SWE: Kerjäämisestä ja ihmissalakuljetuksesta

Reilu 25% Ruotsin kunnista haluaisi kieltää kerjäämisen. "Kerjääminen ei kuulu Ruotsiin. Ei käy laatuun että Romania ja Bulgaria exportoivat köyhänsä Ruotsiin kerjäämään."

Europolin rekisterissä on jo 65 000 ihmissalakuljettaja, kun v. 2015 luku oli "vain" 30 000. Toki ei kuvasta kasvua sellaisenaan. Yhä useampi on vain saatu kirjatuksi Europolinrekisteriin. Europolin toiminta on tehostunut.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Balkanin EU-jäsenmaista tulee lähinnä vain mustalaisia. He tulevat tienaamaan Suomeen. Eivät edes ole köyhiä.

Eräs Pelastusarmeijan työntekijä näki, kun pari balkanilaista kerjäläisruhtinasta selaili 5 sentin tukkoa käytettyjä 50 euron seteleitä. Hän ei ollut koskaan nähnyt kenelläkään suomalaisella niin paljon käteistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hlhy kirjoitti:

Reilu 25% Ruotsin kunnista haluaisi kieltää kerjäämisen. "Kerjääminen ei kuulu Ruotsiin. Ei käy laatuun että Romania ja Bulgaria exportoivat köyhänsä Ruotsiin kerjäämään."

Europolin rekisterissä on jo 65 000 ihmissalakuljettaja, kun v. 2015 luku oli "vain" 30 000. Toki ei kuvasta kasvua sellaisenaan. Yhä useampi on vain saatu kirjatuksi Europolinrekisteriin. Europolin toiminta on tehostunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu