Ja se miljoonan dollarin kysymys? Kyllä, meillä on ongelmia makuuhuoneessa. Kuten moni vanhempi mies, myös hänellä on erektiovaikeuksia. Valitsemme usein yksipuolisen esileikin tai hyväilyn seksin sijaan. Olemme harrastaneet seksiä niin vähän, että muistan jokaisen kerran. Olen yrittänyt puhua hänelle ongelmasta, mutta alamme heti riidellä, mikä tekee kaikesta vain pahempaa.
Molemmat haluaisivat lapsia. Nainen kuitenkin pohtii, kuinka se onnistuisi fyysisesti.
- Toisinaan, kun kävelemme kadulla käsi kädessä, kauhistuneet katseet saavat minut melkein itkemään. Kerran suutelimme bussissa ja eräs mies alkoi huutaa, että olemme iljettäviä.
Nainen myöntää olleensa yllättynyt, kuinka tylyllä tavalla myös hänen ystävänsä ovat kommentoineet suhdetta.
- Minulta on kysytty, enkö ole huolissani siitä, että lopulta joudun pyyhkimään hänen takapuolensa. Minulle on sanottu, että tiedänhän miehen kuolevan ennen minua.
Naisen omat vanhemmat eivät hekään ole suhtautuneet vanhempaan miesystävään täysin suopeasti.
- Vanhempani olivat kuin kummituksen nähneet, kun toin miehen ensi kertaa sunnuntaipäivälliselle. En voi syyttää heitä, he ovat mieheni ikäisiä. He ovat kohteliaita, mutta varmistelevat, että tiedän mitä olen tekemässä. He haluaisivat epätoivoisesti lastenlapsia ja toivovat salaa, että muuttaisin mieleni.
Nainen kertoo ymmärtävänsä yhteisen elämänsä realiteetit.
XD
https://m.iltalehti.fi/tosielamaa/201803272200842023_ir.shtml
Tällaista on seurustelu 30 vuotta vanhemman miehen kanssa: ”Kyllä, meillä on ongelmia makuuhuoneessa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä huoli Jenni. Onhan Sauli jo sen vauvankin tehnyt. Minkä nimen sille annatt?
Heh, kyllä siinä minunkin vanhemmilta tippuis leuat lattiaan, jos 60-vuotiaan miehen kotiin raahais. Ja itsekin sentään jo yli 40. Tai olis raahannut 30- vuotiaana.
Se on tuo kun vanhemmat alkaa olla tai on saman ikäisiä miehen kanssa ja lapsenlapsi haaveitakin...mikä varmaan tökkii.
Vanhemmille se voi olla vaikeeta. Vaikka ite ois innoissaankin.
Minun naisystäväni äidillä on minua nuorempi mies. Ikäerot eivät haittaa tosiaankaan asianomaisia itseään. Muille se voi olla ongelma.
Niinpä, muiden ongelmasta ei kannata tehdä omaa...jos kerran on varma tunteistaan.
Juuri toisessa ketjussa olit hieman toista mieltä kun sukupuolien iät menivät toisinpäin?
Jaanan vanhemmat tottuivat jo nykyiseen poikaystäväänkin;)
https://www.google.fi/search?q=boyfriend pillow&sa=X&tbm=isch&tbo=u&source=univ&ved=0ahUKEwiskNbxo6DaAhVHhiwKHQcXABoQ7AkIMQ&biw=1920&bih=949#imgrc=2_xMNbkiaZZGfM:
Jaa missä? Laitatko linkin, kun ei kuulosta tutulle. Mä yleensäkin olen sitä mieltä, että täysi-ikäiset saa seurustella vaikka 80 ikävuoden erolla. Ite en kyllä seurustelisi niin suurella ikä erolla.
Ootkohan ymmärtänyt väärin.
Niin joo. Aivan...oli ne ensin vähän huolestuneita nykyisestäkin. Mies 25 v ja minä melein 34v. Mutta pian ne tottui ajatukseen, kun se on niin aikava. ☺️👍
Viimeksi+olen+tainnut+moitteita+antaa+täysi-+ikäisen+opettajan+sekaantumisesta+alaikäiseen+poikaan.+Ja+aiheesta,+15-vuotias+on+vielä+skidi.+Ei+aikaihmiselle+semmosia+houkutuksia+tarttisi+tulla+ollenkaan.+
Muuten+olen+kyllä+100%+varma,+että+en+oo+purnannut+ikäerosta+kumminkaan+päin.+Korkeintaan+ihmetellyt+joidenkin+eri+tyylisyyttää+eri+ikäisissä+pareissa.+Se+on+ihan+eri+asia,+kun+purnata+ikä+erosta.+
Luulen+et+olen+suvaitsevampi,+kun+moni+muu+palstan+vakkareista+tuon+suhteen.
Kaikkea+ne+feministit+taas+yrittää....++Mutta+jos+nainen+olisi+se+30v+vanhempi,+ei+tarvitsisi+lapsia+miettiä+ollenkaan+ja+sillä+suoremmalla+miehellä+olisi+99%+varmuudella+ongelmia+sängyssä+kurtun+kanssa,+eikä+olisi+vanhemmille+näyttämistä.
Saaren haluan