Voidellut julistajat kertovat ajastamme

Alla on kolme tärkeää jaetta, joita on luettu paljon seurakunnissa. Valitettavasti opetukset ovat jääneet pääosin virheellisiksi, koska perinteinen kreikan käännös johtaa ajatukset väärään kohteeseen. Jeesuksen oppilaat halusivat tietää, mikä on hänen tulemuksensa merkki. Vastaus oli, että ”ihmisten pettäminen”. Ja Jeesus tarkensi tätä asiaa kertomalla ketkä ovat näitä pettäjiä. He ovat niitä ”voideltuja”.

Kuulostaako tutulta? Näitä ”voideltuja sananjulistajia” on kulkenut kokouksesta toiseen myös meillä Suomessa noin 40 vuoden ajan ja heidän määränsä lisääntyy koko ajan. Juuri näistä ”voidelluista” Jeesus halusi varoittaa seuraajiaan. Otammeko asian vakavasti? Voidellut pettävät jatkuvasti monia heidän sanansa kuulijoita johtamalla ihmisiä pois Messias-keskeisyydestä ihmiskeskeisyyteen.

Kreikan perinteinen käännös johtaa ajatukset aivan vääriin ihmisiin. Sen mukaan eksyttäjiä ovat ne, jotka ”väittävät olevan Kristuksia”. Eipä taida olla sellaisia tapauksia yhtään maassamme, jolloin joku julistaja olisi väittänyt olevansa Kristus, sen sijaan ns. ”voideltuja julistajia” on jatkuvasti esillä paikasta toiseen. Heidän olemassa olonsa kertoo siitä, että Jeesuksen tuleminen on lähellä.

Aramea Matteus 24:3-5 3 Ja kun Jeshua istui Öljymäen päälle, hänen oppilaansa tulivat, ja puhuivat keskenään ja sanoivat hänelle; milloin nämä tapahtuvat, ja mikä on se merkki sinun tulemuksestasi, ja maailman lopusta? 4 Jeshua vastasi ja sanoi heille; varokaa, ettei kukaan petä teitä. 5 Sillä monet tulevat minun nimessäni, ja sanovat, että ”minä olen voideltu”, ja pettävät monia.

Kreikka -38 3. Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" 4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. 5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

aramean käännös https://ut-arameasta.blogspot.fi/

14

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itse_suosin

      Itse suosin moniasteöljyjä joten tulkintavaikeuksia ei ole.

    • Niin? Kristus ja Messias tarkoittavat molemmat voideltua.

      • katsastelijas

        Niin tarkoittavat, mutta jos palataan aloittajan tekstiin, niin onko Kristukseksi julistautuneita näkynyt seurakuntien puhujien joukossa? Aramean alkukieli on tässäkin asiassa selkeä ja antaa myös oikean ymmärryksen. Sitä kaiketi jokainen uskova haluaa? Vai haluaako sittenkään?


    • Hameenheikki

      matt.24 aramea jatkoa
      23 Jos silloin joku ihminen sanoo teille, ”täällä on se voideltu”, tai siellä – älkää uskoko!
      24 Sillä on nouseva vääriä voideltuja ja valheiden profeettoja, ja he antavat suuria merkkejä, eksyttääkseen, jos mahdollista, jopa ne valitutkin.

      kreikka kertoo kristuksista, mikä vie ajatukset ihan metsään

      • mummikainuusta

        Kristus on sama kuin Voideltu. Mutta parempi olisi kääntää sana voidelluksi.


    • hansso

      Tärkeä ja selkeä esimerkki ajastamme. Ihmiskeskeisyys ja sensaatiohakuisuus ja maailman tapojen matkiminen ovat niin yleistä monissa tämän päivän seurakunnissa. Ns. voideltuja julistajia pystyy monikin nimeämään menneiden aina Toronton "herätyksestä" lähtien ja jo sitä ennen

      • PyhänHengenMurehdutusta

        Naurettavat 'voidellut'! Tai itkettävät..
        saavat paljon pahaa aikaan!


      • Koetelkaa-henget

        Saatana puolustaa "voideltuja" ==> "älä koske herran voideltuihin".

        Nämä "voidellut" julistajat haluavat olla arvioinnin yläpuolella ja Raamatun koettelun yläpuolella.
        Tämä ei ole silloin ainakakaan Pyhän Hengen voitelua.

        Näillä "voidelluilla" on omat palvojansa ja kannattajansa.


    • VieläkinVarokaa

      Varokaa näitä härskejä...........!!!

      • Tietäantikristukselle

        Julistajat eivät ota vastuuta sanoistaan...!??
        Eksyttävät jopa valitutkin.
        Härskiä toimintaa....

        Löytäneekö Jeesus uskoa kun hän tulee noutamaan seurakuntaansa uloskutsuttuja?


    • Kuuntelepapintarinointia

      Raha vai pelastettu sielu on papille/vast. tärkeämpi?

    • savonhulda

      Laittakaa hyvät ihmiset nyt nimet tänne sellaisisita "voidelluista" tai srk,nnista mitä varmaksi usean henkilön kokemuksesta tiedätte niin osaa olla sellaisiin paikkoihin menemättä. On sitä joutunut kesken tilaisuudenkin poistumaan ja tulee turhaa ajan tuhlausta.
      Nyt vaan on jo muutenkin ongelmana kun kotiseurakunnat itsekultakin jäävät tätä kautta tai on jääneet kuin itseltänikin jäi - oli mutta en koe enää mitään mielenkiintoa mennä sinne - koin Hyvän Paimenen selkeästi ja johdonmukaisesti ohjaavan pois sieltä. Surullista mutta totta.

      • stoppieksytyksille

        JUMALA PUHUU SANANSA KAUTTA MUTTA KUULEMMEKO ME?

        >>> Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö.

        Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'

        Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä. <<<


    • Uusi testamentti on kirjoitettu kreikaksi. Kaikki viitteet alkuseurakunnan ajalta viittaavat noihin kreikan kielisiä teksteihin. Syy miksi käytettiin kreikkaa eikä arameaa, on sama kuin jos sinä haluaisit jakaa evankeliumia mahdollisimman laajalle maailmassa tänään, niin et varmasti valitsisi harvinaista kieltä vaan laajasti käytetyn kielen. Lisäksi tuolloin käytetty VT:n käännös oli myös kreikan kielinen LXX.

      Kun nyt tuodaan esille näitä suomalaisia väännöksiä sitten aramean kielisestä Peshitta käännöksestä 200-luvulta, huomaa että syy käyttää aramean kielistä käännöstä tulee siitä, että sitä on helpompi peukaloida väärään, koska harvempi osaa arameaa ja toisaalta se kuulostaa hienolta, uudelta ja mystiseltä.

      Kuitenkin, meitä kaikkia viisaammat teologit ovat kuitenkin jo satoja vuosia sitten tutkineet asian. Kreikan kieliset alkutekstit ovat kaikista luotettavimmat ja alkuperäiset.

      "Ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

      Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne." - 2. Pietari 3:15-17

      Yleisesti riisutaan Jeesuksen Kristuksen jumaluuteen, jolloin kyseessä on samanlainen harha kuin Jehovan todistajille. Toiseksi pyritään hävittämään protestanttinen uskon vanhurskaus oppi. Yksityishenkilöt, jotka näitä käännöksiä tehtailevat, hylkäävätkin yleiset uskontunnustukset usein, aivan kuten Jehovan todistajat, jotka ovat myös oman käännöksensä tehtailleet.

      Varokaa näitä väännöksen tekijöitä ja pysykää hyvissä suomalaisissa käännöksissä kuten 1776, 1933/-38, RK 2012 tai 2017.

      Tähän kyseiseen aiheeseen liittyen on todettava, että ongelma ei ole siinä etteikö käännöksessä lue VOIDELTU, vaan että emme ymmärrä että KRISTUS on Voideltu ja ymmärrämme hyvin vähän Herrassa pysymisestä sekä Pyhän Hengen voitelusta.

      Tutkikaamme nöyrin mielin Raamattu, rukouksessa. Vain Pyhä Henki saattaa selittää ja avata Kirjoitukset, jotka kirkastaa Kristusta Jeesusta.

      "Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä." - Jesaja 66:5

      Siunauksin, MM.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4463
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3228
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2697
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2539
    6. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2530
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2487
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe