Milloin valkoisten sotarikokset tuomitaan?

On käsittämätöntä, että presidentti Svinhufvud armahti vuoden 1918 sisällisodan valkoisen osapuolen sen tekemistä hirvittävistä sotarikoksista huolimatta.

Valkoiset teloittivat sodan loppuvaiheessa sekä sen jo päätyttyä tuhansia aseettomia ja puolustuskyvyttömiä punaisia sotavankeja, heidän lapsiaan ja vaimojaan. Suuri osa tuomituista punavangeista kuoli myöhemmin nälkään Tammisaaren kauhistuttavalla vankileirillä ja muilla vankileireillä.

Valkoisten pyhittämät kenttäoikeudet eivät täyttäneet minkäänlaisia laillisen oikeuden vaatimuksia. Ne olivat vain sodan voittajan uhon ja julman tappamisen työkaluja.

Mistä johtuu, että kirkko ei ollutkaan koko kansan kirkko, vaan pelkästään voittoisan valkoisen puolen kirkko? Papit siunasivat sekä itsensä että valkoiset teloittajat.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toisten tekemiä rikoksia on hiukan vaikea vetää tuomiolle, niin, että itse tekijät enää saataisiin tuomituiksi.

Rikoksia tehtiin puolin ja toisin, myös punaiset tekivät törkeyksiä. Mutta Kapinan jälkeiset valkoiset olivat he, jotka nyt ikäänkuin voittajina, "vallassa olevina", virallista tietä valkopesivät monia omiensa rikoksia. Valkoisilla oli perusteensa miksi he näin tekivät.

Kirjoitan "Kapina" sillä tuolla nimellä toiset, vasemmistovoittoiset isovanhempani tuota, nk. sisällissotaa kutsuivat. Tuo on ihan hyvä sana. Tuo sana selitettiin minulle: "punaisten kapina valkoisten valtaa vastaan". Itse Kapinan, 1918, jälkeen tapahtumat eivät pysähtyneet tähänkään, vaan jatkuivat näkyvänä, rikollisena toimintana vielä 1920-30-lukujen nk. vihan vuosien ajan. Suomi on aina ollut jakautuneena pääsääntöisesti tähän kahteen eri joukkoon. Vasemmisto kokee, että heidän taistelunsa jatkuu edelleen.

KOM - Pohjolan lumiset kalmiston hongat:
https://www.youtube.com/watch?v=cAoUB3ftle8

Valkoiset eivät tuomitse omiensa rikoksia, eivätkä punaiset omiensa. Molempi osapuoli osoittaa sormella toista osapuolta.

Kaikkien näiden rikokset voivat yksilöihmiset omassa mielessään tuomita. Mutta kyse oli sodasta, sisällissodasta ja sodassa harjoitetaan pahuutta. Vaikkei sitä pahuutta hyväksy, tulee ymmärtää se tosiasia, että tuota sota on.

Tämän päivän sodat ovat erilaisempia, on tekniikkaa, on poliittista sodankäyntiä kuten esim. Lännen pakotteet Venäjää vastaan. Länsi aatteiltaan ja olemukseltaan edustaa eräänlaisesti tämänpäivän punaisia, esim. Venäjä valkoisia. Ajatusrakennelma on samankaltainen, vaikkakin ulkoiset asiat ovat nyt hiukan toisenlaiset.

Kukin miettiköön itse, ilman ennakkomielipiteitä ja -oletuksia ("tottakai nuo!"), kumpi osapuoli tänäpäivänä todellisuudessa edustaa oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä ja kumpi enemmän valhetta, epärehellisyyttä ja vääryyttä.
.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

On käsittämätöntä, että presidentti Svinhufvud armahti vuoden 1918 sisällisodan valkoisen osapuolen sen tekemistä hirvittävistä sotarikoksista huolimatta.

Valkoiset teloittivat sodan loppuvaiheessa sekä sen jo päätyttyä tuhansia aseettomia ja puolustuskyvyttömiä punaisia sotavankeja, heidän lapsiaan ja vaimojaan. Suuri osa tuomituista punavangeista kuoli myöhemmin nälkään Tammisaaren kauhistuttavalla vankileirillä ja muilla vankileireillä.

Valkoisten pyhittämät kenttäoikeudet eivät täyttäneet minkäänlaisia laillisen oikeuden vaatimuksia. Ne olivat vain sodan voittajan uhon ja julman tappamisen työkaluja.

Mistä johtuu, että kirkko ei ollutkaan koko kansan kirkko, vaan pelkästään voittoisan valkoisen puolen kirkko? Papit siunasivat sekä itsensä että valkoiset teloittajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu