympäröi monisatamiljoonainen verenhimoinen arabilauma. He haluaisivat teurastaa maan asukkaat ja työntää loput mereen.
Se ei tule koskaan onnistumaan.
Ja arvatkaapa, ketkä pakenevat seuraavaksi? No tietysti KRISTITYT!
Monet merkittävät imaamit ovat julistaneet, että Euroopan islamisoiminen on päätavoite.
"Natzi" tuskin suurin syypää,onhan toki VÄHÄN niitäkin,mutta kuten oikein hyvin tiedämme,muslimit ovat pahimmat juutalaisten vainoajat.Tämä havaittu niinkin lähellä kuoin Ruotsissa jo....Valtamedia vaan koittaa tappiin asti väärennellä asioita,kuten Ranskassa sattuneesta 2 vanhan naisen murhien "uutisoinnista" muistamme,,vasta seuraavan päivän jutuissa alkoi totuuttakin vähän jo näkyä! Ollaan sitä ihmeellisessä tilanteessa,median ja toimittajien pitäisi uutisoida asiaa,,mutta tuleekin tuutin täydeltä toimittajien omaa "mieltymystä" vastaavaa valejuttua..
Valtamedian toimittajat eivät kirjoita sanaakaan omien mieltymystensä mukaisesti. He ovat ankarassa liekanarussa.
Samoin Suomi 24 moderaattorityttöset.
Enemmän juutalaiset joutuvat Suomessa pelkäänmään äärivasemmistoa kuin äärioikeistoa.
Ja arvatkaas, ketkä tätä kansanvaihtoa tänne Eurooppaan ajaa? No sionistit tietenkin.
"Malmön juutalaiset omituisesti hävinneet..alkoi olla kai tukalat olot,,neljäsosa kaupungin väestöstä muslimeja,,,ja muslimihan ei "pidä" juutalaisesta" kuten ei kristitystäkään,,eikä silti,,ei mistään muustakaan...paitsi pikkulapsien raiskaamisesta. "
Niin, se on se lähi-idän tilanne, joka projisoituu jopa pohjoismaihinkin. Saa nähdä mihin Ruotsi on menossa poliittisten linjaustensa kanssa?
Ruotsi nykyisenlaisena valtiona tulee tuhoutumaan.
Siellä ei enää paisteta kardemummapullia järvien rannoilla. Komento muuttuu kun islmamistit ottavat vallan.
Näin se on sanottu.
Jotkut ajavat kiintiöpakolaisten määrän lisäämistä Suomeen. Viime syksynä heitä tuli vähän toista tuhatta, Syyrian leiriltä ja Eritreasta muistaakseni. Jostain syystä joukossa oli palestiinalaisia. Palestiinalaisetko ovat jossakin hädässä? Kuka heitä vainoaa? Ovatko he murhamiehiä ja pelkäävät joutuvansa vankilaan?
Palestiinalaisyhdyskunnasta tulee Suomeen kiukkuinen poliittinen ryhmä. Heillä on yksi obsessio. Ei kiintiöpakolaisia Suomeen, jos valinta on tällaista.
Kukaan ei anna tietoa paljonko maahamme on tullut "pakolaisia" esim. 10:n viime vuoden aikana.
Helsingin väkimäärä on lisääntynyt 100 000:lla tuona aikana vaikka kantaväestö ei lisäänny.
Maassamme on siis satoja tuhansia työtä tekemättömiä kultamunia ja lisää lappaa ovista ja ikkunoista: joka päivä satoja. Afrikasta jopa lennätetään tänne yönmustia timoja joka viikko hiljaisille lentokentille. Tämä on totta.