Monista varmasti tuntuu, että mies rakastaa autoaan enemmän kuin vaimoaan. Meillä tämä ei ole enää pelkkää rakkautta autoa kohtaan vaan puhdasta riippuvuutta ja minä alan olla epätoivoinen.
Mieheni lopetti kävelyn 10 vuotta sitten saadessaan ajokortin ja oman auton 18-vuotiaana. Armeja-aikaa lukuunottamatta hän ei varmasti ole viimeisen 10 vuoden aikana kävellyt yhtämittaisesti yli 2 km:n matkaa. Asumme lähes kaupungin keskustassa, joten periaatteessa emme edes tarvitsisi autoa ollenkaan. Kauppaan on matkaa 100 m, samoin kirjastoon, keskustaan 2 km, mieheni työpaikalle 2,5 km, jalkapallokentälle 1 km. Näihin kaikkiin paikkoihin mieheni kulkee AINA autolla. Jos häne ei saa autoaan parkeerattua marketin oven eteen, jää hän jonottamaan paikkaa. Kaupungilla kulkiessamme hän siirtää autoa aina 100 metriä kerrallaan eteenpäin sitä mukaan kuin siirrytään kaupasta toiseen.
Välillemme tuleekin usein riitaa autolla kulkemisesta, koska itse olen sitä mieltä, että alle 3 km:n matkan ilman suurempia kantamuksia voi vallan hyvin kulkea. Nykyään kuljemmekin kaupassa ja kavereiden luona "eri porukassa" niin, että minä lähden edeltä kävellen ja mieheni tulee autolla perässä.
Tämän "persettä penkkiin" elämäntavan voisin ehkä vielä hyväksyäkin, (eihän minun ole pakko kyydissä istua) mutta enemmänkin olen huolissani mieheni terveydestä. Olemme seurustelleet 6 vuotta, josta avoliitossa 2. Seurusteluaikanamme mieheni vaatekoko on vaihtunut L:stä XXL:n. Kiloja en uskalla edes arvata. Ulkonäöllä ei ole minulle niinkään merkitystä, mieheni on kuitenkin kaikin puolin kunnollinen ja elämäni mies, jota rakastan. Mutta kieltämättä tuo ylipaino hankaloittaa elämää. Miehelleni on mm. todella vaikea löytää sopivia vaatteita. Lentokoneen penkkiin hän ei oikein enää mahdu, sängyssä on ahdasta, jne.
Mutta muuttuneesta ulkonäöstä ja lisääntyneestä "ahtaudesta" huolimatta olen ennen kaikkea huolissaan hänen terveydestään. Olen yrittänyt puhua hänelle hyötyliikunnan merkityksestä sekä terveellisestä ruuasta. Näitä puheita hän pitää kuitenkin hölynpölynä. Omasta mielestään hän elää terveellisesti kun käy kerran viikossa työporukalla pelaamassa koripalloa (jonne siis kulkee autolla). Minun mielestäni taas koripallo on hänen painoiselleen selvä terveysriski. Pelkään tosissani jääväni "avoleskeksi" ennen kuin täytän 30!
Yritän tehdä kotona terveellistä ruokaa, mutta ei siitä paljon apua ole, kun ruokatunnilla mies käy mäkissä, pizzalla, ym. JOKA PÄIVÄ!
Nuoruudessaan mieheni oli normaalipainoinen ja eli muutenkin terveellisesti, mutta kaikki muutui auton myötä. Liikunta jäi ja ruoka maistui.
Itse olen tilanteessa aika neuvoton. Pitäisikö minun vielä yrittää jotakin, vai antaa hänen rauhassa pilata oma elämänsä?
Mieheni lopetti kävelyn 10 vuotta sitten saadessaan ajokortin ja oman auton 18-vuotiaana. Armeja-aikaa lukuunottamatta hän ei varmasti ole viimeisen 10 vuoden aikana kävellyt yhtämittaisesti yli 2 km:n matkaa. Asumme lähes kaupungin keskustassa, joten periaatteessa emme edes tarvitsisi autoa ollenkaan. Kauppaan on matkaa 100 m, samoin kirjastoon, keskustaan 2 km, mieheni työpaikalle 2,5 km, jalkapallokentälle 1 km. Näihin kaikkiin paikkoihin mieheni kulkee AINA autolla. Jos häne ei saa autoaan parkeerattua marketin oven eteen, jää hän jonottamaan paikkaa. Kaupungilla kulkiessamme hän siirtää autoa aina 100 metriä kerrallaan eteenpäin sitä mukaan kuin siirrytään kaupasta toiseen.
Välillemme tuleekin usein riitaa autolla kulkemisesta, koska itse olen sitä mieltä, että alle 3 km:n matkan ilman suurempia kantamuksia voi vallan hyvin kulkea. Nykyään kuljemmekin kaupassa ja kavereiden luona "eri porukassa" niin, että minä lähden edeltä kävellen ja mieheni tulee autolla perässä.
Tämän "persettä penkkiin" elämäntavan voisin ehkä vielä hyväksyäkin, (eihän minun ole pakko kyydissä istua) mutta enemmänkin olen huolissani mieheni terveydestä. Olemme seurustelleet 6 vuotta, josta avoliitossa 2. Seurusteluaikanamme mieheni vaatekoko on vaihtunut L:stä XXL:n. Kiloja en uskalla edes arvata. Ulkonäöllä ei ole minulle niinkään merkitystä, mieheni on kuitenkin kaikin puolin kunnollinen ja elämäni mies, jota rakastan. Mutta kieltämättä tuo ylipaino hankaloittaa elämää. Miehelleni on mm. todella vaikea löytää sopivia vaatteita. Lentokoneen penkkiin hän ei oikein enää mahdu, sängyssä on ahdasta, jne.
Mutta muuttuneesta ulkonäöstä ja lisääntyneestä "ahtaudesta" huolimatta olen ennen kaikkea huolissaan hänen terveydestään. Olen yrittänyt puhua hänelle hyötyliikunnan merkityksestä sekä terveellisestä ruuasta. Näitä puheita hän pitää kuitenkin hölynpölynä. Omasta mielestään hän elää terveellisesti kun käy kerran viikossa työporukalla pelaamassa koripalloa (jonne siis kulkee autolla). Minun mielestäni taas koripallo on hänen painoiselleen selvä terveysriski. Pelkään tosissani jääväni "avoleskeksi" ennen kuin täytän 30!
Yritän tehdä kotona terveellistä ruokaa, mutta ei siitä paljon apua ole, kun ruokatunnilla mies käy mäkissä, pizzalla, ym. JOKA PÄIVÄ!
Nuoruudessaan mieheni oli normaalipainoinen ja eli muutenkin terveellisesti, mutta kaikki muutui auton myötä. Liikunta jäi ja ruoka maistui.
Itse olen tilanteessa aika neuvoton. Pitäisikö minun vielä yrittää jotakin, vai antaa hänen rauhassa pilata oma elämänsä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kumppania et pysty muuttamaan. Itse toistakymmentä vuotta aviossa olleena sanon, että ainoa, mikä suhteessa muuttuu on se, että alkaa vähitellen "luovuttamaan", ettei yritäkään kumppania muuttaa. Huonot puolet vain kärjistyvät iän myötä. Ainut vaihtoehto on vain kasvaa itse hyväksymään toinen ja hänen elämänratkaisunsa.
Miten te nuoret naiset alistatte itse itsenne paapomaan miehiä, jotka eivät kuuna päivänä tule ottamaan teitä sen vakavammin kuin omia äitejään, jotka paasasivat ennen teitä pitkistä kalsareista ja piposta pakkasella. Miksi ette hyväksy, että aikuinen mies osaa ajatella itsekin,eikä ole teidän murheenne, jos se mitä mies haluaa ei ole se mitä te itse haluatte.
Miksi te käytätte aikanne valittamalla ja vahtimalla aikuisia miehiä, eikö teillä todellakaan ole muuta huolehdittavaa kuin jokun toisen äidin aikuiseksi kasvanut lapsi, joka on vain ja ainoastaan teidän paapomistanne vailla. Etenkin jos ette itse usko siperian opettavan jopa miehen huolehtimaan itsestään. Jos te olette ojentamassa ja valistamassa ja ohjaamassa oikeaan terveelliseen hyvään elämään, niin ei ne saamarit edes vaivaannut itse mitään tekemäänkään. Jos herra kerran ajaa autolla, niin anna mennä. Jos syö epäterveellisesti, niin anna syödä.
Nyt kertokaa armon pikkurouvat mitä tarkoittaa että rakastan miestäni. Voitteko sen nojalla uhrata oman elämänne, hyvinvointinne ? Uskokaa, ettette voi pelastaa ketään, ainakaan toista. Jos ette kärsi katsoa kun joku tahallaan ajaa elämänsä haaskiolle, niin muuttakaa pois. Valittamalla selviätte tietysti vähän matkaa eteenpäin, mutta veikkaanpa, että kasaatte vaikeuksia samalla myös omalle polullenne.
Asian voi ilmaista tietysti noinkin...
Eiköhän kuitenkin ole ihan asian mukaista näyttää puolisolleen, että välittää hänestä, välillä se voi tarkoittaa paapomista, tai äitiä esittämistä. On aika kylmää ajatella, että koska asialle ei mitään voi ei kannata edes yrittää ja antaa toisen tuhota itsensä.
Uskon tässä tapauksessa juuri sen että rakastaa miestään tarkoittavan sitä että on halukas jakamaan hänen kanssaan elämänsä, ei siis uhraamaan elämäänsä. Terveys on vain sellainen juttu jota täytyy vaalia, ilman sitä ei pysty jakamaan mitään kenenkään kanssa. Eiköhän se, että haluaa miehen pysyvän terveenä voi siis olla aika itsekästä ja oman onnen tavoitteluakin, eikä vain uhrautumista? Myös se rakastaminen merkitsee sitä että ei halua muuttaa pois...
Sinut vai auton. Tarkoitan kumpiko oli ratkaiseva syy muuttaa elämäntapoja.
Kyllähän äidit osaavat, tietämättään tosin, kasvattaa kaikenlaisia itsekeskeisiä isoja pikkupoikia. Mutta onhan syitä myös teissä uusavuttomissa vaimoissa.
Ehdotan, että alat parina kolmena iltana viikossa käymään itse lenkillä. Laittaudut vähän ja otat aina ehdottomasti kännykän mukaan siten, että miehesi näkee sen.
Ei mene kauaakaan kun hän jo ehdottelee lenkkejä koko perheen voimin. Mustasukkaisuus teettää sellaista.
Ota auton avaimet ja laita ne jonnekin jemmaan. Sano että nyt alat kävelemään, samalla laihdut ja säästät rahaa :) Katsotaan sitten vuoden päästä jos olet tarpeeksi laihtunut niin EHKÄ saat avaimet takaisin.
Kyllä on syytä olla ihan oikeasti huolissaan miehesi tavasta, tai itseasiassa asenteesta. Kyseessä on tyypillinen "välinpitämättömyys" -asenne itseään kohtaan, ja samalla myös sinua, avopuolisoa kohtaan.
Olet huolissasi miehesi terveydestä, tottakai hänen itsensä vuoksi, mutta taustalla voi olla myös ajatus siitä miten perheenne voisi kasvaa tulevaisuudessa muutenkin kuin miehesi kilojen muodossa. Aivan, tarkoitan lapsia. Jos miehesi kunto on tuo ja asenne, näkeekö mahdollinen jälkikasvu isäänsä yli 50 vuoden ikäisenä. Sinä olet se joka lapsen kanssa ulkoilee, ja miehesi ajaa autolla vieressä. Tai jos et suunnittele lapsia, niin ajattelet ehkä kuinka sinä pärjäät miehesi kanssa tulevaisuudessa, kun monet asiat jäävät tekemättä vain sen takia, että miehesi ei "viitsi" tai ei jaksa huomattavan ylipainon takia. Sinäkö häntä palvelet tulevaisuudessa? Sinäkö jätät kokematta niitä yhteisiä asioita, esim kävelylenkkejä metsässä, lomamatkoja yms joita parisuhteessa tarvitaan. Eli sinä olet se joka kärsii tästä miehesi välinpitämättömyydestä, miehesihän on tyytyväinen. Hänellä on nainen joka rakastaa häntä sellaisena kuin hän on, kaikkine vikoineen, mitä sitä suotta "rehkiä" tai kuunella toisen, tässätapauksessa järkeviä, neuvoja.
Ratkaisu: Nyt miestäsi on ravisteltava oikein kunnolla. Sinä teet selväksi, että hänen asenteensa on muututtava, jotta teidän yhteinen taival voisi jatkua tulevaisuudessa. Miehesi on saatava ymmärtämään, että tuollainen välinpitämättömyys ja suoranainen laiskuus on loukkaus sinua ja sinun ajattelu/arvomaailmaa vastaan. Jos hän yhtään välittää sinusta, (itsestään hän ei paljoa välitä) hän jättää esim auton kerranviikossa kotiin ja kävelee töihin. Samoin kerranviikossa jää hiilihydraatti/rasva-pommi syömättä työaikana. Siitä on hyvä jatkaa, lisätään yksipäivä kerrallaan autottomuutta, kunnes miehen omat silmät aukeavat ja hyöty alkaa näkyä myös hänelle. Palkitse vaikka jollain hauskalla, mukavalla yllätyksellä jokainen kerta, kun mies onnistuu tavoitteessaan. Tiedän, kuulostaa lapselliselta, mutta miehesi on iso lapsi ja tuota menoa isonee vaan.