Suomalaisten saamat sotasaalisaseet 1939-44?

Nooh!
Jos venäläisten dk:n realistisempi luku ois tuossa 80.000kpl. Laitetaan kaksi nollaa lisää.

Tuo virallinen lukema pikakivääreistä on vain puolet siitä lukemasta joka liittyy pelkästään Degtrajev eli Emma-pikakivääriin (3 400). Ja koska yleensä se pienempi lukema on realistisempi niin silloin tuo 3 400 ei pidä paikkaansa.

Jatkosodan ensimmäisenä kesänä (1941) suomalaiset saivat sotasaaliiksi noin 400 neuvostoliittolaisia 45 mm:n panssaritorjuntatykkiä. Maksimissaan noita aseita oli suomalaisilla käytössä 670 kpl eli ennen kesän 1944 suurhyökkäystä. Vaikka noita tykkejä menetettiin kymmeniä saatiin vastaavasti uusia tilalle joten kokonaismäärä ei laskenut missään vaiheessa alle 600:n sodan viimeisenä vuonna.

Suomen armeija menetti kaikkiaan 85 noita kaapattuja 45 mm:n pst-tykkejä sekä muut aselajit (laivasto ja rannikkopuolustus) 17. Kaapattujen aseiden määrä oli talvisodassa 125 ja jatkosodan kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lähes 400. Kaikkiaan 45 mm:n pst-tykkejä aseita on saatu sotasaaliiksi reilusti yli 700. Suomalaiset valmistivat niihin kaikkiaan 470 000 ammusta ja lisäksi Saksan kautta ostettiin 30 000 ammusta.

Onko missään lähteessä tietoa, oliko jokaisella puna-armeijan sotilaalla ase talvisodassa? Kun -41 tilanne oli, ettei komppaniatasolla ollut kaikilla asetta.

Koskiko luettelo vain täysin toimintakuntoisia aseita? Entäs varikolle päättyneet vioittuneet aseet?

Tykkien määrä ei ratkaise, van tuliyksikköjen. Se taas ei riipu vain kaluston, vaan myös käytettävän henkilöstön määrästä. Tykkimäärän pieneneminen 1944 johtui toisaalta linnoituspatteristojen lakkauttamisesta ja toisaalta kalustotappioista ja vaurioituneiden poistoista.
Kesäkuun -44 alussa kenttätykistöä oli 91 patteristoa, joukossa 6 jäykkälvettista linnoitustykistöpatteristoa.

Syyskuun alussa oli 86 pstoa ja 2 ptria. Linnoitustykistö oli poistettu.
Henkilöstöä ei ollut enempään. Sitä oli 43 036.

Olet aivan eri linjoilla, mihin viime sodassa ja sen jälkeen mentiin.

Tiedot ovat eversti Jyri Paulaharjun selvityksestä Jatkosodan Historian 6. osassa 5. luvussa.

Palstan rumpalipoikien jutut ovat omassa sarjassaan.

Kannattaisi katsoa uudempien aikojen tykistön ohjesääntöjä, ei tosiaankaan tarvita miehistöä enää siinä määrin. Tykistön tulivoimaa on lisätty sovietmallin 122-130 mm kanuunahaupitseilla. On työnnettävä mittaus ja tulenjohto kokonaan jalkaväelle.

Ihantalassa oli 1/3 kokotykistöstä eli valmiudessa oli yhteensä vain 750 tykkiä. Pataljoonaa kohti olisi pitänyt olla psto, mieluimmin brittimallin mukaan 6:lla patterilla.

Sixbäk kirjoitti:

Kannattaisi katsoa uudempien aikojen tykistön ohjesääntöjä, ei tosiaankaan tarvita miehistöä enää siinä määrin. Tykistön tulivoimaa on lisätty sovietmallin 122-130 mm kanuunahaupitseilla. On työnnettävä mittaus ja tulenjohto kokonaan jalkaväelle.

Ihantalassa oli 1/3 kokotykistöstä eli valmiudessa oli yhteensä vain 750 tykkiä. Pataljoonaa kohti olisi pitänyt olla psto, mieluimmin brittimallin mukaan 6:lla patterilla.

Lue lisää

Tosiasiassa vain USA pääsi tilanteeseen 1 patteristo per jv-pataljoona ja aivan sodan lopulla. Britannia ei päässyt, eikä Saksa, NL eikä Suomi.

Kauppa on kauppaa. Heittimien myynnillä saatiin varmasti muuta tärkeää tavaraa.
Omiin tarpeisiin aseita oli riittävästi.

Oli muuten tuo neuvostoliittolainenkin 120 mm:n heitin hyvä. Se tuli saksalaisille täytenä yllätyksenä kesällä 1941. Neuvostoliitto tiettävästi testasi sitä salaa talvisodassa vaikka suomalaiset eivät siitä tienneet mitään. Myös suomalaiset havaitsivat talvisodassa että 81 mm:n heitin oli heikkotehoinen kaivautuneita joukkoja vastaan ja 120 mm:n heittimen valmistus otettiin käyttöön. Suomalaisen heittimen etu neuvostoliittolaiseen ole suuntimissa sekä siinä että sillä pystyttiin ampumaan minimimatkalla 600 metriin kuin neuvostoliittolaisella 120 Krh/38:llä se oli 1 380 metriä. Liikkuvuuden suhteen molemmat olivat hyviä.

Kesäkuun 1.päivänä 1944 suomalaisilla oli käytössä venäläisiä raskaita heittimiä 187 joista rintamajoukoilla 112.

Et-ymmärrä-asiaa kirjoitti:

Kauppa on kauppaa. Heittimien myynnillä saatiin varmasti muuta tärkeää tavaraa.
Omiin tarpeisiin aseita oli riittävästi.

"Heittimien myynnillä saatiin varmasti muuta tärkeää tavaraa."

Tuskinpa vaan. Saksalaisten vastaava 120 mm:n heitin maksoi vain 4 kertaa enemmän kuin MG 42 konekivääri. Tai 17 kertaa saksalaisen rynkkärin verran. Myymällä ruotsalaisille 49 heitintä vastasi lopultakin vain noin 600 käsiaseen myynnistä saatavaa tuloa. Siis nappikauppaa.

Tilastojen mukaan saksalainen raskas heitin oli tuotantokustannuksiltaan vain 50% kalliimpi kuin kevyt heitin.

Stroganov kirjoitti:

"Heittimien myynnillä saatiin varmasti muuta tärkeää tavaraa."

Tuskinpa vaan. Saksalaisten vastaava 120 mm:n heitin maksoi vain 4 kertaa enemmän kuin MG 42 konekivääri. Tai 17 kertaa saksalaisen rynkkärin verran. Myymällä ruotsalaisille 49 heitintä vastasi lopultakin vain noin 600 käsiaseen myynnistä saatavaa tuloa. Siis nappikauppaa.

Tilastojen mukaan saksalainen raskas heitin oli tuotantokustannuksiltaan vain 50% kalliimpi kuin kevyt heitin.

Lue lisää

Veikkaan että saksalaisen massatuotannon ansiosta heikäläisten aseet olivat kaikki selvästi halvempia valmistaa kuin pienemmän tuotannon Suomessa. Eli suomalainen heitin oli todennäköisesti valmistuskuluiltaan selvästi arvokkaampi kuin sakujen vastaava.

massatuotannon-edut kirjoitti:

Veikkaan että saksalaisen massatuotannon ansiosta heikäläisten aseet olivat kaikki selvästi halvempia valmistaa kuin pienemmän tuotannon Suomessa. Eli suomalainen heitin oli todennäköisesti valmistuskuluiltaan selvästi arvokkaampi kuin sakujen vastaava.

Lue lisää

Totta!
Suomalaisillahan oli kaksi kpl. 300mm krh. Heitintä käytössä jatkosodan aikana. Heittimet oli vähän aikaa käytössä rintamilla. Koska ne oli liian kalliita käytettäviksi suuren kaliperin vuoksi korsujen tuhoamiseen, vaikka olivat tarkkoja.

-80 luvulla ruotsissa valmistettiin näihin Tampellan tekemiin raskaisiin heittimiin "sisäputket" muistaakseni 82mm halkaisijalla. Ettei vaan ruotsin "urheat pullamössöpojat" saisi "rasitusvammoja" harjoituksissa! Nythän niitä "rasitusvammoja" ei olekaan vaarana, kun täällä ei edes ole armeijaa. Tarkoituksena taistella tulevassa sodassa kuten Gustaf ll Adolfin aikana "VIIMEISEEN SUOMALAISEEN".

Taisi olla suomalaisten ammustuotannosta sellainen tieto että yli miljoona 120 mm:n krh-ammusta valmistettiin sodan aikana ja sodan päätyttyä niitä oli jäljellä 300 000. Ammuskulutus on ollut noin 700 000. Yleensä sotasaaliina ammuksia saatiin vähän ja niitä myös menetettiin viholliselle vähän.

"Käytännössä noista venäläisten kevyistä heittimistä ei ollut paljon hyötyä koska venäläisiä kranaatteja ei saatu kovinkaan paljon sotasaaliiksi. Liekö ollut etupäässä koulutuskäytössä ja pantu reserviin. "

82mm heitin on käytössä edelleen sodanajan joukoilla. Eli kyllä niille ammuksia saatiin niin paljon, että vieläkin piisaa varastoissa. Ellei niitä ole sitten tilailtu Neukuista YYA-aikana tai sitten DDR:stä ysärillä, en tiiä.

historian-faktat kirjoitti:

Taisi olla suomalaisten ammustuotannosta sellainen tieto että yli miljoona 120 mm:n krh-ammusta valmistettiin sodan aikana ja sodan päätyttyä niitä oli jäljellä 300 000. Ammuskulutus on ollut noin 700 000. Yleensä sotasaaliina ammuksia saatiin vähän ja niitä myös menetettiin viholliselle vähän.

Lue lisää

Ammuskulutus raskaissa heittimissä on ollut noin 790 000. Ja kaikki luonnollisesti jatkosodassa. Kenttäarmeijan heittimistä 26.5% oli raskaita.

historian-faktat kirjoitti:

Taisi olla suomalaisten ammustuotannosta sellainen tieto että yli miljoona 120 mm:n krh-ammusta valmistettiin sodan aikana ja sodan päätyttyä niitä oli jäljellä 300 000. Ammuskulutus on ollut noin 700 000. Yleensä sotasaaliina ammuksia saatiin vähän ja niitä myös menetettiin viholliselle vähän.

Lue lisää

Siis ei menetetty niitä 700 000 120 mm.n krh ammusta viholliselle, vaan ne "luovutettiin" vapaaehtoisesti suunnattuina yläkautta!!

venäläinen puoliauotomaattikivääri oli 9,8 mm ja 97 mm pitkälä patulla ampuva derkjartkewsimossininnagansassonsonaskivväärrri.

Tokarev svt-40 oli venäläisten käytössä oleva kivääri
7,62,54r kaliperi sama kuin suomalaisessa pystykorva kiväärissä.. erittäin tarkka ase vaikka on hieman raskaampi, kuin pystykorva kivääri.
Näitä käytettiin puolustusvoimilla vieläkin tarkkampujien aseena 70 luvullakin hyvän toiminnan ja tarkkuuden vuoksi johon sai istutettua suuremman kiikaritähtäimen omille kiskoille.
Hirvimetsästäjillä löytyy joitakin näitä. Mutta ei ole suosittu painon vuoksi.

Muistaakseni 80% noista 75 K/40 -pst-tykkimenetyksistä koitui IV AK:n kontolle. Ne yleensä menetettiin paitsi vihollisen tulessa myös yksinkertaisesti sen takia että niitä vetävää kalustoa ei ollut jolloin ne oli tuhottava. Toinen iso menettäjä oli Aunuksen ryhmä kesä-heinäkuussa 1944 juuri samasta syystä. Niillä oli hyvä teho mutta ne olisivat tarvinneet moottoroidun kuljetuskaluston. Pst-tykkien asemapaikan valinta (hyvä näkyvyys ja eteenkin hyvä suoja ja mahdollisuus vetäytyä tarvittaessa suojaan oli oleellisinsta).

Stroganov kirjoitti:

Muistaakseni 80% noista 75 K/40 -pst-tykkimenetyksistä koitui IV AK:n kontolle. Ne yleensä menetettiin paitsi vihollisen tulessa myös yksinkertaisesti sen takia että niitä vetävää kalustoa ei ollut jolloin ne oli tuhottava. Toinen iso menettäjä oli Aunuksen ryhmä kesä-heinäkuussa 1944 juuri samasta syystä. Niillä oli hyvä teho mutta ne olisivat tarvinneet moottoroidun kuljetuskaluston. Pst-tykkien asemapaikan valinta (hyvä näkyvyys ja eteenkin hyvä suoja ja mahdollisuus vetäytyä tarvittaessa suojaan oli oleellisinsta).

Lue lisää

75mm PAK oli tehokas ase, mutta sen suurin ongelma oli suuri paino ja huono liikuteltavuus, niin asemaanajossa kuin marsseillakin. Tämä korostui entisestään Karjalan ja Kannaksen maastossa, jossa taisteltiin pienillä etäisyyksillä: vihollista ammuttiin usein lähietäisyydeltä eikä hyökkäyksen tai tulen alta ehtinyt pois, etenkään jos panssaroitua veturia ei ollut.

Aakeilla aroilla puolitelojen vetämänä 75mm PAK oli paremmin elementissään. Sillä oli kantamaa ja läpäisyä yllin kyllin, ja aroilla oli tilaa porhaltaa karkuun ja uuteen tuliasemaan jos niin oli tarvis.

... niin ja niillä pst-tykeillä. Jos ei niitä voinut käyttää raskaita vaunuja vastaan niin sitten kuitenkin kiinteitä maaleja kuten bunkkereita vastaan. Pääsääntöisesti neuvostoliittolaiset aseet olivat hyviä.

Panssaridivisioonan 3.panssarikomppaniassa oli 3 kpl T-34-vaunuja ja 6.komppaniassa 2 KV-1 panssaria. Lisäksi muutamassa joukkueessa oli näitä T-28 vaunuja, yht 7 kpl. Muuten kaikki vaunut olivat tyyppiä T-26,

<<Panssaridivisioonan 3.panssarikomppaniassa oli 3 kpl T-34-vaunuja >>

Ja noistakin vähistä meni yksi Saimaan kanavan pohjaan kun majuri Kiviperä ajatti sen kuorma-autoja kestävälle (noin 10 tn max. kantavuus) rullasillalle. Tästä hirmustuneenna Lagus meinasi ampua Kiviperän heti paikanpäällä. Tästä olen kuullut silminnäkijäkuvauksen eräältä Jääkäriprikaatin 1. pataljoonan sotilaalta. Onneksi vaunun ajaja, Heino, pääsi pinnalle kun vaunu sattui olemaan pohjassa oikein päin. Tämän T-34 vaunun nosto kesti aina elokuulle saakka ja nykyisin vaunu taitaa olla Parolassa. Tämä samainen vaunu koki kovia jo Poventsan tulvassa, jolloin se huuhtoutui sillalta tulvan vaikutuksesta alas. Tämä taisi olla 1. suomalaisten saama sotasaalisvaunu mallia T-34. Tämä vaunu oli juuttunut kantoon kiinni ja samainen Heino sai sen haettua omalle puolelle sahaamalla kannon vaunun alla. Tästä vaununhakureissusta on kerrottu eräässä Kansa Taisteli -lehdessäkin. Sillat ja vesi oli tämän vaunun heikko kohta...


Photo taken 7th of December 1941 in Poventsa. That tank is T-34 R-105, the first T-34/76 taken to Finnish use. It fell from a bridge behind it in ...

http://www.ww2incolor.com/d/638385-2/Finns_tank_in_ditch_Karelia_Nov-Dec1941

https://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=184970



Suomessa on (Parolassa ?) kolme NL:ta sotasaaliiksi saatua / kaapattua T-34 /76 vaunua, jotka on vuosimallia 1941. Poventsan tulvassa uinut vaunu oli 1. sotasaaliksi saatu T-34 /76 mallinen vaunu.

Uimavaunu voisi olla siis tämä, vaikka vaunun alkuperäinen R-105 nro ei käykään kuvasta ilmi.

http://www.andreaslarka.net/ps231002/ps231002.html



Tämä se ei voi olla kun se on kaapattu 1943

http://www.andreaslarka.net/ps231001/ps231001.html



Ja tällä vaunulla Reino Lehväslaiho teki tuhojaan matkallaan Portinhoikkaan 25.6.1944, eli se ajettiin Saimaan kanavan yli (eri paikasta kuin romahtanut rullasilta eli n. 1 km ylempää) valmistuneen raskaamman sillan yli.

http://www.andreaslarka.net/ps231003/ps231003.html

Huomaa kuvassa mainittu alkuperäinen R-111 numero.

R-111 (later Ps.231-3) photographed Januari 30th 1944.


---

Sotakamreeri tuhosi 7 vihollispanssaria: ”Itsenäisyys saavutettu taistellen”. Hän sai tuhoojamerkit kymmenien vuosien perästä kun hänen kertomuksiin ei aiemmin uskottu. Tähän oli eräänä syynä juuri sen upseerin kaatiminen, jonka olisi pitänyt Reiskan "pahat teot" kirjata ylös ja talteen. Lue linkistä koko pitkä juttu.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55642-reino-lehvasaho-tuhosi-7-vihollispanssaria-itsenaisyys-saavutettu-taistellen


Portinhoikkaan menevältä tieltä saatiin sotasaaliiksi monta T-34/85 vaunua. Niistä on useita näytillä mm. Panssarimuseossa ja Parolan varuskunnassa.

Kyllä tuo Lehväslaihon vaunun suoritus vaikutti paljon ja sen myötä saatiin muistaakseni 6-7 ehjää T-34 vaunua suomalaisille käyttöön. Niistä osa oli T-34/85 malleja ja lisäksi vielä 2 kpl ISU-152 vaunujakin. Toinen niistä menetettiin pian mutta toista voi vieläkin katsella Parolan Panssarimuseossa. Samoin useimmat T-34 -vaunutkin on säästetty.


Tarkka kuvaus Portinhoikan tapahtumista on Erkki Käkelän kirjassa Laguksen miehet, Marskin nyrkki, Panssarikilta KY, Gummerus 1992 sivuilla 352-375.

Asialla oli siis Rask.Ps.K eli raskas panssarivaunukomppania. Loput revohkasta hoidettiin Sturmeilla, mutta silloin olikin jo kyseessä taiteluiden päävaihe. Kirjassa sivulta 369 alkaen sivulle 380.

Teppo komensi vaunua, Lehväslaiho ampui, Matti Virtanen ajoi ja radistina toimi panssarimies Lahti. 1. vihollisvaunu ammuttiin 1000 metrin päästä! (s.368)

Jopa Pekka Kantakosken massiivinen teos Punaiset panssarit, väittää Lehväslaihoa satuilijaksi tuon 5 tuhotun panssarin osalta, mutta koska Lehvälaiho haavoittui vähän myöhemmin noista tapahtumista ja joutui sairaalaan, niin oikaisu on jäänyt noinkin myöhäiseen.

S. 369

25.6.1944 tapahtumista Portinhoikassa, eli Se kuuluisa 1. vastahyökkäys:

"Klo 18.10 kärjen saavuttua Portinhoikkaan siellä oli jo yksi komppania JP 4:stä, joka luoteesta oli hyökännyt tienristeysmaastoon. Tien suunnan oli vihollisvaunuista puhdistanut käytännössä Rask.Ps.K:n T-34. Takana edenneet T-50 ja Postijunat hoitelivat varmistuksen. Venäläiset olivat menettäneet seitsemän T-34/85 panssaria, joista he osan olivat ehtineet polttaa. Kolme vaunuista saatiin kuntoon ja taisteluun uusin kansallisuustunnuksin vielä samana iltana. Omia vaunuja ei Ps.D tähän mennessä ollut menettänyt. Rask.Ps.K oli tehnyt veristä jälkeä Juustilan - Portinjoikan tiellä."

Lehväslaihon kirjaa Panssarisotaa 1941-1944, WSOY 1958, on täälläkin pidetty jopa satukirjana.
Miksiköhän näin? Kyseessähän lienee kuitenkin hänen omakohtaiset kokemuksensa aika vapaasti kerrottuna. Kirjoittajahan on myöskin palkittu ammattimies panssarintuhoojana!

Majuri Kiviperästä löytyy kirjallisuudessa mainintoja kuinka hän "reipasotteisena ratsuväen upseerina" ajatti T-34 panssarin Saimaan kanavalla 10 tonnin rullasillalle ja pohjaanhan se meni. Lagus hikentyi titaalisesti kuullessaan mitä tapahtui. Kiviperän nimeä saatte kotvan hake ennenkuin sen löydätte. aina vaan puhutaan majurista joka ajatti vaunun Saimaan pohjaan. Tapasin 2010 syksyllä erään sotaveteraanin joka oli itse näkemässä kyseisen tapahtuman ja kertoi Kiviperän roolista. Mies toimi JP 1:n 1. komppanian 1. joukkueen 1. ryhmän 1. KP -miehenä ja yhtenä, kaikkiaan niistä 7:stä miehestä, koko pataljoonassa selvisi haavoittumatta koko revohkan läpi! Kiviperän nimi käskyn antajana mainitaan asessori Erkki Käkelän eräässä kirjassa.

Toinen suomalaisten kunnossa olevista T-34 vaunuista meni Saimaan kanavan pohjaan ja Teppo melkein hukkui sen mukana. No yksi vaunu saatiin yli kunnollisen pioneerisillan valmistuttua ja Lehväslaiho pääsi tekemään Suomen ennätyksen 25.6.1944 Juustilan-Portinhoikan välisellä tiellä.

” Muutamia "postijunia" saatiin myös mutta suht ajantasalla olevia oli lopulta vain nuo muutamat T-34/76 vaunut sekä KV-1 vaunu. ”

Tali-Ihantalassa saatiin sotasaaliina käyttöön lähteestä riippuen 5-7 kpl T-35/85 vaunuja ja 2 kpl JSU-152 rynnäkkötykkekjä. Toinen rynnäkkötykeistä menetettiin melko pian ja toinen on nyt näytillä Parolan panssarimuseossa!

Saiko? Suomi käytti laippakantaista venäläistä patruunaa (7,62) ja saksalaisten kivääriaseistus oli kokoa (7,92) eli ne eivät olleet yhteensopivia! On vaikea kuvitella, että Saksa olisi sota-aikana alkanut valmistaa neukkukaliiperia?

Noihin lukuihin on syytä suhtautua varauksellisesti. Ensinnäkin hankittujen kenttä- ja pst-tykkien määriä verrattaessa menetettyihin olisi vähennys pitänyt olla luokkaa n. 500 kpl tai reilu 400 jos Ilomantsin sotasaalis huomioidaan. Kuitenkin kesäkuun ja lokakuun 1944 tilastot viittaavat pikemminkin vain 150 kenttätykin, rannikkotykin tai pst-tykin vähennykseen.

Helge Seppälä on tunnettu tapaus joka täysin paisuttelee kesän 1944 tilannetta. Toisaalta on muistettava eräs asia. Maasodankäynti oli mm suurvalloille vain 20-30% niiden sotabudjetista ja esim Saksa kykeni valmistamaan peräti 25 divisioonan kaluston ja aseistuksen kuukaudessa tai peräti lähes 300 divisioonan (joista 30 oli panssaridivisioonia) materiaalin vuodessa,

4 000 konekiväärin ja pikakiväärin menetys on huuhaalukema. Sellainen menetys olisi näet johtanut siihen että peräti 50 rykmentillä ei olisi ollut pika- ja konekiväärejä olleenkaan heinäkuussa 1944.

Seppälä ei koskaan kyennyt vastaamaan kysymykseen että mistä sitten johtui että Suomen armeija oli lukumääräisesti ja aseistuksen puolesta vähintäin yhtä vahva tai vahvempikin elokuussa 1944 kuin oli ollut kesäkuun alussa 1944. Suomi ei saanut ostettua eikä valmistettua käsiaseita niin paljon että nuo menetetyt lukemat pitäisivät olleenkaan paikkaansa.

Samoin vilkaiskaapa kranaatinheitinten valmistus, osto ja menetyslukemia. Kun otettava huomioon että normaalikäytössä heittimiä menettiin putk- ym rikkojen takia tai tuhoutumisina niin krh-tilanne olisi pitänyt Seppälän lukemien mukaan olla heinäkuun lopussa todella huono. Mistään asiakirjasta ei kuitenkaan näy merkkejäkään että armeijalla olisi ollut raskasaseistuksen suhteen suuri vaje.

Tämä on totta. Esim vuonna 1943 heinä-elokuussa käydyt itärintaman taistelut velottivat Saksan armeijan ja ilmavoimien kalustoa määrän joka vastasi lopulta vain 3% Saksan koko vuoden 1943 sotatuotannosta. Esim. Kurskin taistelujen (1.-14.7.1944) maavoimien kalustotappiot olivat vain 0.3% Saksan sotatuotannon arvosta vuonna 1943 ja ilmavoimien kalustomenetykset mukaanlukien vain reilu puoli prosenttia.

Maasodankäynti oli lopulta yllättävän halpaa, aseet, kalusto ym roju nopeasti tuotannolla korvattu. Saksalla samoin kuin Neuvostoliitolla ei ollut suuriakaan vaikeuksia tuotannolla korvata taisteluissa menetetty kalusto. Ja usein tilalle saatu uusi materiaali oli parempaa kuin menetetty.

Suurin päänvaiva oli miehistötappiot, eteenkin kokeneimman sotilasaineiston, sekä huollon logistiikkaongelmat. Mm. vuoden 1943 lopulla Neuvostoliitolla oli kaikkiaan yli 10 000 hyökkäysvaunua mutta niistä rintamajoukoilla vain 2 400 ja suurin syy oli siinä että koulutettua uutta panssarivaunumiehistöä ei ollut saatavilla riittävästi. Vastaavasti kaikista puheista huolimatta että Saksalla olisi ollut yli 3 000 hyökkäysvaunua itärintamalla totuudeksi jäi että rintamajoukoilla marraskuussa oli lopulta vain 940 panssarivaunua, rynnäkkötykkiä ja panssarintuhoajavaunua. Ja samoista syistä kuin neuvostoliittoaisilla: pula kokeneesta miehistöstä.

HiemanOutoa kirjoitti:

Saiko? Suomi käytti laippakantaista venäläistä patruunaa (7,62) ja saksalaisten kivääriaseistus oli kokoa (7,92) eli ne eivät olleet yhteensopivia! On vaikea kuvitella, että Saksa olisi sota-aikana alkanut valmistaa neukkukaliiperia?

Lue lisää

<<Saiko?>>

SAI!

Saksalla oli valtavat määrät venäläistä (toki kaikista sen valtaamista muistakin maista) saatua sotasaalista ja tietenkin neuvostoliittolaisia kiväärin patruunoita oli vaikka muille jakaa.

Tykkejä saksalaiset porasivat tai uudellenputkittivat omille kalibeereilleen sotasaalisammusten loputtua. Näin tehtiin esim. neuvostoliittolaisten 76 mm ilmatorjuntatykkien kohdalla.

Frantisek kirjoitti:

Noihin lukuihin on syytä suhtautua varauksellisesti. Ensinnäkin hankittujen kenttä- ja pst-tykkien määriä verrattaessa menetettyihin olisi vähennys pitänyt olla luokkaa n. 500 kpl tai reilu 400 jos Ilomantsin sotasaalis huomioidaan. Kuitenkin kesäkuun ja lokakuun 1944 tilastot viittaavat pikemminkin vain 150 kenttätykin, rannikkotykin tai pst-tykin vähennykseen.

Helge Seppälä on tunnettu tapaus joka täysin paisuttelee kesän 1944 tilannetta. Toisaalta on muistettava eräs asia. Maasodankäynti oli mm suurvalloille vain 20-30% niiden sotabudjetista ja esim Saksa kykeni valmistamaan peräti 25 divisioonan kaluston ja aseistuksen kuukaudessa tai peräti lähes 300 divisioonan (joista 30 oli panssaridivisioonia) materiaalin vuodessa,

4 000 konekiväärin ja pikakiväärin menetys on huuhaalukema. Sellainen menetys olisi näet johtanut siihen että peräti 50 rykmentillä ei olisi ollut pika- ja konekiväärejä olleenkaan heinäkuussa 1944.

Seppälä ei koskaan kyennyt vastaamaan kysymykseen että mistä sitten johtui että Suomen armeija oli lukumääräisesti ja aseistuksen puolesta vähintäin yhtä vahva tai vahvempikin elokuussa 1944 kuin oli ollut kesäkuun alussa 1944. Suomi ei saanut ostettua eikä valmistettua käsiaseita niin paljon että nuo menetetyt lukemat pitäisivät olleenkaan paikkaansa.

Samoin vilkaiskaapa kranaatinheitinten valmistus, osto ja menetyslukemia. Kun otettava huomioon että normaalikäytössä heittimiä menettiin putk- ym rikkojen takia tai tuhoutumisina niin krh-tilanne olisi pitänyt Seppälän lukemien mukaan olla heinäkuun lopussa todella huono. Mistään asiakirjasta ei kuitenkaan näy merkkejäkään että armeijalla olisi ollut raskasaseistuksen suhteen suuri vaje.

Lue lisää

<<Helge Seppälä on tunnettu tapaus joka täysin paisuttelee kesän 1944 tilannetta.>>

Sinähän se outoja päästelet! Helge Seppälä TOIMITTI Suomi Taisteli 1-6- kirjasarjan loppuun kun Jukka L. Mäkelä kuoli kesken toimitustyön. Kirjasarjassa julkaistiin VALMIITA artikkeleita ja kaikki eri lähteet tarkasti mainiten.

Mäkelä Jukka L. (toim.) - Seppälä Helge (toim.): Suomi taisteli 1-6 - Sotiemme suurlukemisto
Kustantaja: WSOY, painovuosi:1977-80, 383 383 381 390 413 399 sivua.


Majuri Anssi Vuorenmaan Kalliit päivät Kannaksella artikkeli oli julkaistu Huoltoupseeri -lehdessä 3/1973


Epäilijöille: kyseessä on tunnetun sotahistorian tuntijan, Anssi Vuorenmaan, tekemä kooste suomalaisten omista tappiotilastoista 2-3 viikon ajalta kun vetäytyminen Kannaksella oli kiivaimmillaan. Perkjärven varikko oli suurin menetys ja sitä ei juurikaan ehditty evakuoida.

Taulukkolaskenta antoi tulokset kenttätykistön osalta:

luokka......................VII/41....I/44.....IX/44

kevyet kanuunat 768....1090....848
kevyet haupitsit 199....482....579
raskaat kanuunat 112....136....119
raskaat haupitsit 160.... 462....499
järeät kan. haup 48.... 47....22
jäykkälavettiset 487.... 457....426

yhteensä .................1774.....2674....2493

Kenttätykistön osalta vähennystä kesäkuun alun 1944 lukemista (2 674) syyskuun alun lukemiin ( 2 493) 181. Vähennys selittyy kevyiden kanuunojen määrän putoamisella (vähennys 242) kun vanhat jäykkälavettiset vähenivät vielä 31:llä oli muissa kenttätykkiluokissa kokonaistulos kasvua 92. Tykkimäärä väheni prosentuaalisesti 6.8% mutta sen tulivoima kasvoi jonkin verran. Kalusto muuttui myös hieman uudemmaksi.

<<ettei ollut vetokalustoa kuten saksalaismallisen 75 mm:n pst-tykin tapauksessa. Niitä menettiin kesä-heinäkuussa 1944 noin 30%. >>

Suomalaiset pölvästit sijoittivat Pak 40 tykit ihan etulinjaan näköetäisyydelle. Sinne ei vetokalustolla ollut mitään asiaa kun suurhyökkäys alkoi tykityksineen ja pommituksineen.

Pak40 kulki ihan tavallisen kuorma-auton perässä ja ei sen paino ollut kuin 1500 kg eli jopa miesvoimin sitä tuliasemassa siirreltiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pak_40

Vasta näiden ensipäivien suurien tykkimenetysten jälkeen suomalaiset oppivat sijoittamaan pst-tykkinsä syvyyteen tieden varsille, (ihan saksalaisten oppien mukaisesti) koska tiet oli panssarien pääasiallisia kulku-uria ja kuorma-autoilla ne tykit ja ammukset oli helppo kuljettaa teitä pitkin.

Osa suomalaista tykistöä menetti kalustonsa peräti KAHTEEN KERTAA viholliselle. 1. Kerta tapahtui Valkeasaaren lohkolla ja toinen kerta Rokkalanjoella.

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesäkuun 10. päivänä 1944 Suomen kenttätykistö kärsi suurimmat yhden taisteluvaiheen materiaalitappiot koko sodan aikana. Painopistesuunnassa ollut IV Armeijakunnan 10. Divisioonan tykistö menetti samana päivänä 64 tykkiä, joiden joukossa oli lähes koko järeä ja kaukotykkikalusto. Kannaksen taistelujen luonteesta kertoo muun muassa Kenttätykistörykmentti 9:n tappiovaiheet. Pääasemassa rykmentti menetti 12 kevyttä haupitsia (122 H 10-30) ja 19 kevyttä kanuunaa (76 K 02). Tappiot täydennettiin nopeasti reservitykistöstä, mutta Sahakylässä ja Rokkalanjoella rykmentti menetti jälleen 14 kanuunaa (76 K 02). Uusi täydennys tuli 20.6.– 2.7. välisenä aikana. Kaksinkertaisia menetyksiä kokivat myös Raskas patteristo 25 ja Järeä patteristo 1. VT-linjalle keskitettiin kaikkiaan 28 patteristoa ja neljä patteria tykkien lukumäärän ollessa 350. Reserviyhtymien tykistö oli nyt mukana taistelussa. Muutamaa päivää myöhemmin kalustomenetykset jatkuivat. Kesäkuun 14.–18. 1944 välisenä aikana tappiot olivat 35 tykkiä. Lisäksi menetettiin 11 sivutykkeinä ollutta rykmentinkanuunaa (76 RK 27). IV Armeijakunnan kokonaistappiot olivat 117 tykkiä. Naapurin, III Armeijakunnan 2. Divisioona menetti pääasemassa 10.6.1944 kaikkiaan 17 tykkiä, joiden joukossa olivat sivutykkeinä käytetyt viisi rykmentinkanuunaa. Rannikkotykistörykmentti 2:n tappiot olivat 17 kevyttä kanuunaa (14 kappaletta 75 K 17, ja kolme 76 K 37) sekä Kellomäen kolme tykkiä

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesän 1944 taistelussa Karjalan kannaksella menetettiin yhteensä 151 tykkiä, joiden joukossa oli valitettavan paljon raskasta ja järeää kauaskantoista kalustoa. Tappiot olivat mittavat, peräti 49 prosenttia Kannaksen tykistön kokonaisvahvuudesta.

Kannaksella menetettiin lähinnä ensiluokan kalustoa. Toki Perkjärven varikolla oli jonkin verran korjattavaakin kalustoa ja muutamia Talvisodassa menettyjä, mutta Jatkosodan alussa takaisin vallattuja tykkejä, joita ei enää oltu otettu käyttöön. Näitä oli vaikkapa muutama ns. japanilaishaupitsi (2 kpl 150HJ), joita jäi 11 kpl NL:lle Summassa Lähteen lohkolla 1940. Yksi noista tykeistä päätyi Petroskoihin Leninin patsaan tilalle.

Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla jätettiin tarkoituksella kömpelöä ja raskasta linnoitustykistöä, mallia De Bang, joiden ammukset oli ensin ammuttu loppuun. Niitä jätettiin 49 kpl. Toki oikeaakin ja kunnollista kalustoa menetettiin tuollakin suunnalla.

Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, kertoo sivuilla 537-540 nuo lukemat.

s. 539-540:

IV AK menetti Kannaksella 117 kenttätykkiä
III AK menetti Kannaksella Vaskisavotassa 17 tykkiä
Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla menetettiin 123 tykkiä, joista jäykkälavettisia oli 49 kpl.
II AK menetti Maaselän suunnalla 10 tykkiä

Kaikkiaan vallattiin 842 tykkiä, (joista osa oli Talvisodassa menetettyjä) ja menetettiin 316 (tai 318) tykkiä (Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, s. 538).

Noissa lukemissa 842 vallattua tykkiä tarkoittaa vallattua ja käyttöön kelpaavia (ainakin huollon jälkeen). Sen sijaan 316-318 menetettyä tykkiä tarkoittaa ehjänä menetettyjen lisäksi suuren määrän tuhoutuneita tai pikemminkin tuhottuja tykkejä.

Puna-armeija on menettänyt Suomea vastaan huomattavasti enemmän tykkejä kuin vain nuo 842 vallattua. Jos oli pakko vetäytyä ja tykkejä ei saatu mukaan joka ikinen armeija tuhosi omat tykkinsä kuin antoi ne vihollisen käyttöön. Tämä oli tietysti aivan selvä homma. Ja näin tehtiin myös viouttuneiden panssarivaunujenkin osalta. Ammukset sisään ja tankki tuleen.

Mandelinin_kanit kirjoitti:

<<ettei ollut vetokalustoa kuten saksalaismallisen 75 mm:n pst-tykin tapauksessa. Niitä menettiin kesä-heinäkuussa 1944 noin 30%. >>

Suomalaiset pölvästit sijoittivat Pak 40 tykit ihan etulinjaan näköetäisyydelle. Sinne ei vetokalustolla ollut mitään asiaa kun suurhyökkäys alkoi tykityksineen ja pommituksineen.

Pak40 kulki ihan tavallisen kuorma-auton perässä ja ei sen paino ollut kuin 1500 kg eli jopa miesvoimin sitä tuliasemassa siirreltiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pak_40

Vasta näiden ensipäivien suurien tykkimenetysten jälkeen suomalaiset oppivat sijoittamaan pst-tykkinsä syvyyteen tieden varsille, (ihan saksalaisten oppien mukaisesti) koska tiet oli panssarien pääasiallisia kulku-uria ja kuorma-autoilla ne tykit ja ammukset oli helppo kuljettaa teitä pitkin.

Osa suomalaista tykistöä menetti kalustonsa peräti KAHTEEN KERTAA viholliselle. 1. Kerta tapahtui Valkeasaaren lohkolla ja toinen kerta Rokkalanjoella.

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesäkuun 10. päivänä 1944 Suomen kenttätykistö kärsi suurimmat yhden taisteluvaiheen materiaalitappiot koko sodan aikana. Painopistesuunnassa ollut IV Armeijakunnan 10. Divisioonan tykistö menetti samana päivänä 64 tykkiä, joiden joukossa oli lähes koko järeä ja kaukotykkikalusto. Kannaksen taistelujen luonteesta kertoo muun muassa Kenttätykistörykmentti 9:n tappiovaiheet. Pääasemassa rykmentti menetti 12 kevyttä haupitsia (122 H 10-30) ja 19 kevyttä kanuunaa (76 K 02). Tappiot täydennettiin nopeasti reservitykistöstä, mutta Sahakylässä ja Rokkalanjoella rykmentti menetti jälleen 14 kanuunaa (76 K 02). Uusi täydennys tuli 20.6.– 2.7. välisenä aikana. Kaksinkertaisia menetyksiä kokivat myös Raskas patteristo 25 ja Järeä patteristo 1. VT-linjalle keskitettiin kaikkiaan 28 patteristoa ja neljä patteria tykkien lukumäärän ollessa 350. Reserviyhtymien tykistö oli nyt mukana taistelussa. Muutamaa päivää myöhemmin kalustomenetykset jatkuivat. Kesäkuun 14.–18. 1944 välisenä aikana tappiot olivat 35 tykkiä. Lisäksi menetettiin 11 sivutykkeinä ollutta rykmentinkanuunaa (76 RK 27). IV Armeijakunnan kokonaistappiot olivat 117 tykkiä. Naapurin, III Armeijakunnan 2. Divisioona menetti pääasemassa 10.6.1944 kaikkiaan 17 tykkiä, joiden joukossa olivat sivutykkeinä käytetyt viisi rykmentinkanuunaa. Rannikkotykistörykmentti 2:n tappiot olivat 17 kevyttä kanuunaa (14 kappaletta 75 K 17, ja kolme 76 K 37) sekä Kellomäen kolme tykkiä

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesän 1944 taistelussa Karjalan kannaksella menetettiin yhteensä 151 tykkiä, joiden joukossa oli valitettavan paljon raskasta ja järeää kauaskantoista kalustoa. Tappiot olivat mittavat, peräti 49 prosenttia Kannaksen tykistön kokonaisvahvuudesta.

Kannaksella menetettiin lähinnä ensiluokan kalustoa. Toki Perkjärven varikolla oli jonkin verran korjattavaakin kalustoa ja muutamia Talvisodassa menettyjä, mutta Jatkosodan alussa takaisin vallattuja tykkejä, joita ei enää oltu otettu käyttöön. Näitä oli vaikkapa muutama ns. japanilaishaupitsi (2 kpl 150HJ), joita jäi 11 kpl NL:lle Summassa Lähteen lohkolla 1940. Yksi noista tykeistä päätyi Petroskoihin Leninin patsaan tilalle.

Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla jätettiin tarkoituksella kömpelöä ja raskasta linnoitustykistöä, mallia De Bang, joiden ammukset oli ensin ammuttu loppuun. Niitä jätettiin 49 kpl. Toki oikeaakin ja kunnollista kalustoa menetettiin tuollakin suunnalla.

Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, kertoo sivuilla 537-540 nuo lukemat.

s. 539-540:

IV AK menetti Kannaksella 117 kenttätykkiä
III AK menetti Kannaksella Vaskisavotassa 17 tykkiä
Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla menetettiin 123 tykkiä, joista jäykkälavettisia oli 49 kpl.
II AK menetti Maaselän suunnalla 10 tykkiä

Kaikkiaan vallattiin 842 tykkiä, (joista osa oli Talvisodassa menetettyjä) ja menetettiin 316 (tai 318) tykkiä (Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, s. 538).

Lue lisää

316 menetettyä kenttätykkiä on aika vähän ottaen huomioon sodan intensiteetin. 151 Kannaksella 1944 menetettyä tykkiä oli lopultakin vain vajaat 6% kenttätykistövahvuudesta. Ja Laatokan pohjoispuolen menetykset noin 5%. Ottaen huomioon myös suuren osan olleen jäykkälavettisia on tehon suhteen menetykset olleet alle 10%.

Saksan sotatuotantolukemat vuosilta 1939-44 osoittavat että maavoimien osuus sotatuotannosta jäi keskimäärin 30-33%:iin. Aseiden osuus sotatuotannosta oli vain 9-10% ja siitäkin armeija otti vain 60-62%:n osuuden. Armeijan kaikki aseet kevyistä raskaisiin muodostivat siten vain 6% koko sotatuotannosta. Saksa kykeni varustamaan peräti 25 divisioonan aseet, ajoneuvot, varusteet ja muun materiaalin kuukaudessa. Ja yli 300 divisioonan ammuskulutuksen.

Suomelle Saksa kykeni myymään tarvittaessa nopeastikin satoja neuvostoliittolaisia sotasaalistykkejä liittolaisilleen. Eiköhän sodan aikana suurin tykistötappio koettu kuitenkin tykkien sodanajan normaalin kulutuksen takia. Ei yhdellä tykillä sentään useita tuhansia kertoja ammuttu. Varsinkin jos oli vanha sotasaalisase.

Suomen Kenttätykistön Historia, osa 2, -kirjasta, sivu 556:

"Vertailtaessa ammuskulutusta Talvisodan ja Jatkosodan eri vaiheiden kesken, on todettava, että huolimatta aiemmin mainitusta Talvisodan ankarasta ammuspulasta, ammuttiin 30.11.1939-13.3-1940 tykkiä kohden keskimäärin 1000 laukausta. Jatkosodan kahtena ensimäisenä kuukautena vastaava luku oli noin 1400 laukausta ja kesän 1944 kriisin aikana runsaat 1000 laukausta. Luvut osoittavat vain asekohtaisen kulutuksen. Torjuntavaiheessa kesällä 1944 raskaiden aseiden laukausmäärä oli toki aivan toinen, tykkien luku oli lähes 2.5 -kertainen Talvisotaan verrattuna, ja kalipeeritkin olivat keskimäärin suurempia."

Jokainen varmaan tietää kauankos se kesän 1944 kriisi kesti. Jatkosodassahan EI tykistön ammuksia tarvinnut kuulemma säästellä. Jopa yksittäisiä teeripaisteja voitiin hakea asemasodan aikana tykistökeskitysten tuella pois välimaastosta, sieltä EI kenenkään maalta! On Suomen historian kallein teeripaisti kuulemma...

Talvisotahan kesti vain 105 päivää ja välissä oli aika hiljaistakin jaksoa.

<<Tosiasiassa elokuussa 1944 Puolustusvoimilla oli yli 2 800 erityyppistä tykkiä käytössä. Rintamajoukoilla olevien kenttätykkien määrä oli tästä vain reilu 900. >>


Sinähän kirjoitat ihan höpelöitä!


Erään jutun mukaan Talvisodan aikaan ammustyyppejä oli lähes sata erilaista. Lieppä Jatkosodassakin ollut aikamoinen kirjo ammusten suhteen... mutta olikohan ihan noin paljoa?




Tuossa on juttua Talvisodan kenttätykeistä:


http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Talvisodan_kenttatykit.htm

Suomen aseistus Talvisota

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suomen_aseistus_Ts.htm

Kenttätykistö

Aloitan kenttätykistöstä, sillä sen menetelmät ja koulutustaso olisivat mahdollistaneet hyvin suurten tappioiden tuottamisen viholliselle, jos olisi ollut edes riittävästi ammuksia - puhumattakaan paremmasta kalustosta ja kaluston määrästä.

Talvisodan alkaessa tykkimallien ja kaliiperien suuri määrä pahensi tilannetta entisestään - mm. ampumatarvikkeiden ja varaosien, eli huollon kannalta. Kenttätykistöllä oli käytössä 18 erilaista tykkiä ja 8 eri kaliiberia.

”Kenttätykkien jakautuma oli seuraavanlainen: – kenttäkanuunat 75-76 milliä 306 kpl ja 107 milliä 10 kpl sekä kenttähaupitsit 120-122 milliä 72 kpl ja 150-155 milliä 32 kpl. Kaikki edellä mainitut tykit olivat jousto­lavettisia. Lisäksi oli käytössä 73 kpl vanhoja jäykkäla­vettisia tykkejä.

Ampumatarvikkeet jakautuivat seuraavasti: – 76 millin laukauksia 205.808 kpl, 107 millin 5.139 kpl, 122 millin 43.487 kpl, 150 millin 6.000 kpl sekä 155 millin 16.944 kpl.

Sotasaaliina saatiin 89 kpl 75-90 millistä kenttäkanuunaa, 35 kpl 105-122 millistä kenttähaupitsia ja 14 kpl 150-155 millistä kenttähaupitsia eli yhteensä 138 tykkiä, joista ehdittiin sodan aikana kunnostaa omaan käyttöön 44 sotasaalistykkiä.”

Mandelinin_kanit kirjoitti:

<<ettei ollut vetokalustoa kuten saksalaismallisen 75 mm:n pst-tykin tapauksessa. Niitä menettiin kesä-heinäkuussa 1944 noin 30%. >>

Suomalaiset pölvästit sijoittivat Pak 40 tykit ihan etulinjaan näköetäisyydelle. Sinne ei vetokalustolla ollut mitään asiaa kun suurhyökkäys alkoi tykityksineen ja pommituksineen.

Pak40 kulki ihan tavallisen kuorma-auton perässä ja ei sen paino ollut kuin 1500 kg eli jopa miesvoimin sitä tuliasemassa siirreltiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pak_40

Vasta näiden ensipäivien suurien tykkimenetysten jälkeen suomalaiset oppivat sijoittamaan pst-tykkinsä syvyyteen tieden varsille, (ihan saksalaisten oppien mukaisesti) koska tiet oli panssarien pääasiallisia kulku-uria ja kuorma-autoilla ne tykit ja ammukset oli helppo kuljettaa teitä pitkin.

Osa suomalaista tykistöä menetti kalustonsa peräti KAHTEEN KERTAA viholliselle. 1. Kerta tapahtui Valkeasaaren lohkolla ja toinen kerta Rokkalanjoella.

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesäkuun 10. päivänä 1944 Suomen kenttätykistö kärsi suurimmat yhden taisteluvaiheen materiaalitappiot koko sodan aikana. Painopistesuunnassa ollut IV Armeijakunnan 10. Divisioonan tykistö menetti samana päivänä 64 tykkiä, joiden joukossa oli lähes koko järeä ja kaukotykkikalusto. Kannaksen taistelujen luonteesta kertoo muun muassa Kenttätykistörykmentti 9:n tappiovaiheet. Pääasemassa rykmentti menetti 12 kevyttä haupitsia (122 H 10-30) ja 19 kevyttä kanuunaa (76 K 02). Tappiot täydennettiin nopeasti reservitykistöstä, mutta Sahakylässä ja Rokkalanjoella rykmentti menetti jälleen 14 kanuunaa (76 K 02). Uusi täydennys tuli 20.6.– 2.7. välisenä aikana. Kaksinkertaisia menetyksiä kokivat myös Raskas patteristo 25 ja Järeä patteristo 1. VT-linjalle keskitettiin kaikkiaan 28 patteristoa ja neljä patteria tykkien lukumäärän ollessa 350. Reserviyhtymien tykistö oli nyt mukana taistelussa. Muutamaa päivää myöhemmin kalustomenetykset jatkuivat. Kesäkuun 14.–18. 1944 välisenä aikana tappiot olivat 35 tykkiä. Lisäksi menetettiin 11 sivutykkeinä ollutta rykmentinkanuunaa (76 RK 27). IV Armeijakunnan kokonaistappiot olivat 117 tykkiä. Naapurin, III Armeijakunnan 2. Divisioona menetti pääasemassa 10.6.1944 kaikkiaan 17 tykkiä, joiden joukossa olivat sivutykkeinä käytetyt viisi rykmentinkanuunaa. Rannikkotykistörykmentti 2:n tappiot olivat 17 kevyttä kanuunaa (14 kappaletta 75 K 17, ja kolme 76 K 37) sekä Kellomäen kolme tykkiä

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesän 1944 taistelussa Karjalan kannaksella menetettiin yhteensä 151 tykkiä, joiden joukossa oli valitettavan paljon raskasta ja järeää kauaskantoista kalustoa. Tappiot olivat mittavat, peräti 49 prosenttia Kannaksen tykistön kokonaisvahvuudesta.

Kannaksella menetettiin lähinnä ensiluokan kalustoa. Toki Perkjärven varikolla oli jonkin verran korjattavaakin kalustoa ja muutamia Talvisodassa menettyjä, mutta Jatkosodan alussa takaisin vallattuja tykkejä, joita ei enää oltu otettu käyttöön. Näitä oli vaikkapa muutama ns. japanilaishaupitsi (2 kpl 150HJ), joita jäi 11 kpl NL:lle Summassa Lähteen lohkolla 1940. Yksi noista tykeistä päätyi Petroskoihin Leninin patsaan tilalle.

Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla jätettiin tarkoituksella kömpelöä ja raskasta linnoitustykistöä, mallia De Bang, joiden ammukset oli ensin ammuttu loppuun. Niitä jätettiin 49 kpl. Toki oikeaakin ja kunnollista kalustoa menetettiin tuollakin suunnalla.

Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, kertoo sivuilla 537-540 nuo lukemat.

s. 539-540:

IV AK menetti Kannaksella 117 kenttätykkiä
III AK menetti Kannaksella Vaskisavotassa 17 tykkiä
Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla menetettiin 123 tykkiä, joista jäykkälavettisia oli 49 kpl.
II AK menetti Maaselän suunnalla 10 tykkiä

Kaikkiaan vallattiin 842 tykkiä, (joista osa oli Talvisodassa menetettyjä) ja menetettiin 316 (tai 318) tykkiä (Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, s. 538).

Lue lisää

"Pak40 kulki ihan tavallisen kuorma-auton perässä ja ei sen paino ollut kuin 1500 kg eli jopa miesvoimin sitä tuliasemassa siirreltiin. "

Ehei. Painoi aivan liikaa, kuten tuossa Wikin linkissäsikin sanotaan:

<Kuten muillakin saman kaliiperiluokan tykeillä, oli Pak 40:llä painoa niin paljon, että sitä oli miltei mahdotonta liikutella miesvoimin<

Panssaroimattomilla kuorkeilla ei ollut asiaa taistelukentälle jos vihollinen oli lähietäisyydellä, kuten Suomessa monesti oli. Olisi tarvittu panssaroituja tykinvetäjiä, esim. puoliteloja. Mutta kun niitä ei ollut, jäi tykit helposti jälkeen kun tuli kiire vihollisen alta pois.

Tykkisekamelska kirjoitti:

Suomen Kenttätykistön Historia, osa 2, -kirjasta, sivu 556:

"Vertailtaessa ammuskulutusta Talvisodan ja Jatkosodan eri vaiheiden kesken, on todettava, että huolimatta aiemmin mainitusta Talvisodan ankarasta ammuspulasta, ammuttiin 30.11.1939-13.3-1940 tykkiä kohden keskimäärin 1000 laukausta. Jatkosodan kahtena ensimäisenä kuukautena vastaava luku oli noin 1400 laukausta ja kesän 1944 kriisin aikana runsaat 1000 laukausta. Luvut osoittavat vain asekohtaisen kulutuksen. Torjuntavaiheessa kesällä 1944 raskaiden aseiden laukausmäärä oli toki aivan toinen, tykkien luku oli lähes 2.5 -kertainen Talvisotaan verrattuna, ja kalipeeritkin olivat keskimäärin suurempia."

Jokainen varmaan tietää kauankos se kesän 1944 kriisi kesti. Jatkosodassahan EI tykistön ammuksia tarvinnut kuulemma säästellä. Jopa yksittäisiä teeripaisteja voitiin hakea asemasodan aikana tykistökeskitysten tuella pois välimaastosta, sieltä EI kenenkään maalta! On Suomen historian kallein teeripaisti kuulemma...

Talvisotahan kesti vain 105 päivää ja välissä oli aika hiljaistakin jaksoa.

<<Tosiasiassa elokuussa 1944 Puolustusvoimilla oli yli 2 800 erityyppistä tykkiä käytössä. Rintamajoukoilla olevien kenttätykkien määrä oli tästä vain reilu 900. >>


Sinähän kirjoitat ihan höpelöitä!


Erään jutun mukaan Talvisodan aikaan ammustyyppejä oli lähes sata erilaista. Lieppä Jatkosodassakin ollut aikamoinen kirjo ammusten suhteen... mutta olikohan ihan noin paljoa?




Tuossa on juttua Talvisodan kenttätykeistä:


http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Talvisodan_kenttatykit.htm

Suomen aseistus Talvisota

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suomen_aseistus_Ts.htm

Kenttätykistö

Aloitan kenttätykistöstä, sillä sen menetelmät ja koulutustaso olisivat mahdollistaneet hyvin suurten tappioiden tuottamisen viholliselle, jos olisi ollut edes riittävästi ammuksia - puhumattakaan paremmasta kalustosta ja kaluston määrästä.

Talvisodan alkaessa tykkimallien ja kaliiperien suuri määrä pahensi tilannetta entisestään - mm. ampumatarvikkeiden ja varaosien, eli huollon kannalta. Kenttätykistöllä oli käytössä 18 erilaista tykkiä ja 8 eri kaliiberia.

”Kenttätykkien jakautuma oli seuraavanlainen: – kenttäkanuunat 75-76 milliä 306 kpl ja 107 milliä 10 kpl sekä kenttähaupitsit 120-122 milliä 72 kpl ja 150-155 milliä 32 kpl. Kaikki edellä mainitut tykit olivat jousto­lavettisia. Lisäksi oli käytössä 73 kpl vanhoja jäykkäla­vettisia tykkejä.

Ampumatarvikkeet jakautuivat seuraavasti: – 76 millin laukauksia 205.808 kpl, 107 millin 5.139 kpl, 122 millin 43.487 kpl, 150 millin 6.000 kpl sekä 155 millin 16.944 kpl.

Sotasaaliina saatiin 89 kpl 75-90 millistä kenttäkanuunaa, 35 kpl 105-122 millistä kenttähaupitsia ja 14 kpl 150-155 millistä kenttähaupitsia eli yhteensä 138 tykkiä, joista ehdittiin sodan aikana kunnostaa omaan käyttöön 44 sotasaalistykkiä.”

Lue lisää

Suomen kenttäarmeijan kenttätykkimääräksi on ilmoitettu 4.syyskuuta 1944 kaikkiaan 1 009 kenttätykkiä kun määrä oli 10.heinäkuuta 1941 kaikkiaan 909. Käytöstä kulumisten vuoksi poistettujen tykkien määrää on vaikea arvioida mutta jos putki on "kulunut puhki" keskimäärin 4 000 laukauksen jälkeen olisi näin poistettuja tykkejä ollut 1941 yli 300, vuosina 1942-43 noin 450 ja jatkosodan viimeisenä vuonna noin 300. Siis n. 1050 kenttätykkiä tai ainakin niiden putkia.

Tämä kulumisesta aiheutunut hävikki oli useimmissa maissa suurempi kuin taistelukentillä menetetty.

Suurin osa sotasaalistykeistä taisi tulla Saksan kautta. Esim vuonna 1943 ostettiin Saksasta 12 patteristoa 152 mm haupitseja.

Porlammin motista saatu sotasaalis suomalaislähteiden mukaan ei viittaa 2-3 divisioonan kalustoon vaan sen aikaista 14 000 määrävahvuutta peilaten vain yhteen armeijakunnan raskaan kaluston osalta ehkä kahteen divisioonaan. Miksi käsiaseita on saatu vain reilu 10 000 vaikka kaatuneiksi ja sotavangeiksi väitetty yhteensä 16 000?

306 erityyppistä tykkiä
yli 19 000 kenttätykin ammusta
246 kranaatinheitintä
46 000 heittimen ammusta
272 konekivääriä
10 000 kivääriä
3,4 miljoonaa patruunaa
55 panssarivaunua
673 autoa
300 traktoria
154 000 litraa bensiiniä
159 000 litraa öljyä
4 500 elävää hevosta

Neuvostoliiton tykistö aiheutti sen omille joukoille 10.6.44 yli tuhannen miehen tappiot. Sen kaksi panssariyhtymää soti myös keskenään sekaannuksen takia Mustamäelle. Tapauksen jälkeen Kannaksella olleen puna-armeijan liikkuvan osaston päällikkö vaihdettiinkin.

Saksa hävisi II maailmansodan pelkästään jo sen takia ettei sillä ollut riittävää omaa raaka-öljyvarantoa ja kykyä tuottaa polttoainetta. Synteettinen tuotanto piti lentotoimintaa yllä kyllä alkuvuoteen 1944 mutta sen jälkeen kumulatiivinen vaikutus tappioiden kanssa romahdutti Luftwaffen. Saksan jalkaväkidivisioonalla oli vain noin 500 kuorma-autoa mutta peräti 5 500 hevosta. Ja hevonen on 4 kertaa hitaampi tavarankuljettaja kuin kuorma-auto ja sen toimintasäde on vain 1/10 kuorma-autojen toimintasäteestä. Tämä yhdessä Luftwaffen romahduksen kanssa aiheutti mm. Valko-Venäjän katastrofin kesällä 1944. Suomelle olisi käynyt yhtä huonosti ellei olisi ollut noita metsäisiä pakoreittejä. Lisäksi Suomen ylipäällikkö ei ollut niin jäykkäniskainen idiootti kuin Fuhrer Saksassa. Suomalaisten sotilaiden itsesäilytysvaisto ja vetäytyminen hyödyttömästä Länsi-Kannaksen puolustamisesta koitui lopulta Suomen onneksi.

Sekä talvisota että kesä 1944 osoitti vakuuttavasti ettei Länsi-Kannasta voida puolustaa. Luonnollinen puolustusvyöhyke alkaa vasta Viipurin takaa ulottuen Kuparisaaren kautta Vuoksen linjalle.

<<Saksa hävisi II maailmansodan pelkästään jo sen takia ettei sillä ollut riittävää omaa raaka-öljyvarantoa ja kykyä tuottaa polttoainetta.>>

Jospa kuitenkin synteettisen polttoaineen tuotantokapasiteettia oli, jopa riittävästikin, mutta se tuhottiin kevään 1944 pommituksissa ja tuotantokapasiteetista pyyhkäistiin pois 90%. Syksyyn 1944 mennessä päästiin vielä hetkittäin jopa 20% lukemiin kunnes loppuvuodesta 1944 tuotanto romahti valmiin polttoaineen, hiilen yms. materiaalin kuljetusongelmiin kun rautatiet oli jo kutakuinkin lamautttu.

Lukisit jo ne Speerin muistelmat (Olin diktaattorintyökaluna)

DiktaattorinTyökaluna kirjoitti:

<<Saksa hävisi II maailmansodan pelkästään jo sen takia ettei sillä ollut riittävää omaa raaka-öljyvarantoa ja kykyä tuottaa polttoainetta.>>

Jospa kuitenkin synteettisen polttoaineen tuotantokapasiteettia oli, jopa riittävästikin, mutta se tuhottiin kevään 1944 pommituksissa ja tuotantokapasiteetista pyyhkäistiin pois 90%. Syksyyn 1944 mennessä päästiin vielä hetkittäin jopa 20% lukemiin kunnes loppuvuodesta 1944 tuotanto romahti valmiin polttoaineen, hiilen yms. materiaalin kuljetusongelmiin kun rautatiet oli jo kutakuinkin lamautttu.

Lukisit jo ne Speerin muistelmat (Olin diktaattorintyökaluna)

Lue lisää

Juuri näin.

Liittoutuneiden pommitusoffensiivi oli kaikenkaikkiaan valtaisa menestys alkuvaikeuksien jälkeen. Saksan pa-tuotanto vaurioitettiin kriittiseen tilaan ja kuljetuskapasiteetille aiheutettiin myös todella pahat vahingot. Sen jälkeen oli se ja sama, mitä Speerin häthätää pystyyn laitetuissa nyrkkipajoissa saatiin tuotettua; siellä ne tankit ja lentsikat seisoi vaarattomina pajojen pihalla ilman polttoainetta ja vailla kuljetusvälinettä rintamalle.

RAF ja USAAF hoiti homman kotiin.

<<Jos armeijalla olisi ollut tuhansia vetoajoneuvoja ja polttoainetta rajattomasti ei noita kenttätykkejä, pst-tykkejä ja materiaalia olisi mennyt hukkaan suuria määriä. >>

Ei kait muutaman sadan tykin vetämiseen tarvittu tuhansia vetoautoja? Tykit jäi asemiin kun ne ja asemiin johtava tiestö oli jatkuvan tulituksen kohteina

Olisi riittänyt JOS Taavetti Laatikaisella olisi ollut hitunenkaan älliä tallella, Samoin tykistön komentajilla. Tykistöhän käytti valtaosan huoltokuljetusten tonnistosta. Polttoainetta oli jopa naapurillekin jättää, 70 000 litraa on niin iso määrä, että 350 kuorma-autoa olisi saanut tynnyrillisen eli 200 litraa bensiiniä ja sillä olisi ajettu 1-2 päivää.

<<Jos armeijalla olisi ollut tuhansia vetoajoneuvoja ja polttoainetta rajattomasti ei noita kenttätykkejä, pst-tykkejä ja materiaalia olisi mennyt hukkaan suuria määriä. >>

Uskotko tuohon edes itsekään?

JOS armeija olisi EDES taistellut... mutta taistelemisen sijaan se JUOKSI KARKUUN! Osa meni jopa Uumajan lohkolle saakka Ruotsiin, mutta suurin osa liittyi ns. Saimaan divisioonaan.

Onpa erillainen jakauma esim. Saksan sotatuotannolla. Lentokoneet muodostivat esim vuonna 1944 noin 48% hankinnoista ja yhdessä aseiden ja ammusten kanssa lähes 10% enemmän. Aseiden osuus oli n 9%, ajoneuvojen noin 5%, panssareiden n. 8%, kuljetuspanssareiden n. 2.5%. Ammukset (sekä maavoimmille, ilmavoimille että laivastolle) veivät noin 1/3 hankinnoista.

Kaikkiaan armeijan kalusto, aseet, ammukset ym muodostivat alle 1/3 Saksan varustelutuotannosta kun ilmavoimat ja siihen sidoksissa ollut ilmatorjunta vei potista 55-60%. Tämä yllättävä tieto paljastui joitakin vuosia sitten saksalaista uudesta historiantutkimuksesta sekä Phillips Payson O'Brienin vastaavasta selvityksestä joka kumosi teesit maasodan ylivertaisesta merkityksestä sotatuonnossa. Britit käyttivät vain 20% ja amerikkalaiset vain 25-27% maasotaan varustelustaan. Japani niinkin vähän kuin 16-18%.

Tuossa ei ole mukana vuoden 1940 tuotanto, liekö edes vuoden 1941 alkupuolenkaan. Kaikkiaan Suomi näet valmisti II maailmansodan aikana 5 miljoonaa kevyen kranaatinheittimen ammusta. Niistä kulutettiin sodassa 3.3 miljoonaa. Raskaiden heittimien ammuksia valmistettiin lähes miljoona kappaletta.

Wetterhoff kirjoitti:

Onpa erillainen jakauma esim. Saksan sotatuotannolla. Lentokoneet muodostivat esim vuonna 1944 noin 48% hankinnoista ja yhdessä aseiden ja ammusten kanssa lähes 10% enemmän. Aseiden osuus oli n 9%, ajoneuvojen noin 5%, panssareiden n. 8%, kuljetuspanssareiden n. 2.5%. Ammukset (sekä maavoimmille, ilmavoimille että laivastolle) veivät noin 1/3 hankinnoista.

Kaikkiaan armeijan kalusto, aseet, ammukset ym muodostivat alle 1/3 Saksan varustelutuotannosta kun ilmavoimat ja siihen sidoksissa ollut ilmatorjunta vei potista 55-60%. Tämä yllättävä tieto paljastui joitakin vuosia sitten saksalaista uudesta historiantutkimuksesta sekä Phillips Payson O'Brienin vastaavasta selvityksestä joka kumosi teesit maasodan ylivertaisesta merkityksestä sotatuonnossa. Britit käyttivät vain 20% ja amerikkalaiset vain 25-27% maasotaan varustelustaan. Japani niinkin vähän kuin 16-18%.

Lue lisää

"Britit käyttivät vain 20% ja amerikkalaiset vain 25-27% maasotaan varustelustaan. Japani niinkin vähän kuin 16-18%. "

Ei mikään ihme: nuo maat panostivat erityisen vahvaan laivastoon ja isommat sotalaivat, etenkin ns. capital shipit, maksoi sen verran että sillä rahalla olisi saanut jo ps-divisioonan.

Sen päälle vielä kalliit ilmavoimat, etenkin strategiset pommarit, niin kyllähän siinä maavoimat on peanuts kun aletaan kustannuksia vertailemaan.

ei.mitään.ihmeellistä kirjoitti:

"Britit käyttivät vain 20% ja amerikkalaiset vain 25-27% maasotaan varustelustaan. Japani niinkin vähän kuin 16-18%. "

Ei mikään ihme: nuo maat panostivat erityisen vahvaan laivastoon ja isommat sotalaivat, etenkin ns. capital shipit, maksoi sen verran että sillä rahalla olisi saanut jo ps-divisioonan.

Sen päälle vielä kalliit ilmavoimat, etenkin strategiset pommarit, niin kyllähän siinä maavoimat on peanuts kun aletaan kustannuksia vertailemaan.

Lue lisää

Iowa-luokan BB: 100 milj. USD, Essex-luokan CV: 70 milj. USD. Cleveland-luokan CL: 31 milj. USD. B-29 bomber 640k USD.

Verrokiksi: M4 Sherman 33k USD

ei.mitään.ihmeellistä kirjoitti:

"Britit käyttivät vain 20% ja amerikkalaiset vain 25-27% maasotaan varustelustaan. Japani niinkin vähän kuin 16-18%. "

Ei mikään ihme: nuo maat panostivat erityisen vahvaan laivastoon ja isommat sotalaivat, etenkin ns. capital shipit, maksoi sen verran että sillä rahalla olisi saanut jo ps-divisioonan.

Sen päälle vielä kalliit ilmavoimat, etenkin strategiset pommarit, niin kyllähän siinä maavoimat on peanuts kun aletaan kustannuksia vertailemaan.

Lue lisää

"että sillä rahalla olisi saanut jo ps-divisioonan"

Piti tietysti kirjoitta että useamman ps-divisioonan.

Talvisodassa keveimpiin vaunuihin tepsi kunnon jämerä halko. Se laittoi pyörät pyörimään vastakkaisiin suuntiin katkaisten telan. Johonkin T-34 vaunuun se ei tepsinyt millään.

Eniten minua ihmetyttää se ettei aikansa keksijänikkarit Suomessa oivaltaneet systeemiä jossa lingotaan miinan tapainen esine kohti vaunua. Jo pelkkä 30 metriä olisi ollut jotain muuta kuin nämä hiivatin telamiinat ja kasapanokset. T-34 ja KV-1 panssareista oli huono näkymä moneen suuntaan. Ja lopulta tehokkain tapa tuhota panssari oli ensin eristää se tukevasta jalkaväestä. Erilleen niistä jouduttuaan se oli kuin lammas susilauman ympäröimänä.

Lisäksi myöhemmin paljastuneet dokumentit osoittivat eteenkin T-34 vaunujen tekniset ongelmat ja heikkoudet tiemarsseilla. Se oli tässä suhteessa selvästi epäluotettavampi panssari kun esim. M4 Sherman jota tietämättömät ovat moittineet muka huonoksi. T-34 keskimäärin vielä vuonna 1943 ei kestänyt 200 kilometrin tiemarsseja hajoamatta tienposkeen. Vuonna 1944 vain 24% T-34 panssareista läpäisi tehtaiden omat lopputestit. Sen suuri ongelma oli heikkolaatuinen moottori, huono ergonomia, hidas tulenavauskyky, huono optiikka, ahtaus...

Halko psv:n pysäyttäjänä kuuluu myytteihin. Ennen talvisotaa kokeiltiin Vickerseihin sekä halkoa että rautakankea telojen väliin. Halot pirstoutuivat ja kanki tuli kolisten läpi.

Kyllä keksijänerot kehittivät välineitä panssarintorjuntaankin. Kehitettiin mm. panssarintorjuntakeihäs, jossa siis oli jokin panos heitettävän keihään kärjessä. Ei menestystä.

Yleensäkin ihmeaseet tehoavat vain Pelle Pelottomien aivoituksissa,

Hehe, panssarintorjuntakeihäs! Varmaan marskin itsensä innovaatio, hänhän oli tottunut taistelemaan miekoin, pertuskoin ja tussarein.

Riippuen miten neuvostoliittolainen jv-divisioona määriteltiin koossa voidaan noista päätellä kuinka monen divisioonan aseistuksen suomalaiset ottivat sotasaaliiksi. Jos käytetään vuosien 1943-44 keskiarvona 6 000 miehen divisioonaa päädytään noin 25 divisioonan aseistuksen ( ja ammusten) sotasaaliiseen. Panssarien osalta päädytään 6 ps-prikaatiin. Tykistön osalta 70 patteriston kalustoon. Vastaavasti suomalaisia tykkejä menetettiin tuhoutuneena tai sotasaaliina 25 patteriston verran. Lisäksi suomalaiset tuhosivat kymmenien ellei satojen patteristojen tykistön tulellaan.

"Aika yllättävä tieto jos pitää paikkaansa että sotasaaliina on saatu jatkosodassa lähes 39 miljoonaa kiväärinpatruunaa. "

Ei niinkään. Sehän ei ole kuin 260 patruunaa per sotasaaliskivääri. Ja kun huomioidaan noin 10 000 konetuliasetta on tuollainen normimäärä panoksia mitä joukoilla oli oltava jatkuvasti saatavilla.

” Puna-armeijan sotasaalismenetyksien saatiin myös yli 40 000 sotavankia. Suomalaisia sotavankeja NL otti puolestaan noin 3 500.”

N-liiton 64.000:sta Jatkosodan sotavangeista Suomessa kuoli 31,3 %, useimmat joko haavoihinsa tai tauteihin. Suomalaiset ampuivat noin 1000 neuvostovankia. Vuonna 1944 Suomi palautti N-liittoon 44 000 vankia (siis hengissä). Joitakin satoja karanneita palautettiin myöhemmin, mutta satoja sotavankeja onnistui pakenemaan lähinnä Ruotsiin ja jäämään länteen. Mainittakoon, että välittömästi rajan ylitettyään venäläiset sotavangit jatkoivat pettureina matkaa Siperian vankileireille, joissa ’pettureita’ odottivat monien lisävuosien vankituomiot.

Puna-armeijalle antautuneista 3400 suomalaissotilaasta kuoli tai surmattiin vankeudessa noin 1400, mikä tekee vähän 41,2 %. Tosin suomalaisista useimpien sotavankeusaika kesti vain joitakin kuukausia, puna-armeijalaisten enemmistö oli vankina yli kolme vuotta.

ettei se ole menettänyt suomalaisille sotasaaliina yhtään mitään.
Siksi sitä ei vaadittu palauttamaankaan.

Stallarin matelevalla nuolemisella ei taida olla mitään rajaa? Säälittävää....

Kyse oli siis noista krh-kranaateista.

NL/Venäjän virallisen totuuden mukaan ei menettänytkään.