Tamperelainen "kansanedustaja" ja lasu

Katsoin hassua videota ja mietin yh_äitien järjettömyyttä. Otetaan kotiin huutava ja rähjäävä mies ja laiminlyödään sitten lasta. Jos lapsi laitetaan nukkumaan klo 22.30, ei hän mitenkään ehdi nukkua riittävästi 11 - 12-vuotiaaksi lapseksi. Etenkin, jos juuri ennen nukkumaankäyntiä kuulee vihapuhetta tuutin täydeltä ja pelaa tietokonepelejä, rauhoittumisaikaa ei ole . Vanhemmat hillutvat myös viikonloput ja illat milloin missäkin häiriötä aiheuttamassa videokameroineen.

Kyseinen lapsi majaili kesän leirien yms. sijasta kivisessä Helsingissä juoppojen ja psykoosi ym, eläkeläisten kanssa opiskellen rivoja puheita mamuista ja poliiseista ja etenkin poliisinaisista.,
Itse olen miettinyt samaa, mitä koululta oli sanottu , lapsi on ikäisekseen lapsenomainen. Tokihan hän on ollut julkkis pienestä asti, netistä löytyy artikkeleita lapsen kasvisruokavalioista jne.

jos olisi minun lapseni, en julkaisisi videoita lasun kanssa neuvotteluista enkä lapsen asioista. Mutta omahan on asiansa, lapsi kärsii, kun tälläisiä yleisönosastokirjoituksia sitten kirjoitellaan.

Halla-ahon vaimo ei osallistu politiikkaaan, todennäköisesti kasvattaa lapsensa olematta putkassa aina aika-ajoin. En ole kuullut Huhtasaarenkaan olleen putkassa, vaikka siellä lapset ovatkin miehen vastuulla.
10154
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuka tahtoo lapsensa ongelmia käsittelevän keskustelun julkaista tehdäkseen vaalityötä. Isäpuoli ja avuton manipuloitu äiti suostuu siihen.
Mamma käy juoppoja ja narkkeja äitejä auttamassa riehumalla muiden kaupunkien sossuissa.

Äänestä

Monet lapset ovat oikeasti aikuisena iloisia, että pääsivät huostaan ja siistiin kotiin, joista heistä lapsena huolehdittiin. "kansanedustaja" ei tajua sitä, kun on jättänyt lauman lapsia jälkeensä äideilleen ja nyt tekee politiikkaa tyttöystävänsä lapsella. Käyttää lasta hyväkseen.

Äänestä

Katson jotain youtubea, kehitysvammainen mies, jonka lapsi on muualla hoidossa, pitää niin sossuntätejä mätinä.

Äänestä

Minä nukuin lapsena 6 tuntia yössä. Töissä olin jo 9 vuotiaana isäni tilalla. Haudassa on aikaa nukkua. Työnteko on mikä pitää mielen virkeänä!

Äänestä
  • Joo. Mutta yötyöt ovat lapsilta kiellettyjä, mutta hyvä kun olet virkeä ja täysjärkinen. Ja ymmärrät lasten tarpeita. Nykyisin pitäisi lasten käydä koulujakin.

    Äänestä

Piffiläisillä massiivinen peppukipusomeraivo.

Äänestä

Ikävää kun kun joutuu vainoamisen kohteeksi,kuka tuollaista haluaa omaan elämäänsä. Ilmeisesti vainoaja todennäköisesti nautti jotenkin sairaasti.

Äänestä
  • Juttu katkaistiin, kun olisi kuultu opettajien mielipidettä asiasta, hyvä niin. Sehän kuultiin, että normaalia lapsenomaisempi.
    Sun mielestä normaalit vanhemmat järkkäävät putkareissuja itselleen ja häiriköivät uimahalleissa ja keksivät "kranaatinkielto-tauluja."
    On siinä lapsella kuuntelemista, kun vanhemmat kohkaavat.

    Äänestä

Persunatsit steriloitava.

Äänestä

Lasun saa tehdä, se tehdään lasten parhaaksi.

Jos asiat on kunnossa, eihän tarvitse riehaantua vaan voi kutsua sossutädit vaikka kotiinsa. Sossutätien on pakko tarkistaa asioiden olevan kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieoonkansanedustaja kirjoitti:

Katsoin hassua videota ja mietin yh_äitien järjettömyyttä. Otetaan kotiin huutava ja rähjäävä mies ja laiminlyödään sitten lasta. Jos lapsi laitetaan nukkumaan klo 22.30, ei hän mitenkään ehdi nukkua riittävästi 11 - 12-vuotiaaksi lapseksi. Etenkin, jos juuri ennen nukkumaankäyntiä kuulee vihapuhetta tuutin täydeltä ja pelaa tietokonepelejä, rauhoittumisaikaa ei ole . Vanhemmat hillutvat myös viikonloput ja illat milloin missäkin häiriötä aiheuttamassa videokameroineen.

Kyseinen lapsi majaili kesän leirien yms. sijasta kivisessä Helsingissä juoppojen ja psykoosi ym, eläkeläisten kanssa opiskellen rivoja puheita mamuista ja poliiseista ja etenkin poliisinaisista.,
Itse olen miettinyt samaa, mitä koululta oli sanottu , lapsi on ikäisekseen lapsenomainen. Tokihan hän on ollut julkkis pienestä asti, netistä löytyy artikkeleita lapsen kasvisruokavalioista jne.

jos olisi minun lapseni, en julkaisisi videoita lasun kanssa neuvotteluista enkä lapsen asioista. Mutta omahan on asiansa, lapsi kärsii, kun tälläisiä yleisönosastokirjoituksia sitten kirjoitellaan.

Halla-ahon vaimo ei osallistu politiikkaaan, todennäköisesti kasvattaa lapsensa olematta putkassa aina aika-ajoin. En ole kuullut Huhtasaarenkaan olleen putkassa, vaikka siellä lapset ovatkin miehen vastuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu