Mamuista paljon haittaa, ei juuri lainkaan hyötyä

Yhä useammat entiset "suvakit" ovat viime aikoina joutuneet myöntämään, että massamaahanmuutosta aiheutuu Euroopalle valtavasti ongelmia, eikä juuri lainkaan hyötyä. Esimerkiksi Cambridgen yliopiston johtava vasemmistoekonomi, professori Robert Rawthorn ei enää usko lainkaan maahanmuuton väitettyihin "hyötyihin".

Daily Mail -lehden haastateltavana olleen Rawthornin mukaan esimerkiksi Britannian kasvava maahanmuuttajataustainen väestö on sosiaalinen uhka. Vaikka valtamedia on mielellään tähän asti julkaissut kannanottoja, joiden mukaan massamaahanmuutto on hyödyksi kaikille, monikulttuurisuutta suosivien väitteiden takana vaikuttavat kuitenkin pikemminkin aatteelliset kuin taloudelliset ja sosiaaliset motiivit.

YK:n ja IMF:n talouskonsulttina aiemmin toimineen Rawthornin mukaan väite massamaahanmuuton tuomista taloudellisista eduista on pitkälti vain myytti. Eurooppaan kohdistuva siirtolaisvirta on lopulta haitaksi kaikille, sillä sosiaaliset ongelmat ovat paljon suurempia kuin pienet potentiaaliset halpatyövoiman tuomat edut.

Maahanmuuton negatiiviset vaikutukset ovat myös olleet paljon synkempiä kuin vihervasemmisto väittää. Daily Mailin mukaan Britanniaan tulleet maahanmuuttajat ovat muuttaneet kaupunkien väestörakenteen, ovat usein työttömiä tai haluttomia tekemään töitä, kuormittavat verorahoitteisia julkisia palveluita, ylläpitävät asuntopulaa ja polkevat palkkoja.

Rawthornin uuden raportin mukaan ei ole faktuaalista näyttöä siitä, että massamaahanmuutosta olisi minkäänlaista hyötyä yhteiskunnalle. Siirtolaisten synnyttämät julkisen sektorin rasitukset aina koulusta, asuttamisesta ja terveydenhuollosta lähtien ovat sen sijaan tähtitieteellisiä. Siirtolaiset myös lisääntyvät kantaväestöä paljon nopeammin, millä on Rawthornin mukaan erittäin pitkäaikaisia haittavaikutuksia niin talouteen kuin ympäristöön, infrastruktuuriin ja kansalaisten asumisoloihin ylikansoitetuilla asuinalueilla.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2712677/How-mass-migration-hurts-No-s-not-Mail-saying-verdict-Left-wing-economist-Cambridge.html
4118
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sama islamin kanssa. Ei mitään hyötyä. Vain haittoja. Ja kamaluuksia. Hullua, eikö vain!

1Äänestä

En oikein ymmärrä tätä halpatyövoima käsitettä korkean elinkustannusten maissa. Halpatyövoimaa on jossain aasiassa. Kyllähän nämä maahanmuuttajat nopeasti tajuavat, ettei alipalkatulla työllä tule toimeen korkeiden elinkustannusten länsimaissa. Sosiaaliturvalla pärjää paremmin.

Äänestä
  • Ilmeisesti halpatyövoiman kannattajat eivät ajattelekaan pidemmälle, vaan ainoastaan lyhyen tähtäimen voittojensa maksimointia.

    Äänestä

PÄIVÄNSELVÄÄ JO ALUNPERINKIN !!! JA SELLAISEN TAJUAMISEEN EI JUMALISTE TARVITA TYPERIEN PROFESSORIEN HÖPINÖITÄ !

ME PERUS SUOMALAISET OLEMME KAIKKI PROFESSORIEN VEROISIA, KUN KERROIMME JO ETUKÄTEEN TÄYSIN SELVÄSTI TOTUUDEN JA SEURAUKSET TUOSTA MIELETTÖMÄSTÄ JÄRJETTÖMYYDESTÄ, Ja saatanan JÄRJETTÖMÄT TEKOHURSKAAT IDIOOTIT VETIVÄT TODEN PUHUJAT TUOMITTAVAKSI !!!- USKOMATONTA, MITEN JÄRJETÖNTÄ PORUKKAA NUO SOKEAT SUVAITSEVAT OVATKAAN -MINUA ILJETTÄÄ JA HÄVETTÄÄ JA OKSETTAA SUVAITSEVIEN JÄRJETTÖMYYS , JA SUOMEN TUHOAMINEN !

2Äänestä

Kommentoi aloitusta


Että_niin kirjoitti:

Yhä useammat entiset "suvakit" ovat viime aikoina joutuneet myöntämään, että massamaahanmuutosta aiheutuu Euroopalle valtavasti ongelmia, eikä juuri lainkaan hyötyä. Esimerkiksi Cambridgen yliopiston johtava vasemmistoekonomi, professori Robert Rawthorn ei enää usko lainkaan maahanmuuton väitettyihin "hyötyihin".

Daily Mail -lehden haastateltavana olleen Rawthornin mukaan esimerkiksi Britannian kasvava maahanmuuttajataustainen väestö on sosiaalinen uhka. Vaikka valtamedia on mielellään tähän asti julkaissut kannanottoja, joiden mukaan massamaahanmuutto on hyödyksi kaikille, monikulttuurisuutta suosivien väitteiden takana vaikuttavat kuitenkin pikemminkin aatteelliset kuin taloudelliset ja sosiaaliset motiivit.

YK:n ja IMF:n talouskonsulttina aiemmin toimineen Rawthornin mukaan väite massamaahanmuuton tuomista taloudellisista eduista on pitkälti vain myytti. Eurooppaan kohdistuva siirtolaisvirta on lopulta haitaksi kaikille, sillä sosiaaliset ongelmat ovat paljon suurempia kuin pienet potentiaaliset halpatyövoiman tuomat edut.

Maahanmuuton negatiiviset vaikutukset ovat myös olleet paljon synkempiä kuin vihervasemmisto väittää. Daily Mailin mukaan Britanniaan tulleet maahanmuuttajat ovat muuttaneet kaupunkien väestörakenteen, ovat usein työttömiä tai haluttomia tekemään töitä, kuormittavat verorahoitteisia julkisia palveluita, ylläpitävät asuntopulaa ja polkevat palkkoja.

Rawthornin uuden raportin mukaan ei ole faktuaalista näyttöä siitä, että massamaahanmuutosta olisi minkäänlaista hyötyä yhteiskunnalle. Siirtolaisten synnyttämät julkisen sektorin rasitukset aina koulusta, asuttamisesta ja terveydenhuollosta lähtien ovat sen sijaan tähtitieteellisiä. Siirtolaiset myös lisääntyvät kantaväestöä paljon nopeammin, millä on Rawthornin mukaan erittäin pitkäaikaisia haittavaikutuksia niin talouteen kuin ympäristöön, infrastruktuuriin ja kansalaisten asumisoloihin ylikansoitetuilla asuinalueilla.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2712677/How-mass-migration-hurts-No-s-not-Mail-saying-verdict-Left-wing-economist-Cambridge.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu