Hyvän mielen kello

Järkikäteen

Kukaan tuskin välittää, kuka pitää mitäkin ja minkä merkkistä rannekelloa. Eri asia on herätyskellot ja kaappikellot. Vanhanaikainen herätyskello on minun viimeinen toivoni silloin kun en vetää aamulla ajoissa ylös. Se takuttaa jatkuvasti Niin, että pidän makuuhuoneen oven auki ja kellon olohuoneessa. Kaappikello on soinut nyt kaksi viikkoa yötä päivää, enkä ole kuullut valituksia. Päin vastoin olen kuullut, miten mukavaa on kuunnella yksinäisenä yön tunteina kaappikello, jos uni ei tahdo tulla. Yksi selitys tälle ilmiölle on se, että talossamme on niin paljon yksin eläviä ja vanhempia ihmisiä, jotka eivät vähästä häiriinny. Kallisarvoinen kaappikello minulta puuttuu, mutta sota-ajan jälkeen rakennettuja on muutama ja yksi muunlainen. Talossamme lienee yhdessä rapussa melkein joka asunnossa jokin kerran tunnissa soiva peli. Kukaan minua lukuun ottamatta eivät liene asiasta ilmoittaneet isännöitsijälle, mutta sen jutun mukaan isännöitsijä huoltomiehen kanssa otti asiasta itse selvää, että ketään ei voitaisi turhaan syyttää ja näin syyttelyt kilpistyivät siihen, että rappukäytävässä joka kerroksessa on muutama kello tai sen tapainen soittava vehje. Valittaja sai luultavimmin kyydin lääkärille seisottuaan kirveen kanssa asukkaan oven takana ja mietittyään, meneekö säpäleiksi miten helposti. Ääneen muuten. Hoidosta päästyään lienee ajatellut asiaa uudelleen. Tämäkin juttu. Näitähän riittää jokaisesta naapurista.

9

687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MuotiakoVaiKauneutta

      Voi sua reppanaa.

    • Hiljaisiahiirulaisia

      Reppana mikä Reppana, mites ite, ootko miten hyvä ihminen sanomaan tuollaisia. Muuten kello soittaa minulla mieltä ja oloa rauhoittaen ja onhan sekin vanhukselle juttuseuraa, jos muita juttukumppaneita puuttuu. Kun kertoilee asiansa, ei kuulu vastaväitteitä eikä ivanaurua, joka usein kuuluu, jos vanhempi uskaltaa avata suunsa. Nämä nuoret eivät ymmärrä vanhempien mieltymystä kaappikelloihin. Nykyään kellot ovat pattereilla käyviä kun taas ennen vanhaan kellot olivat kaikki vedettäviä ja isäntä piti kunnia-asianaan vetää kodin kaappikellon. Kun minä uskalsin jättää talossamme kellon soittamaan yön ajaksi, odotin mellakkaa, mutta ilokseni huomasin muidenkin pitävän kelloni äänestä. Kelloni on rautalankakiekkoa vasaroiva kaappikello ja sen ääni on kantava, mutta hiljainen, johtuen siitä, että kello on asetettu olo ja makuuhuoneen väliseinään jonka alla eikä yllä kulje putkia, joten ääni ei kaiu minnekkään. Jos ääni kaikuu, se kaikuu patterikellosta, joka sijaitsee kirjahyllyssä ja soittaa englantilaista westminster abbeyn kellon sävelmää. Se soittaa viimeisen kerran illalla kymmenen aikaan ja aamulla soittaa ensi kerran kuuden aikaan. Siinä on yösoiton poisto, joka on yleinen uusissa kaappikelloissa. Ääni kantaa patterin putkia pitkin läpi yläkerran ja toisella seinällä seinän takana ja lattiassa kulkevien vesiputkien kautta. Kukaan ei ole valittanut. Olen hyvin hiljainen eikä elämän kumppanini päästä ääntä pitempään kotona päivittäin, vaikka kommunikoimme muuten. Näin kello on tullut meille tärkeäksi enkä näe syytä, miksi jokainen ihminen ei voisi kerrostalossa soittaa öisinkin tasatunnein kelloa mutta herkempien naapurien avuksi yleensä hankitaan yösoiton poisto tai sammutetaan kello yöksi ja laitetaan aamulla taas päälle ja aikaan. Joskus laitan aave Marian soitannoksi ja nautin täysin siemauksin kellostani.

    • NäinOnNäppylät

      Tulee hyvä mieli kun vilkaisee ranteessa kiiltelevää Rolexia. Tietää kuuluvansa yhteiskunnan eliittiin.

      • enOleSairasEnÄitikerto

        Ei, kyllä naapurien kiusaaminen ja sen tutkiminen päätyönä on kaiken hienointa mitä ihminen voi tehdä ja sitten siitä raportointi Suoleen, kyllä sitä tuntee olonsa hienoksi ja viisaaksi ihmiseksi.


    • Kenellepämuulle

      Minun naapurini ovat fiksuja, monikansallisia ihmisiä, jotka eivät ole erityisemmin huudelleet tai paiskoneet ovia tai hakanneet seiniä. Päin vastoin, heitä voi tervehtiä ulos mennessä ja ovat hyvin itsenäisiä ihmisiä, jotka vetäytyvät kotiinsa työpäivän jälkeen, eikä ulkopuolella tapahtuva häiritse heitä. Siksi minä kehuisin heitä pärjäävinä erilaisten ihmisten kanssa. Itse en erityisemmin välitä liian läheisistä väleistä naapureihin eikä tunnu kukaan muukaan välittävän, kuin kyselee "mitenkä voitte"? "Kiitos hyvinhän meillä." Näin asukkaana tunnen hyvää mieltä lähinaapureita ajatellessani.

      • koulutuksellaHyväAsunto

        Aika vinkeitä kommuuneja ilmeisesti nuo nuo monikansallisten valtaamat talot?
        Sovit hyvin joukkoon!


      • Hyväontaas

        Ja pyyhkivät vasemmalla ...


    • Auringonmukaan

      Oli väärä aihe edellä. Minä uskon, että naapurini ainakin käyvät töissä ja eläkeläisetkään eivät valita mistään eikä ainakaan kelloista. Minun kelloni on henkilökohtainen valinta minulle ja soitan sitä niin, että se tuottaa iloa, ei ärsytä eikä kenenkään tarvitse itkeä vaan lähinaapureita viime aikoina kolme lienee; jos oikeassa olen; hankkinut kaappikellon. Tämä on heidän henkilökohtainen kannan ostonsa kello-kysymykseen.

    • Auringonmukaan

      Tämä rouva joka kuljeskeli kirveen kanssa, oli ottanut kirveen tuli tueksi aivan ajatuksissaan. Oven takaa yllätti naapuri ja huoltomies talutti rouvan nukkumaan. Rouva osti itsekin soittavan vehkeen ja en ole minä häntä ikinä oven takana nähnyt. Miten lie totta. Näitä juttuja riittää. Myös minä pidän kelloltasikin päällä öisin ja tuskin korvin kuultavan kellon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10984
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2463
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2153
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1721
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1574
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1260
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1196
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      902
    Aihe