Ruotsissa nainen keskeytti törkeän raiskauksen

No Ruotsissa Lundissa keskeytyi 5 ulkomaalaisen miehen törkeä raiskaus paikalle tulleen naisen ansiosta tiistaina. Että silleen. Iltalehti.
12397
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olivat Ruotsin kansalaisia. Eri värisiä kuin originaalit, ja siksi kunniakansalaisia.

1Äänestä

jokaisella tulis olla hälyytyslaite itsensä tai toisenpelastamiseksi.

niinkovat desipelit että jotaintehoaa.

2Äänestä
  • Ysimillisestä lähtee villieläimille sopiva pauke.

    2Äänestä

Joku yritti siis No Ruotsissa raiskata törkeästi viisi ulkomaalaista miestä!

Missä muuten on No Ruotsi?

1Äänestä

Voi olla totta, voi myös olla äärioikeiston keksimä provo. Ei olisi ensimmäinen, eikä taatusti viimeinenkään.

1Äänestä
  • Ruotsissa ei tarvitse keksiä juttuja matujen tekemistä joukkoraiskauksista, koska niitä tapahtuu kymmeniä päivittäin. Eri asia on uskaltaako joku nainen mennä keskyttämään, kun eivät poliisitkaan aina uskalla edes isolla partiolla.

    4Äänestä

  • faktatONfaktoja kirjoitti:

    Ruotsissa ei tarvitse keksiä juttuja matujen tekemistä joukkoraiskauksista, koska niitä tapahtuu kymmeniä päivittäin. Eri asia on uskaltaako joku nainen mennä keskyttämään, kun eivät poliisitkaan aina uskalla edes isolla partiolla.

    Respectiä ehdottomasti sille muijalle! Ruotsin "poliisi" on kyllä sellaista "maitopoikaa" ettei varmasti olis uskaltanut väliin mennä,,ja sitäpaitsi saattaahan Ruotsissa olla jo sellainen "mielleyhtymä" kansalaisilla,että matut saa tehdä mitä tahtooovat,,aivan kuten Suomessakin.
    Ts. matupojilla "lupa" raiskata,,no ainakin sellaiseksi alettava tulkitsemaan,kun eivät saa loppumaan noita juttuja.

    2Äänestä

No-Ruotsia ei ole olemassa vielä. Se on No-Go-Ruotsi, kunnes demokrattisella päätöksellä on muutettu kalifaatiksi.

2Äänestä

Joutuiko nainen vankilaan kun meni keskeyttämään kultamunien kulttuuritoiminnan?

3Äänestä

Pian varmaan tuollaisesta keskeyttämisestäkin voi saada linnaa ruotsissa:

"Ruotsin rikoshistorian törkein joukkoraiskaus tapahtui pakolaisasunnossa Mariannelundissa joulukuussa 2011. Teosta tuomittiin 7 afgaanimiestä, joista kuusi karkotettiin maasta. Viime keväänä halmstadilainen nainen postasi aiheesta Facebook-ryhmään kovasanaisen kannanoton. Nyt nainen saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Maksimirangaistus teosta on kaksi vuotta linnaa.

Nainen kirjoitti Expressen-lehden mukaan muun muassa, että ”miksi helvetissä se sika on edelleen täällä” ja mainitsi miehen kansallisuuden. Hän löi lisää löylyä kirjoituksessaan ehdottamalla, että ne ”jotka antavat rikollisten jäädä tänne pitäisi vangita”.

Ilmiannon postauksesta teki yksityihenkilö, joka toi julki myös naisen aikaisemman julkaisun. Siinä tämä oli ilmaissut inhonsa miehiä kohtaan, jotka menevät naimisiin alaikäisten kanssa ja sitten muuttavat Ruotsiin. Nainen oli myös esittänyt kysymyksen siitä, pitäisikö Ruotsissa olla voimassa sekä paikallinen, että Koraaniin perustuva lainsäädäntö.

Kuulustelussa nainen on myöntänyt kirjoittaneensa julkaisut, mutta kieltää syyllistyneensä rikokseen.

– Olen rehellinen ja puhun suoraan sydämestäni. Olen kirjoittanut nämä rivit vailla vihaa ja minulla on myös muslimiystäviä. Mutta Ruotsissa ei ole sijaa murhaajille ja raiskaajille, nainen kertoi kuulustelussa.

Rangaistus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on maksimissaan kaksi vuotta vankeutta. Jos tekoa pidetään vähäisenä, seurauksena on sakkorangaistus."

Äänestä

Melko rasistista häiritä kulttuurien vuoropuhelua.

Äänestä

Olisko ollut marianne kiukkosen kokoinen nainen jos sai 5 matua ojennukseen..eihän ruskeasilmäiset yleensä naisia kunnioita..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


höpöhöpö kirjoitti:

No Ruotsissa Lundissa keskeytyi 5 ulkomaalaisen miehen törkeä raiskaus paikalle tulleen naisen ansiosta tiistaina. Että silleen. Iltalehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu