paskat olisivat menneet jo ensipäivinä ja heidät olisi pitänyt vetää kotiin. Saksalaisten sotilaiden mukaan amerikkalaiset sotilaat olivat uikuttajia, britit sitkeitä mutta neuvostoliittolaiset uskomattoman raivokkaita ja pelottavia vihollisia. Kai nyt saksalaiset tämän parhaiten tietävät. Amerikkalaiset ovat luonteeltaan aivan liian sentimentaalisia ja herkkiä niin kovaan juttuun kuin sota. Heti kun tulee vihollisen tulta vastaan menee heiltä vetelät housuun.
Jenkkien psyyke ei olisi kestänyt itärintamalla
näin-on-näreet
28407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
kaikkien aikojen antautumisennätyksen 1941. Kaikkiaan yli 1,5 miljoona miestä antautui. Monet ilman taistelua.
Kovia kavereita,
Jenkit kestivät kaikilla rintamilla siinä, missä muutkin. He rinnastivat ensimmäisinä taistelustressin haavoittumiseen.
Tyynenmeren sota trooppisilla saarilla oli kovaa. Ryssät eivät olisi niissä olosuhteissa kestäneet päivääkään. Japsit taisteli viimeiseen mieheen.
Onkohan+taas+tullut+hieman+liikaa+hollywoodilaista+leffaa+katsottua?+Asia+on+näet+niin+että+japanilaisten+sotilastappioista+noin+70%+tuli+muiden+kuin+taistelujen+takia+(nälkään+kuoleminen,+taudit,+aliravitsemus,+itsemurhat,+hukkumiset+jne...).+Ja+lopuistakin+merkittävä+osa+tapahtui+mm.+laivastokuljetusten+aikana+tai+rintamilla+jossa+taisteli+ranskalaisia,+kiinalaisia,+ausseja,+brittejä+ym+ei-amerikkalaisia.+
On+kuvaavaa+että+parin+tuhannen+japanilaisen+sotilaan+miehittämän+jonkin+pikkusaaren++valtausta+pidetään+isona+taisteluna.+Yksikään+amerikkalainen+ei+edes+tajua+että+toisen+maailmansodan+verisin+taistelu+käytiin+syksyllä+1943+Dnieprillä.+
Tässä+tulee+kovat+faktat:+Natsi-Saksan+sotilaita+kuoli+itärintamalla+maasodassa+noin+3.7+miljoonaa.+Saksan+liittolaisia+n.+700+000.+Maasodassa+amerikkalaisia+vastaan+Välimerellä+ja+länsirintamalla+tuskin+enempää+kuin+100+000.
------Puna-armeija-teki kaikkien aikojen antautumisennätyksen 1941. Kaikkiaan yli 1,5 miljoona miestä antautui. Monet ilman taistelua.----
Houretta, sen teki Ranska ja britti yhdessä -40, yli 2 000 000 miestä antautui kuudessa viikossa, monet ilman taistelua. Neukulla meni sentäs puoli vuotta tuohon pienempään määrään.
Juttu on aina sama ja kaikkialla: köyhät luuserit laitetaan aina linjaan ryynäämään. Taloudellinen ja sosiaalinen kunnia jaetaan muualla
Aloitus on täysin hatusta vedettyä soopaa...
Amerikkalaisten+tulo+mukaan+sotaan+tapahtui+aika+myöhään.+Vielä+loppuvuonna+1943+vain+25%+Italiassa+olleista+liittoutuneiden+joukoista+oli+amerikkalaisia.+On+huvittavaa+että+monet+"amerikkalaisiksi"+mainitut+armeijakunnat+ja+armeijat+olivat+usein+voittopuolisesti+brittejä,+ranskalaisia,+kanadalasia+tai+muita+kuin+amerikkalaisia.+
Länsirintamalla+liittoutuneiden+armeijoiden+sotilaista+usalaisten+osuus+nousi+yli+50%:n+vasta+alkuvuonna+1945+jolloin+saksalaiset+Ardennien+epäonnistuneen+hyökkäyksen+jälkeen+alkoivat+joukoittain+antautua+ja+valmistautua+Nato-aikakauteen+ja+amerikkalaisten+perseiden+nuolentaan+(sekä+natsirikostensa+peittelyyn).+
Oikeastaan+amerikkalaisten+suurin+merkitys+sodassa+liittyi+tuohon+Saksan+lentokonepolttoainetuotannon+romuttamiseen+keväällä+ja+kesällä+1944.+Toinen+merkitys+oli+siinä+että+amerikkalaisten+hyvät+kuorma-autot+nostivat+puna-armeijan+pyörien+päälle+ja+nopeuttivat+näin+sodan+muutenkin+selvää+lopputulosta+vuosina+1944-45.+Itse+rintamataisteluissa+amerikkalaisten+osuus+Natsi-Saksan+tappiosta+oli+aika+vähäinen.+Ellei+sitten+oteta+huomioon+sitä+että+natsit+pakenivat+voitokasta+puna-armeijaa+suojaan+amerikkalaisten+syleihin.+Eihän+länsirintaman+taisteluista+vuonna+1945+oikeastaan+voida+paljoa+puhua.+Kyse+oli+enää+vain+siitä+että+saksalaiset+itse+upseereita+myöten+alkoivat+miettiä+jo+tulevaisuuttaan+(ja+peitellä+myös+omia+sotarikoksiaan+eteenkin+itärintamalla).
Vain sydänjuuriaan myöten aito stallari pystyy vääristelemään asioita noin perusteellisesti.
"On+huvittavaa+että+monet+"amerikkalaisiksi"+mainitut+armeijakunnat+ja+armeijat+olivat+usein+voittopuolisesti+brittejä,+ranskalaisia,+kanadalasia+tai+muita+kuin+amerikkalaisia.+"
Suunnilleen+yhtä+paljon+kuin+brittiläiset+armeijakunnat+brittiläisiä+sitten...
"Länsirintamalla+liittoutuneiden+armeijoiden+sotilaista+usalaisten+osuus+nousi+yli+50%:n+vasta+alkuvuonna+1945..."
Siinä+tapauksessa+Eisenhower+ja+liittoutuneiden+ylijohto+näyttää+olleen+väärässä,+koska+he+luulivat+jo+Normandiassa+omaavansa+enemmän+yhdysvaltalaisia+divisioonia+kuin+muita,+mutta+epäilemättä+joku+nettitrollin+salatieto+on+nyt+tästäkin+totuuden+paljastanut+;)
"...+jolloin+saksalaiset+Ardennien+epäonnistuneen+hyökkäyksen+jälkeen+alkoivat+joukoittain+antautua+ja+valmistautua+Nato-aikakauteen..."
Lisäksi+meneillään+oli+toinen+ovela+salaliitto,+jossa+Yhdysvaltojen+armeija+ilmeisesti+ammutti+joukoittain+omiaan+pitääkseen+yllä+edellisen+vuosineljäksen+tappiolukuja+ja+sillä+tavalla+harhautti+koko+maailman+luulemaan,+että+taisteluja+käytiin.+Taitavaa,+mutta+toinen+naapuriaan+kyttäävä+trollihan,+vai+olisiko+ollut+peräti+sama,+meille+paljastavasti+kertoikin+aikaisemmin+talvella+kuinka+kyseessä+on+Pentagonin+"synkeä+salaliitto"+(tm),+joten+miksipä+ei+;)
"Itse+rintamataisteluissa+amerikkalaisten+osuus+Natsi-Saksan+tappiosta+oli+aika+vähäinen."
Jeh,+ne+olivat+voineet+jättää+uudet+divisioonat+lähettämättä,+koska+sotahan+oli+kuitenkin+korvamerkattu+päättyväksi+jo+toukokuussa+-45+;)
PS.+Unohdit+lisätä+pitkän+valituksen+siitä+kuinka+ilkeän+Eisenhowerin+strategia+"pitkitti+sotaa"+;)
"Eihän+länsirintaman+taisteluista+vuonna+1945+oikeastaan+voida+paljoa+puhua."
Niin,+nehän+oli+vain+ne+salaliittolaiset,+jotka+onnistuivat+omia+selkään+ampumalla+aiheuttamaan+reilun+200+000+miehen+tappiot+yhdysvaltalaisten+joukoille.+Missä+on+Bacque+tähän+hätään+kirjoittamaan+nyyhkytarinaan+Eisenhowerin+julmuudesta?
Eiköhän+siinä+taas+ollut+riittävä+annos+trollieen+sotateoriaa+tälle+päivälle+;)
USA lähetti kaikkiaan yli 700 000 sotilastaan kotiin koska sotilaiden hermot eivät kestäneet sotaa. Ja kaikki tämä valtiossa jonka sotilaita kuoli taistelujen takia 290 000 ja muista syistä 100 000.
Suomalaisia sotilaita menehtyi sodassa taistelujen takia 83 000. Hermojensa takia siviiliin siirrettyjä on ollut eri arvioiden mukaan 10 000 - 20 000.
Neuvostoliitto teloitti omia sotilaita karkuruuden, pelkuruuden ja kurisyiden takia virallisten lukemien mukaan noin 158 000. Beevor väittää todellisen luvun olleen 400 000.
Noiden lukujen perusteella amerikkalainen sotilas pääsi uikuttamisellaan helpoiten siviiliin.
varaa päästää psyykkisesti heikoin aines kotiin.
NL ja Saksa panivat heidät teloitusryhmän eteen tai vankilaan.
Jaa, täällä on taas jokin psykologian ja rotuteorioiden asiantuntija päässyt vauhtiin, onpa valtava yllätys ;)
"Saksalaisten sotilaiden mukaan amerikkalaiset sotilaat olivat uikuttajia, britit sitkeitä mutta neuvostoliittolaiset uskomattoman raivokkaita ja pelottavia vihollisia. Kai nyt saksalaiset tämän parhaiten tietävät."
Ilmeisesti heillä oli jotain vaikeuksia siinä tietämisessä, koska sodanjälkeisissä haastatteluissa saksalaiset kenraalit tiesivät briteille ensin kertoa brittien olleen kovimpia vastustajia ja Yhdysvaltojen armeijalle myöhemmin he tulivat siihen tulokseen, että asia oli ollut juuri toisinpäin ;)
Paljonkohan niitä saksalaisia oli jotka taistelivat kaikkia noita kansallisuuksia vastaan? Ehkä kaikki taisteli siten millä olivat parhaita. Ryssillä oli massat, jota Stalin ei pyrkinytkään säästämään. Itärintamalla ei juurikaan antauduttu, syystäkin. Lännellä oli tekniikka ja materiaalia millä taistella.
Jenkit oli viisaita kun taistelivat materiaalilla. Ryssiä meni taas paljon, mutta mitä väliä? Ainakaan Stalinille ei mitään.
Japsit luonnehtivat seuraavasti: kovimpia olivat kiinalaiset, sitten aussit, olikohan sitten britit ja vasta siellä sen jälkeen jenkit. Jenkit sotivat hirveällä tulivoimalla.
Niin kuin oikein on jos sellaista on käytössä. Kyllä suomalisetkin olisivat mielellään materiaalilla taistelleet. Ei vaan ollut rahaa ostaa eikä valmistaa.
"Japsit luonnehtivat seuraavasti: kovimpia olivat kiinalaiset, sitten aussit, olikohan sitten britit ja vasta siellä sen jälkeen jenkit. Jenkit sotivat hirveällä tulivoimalla."
Yhdysvaltalaiset puolestaan luonnehtivat japanilaisten kalustoa ja metodeja primitiiviseksi yhdistelmäksi, jossa rationaalista taktikointia korvattiin fanaattisuudella.
Ja se muuten on aivan yhtä puolueeton näkemys asiasta ;)
Palstan vakistallarin päivittäistä paska-annosta. Tosi ullatus....
Jospa aletaan kilpaa kehua ryssiä. He olivat tosi hyviä, kun pystyivät kuolemaan ja antautumaan ennätysmäärin. Sehän on sopiva mittari tälle....
"kun pystyivät kuolemaan ja antautumaan ennätysmäärin. Sehän on sopiva mittari tälle...."
Helpolla unohtuu, että ei puna-armeijat aina VAIN antautuneet vaan heitä oli 800.000 miestä AUTTAMASSA saksalaisia huoltu ym. tehtävissä nimikkeellä HiFI (HilfsWillige).
Sodan kääntyessä Saksalle tappiolliseksi oli näiden miesten edessä kova kohtalo!
H.L.+Mencken+viittasi+usein+tutkimuksiin+USA:n+sisällissodasta+jossa+noin+40%+sotilaista+lähti+sotakarkuriksi+molemmissa+leireissä.+Vain+Hollywoodin+elokuvassa+amerikkalainen+on+sankari.
Mitä amerikkalaisiin tulee, on luonnollista ettei heidän "rohkeutensa" ollut samalla tavalla epätoivoista kamppailua kuin sodan muilla osapuolilla. Amerikkalaiset eivät taistelleet oman valtionsa rajoilla eivätkä olleet kostamassa tunkeutumista maahansa ja sitä myötä siviiliväestölle aiheutettuja julmuuksia. Heidän kotinsa, valtiojärjestyksensä, isänmaansa, kulttuurinsa ja uskontonsa olisi säilynyt ennallaan taistelujen lopputuloksesta huolimatta.
Toisin oli tilanne suomalaisilla, saksalaisilla, venäläisillä, japanilaisilla ja monella muulla kansalla. Ihminen ei pakene taikka antaudu helposti taisteluasemasta, jos se asema on lähes kotipihassa ja hyökkääjä on todellinen uhka sekä omalle että läheisten elämälle ja heidän suhteelliselle hyvinvoinnilleen. Muiden kuin amerikkalaisten kohdalla aiheutti hyökkääjä myös todellisen uhan valtiojärjestykselle. Hävityn sodan myötä olisivat yhteiskunta ja sen hallinto joutuneet muuttumaan, jolla olisi ollut peruuttamattomat seuraukset vallassa olevalle kulttuurille aina yksityisomistuksen ja uskonnon merkityksestä alkaen.
Sun Tzun oppien mukaan selkä seinää vasten taistelevat soturit eivät voi vetäytyä ja taistelevat siksi urhoillisimmin. Amerikkalaisilla ei oikeastaan ole missään sodassa ollut selkä seinää vasten. Näin on ollut ainoastaan joissain taisteluissa, kuten Alamossa ja Little Big Hornissa. Tällaisissa tilanteissa he ovat osoittaneet samanlaista epätoivoista "rohkeutta" kuin muutkin.
"Amerikkalaiset eivät taistelleet oman valtionsa rajoilla eivätkä olleet kostamassa tunkeutumista maahansa ja sitä myötä siviiliväestölle aiheutettuja julmuuksia."
Tämä on kiva yritys luoda teoriaa, mutta kaikkien muiden yksinkertaistuksien tapaan siinä on vikansa. Yhdysvaltojen oma PR-koneisto oli varsin tehokkaasti tarttunut sellaisiin yksityiskohtiin kuten Japanin ns. "selkäänpuukotukseen" Pearl Harborin tapauksessa ja vähintään yhtä tehokkaasti japanilaisten julmuuteen sotavankeja kohtaan Filippiinien kuolemanmarsseilla. Jos asiat eivät olleet tapahtuneet täsmälleen samoin kuin Suomen talvisodassa niin se ei suinkaan tarkoita, että niistä ei voisi samalla tavalla rakentaa voimakasta patrioottista asiaa.
"Toisin oli tilanne suomalaisilla, saksalaisilla, venäläisillä, japanilaisilla..."
Viimeksi kun katsoin niin Japanin ja Saksan armeijat eivät käyneet epätoivoista puolustustaistelua omilla rajoillaan pelastaakseen kansansa torahampaisilta petolaumoilta myöskään. Päinvastoin, näille valloille suurin osa sodasta oli ollut valloitusta ja sitten tappiollista puolustaistelua vieraalla maaperällä ;)
"Ihminen ei pakene taikka antaudu helposti taisteluasemasta, jos se asema on lähes kotipihassa ja hyökkääjä on todellinen uhka sekä omalle että läheisten elämälle ja heidän suhteelliselle hyvinvoinnilleen."
Katso; Ranska vuonna -40, NL:n joukot -41 ja Saksan armeijat -45.
"Muiden kuin amerikkalaisten kohdalla aiheutti hyökkääjä myös todellisen uhan valtiojärjestykselle."
Kuten esimerkiksi Ranskan tapauksessa. Saksa tarjosi maalle hyvin todellisen uhkan natsiterrorin ja riiston alaisuudessa elämisestä, mutta ilmeisesti tämä ei jostain syystä aiheuttanut yleisranskalaisten adrenaliinipurkausta, joka olisi muuttanut jokaisen taistelijan kansallislaulua hoilottavaksi ja viimeiseen veripisaraan asti taistelevaksi leijonaksi ;)
Ongelma kaikissa tällaisissa kotikutoisissa sotapsykologian teorioissa on juuri siinä, että ne toimivat tietyissä kuviteltuihin kansallisiin piirteisiin liitettyihin yleistyksiin perustuvissa ympäristöissä, mutta variaabelien lisääntyessä ne alkavat välittömästi luhistua. Niihin täytyy lisätä muita kansallisia stereotypioita korvaaviksi tekijöiksi ja sitten koko juttu onkin hongikossa ;)
Veli puhuu kalliita sanoja.
Mutta meidän suomalaisten psyyke kestää nykyään hävittyjen sotiemme antaman opin elää
rinnan suuren naapurimme kanssa rennosti ystävyydessä ilman turhia jäykistelyjä. -Tämä
on riemastuttavaa kehitystä Suomi 100 historiassamme ja lopulta molemmat ovat voittajia
mikä on hienoa!
Jos jenkkipoika olisi jossain kohden sotaa saanut niskaansa keskityksen mallia Valkeasaari niin johan olisi poikia juoksuttanut ja äitiä kovasti huudettu. Jenkkiä auttoi kovasti se kun Puna-armeija oli jo hakannut Wehrmachtin henkihieveriin ja länsi oli enää vain sivusotanäyttämö.
Niinhän Suomen poikiakin juoksutti ja äitiä kovasti huudettiin. Osa juoksi sisä-Suomeen asti.
"...sotaa saanut niskaansa keskityksen mallia Valkeasaari niin..."
Suunnilleen sellaiset olosuhteet olivat 28. D:tä vastassa saksalaisten talvioffensiivin käynnistyessä sillä erotuksella, että saksalaiset valitsivat luottaa lyhyempään keskitykseen ja enemmän soluttautumiseen, koska varsinaista yhtenäistä linnoitettua puolustuslinjaa ei ollut läpäistäväksi ;)
"...johan olisi poikia juoksuttanut ja äitiä kovasti huudettu."
Ja mikäli divisioona olisi juossut karkuun niin saksalaiset epäilemättä olisivat tavoittaneet Bastognen puolustamattomana jo offensiivin toisena päivänä.
"Jenkkiä auttoi kovasti se kun Puna-armeija oli jo hakannut Wehrmachtin henkihieveriin ja länsi oli enää vain sivusotanäyttämö."
Hyökkäävät saksalaiset panssaridivisioonat oli hakattu henkihieveriin länsirintamalla edellisenä kesänä, asetettu sittemmin ykkösprioriteettiin täydennysten suhteen ja muodostettu uusiksi Hitlerin erityisestä käskystä.
Jenkit eli pohjois-amerikkalaiset ovat pelkureita.
Pääministeri Winston Churchill puhuessaan alahuoneessa elokuussa ja lokakuussa 1944 totesi puna-armeijan tehneen pääosan hommasta "repiessään suolet Saksan armeijalta".
https://bennorton.com/how-the-ussr-tore-the-guts-out-of-the-filthy-nazis/
https://ww2db.com/person_bio.php?person_id=89
Totta mooses Yhdysvaltain materiaaliapu oli merkittävä tekijä siinä, että puna-armeijalla oli sitä tehtävää toteuttaessaan kalustoa, varusteita ja suuhunpantavaa.
http://www.ibiblio.org/hyperwar/USA/ref/LL-Ship/LL-Ship-7.html