Hämeen poliisi on muistuttanut koiranomistajien velvollisuudesta kerätä koirien jätökset hoidetuilla taajama-alueilla. Rovaniemen poliisi voisi tehdä saman. Kävelen usein omien pienten koirieni kanssa Kansankatua, Poromiehentietä, Lapinkävijäntietä, Kaartokatua yms. Voi sitä skeidan määrää! Ihan keskellä kevyenliikenteenväyliäkin on pskaa.
Kaupunki on laittanut keskustan tuntumaan useita koirankakkapussiautomaatteja, joissa on biohajoavia pusseja. Ihan ilmaiseksi saa ottaa. Silti ei viitsitä vaivautua keräämään. Muuta tuo ei enää voi olla kuin typeryyttä. Minä minä minä ja minun koira.
Viime syksynä jouduin pesemään kengät kahdesti astuttuani hämärässä sontaläjään ja ihan jalkakäytävällä. Koirien tassuja sitäkin useammin. Hel-vetti että suivauttaa.
Koiran omistaminen ei ole lupa idiotismiin.
Kaupunki on laittanut keskustan tuntumaan useita koirankakkapussiautomaatteja, joissa on biohajoavia pusseja. Ihan ilmaiseksi saa ottaa. Silti ei viitsitä vaivautua keräämään. Muuta tuo ei enää voi olla kuin typeryyttä. Minä minä minä ja minun koira.
Viime syksynä jouduin pesemään kengät kahdesti astuttuani hämärässä sontaläjään ja ihan jalkakäytävällä. Koirien tassuja sitäkin useammin. Hel-vetti että suivauttaa.
Koiran omistaminen ei ole lupa idiotismiin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Juuri niin,,,ota ne koirasi paskomat pussiiin, niin ei kengät likaannu,älä jätä niitä kadulle...olen nähnyt sinun tekevän juuri niin....olen sinun naapurisi, joka kyttää sinua
Kyllä on eläkeläisellä isot ongelmat...hohhoijaaa
Onneksi jopa hämeen poliisi on eläkeläisen ongelmat kaukaa havainnut,,,,,
Idiootti kävelee koiran kanssa. Jättää jätökset yleisille teille ja jalkakäytäville. Miksi ei paskota omaan pihaan, kun koiran omistajan mielestä uloste ei ole haitta? On se kumma juttu, kun ihminen ottaa koiran, niin järki lähtee päästä samantien.
kun ihminen ottaa koiran, niin järki lähtee päästä samantien......
mihin se järki lähtee....ylös vai alas,,,,vai .... ...
ymmärrän kyllä hyvin , että lumenpukkaus on ammattisi...
Ei oo lumenpukkaus ammattini, se on vain nimimerkki!!! Mitä sinä minulle reuhaat?
Soimaa niitä aivottomia ääliöitä jotka jättää koiran ulosteet vaikka ne pitää taajamassa kerätä pois. Ottiko noin tunteisiin, kun tiedät olevasi TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ, kun jätät ne keräämättä.????
Jos ohjeistus on, että pitää kerätä, niin miksi ei siivota. Aivan varmasti jokainen tietää, mutta laiskuus ja välinpitämättömyys rehottaa. Ja eikös se juuri ole jonkinlaista idiotismia?????
Näkyy se vain olevan aivan tosi, että koiran omistajalla on järki paennut. Jonnekin???? Niin, minne??? Vastaa ja vastaa samalla, miksi se koiranpee ei kelpaa omaan pihaan, kun se ei kerran haittaa????
Joo kyl nuo sontaläjät vtuttaa,ei luulis olevan kova suoritus kerätä ne pois.
Voi sitä vallantunnetta , kun minun Tessuni turauttaa kunnon köntsän jalkakäytävälle .
Minua huonommat ihmiset - siis ne valittajat - joutavat kyllä tarpoa paskassa.
Ensin on minun koirani ja sitten vasta te muut.
Järjen veit ja minusta pöljän teit.....
Vitu, sehän on kevät tulossa.
Kevät. kesä, syksy tai talvi, niin on todella inhottavan näköistä kun joka paikka lantapökäleitä vierivieressä. Kertookin vain ihmisten tyhmyydestä, kun ei yksikään koirantaluttaja voi olla huomaamatta, kun hauva pysähtyy kakkimaan. Ja aivan varmasti myös tietävät, että sitä jätöstä EI SAA JÄTTÄÄ siihen. Mutta, kun laiskuus vaivaa ja järki puuttuu.
Kyllähän+se+on+niin,+että+vain+10+%+koirien+omistajista+on+niitä+fiksuja.+++20++%+sellaisia+jotka+tarvitsee+koiran,+avustajaksi+tai+yksinäisyyden+lohduksi+ja+loput++70+%+niitä+jotka+ottavat+koiran+enenpää+asiaa+ajattelematta+ja+heille+tulee+yllätyksenä+se,+että+koiraa+pitää+kasvattaa,+kouluttaa,+ulkoiluttaa+ja+suurin+ylläri+on+se,+että+koira+tuottaa+jätöksiä+ja+jotka+pitää+huolehtia+pois!+
+Koira+otetaan+siksi+kun+muillakin+on+ja+koiraa+ei+kouluteta+eikä+osata+ollenkaan+ajatella,+että+tauoton+koiran+haukku+on+raskas+ja+ikävä+riesa+pientaloalueella+naapurustolle+ja++kerros-+sekä+rivitaloissa+suunnaton++hermoja+raastava+harmin+aihe.++Ei+mikään+muu+ole+kettumaisempaa+kuin+se,+että+viikonloppuna+on+ainoa+mahdollisuus+nukkua+vähän+pitempään,+mutta+talon+koira+ulisee+ja+mellastaa+jo+varhain+ja+sitten+kun+sitä+viedään+ulos+tarpeille+,herätetään+koko+talon+väki+ja+muutkin+koirat+yhtyvät+haukkukuoroon.
Pitäs olla puistonvartioita jotka sakottas nuita koiran paskottajia.
Siitä idea aktiivimalliin. Maksaa itte ittensä
Pitäs olla puistonvartioita jotka sakottas nuita koiran paskottajia.
Siitä idea aktiivimalliin. Maksaa itte ittensä.........Kylla kannatan...heti Maketsuh töihin lorvimasta, paskan värinen virkapuku, jossa koirankakan kuva hiassa ja koppalakki päähän ,,,,,sinne kyttäämään parkkipirkkojen kanssa
Hemmetin hyvä idea ja laajennetaampa vielä toimenkuvaa myös kaikkien roskaajien ja paskaajien kyttäämiseen. Kullä meillä sitten olisikin kaikilla ainakin yksi valittämisen aihe vähempänä!
Minä hommasin ittelleni kaksi koiraa enkä ollut huomioinut lainkaan sitä, että koira saattaa kakkia.
AIVAN KAMALAA!!!!! Minua melkein oksettaa joka kerta, kun pienellä lasten hiekkalapiolla heittelen niitä pökäleitä "metsähallituksen" puolelle, en jätä yleisille teille enkä jalkakäytäville. Muutaman kerran olen joutunut viemään lastin kotiin, kun on sattunut sellaisessa paikassa ettei ole ollut vaihtoehtoja.
Olen aivan varma, että ei ne kaikki muutkaan koirien omistajat ole käsittäneet, jotta koiruli ulostaa jokaikinen päivä!
Hyvä Poroton, tuo oli pointti, jota olen itsekki ajatellut monesti, etteivät ihmiset sitä yleensä tajuu, et sekin on yksi huoli lemmikin laitossa, sen ruokkiminen ja hyvinvointi pitää huolehtia ja se ei tunnu miltää, mut sitte ne jätökset eivät ole välttämättä mitää ihanuuksia siivota , voi olla ripulia ja se koiran kakka on aika karmean hajunen välillä, siinä ei auta hienostella sitten. Ja se ei siitä kadunreunasta mihinkää häviä puhelimeen katsomalla, kyllä se on vain nöyrryttävä siivoaan pois.
Siihen jos ei pysty, ei auta laittaa lemmikkiä.
Kaupunki huolehtii pussit ja roskikset, joten PLIIS, tee sinä oma osuutesi, koiran omistaja.
Eilenkin yksi daami lyllersi pienen mustan koiransa kanssa Urheilukadulla kentän vieressä. Kun koira alkoi päkertämään pskaa, alkoi daami näprätä kännykkää ja oli kuin ei olisi huomannut koiransa pskantamista. Siihen se pökäle jäi eikä hävinnyt simsalabim kännykkää vahtaamalla.
Parasta, minkä näin lenkkeillessäni, oli kun yks koiran taluttaja alkoi heti siivoaan pökälettä. Katsoin, et oletpa fiksu, niin hän ottiki pussiin kiven pökäleen vierestä ja se pommi jäi siihen maahan. En ollu näin fiksua juttua ennen nähnytkää, olette te uskomattomia. Jos ette ilkeä siivota, niin älkää ottako niitä eläimiä tai luovuttakaa ne entisetki pois.
Koirien+jätöksistä+ei+tarvitsisi+keskustella,+jos+nuo+koirien+ulkoiluttajat+hoitaisivat+ne+ulosteet+pois+niin+kuin+on+määräys.+Taajamassa+PITÄÄ+kerätä+kakat+pois,+niin+se+vain+on,+mutta+kun+ovat+niin+sivistymättömiä+sottapyttyjä,+että+eivät+yksinkertaisesti+käsitä+velvollisuuttaan.+
Vastatkaapa+sottapytyt+miksi+että+noudata+määräystä.++Selitykseksi+ei+riitä+muut+roskat,+tupakantumpit+ja+pullon+sirpaleet.++Teistä+aivan+jokainen+tietää,+että+siivota+pitää+oman+koiran+ulosteet,+mutta+siihen+ne+vain+jää.++Miksi?++Laiskuus?++Ilkeys?++Välinpitämättömyys?++Itsekkyys?
Sitä+koirankakkaa+on+todella+paljon,+jokaikisen+kevyenliikenteen+väylien+reunat+täynnään,++Puistoissa,+latujen+varsilla+ja+aivan+joka+paikassa+missä+koirien+kanssa+liikutaan.++Ei+ne+sinne+taivaasta+tipahda,+kyllä+te+koirien+taluttajat+olette+100+%:sesti+syyllisiä!!!!
Minä väittäisin, että kyseessä on kuvotus. Ei saateta ottaa kädessä olevaan pussiin kakkaa. Mitä kamalaa siinä nyt on?
Onhan se mukavaa nyt kun lumet sulaa ja koiranpaska haisee kävelylenkillä.
Kaikki lumipenkat täynnä koirien pökäleitä.
Alkaa olla liikaa koiria asukaslukuun nähden.
Harmittaa koirienkin puolesta, isot koirat makaa kotona ja odottaa isäntää töistä tulevaksi.
Tunnin lenkin jälkeen joutuu taas makaamaan lopun iltaa ja yötä kerrostalokämpässä.
Aamulla pääsee pikaisesti pihalla käymään ennen isännän töihin lähtöä.
Ei ole kovinkaan luontaista elämää.
Kiitos, te siivottomat vähä-älyiset koirain taluttajat, lapset kun tulivat koulusta, jokaisen lenkkareiden pohjat oli koiran sonnassa. Hyi, te olette inhottavia ja ilkeitä tolloja, siivottomia metsän petoja joille pitäisi antaa sakkoja.
Ihminen on aika tollo. jos paskaan astuu ja kaiken lisäksi vielä sen kotiinsa siälle kantaa.
Voi, voi sinua tietämätöntä. Kyse on lapsista, ala-asteikäisistä. Jos VÄHÄÄKÄÄN jotain ymmärrät, lapsen päässä liikkuu niin monenlaisia ajatuksia, että eivät he maahan vahtaa, kun kävelevät. He havannoivat ympäristöä kauttaaltaan ja keskittyvät ihan muuhun kuin koiran ulosteiden väistelyyn.
Toiseksi, sitä koiranpeetä on joka paikka niin valtoimenaan, että aikuisellakin on tekemistä, että ei kenkiään sotkisi. Taatusti aika moni aikuinenkin on tallannut jätöksiin!!! Minä itsekin, kun tulin kotiin, en osannut edes ajatella, että joku on niin pahvipää, että antaa koiransa sontia minun piha käytävälle!!! Eihän tuollaiseen osaa varautua vaan astelee kotiin maahan katsomatta!
Ihminen joka jättää OMAN koiransa jätökset yleisille teille, on kaikkia muita ihmisiä kunnioittamaton ja arvostamaton säälittävän tollo ääliö.
Eipä tuolla enää pysty muuten kulkeenkaa, ku kaikki tien reunat ja jalkakäytävätkin ovat niin miinotettu, et hyi h...tti. Aina on mälli kengän pohjassa, jos vähänkään nostat katsetta tiestä katsellaksesi jotain muuta.
Hyi, te olette inhottavia ja ilkeitä tolloja, siivottomia metsän petoja joille pitäisi antaa sakkoja..........Siinä taas yksi helevatan naapurikyttääjä., kommentoi todella viisaita.....äö piempi kuin lasten kengännumero..huhuh
Eiköhän sen koirantaluttajan äö ole alempi, kun ei edes älyä koiransa jätöksiä kerätä pois.
Ei tarvitse olla mikään kyttääjä, kun ne ulostekasat näkyy aivan kyttäämättä. Sympatiani on täysin Heli-keijun puolella ja Helikeijunnaapuri voi hävetä omaa kommenttiaan.
Vai oletkos Helikeijunnaapuri kuullut koskaan, että kaupungilta on ohjeistus, että NE KOIRIEN JÄTÖKSET PITÄÄ KERÄTÄ POIS ja tuohon on satsattu laittamalla kaupungin toimesta kakka-pussi automaatteja ja roskiksia em tarkoitukseen!!!!!!!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005653813.html
Yle: Espoossa pohdittu ”aktiivimallia” leipäjonoihin: Ruoka-avun toiminnanjohtaja tyrmistyi – antaa karun esimerkin
https://youtu.be/DpgbOUKAcSg
Vieraslaji rantautuu
Kaupungilla on putsattu katuja sekä kevyen liikenteen väyliä ahkerasti. Hiekat ja koiran ulosteet poistettu, siistiä jonkin aikaa. Mutta, mutta, vain hetken, ei ehtinyt kunnolla lakaisukone poistua, kun vähä-älyinen koirantaluttaja paskotti hurttansa jalkakäytävälle ja siihen se kohtuu iso torttu jäi haisemaan. Eikä taatusti ole ainoa joka näin toimii. Kaupungissa on ehdottomasti liikaa koiria. Minkä takia se koira hankitaan --siksi kun muillakin on ---statussymboli?
Onko tällainen käytös fiksua????
No, ei voi olla totta!
Helppo tuo on uskoa, älyä, sivistystä eikä viitseliäisyyttä kun ei ole. Mistä ne muuten talvellakaan ne valtavat ulostemäärät tulee muualta kuin omistajiensa taluttamista koirista. Ei sulan maan aika tuo järkeä noiden päähän. Itsekkäitä, minun koira saa sotkea, aivan sama muiden ihmisten viihtyvyys!
Tätä jäin ihmettelemään koiratarhan ohi kulkiessani, et miten te koiran omistajat sen tarhan pidätte puhtaana ja ilkeätte siivota ne paksat sieltä, kun se on niin siisti, mutta sitten tieltä, jalkakäytävältä ja toisten liittymistä ette sitten ilkeäkkää. Onko niin, ettette vaan ilkeä olla siivoamatta siellä tarhassa. Sammaa paskaa se on sielläki, et siivotkaahan muualtakin.
Koiratarhassa on säännöt. katsotaan kuulemma ulos heidät jotka ei noudata sääntöjä. Samat säännöt ne muuallakin taajamassa, mutta kun ollaan niin pöljiä, suoraan suomen kielellä sanottuna!
Kertokaas nyt koirantaluttajat miten on mahdollista, että kun nyt nuo lumet sulaa, minun tienhaarassa elikkä pihaliittymässä on paljon koiran kakkapökäleitä. Minulla itselläni ei ole koiraa, eikä aivan lähimmissä taloissa. Olette te aikamoisia ilkimyksiä!