Milloin aktiivimalli kumotaan

Koskakäsittely

Kansalaisaloite keräsi yli 140000 ääntä.

24

444

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • odotusmoodissa

      Aloite olisi kerännyt runsaasti enemmän kannatusta mutta keskeytettiin ennen aikojansa, että pääsee nopeasti käsittelyyn. Aloite on lähetetty 9.3.2018 eduskuntaan. Eduskunnan käsittelylle ei aseteta erityisiä aikamääreitä. Voi toki olla ettei käsitellä tämän eduskunnan aikana. Joutuu siihen ikuiseen odotusmoodiin. Ei vielä, ei vielä,ei vielä...

    • ghjghjljklh

      Eivät kestäneet ajatella, miten valtava määrä allekirjoituksia olisi normi puolessa vuodessa tullut, siksi katkaisivat keräämisen muutamaan viikkoon. Törkeää jo sekin. Nyt varmaan on ne nimilistat ahkerassa selauksessa, kun pohtivat, miten rangaista lisää niitä, jotka mielipiteensä ilmaisivat. Onneksi allekirjoitin ajoissa. Vaikka veikkaanpa, että ainut seuraus listasta on tuo allekirjoittajien mahdollinen rankaisu.

      • EiTuleTietoon

        Nimilistat on salattua tietoa, mikäli et valinnut nimesi julkistamista.


      • ssdfgdg

        Aloittajahan kannatusilmoitusten keräämisen keskeytti.


    • simo999

      ei sillä ole päätöksen teon suhteen mitään merkitystä. Demorokratia on katsokaas näenäistä että jollakin äänestyksellä kansalaisaloiteella olisi mitään todellista merkitystä. Valtaa pitää eliitti joka pitää omista eduistaan huolta. Edäs esim on kreikka ja sen rahoitus

    • Verenpainelääkitys

      Tässä on nyt se tilanne syntymässä, että pienet työnantajat ovat vaikeuksissa saada ainuttakaan työntekijää. Pätkätyötä tekevät jäävät taas kortistoon, kun määräaika on tehty.

      Sitten on se osa työttömiä, joille ei mitään työtä löydy, lähes kuuskymppiset miehet, joilla on vuosien työttömyys takanaan. Kuka ottaa heidät pätkätyöhön varastoonsa tai kaupan hyllyille?
      Heiltä menee nyt ensimäiset 4 prosenttia huhtikuussa. Vähennetäänkö avustusta kuukausittain, kunnes summa on nolla?

      Monilla ihmisillä on niin kova masennus päällä monen vuoden työttömyyden jälkeen, etteivät he tuosta vaan terhenny iloisiksi työnhakijoiksi, joille kaikki hommat käyvät.
      Ihmeellistä, ettei sitä risusavottaa enää suositella. Luulisi että puskia riittää, kun ollaan näin kaikki puskista huutelijoitakin.

      • Ammattitöitäovat

        Sekin ns risusavotta on ammattilaisten työtä,ei tule kun tuhoja kun kaikenmaailman itse oppineet,metsurit menee tuolla raivaus sahan kanssa,se vasta kalliiksi tulee pidemmän päälle.


    • Sossupummi-

      Ei sitä kumota tänään just luki lehdessä ettei kumota, jotain muutoksia tulee , varmaan pitää mennä töihin tai ei saa lainkaan rahaa enää. Kohta pitää hakea 10 työpaikkaan viikossa tai työtön ammutaan.

      • PieniPiruVasempaan

        Muutokset tehdään niin, että jokaisella on mahdollisuus päästä aktivoinnin piiriin. Silloin ei kenenkään aktiivisen tukea leikata.
        Notta se tarkoittaa myös sitä että tarttee tehdä jotain.


      • Te80ty
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Muutokset tehdään niin, että jokaisella on mahdollisuus päästä aktivoinnin piiriin. Silloin ei kenenkään aktiivisen tukea leikata.
        Notta se tarkoittaa myös sitä että tarttee tehdä jotain.

        Tuskinpa näin muutetaan. Kävisi todella kalliiksi veronmaksajille. Ainoat hyötyjät olisivat nämä hömppäkoulutusta tarjoavat yritykset. Lisäksi tarvittaisiin todella paljon lisää resursseja, että pystytään aktivoimaan 3kk pysyvästi 300 000-400 000 työtöntä. Ei nimittäin riitä, että yksi työtön saa 5pv jotain koulutusta ja taas että se voitaisiin unohtaa seuraavalta tarkastelujaksolta vaan pitäisi taas uusi paikka löytää.


      • Jereer

        Näin just. Yhdellä kurssilla on noin 10 työtöntä. Aika monta kurssia saisi järjestää, että 400 000 työtöntä pääsisi kurssille.


      • metsä_vastaan

        Syyllisiä tilanteeseen ovat yritysten toimitusjohtajat: He ovat kaikki työttömät irtisanoneet - ja he ovat syyllisiä siihen, ettei työttömiä takaisin olla palkattu.


    • multaa_6jalkaa_päälle

      Mitä nopeammin aktiivimalli kumotaan sitä parempi !

    • heihouletsgo

      18h työtä 3 kuukauden aikana..Se on tosi vähän työtä-ja eihän siitä rahallisesti saa mitään .. jos edes pääsee mihinkään ? 1kk-1/2 vuotta on jo jotain pätkä työtä...

    • Työtön-

      Sitään voi hakea töitä vaikka maailman tappiin asti mutta se ei tarkoita että joku palkkaa sinut. Työtöntä ei palkata edes perushommiin ellet ilmaiseksi tee.

    • Te80ty

      Aktiivimalli kyllä tullaan ajan kanssa kumomaan. Jo nyt jäi yli 50% ilman mahdollisuutta täyttää aktivointi. Tulevaisuudessa tämä vain tulee vääjäämättä kasvamaan.

      • PieniPiruVasempaan

        Aktiivimalli toimii hienosti. Jo puolet sai täytettyä ehdot, vaikka mallia on vasta alkumetreillä. Jatkossa meno vain paranee.

        Työvoimapula on suuri ja työtä halukkaille ja kykyisille on tarjolla. Mallin avulla saadaa työkykyiset töihin, työkyvyttömät sairaseläkkeelle tai kuntoutukseej ja työhaluttomat pois rasittamasta järjestelmää, joka ei ole heille tarkoitettu.

        Kaikki voittaa.


      • Voi tuo on toiveajattelua,ei toimi tuo aktiivimalli,ei ilmasella työnteolla elä ei ole työntekijälle kuin rasite nuo 9e päivät,tulee takkiin polttoaine ja ruokakuluissa ja raskaasti palkkaa työstä täytyy saada.


      • työllistymispalkkio

        Voihan sitä ilmoittaa valtiolle ulosmittauksesta: Kaikki, mitä ei saa käteen tullaan ulosmittaamaan seuraavalta työnantajalta ensisijaisena korvauksena. Lähtötaso palkkaukselle on siis saada työhöntuloraha, joka on 1kk palkkaa vastaava summa.


    • Kidutusmalli

      Työllisen määritelmä on yksi tunti työtä viikossa, Mitä useampi tekee viikon sisällä vähintään tunnin töitä, sen enemmän työllisiä Suomeen saadaan.

      Näin Lindstömin ja Sipilän aktiivi tilastopetos tehtiin. Todellisuudessa työllisyys ei ole parantunut yhtään.

      Köyhiltä saatiin leikattua yli 50 miljoonaa.

    • PieniPiruVasempaan

      On turha ruikuttaa aktiivimallista. Demaritkin ovat sen puolella koska työtön syö duunarinkin pöydässä. Demarit haluavat ainoastaan varmistaa, että jokaiselle tulee mahdollisuus täyttää aktiivimallin vaatimukset niin halutessaan.

      Oikeasti työtön ja työtä hakeva ihminen on vain tyytyväinen siitä, että pysyy kontakti työntekoon ja aktiivimallin avulla pääsee jopa oppimaan uutta.

      Sitten on valetyöttömät, jotka maksattavat kulunsa muilla. Joukko on pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi. Se on valmis kaikkiin mahdolisiin ponnistuksiin välttyäkseen yhteiskuntaa hyödyttävältä toiminnalta. Se porukka ansaitsee yhtä paljon solidaarisuutta kuin se itse osoittaa maksajia kohtaan.
      Sitä saa, mitä tilaa, eikö?

    • työmies43

      Ei sitä kumota eikä aktiivimalli toimi. Tein 20 tuntia muuttohommia töitä 8 euron tunti palkalla. Ei ole aktiivinen toiminta työkkärin mielestä. Minun olis kuulemma pitämnyt tehdä kuukausi töitä jotta se hyväksytään.

    • Kikypaxkaa

      Kiky pois eka.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2914
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2892
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1684
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1448
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe