SDP LOPETTAISI PAKKOPALAUTUKSET!

Miettikää mitä puoluetta äänestätte, sillä:

"SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n puheenjohtajat olisivat yhä valmiita antamaan osalle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista luvan, jolla voisi oleskella Suomessa luvallisesti.
Tilapäisellä luvalla olijat eivät olisi paperittomia. – Tällöin viranomaiset tietävät, missä nämä ihmiset ovat, ja he ovat tavallaan kontrollissa tämän kautta, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne perustelee."

https://yle.fi/uutiset/3-9800098

"Presidentti Sauli Niinistö ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ovat olleet huolissaan siitä, että oikeuslaitoksen turvapaikkapäätösten kyseenalaistaminen horjuttaa oikeusvaltiota."
27258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ruotsissa uutisoitiin tänään, että ruotsidemokraatit (SD), 'perussuomalaisten sisarpuolue', sen pj. sanoo, että SDS on pakolaispolitiikassa lähempänä demareita, kuin opposition porvari Allianssia.

Ruotsissa demarit ovat jo tajunneet, että pakolaispolitiikkaa on kiristettävä, niin kuin hallitus onkin demareiden johdolla tehnyt . Oikeisto-oppositio vetää pakolaismyönteisempää linjaa kuin demarit, pääministeripuolue. Vanha tuttu juttu, oppositiosta on helppo huudella, ilman vastuuta.

Ei voi kuin toivoa että Suomen demarit tajuaisivat kiristää pakolaislinjaansa jo nyt Ruotsin sisarpuolueen antaessa esimerkkiä. Siellä on jo 'Siperia opettanut'. Ei tarvitsisi Suomen demareiden Siperiaan asti joutua, jos ottaisivat vaarin Ruotsin esimerkistä jo nyt.

Äänestä
  • Suomessa kokoomus ja vihreät tekevät liberaaleinta pakolaispolitiikkaa ja siksi rajat ovat olleet käytännössä auki 2015 vuodesta asti.

    Äänestä

Palstan kokoomustrolli laittaa taas ties kuinka monen kerran tänään tämän vanhan linkin trollatakseen pakkopalautusten muka lopettamisella jos SDP ona hallituksessa vaikka Migri on tehnyt käyden paikanpäällä sekä Irakissa että Afganistanissa noista maista turvallisuusarvion jonka mukaan Suomesta voidaan palauttaa turvapaikanhakijoita kyseisiin maihin ja tämä Migrin turvallisuusarvio on voimassa sekä tämän että seuraavan hallituksen aikana. Voit toki kokoomuslainen trollata asialla vaikka päälläsi seisoen hamaan maailman tappiin mutta Migrin arvio on ja pysyy sekä tämän että seuraavan hallituksen aikana.

1Äänestä
  • Heh heh! Eiköhän nuo kaikki oppositiojohtajat yhdessä tiedä tämän asian paremmin kuin sinä, aivokuollut idiootti :)

    Äänestä

  • wefwrwrwerwrwer kirjoitti:

    Heh heh! Eiköhän nuo kaikki oppositiojohtajat yhdessä tiedä tämän asian paremmin kuin sinä, aivokuollut idiootti :)

    Sanoo debiilivajukki kokoomuslainen joka trollaa palstalla 24/7.

    Äänestä

  • srhtr kirjoitti:

    Sanoo debiilivajukki kokoomuslainen joka trollaa palstalla 24/7.

    Ja niin sanoo myös jokainen asioita ymmärtävä selväjärkinen, jollainen sinä selvästikään et ole :D

    Äänestä

  • Sanoo debiilivajukki kokoomuslainen joten ei sinua ota kukaan vakavasti tällä palstalla.

    Äänestä

  • fjhdffgt kirjoitti:

    Sanoo debiilivajukki kokoomuslainen joten ei sinua ota kukaan vakavasti tällä palstalla.

    Eiköhän me kaikki nyt kuitenkin uskota enemmän, että tämän pakkopalautusasian tietävät koko opposition johtajat kaikki yhteensä paremmin kuin sinä, joten tuollainen jankkaus vain vahvistaa ihmisten käsitystä siitä, että sinulla on mielenterveysongelmia.

    Äänestä

  • werwqerwerwerwerwerwrwe kirjoitti:

    Eiköhän me kaikki nyt kuitenkin uskota enemmän, että tämän pakkopalautusasian tietävät koko opposition johtajat kaikki yhteensä paremmin kuin sinä, joten tuollainen jankkaus vain vahvistaa ihmisten käsitystä siitä, että sinulla on mielenterveysongelmia.

    Migrin Irakissa ja Afganistanissa suorittamien turvallisuusarvioiden mennään tämän ja seuraavankin hallituksen aikana ja niiden mukaan molemmat maat ovat turvallisia joten niihin voidaan palauttaa turvapaikanhakijoita Suomesta. Puhut itsestäsi mitä tulee mt-ongelmiin joita sinulla kokoomuslaisella vänkääjällä mitä ilmeisimmin on.

    Äänestä

Pakkopalautuksia on roimasti lisättävä, ettei tukehduta pas**n.

Äänestä
  • Pakkopalautuslinja jatkuu oli hallitus mikä tahansa koska MIgri on linjannut että Irak ja Afganistan ovat turvallisia maita joihin turvapaikanhakijoita voidaan palauttaa koska MIgri on käynyt paikanpäällä Irakissa J Afganistanissa tekemässä turvallisuusanalyysin ja se on voimassa sekä tämän että seuraavan hallituksen aikana koska Irakin ja Afganistanin turvallisuustilanne on kohentunut hyvin.

    Äänestä

ansiosta kielteisen päätöksen saaneet matujen on annettu olla vapaana vaikka karkoitus olisi voimassa nyt ei kukaan tiedä missä ne ovat ja mitä rikoksia tekevät elääkseen.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa.

    Äänestä

  • 11.000 - 12.000 kielteisen päätöksen saanutta matua on maassa teillä tietämättömillä ja jopa Risikko kertoi että työperusteista maassaololupaa heidän kannattaa hakea jos vaikka tuo työvoiman tarveharkinta saataisiin Kokoomuksen toimesta poistettua. Onhan Espanjakin täynnä pimeitä tomaatinpoiminta ym. töitä tekeviä matuja rankasti alipalkattuna. Median mukaan koko maan tomaatinpoiminta on siirtynyt laittomasti maassa olevien tekemäksi, joten eihän heitä maasta pois haluta. Sama juttu Suomessa, matuista saa pimeää halpatyövoimaa erilaisille kokkeliyrittäjille. Tästä syystä Kokoomus mamuttaa pakolaisbisneksen kiilto silmissä.

    Äänestä

se on ollut matujen maahantuonti demareilla verrattuna Kokoomukseen ja erehtyihän Kokoomuksen puheenjohtaja aikoinaan antamaan lukuja matujen määrästä jotka olisi saatava.
https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s&t=4s
Tuossa on Kokoomuksen mielipide määristä mitä tarvitaan.

Äänestä

Demarit, vasurit, vihreet ja rkp-laiset jauhaa jatkuvasti että pakkopalautukset pitää lopettaa heti,, näiden puolueitten kannattajat ovat olleet myös lentokentällä häiritsemässä pakkopalautuksia,, elikkä lakia saa heidän mielestä rikkoo,,,

Äänestä

Joo taas tänään Ville Niinistö vaatii pakkopalautuksien lopettamista,, vetos hallitukseen ,,,,,

Äänestä

Demut ja vihreät ja kommarit ovat varsinaisia kansan pettureita.

Äänestä

Kokoomuksen sisäministeri Kai Mykkänen sanoi itse että kiintiöpakolaisten määrää pitää nostaa kymmenkertaisiksi nykyisestä 750 - 1050:stä vuodessa. "Kymmenkertaisiksi" tarkoittaa minimissään 7500 - 10500 kiintiöpakolaista vuodessa. Kun otetaan huomioon että ketään näistä ei palauteta kuten Orpon ja Sipilän maahanpäästämiä elintasosurffareita, puhutaan vuosittain samanlaisista määristä mitä porvarihallitus päästi maahan 2015. Kokoomus ja kepu siis mamuttavat superisti. No veronmaksajien rahoilla pyörivä pakolaisbisnes tuottaa kokoomuksen ja kepun eturyhmille miljardeja euroja vuodessa. Päälle Suomeen rantautettavat matuhalpatyömarkkinat jotka ulosliputtavat ja korvaavat suomalaisen tes-palkatun työn. Ei siis ihme että matukiima on kovaa porvareilla.

Äänestä

On kansaivälisten sääntöjen mukaan.
Eu.ssa asia koskee koko Shengen aluetta.
Yksittäinen puolue ei voi muuttaa sääntöjä.
Kertomukset valehdellaan monella eri tavalla
ja paikka ei irtoa.
Tavallaan koko Eu on vastuussa
väärästä päätöksestä.

Äänestä
  • Turvallisesta Dublinmaasta pyrkivää turvapaikanhakijaa ei tarvitse ottaa rajan yli esim. Ruotsista Suomeen. Sen sijaan rajavartija voi pyyttää turvapaikanhakijaa kääntymään turvallisen oleskelumaansa viranomaisten puoleen ja hakemaan näiltä turvapaikkaa. Tätä yksinkertaista asiaa Kokoomus, Kepu ja Siniset eivät näytä tajuavan. No yksi asiaa hankaloittava yksityiskohta on se että Suomi ei ole hakenut EU:lta väliaikaista rajatarkastuslupaa kuten Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska jo 2015 vuoden lopulta asti, ja sen jälkeen useita kertoja tähän päivään asti puolen vuoden jaksoissa. No Orpon Kokoomus ja Sipilän Kepu haluavatkin matuja tänne veronmaksajien rahoilla pyörivän pakolaisbisneksen takia, vaikka muuta valehtelevat.


    Kuusi maata haluaa jatkaa rajavalvontaansa
    Tanska, Ruotsi, Norja, Saksa, Itävalta ja Ranska haluavat jatkaa rajavalvontaansa
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15212281/kuusi-maata-haluaa-jatkaa-rajavalvontaansa
    Suomi ei tietenkään halua, eikä ole halunnut koko aikana. Tämä kertoo jotain.

    Äänestä

  • SuomiEiJoukossa kirjoitti:

    Turvallisesta Dublinmaasta pyrkivää turvapaikanhakijaa ei tarvitse ottaa rajan yli esim. Ruotsista Suomeen. Sen sijaan rajavartija voi pyyttää turvapaikanhakijaa kääntymään turvallisen oleskelumaansa viranomaisten puoleen ja hakemaan näiltä turvapaikkaa. Tätä yksinkertaista asiaa Kokoomus, Kepu ja Siniset eivät näytä tajuavan. No yksi asiaa hankaloittava yksityiskohta on se että Suomi ei ole hakenut EU:lta väliaikaista rajatarkastuslupaa kuten Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska jo 2015 vuoden lopulta asti, ja sen jälkeen useita kertoja tähän päivään asti puolen vuoden jaksoissa. No Orpon Kokoomus ja Sipilän Kepu haluavatkin matuja tänne veronmaksajien rahoilla pyörivän pakolaisbisneksen takia, vaikka muuta valehtelevat.


    Kuusi maata haluaa jatkaa rajavalvontaansa
    Tanska, Ruotsi, Norja, Saksa, Itävalta ja Ranska haluavat jatkaa rajavalvontaansa
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15212281/kuusi-maata-haluaa-jatkaa-rajavalvontaansa
    Suomi ei tietenkään halua, eikä ole halunnut koko aikana. Tämä kertoo jotain.

    Halla-aho: Tyhmyydestä sakotetaan taas
    Europarlamentaarikko, PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho ruotii käsityksiä Dublin-menettelystä ja pohtii nykytilannetta.
    https://mvlehti.net/2018/01/22/halla-aho-tyhmyydesta-sakotetaan-taas/
    "Vastuunmäärittämisasetuksen mukaan turvapaikanhakijasta vastaa se jäsenmaa, johon hän on ensimmäisen turvapaikkahakemuksensa jättänyt.

    Dublin-menettelyn nojalla Suomi ei siis esimerkiksi voi palauttaa Tornioon saapuvia iphone-miehiä Ruotsiin, koska nämä eivät ole jättäneet Ruotsiin turvapaikkahakemusta. Iphone-miesten maahantulo olisi pitänyt estää sillä perusteella, että heillä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua siitä jäsenmaasta, josta he Suomeen pyrkivät.

    Koska tulijoiden kirjaaminen ja turvapaikkahakemuksen vastaanottaminen synnyttää jäsenmaalle vastuun turvapaikanhakijasta, monet jäsenmaat eivät kirjaa heitä vaan pyrkivät lykkäämään muiden riesaksi. Jos Schengen-maat noudattaisivat Schengenin rajasääntöä, Suomeen ei edes pitäisi päästä turvapaikanhakijoita muualta kuin Venäjältä.

    Kreikan ja Suomen välissä sijaitsevat EU-maat eivät ole pysäyttäneet iphone-miehiä, vaikka Schengen-sääntöjen puitteissa niillä olisi ollut siihen velvollisuus.

    Tämä on ymmärrettävää, koska Dublin-asetuksen nojalla niille olisi syntynyt vastuu kyseisistä henkilöistä. Koska Suomi mallioppilaana päästi iphone-miehet maahan ja otti heiltä vastaan turvapaikkahakemuksen, Suomi on heistä vastuussa, vaikka he ovat kulkeneet Suomeen monen muun EU-maan kautta."

    --

    Halla-aho puhuu taas tapansa mukaan täyttä asiaa. Orpot ja Sipilät olisivat vastuullisesti toimien pyytäneet Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Itävallan ja Ranskan tapaan EU:lta väliaikaisen rajatarkastusluvan 2015 ja evänneet iphonemiesten maahantulon, koska he olivat jo turvallisessa oleskelumaassa Ruotsissa, josta olisivat pystyneet hakemaan turvapaikkaa. Mutta kun kyse olikin veronmaksajien rahoilla pyörivän miljardien eurojen pakolaisbisneksen avaamisesta sekä ulkomaisen halpatyövoiman rantauttamisesta Suomeen niin tätä ainoaa järkevää toimintatapaa ei haluttu käyttää, eikä sitä ole Suomella käytössä vieläkään koska porvarihallituksen Sipilän, Orpon, Mykkäsen, presidentti Niinistön ym. porvarien mukaan Suomi ei voi sulkeutua laittamalla rajat kiinni eli valvontaan pyytämällä muiden EU-maiden tapaan väliaikaista rajatarkastuslupaa kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.

    Äänestä

Vihreät ovat ihan sekaisin. Soma Li : kin ajattelee tunteilla, eikä yläpäällään. Ei lisätävää.

Äänestä
Anonyymi00024

Äänestä

Niin on kansalaisetkin. Tuollaiset Suomen viholliset pitäisi panna häkkiin.

Toivottavasti maahan ei tulisi vasuri-Rkp hallitusta. Kyllä meidät vielä hukka perii, jos Demarit menestyy vaaleissa. Niissä on niin monta venäjämielistäkin tai muuten haitallisesti ajattelijaa.

Äänestä

Suomi on jo tuhottu, paluuta hyvinvointivaltioon ei enää ole.
Onneksi oon jo niin vanha, että kuolema odottaa ovella. Nuorille katastrofi, muuttakaa pois tästä maasta ennen kuin on liian myöhäistä.

Äänestä
Anonyymi00027

Äänestä

Kommentoi aloitusta


adfdfdfsdsdfsdfsd kirjoitti:

Miettikää mitä puoluetta äänestätte, sillä:

"SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n puheenjohtajat olisivat yhä valmiita antamaan osalle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista luvan, jolla voisi oleskella Suomessa luvallisesti.
Tilapäisellä luvalla olijat eivät olisi paperittomia. – Tällöin viranomaiset tietävät, missä nämä ihmiset ovat, ja he ovat tavallaan kontrollissa tämän kautta, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne perustelee."

https://yle.fi/uutiset/3-9800098

"Presidentti Sauli Niinistö ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ovat olleet huolissaan siitä, että oikeuslaitoksen turvapaikkapäätösten kyseenalaistaminen horjuttaa oikeusvaltiota."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu