Wilken hypoteesi, joka on nimetty Gottlob Wilken mukaan, on yksi mahdollinen ratkaisu niistä monista synoptiseen ongelmaan, katsoen niin että Markuksen evankeliumi on ollut Luukkaan evankeliumin lähteenä, ja samoin nämä kaksi ovat yhdessä olleet Matteuksen evankeliumin lähteenä. Niimpä Markus olisi vanhin ja Matteus näistä nuorin.
en.wikipedia.org/wiki/Wilke_hypothesis
Minua eniten vakuuttaa itse tekstin sisäinen todistus, nimittäin Matteuksen evankeloumi vaikuttaa olevan näiden kahden aiemman evankeliumin harmonisoitu yhdistelmä, se myös selittää miksi hautaluolassa on kaksi demonien riicaamaa ja Jerikossa kaksi sokeaa, toisin kuin Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa.
Lisäksi minua ei oikenin nappaa tuo puoliväkinäinen Markuksen evankeliumin ajoitus sitomalla luvun 13 jakeet 1-37 vuonna 70 jaa. tapahtuneet Jerusalemin hävitykseen. Kyseessä ei minun mielestäni ole nimittäin kirjoittajan raportti ja kuvaus juutalaissodan tapahtumista, vaan Jeesuksen kommentaari ja selitys Danielin kirjan luvun 10 jakeesta 1 aina luvun 12 jakeeseen 13.
en.wikipedia.org/wiki/Wilke_hypothesis
Minua eniten vakuuttaa itse tekstin sisäinen todistus, nimittäin Matteuksen evankeloumi vaikuttaa olevan näiden kahden aiemman evankeliumin harmonisoitu yhdistelmä, se myös selittää miksi hautaluolassa on kaksi demonien riicaamaa ja Jerikossa kaksi sokeaa, toisin kuin Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa.
Lisäksi minua ei oikenin nappaa tuo puoliväkinäinen Markuksen evankeliumin ajoitus sitomalla luvun 13 jakeet 1-37 vuonna 70 jaa. tapahtuneet Jerusalemin hävitykseen. Kyseessä ei minun mielestäni ole nimittäin kirjoittajan raportti ja kuvaus juutalaissodan tapahtumista, vaan Jeesuksen kommentaari ja selitys Danielin kirjan luvun 10 jakeesta 1 aina luvun 12 jakeeseen 13.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Empä ole koskaan kuullutkkaan. Enemmistö taitaa kannatta kaksilähde teoriaa (Q-lähde ja Markus) ja varmaan ihan hyvästä syystäkin.
On toki useitakin teorioita evankeliumien (myös Raamatun kaanonin ulkopuolella olevien) synnystä ja aikajärjestyksestä.
Hurja sensaatio olisi, jos Q-lähde todella löytyisi suhteellisen täydellisenä. Olisiko kirkon liiteettävä se silloin Uuteen testamenttiin tasaveroiseksi neljän siellä jo olevan evankeliumin kanssa??
Q-hypoteesi = tutkijoiden käyttämä virallinen nimi, ei välttämättä koskaan ole ollut kirjallisessa muodossa (suusta suuhun ouhe jne) ja mahdollisesti useita.
Q-lähde = toisinto (queel - lähde), sijoittuu tieteen ja populaarin välimaastoon
Q-evankeliumi = populaarimedian käyttämä termi Q-hypoteesistä
Q-lähde on hypoteettinen (olettama/olemattamus) ja voi olla että se on hyvinkin vain pelkkä teoreettinen kuvitelma. Tosin esimerkiksi Tuomaan evankeliumi osoittaa että jonkinlaisia opetusten ja sanomisten listoja (logia) on toki jo rustailtu vathaisessa vaiheessa. Näistä on sitten poimuttu "rusinat pullasta".
Se, ettei "Q"-aineistoa koskaan olisi ollut kirjallisessa muodossa, tekee Uuden testamentin kaanonin erityisen mielenkiintoiseksi. Evankelistat kertovat kerrottua. Miten paljon on jäänyt ikuisesti ikuistamatta?
Ja jos "Q"-aineistoa kirjallisena löytyisi, eikö sen kuuluisi päätyä kaanoniin?
Aloittajalle eli multinikki dogmatikos/luterilainen/evl/vivamolainen /yms.:
Kyllä me nyt ihaillaan sinua kun sinä olet niin oppinut ja sivistynyt ihminen! Kirjoituksesi on plekkää arvotonta paskaa, ihan sama kun olisit ulostanut näppiksellesi!
En tiedä miten tekisin tämän selväksi, mutta en ole yksikään edellä mainitsemistasi palstalaisista.
Olisiko sinulla kirjoituksen asia-aiheeseen liittyviä huomioita?
Kirjoituksessa ei valitettavasti ollut mitään "asiaa" koska se oli pelkkää henkistä ulostetta.
Niin kuin siis mitä?
Kaiken lähteenä on kuitenkin Vanha testamentti, joka ei ole testamentti vaan opetuksen kirja.
Kansasta sanotaan: ' Egyptistä minä kutsuin poikani,'
"Israel on minun esikoiseni, päästä minun poikani palvelemaan minua."
Kun kansa meni Egyptiin, Jeesuksen piti mennä Egyptiin .
Juutalaiset esikoispojat surmattiin Egyptissä, Mooses pelastui.
Juutalaiset esikoispojat surmattiin Betlehemissä. Jeesus pelastui.
Kansa lähti pois Egyptistä, Jeesuskin lähti Egyptistä.
Kansasta sanotaan; ' Egyptistä minä kutsuin poikani' ... jeesuksesta; 'Egyptistä minä kutsuin poikani. '
Kansa ylitti meren pohjamutia myöten, jeesus käveli vetten päällä
Mooses uhrautui kansan puolesta, kärsi rangaistuksen napinasta.
Jeesuksen kerrotaan uhrautuneen omiensa puolesta .
Salomosta sanotaan profeetan kautta: " Hän on minun poikani ja minä olen hänen isänsä niin, että jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla niinkuin ihmialapsia lyödään "
Tästä alkuosa on siirretty Jeesukseen, mutta loppuosa jätetty pois.
Salomo oli Daavidin poika, Jeesuksenkin piti olla Daavidin poika.
Salomo oli Daavidin poika ja juutalaisten kuningas, jeesuksesta tehtiin juutalaisten kuningas, jolla pilkallisesti on orjan kruunu.
Profeetta Elia herätti kuolleen, jeesuksenkin piti herättää kuollut, vaikka hänen kerrotaan olevan ensimmäinen kuolleista ylösnoussut.
Elia nousi taivaaseen, jeesuksenkin piti nousta taivaaseen.
Profeetta Elisa muutti Jerikon järven saatuneen veden puhtaaksi ja hedelmällisesti, Jeesus muutti veden viiniksi.
Apokryfikirjassa Jeesus sanoo Tuomaalle; "En minä ole sinun opettajasi olet juonut kuplivasta lähteestä, jonka minä olen mitannut, ja tullut humalaan. ettekö halua tulla raittiiksi "
Isä meidän rukous on kooste, jokainen jae löytyy VT:n puolelta, se ei ole Jeesuksen keksimä, ei edes evankeliumin kirjoittajien.
Kyseessä on hyvin tyypillinen (ei siis mitenkään poikkeava) juutalainen rukous rakenne. Ensin pyhitetään Jumalan nimi, sitten esitetään rukouksen aihe ja lopuksi pyydetään vapahdusta kärsimyksestä.
"4.1.1. Jeesuksen rukous (Isä Meidän)
Isä meidän -rukous on tallentunut evankeliumeihin kahtena toisistaan hieman poikkeavana versiona: Matt. 6.9-13 ja Luuk. 11.2-4. Näistä kahdesta versiosta meidän käyttämämme on lähempänä Matteusta, mutta Luukkaan evankeliumin esittämä on luultavasti lähempänä Jeesuksen opetuslapsilleen alun perin opettamaa rukousta. Jeesuksen opettama rukous alkuperäisimmässä muodossaan lienee ollut kutakuinkin tällainen:
Isä!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen.
Isä meidän -rukouksessa Jeesus opettaa seuraajiaan puhuttelemaan Jumalaa yksinkertaisesti isäksi, kuten hän itsekin teki. Jumalan ja Jeesuksen seuraajien suhde on kuin isän suhde lapsiinsa, ja erityisesti rukouksessa tämä läheinen suhde tulee esille.
Rukouksen kaksi ensimmäistä pyyntöä liittyvät eskatologisiin ― siis lopunajallisiin ― seikkoihin. Jeesuksen julistuksessa Jumalan valtakunnalla ja sen tulemisella oli keskeinen merkitys. Jeesus julisti Jumalan valtakunnan tulleen lähelle. Oikeastaan Jumalan valtakunta oli jo tullut, mutta ei kuitenkaan aivan vielä. Se oli ikään kuin juuri murtautumassa esiin, ja siksi Jeesus antoi seuraajilleen tehtävän odottaa ja rukoilla valtakunnan tulemista. Myös Jumalan nimen pyhittäminen liittyy Jumalan valtakunnan tulemiseen ja lopunajalliseen pelastuksen aikaan.
Vaikka Jeesus julistikin Jumalan valtakunnan tulemista, hän ei ollut välinpitämätön ihmisten ajallisia tarpeita kohtaan. Suuri osa Jeesuksen seuraajista oli köyhiä galilealaisia, joiden jokapäiväisenä huolenaiheena oli ruoan saaminen perheelle. Heille Jeesus opetti Jumalan olevan Isä, joka tietää lastensa tarpeet ja pitää niistä vaarin. Jeesus opetti seuraajiaan myös kertomaan huolensa Jumalalle ja pyytämään häneltä jokapäiväistä leipää. Jokapäiväiseen tarpeisiin kuuluu myös syntien anteeksisaaminen."
Historian Jeesus by Tom Holmen
Oli ryhmä, kuten essealaiset, jotka valitsivat köyhyyden, köyhyys tarkoittaa nöyryyttä ja kuuliaisuutta isien laille.
Essealaiset elivät askeettista elämää, halveksivat rahaa ja olivat tiukimpia lain noudattajia, kuin kukaan muu ryhmä. Osa heistä ei avioitunut, koska eivät uskoneet naisten uskollisuuteen. Orpoja lapsia he ottivat joukkoonsa, jos nämä olivat vielä opetukseen alistuvassa iässä.
Sukupuuttoon kuolemisen estämiseksi osa avioitui, mutta naiselle oli kolmen vuoden koe-aika, uskollisuuden takaamiseksi. Sukupuolielämää he eivät harrastaneet muuten kuin vain lisääntymistarkoituksessa.
Tämä oli olemassa jo ainakin sata vuotta ennen jeesusta, jeesuksesta ei ole alkanut mikään, mitä ei olisi jo ollut.
Heillä oli kahdentoista hengen johtoryhmä, joista kolme oli ylimpiä. Johtajaa sanottiin Vanhurskauden opettajaksi, Hän oli ilmeisesti Jaakob, joka sai osallistua myös temppelipalvelukseen. Hänen kerrotaan rukoilleen kansan puolesta niin, että polvet olivat kovettuneet kuin kamelin polvet.
Miten tämä liittyy Isä meidän -rukoukseen? Oletko vajaa? Jos haluat puhua, tee ona aloitus, äläkä soperra omia aiheen vierestä. Tai jos sinulla on paljon puhuttavaa, niin miksi et vaikka kirjottaisi blogia?
essealaisista lisää...
Kerrotaan, että pyhiä kirjoituksia he tutkivat ahkerasti, löytääkseen perinteistä tietoa parantavista yrteistä ja kivistä, joilla he paransivat sairaita, mitään humpuuki taikatemppuja heillä ei kerrota olleen.
Liike oli melko laaja, ja minne tahansa kaupunkiin he menivät nämä ystävät majoittivat ja ruokkivat aina, kuin sukulaisen vaikka ei ollut henkilökohtaisesti tuttu. Vieraanvaraisuus veljien kesken oli tätä luokkaa.
Juusi nämä ihmiset odottivat messiasta, josta syystä Herodes ilmeisesti vihasi heitä ja roomalaiset tuhosivat heidän yhteisönsä , koska he kunnioittivat vain lainlaatijansa, eli Mooseksen nimeä.
<b>Kerrotaan, että pyhiä kirjoituksia he tutkivat ahkerasti, löytääkseen perinteistä tietoa parantavista yrteistä ja kivistä, joilla he paransivat sairaita, mitään humpuuki taikatemppuja heillä ei kerrota olleen.<b/>
Eikös juuri kansanparantaja ja eksorkismi lasketa nykyään aikalailla jumpuukiksi? Esimerkiksi nykyään tiedetään ja opetetaan hyvin, että haava ei parane piharatamolla ja virtsalla, vaan tulehtuu ja mätii.
<b>Liike oli melko laaja, ja minne tahansa kaupunkiin he menivät nämä ystävät majoittivat ja ruokkivat aina, kuin sukulaisen vaikka ei ollut henkilökohtaisesti tuttu. Vieraanvaraisuus veljien kesken oli tätä luokkaa.<b/>
Tälläistä tietoa ei ainakaan missään olemassa olevista lähteissä ole. Ei Josefuksella, eikä Qumranin tekstilöydöissä. Sen sijaan yleinen vieraanvaraisuus tunnetaan koulukunnasta riippumatta.
<b>Juusi nämä ihmiset odottivat messiasta, josta syystä Herodes ilmeisesti vihasi heitä ja roomalaiset tuhosivat heidän yhteisönsä , koska he kunnioittivat vain lainlaatijansa, eli Mooseksen nimeä.<b/>
Empä ole lukenut moista, että Herodes olisi surmannut essealaisia. Löytyykö lähdettä? Lisäksi moni muukin ryhmä odotti messiasta, se ei rajautunut vain essealaisiin.
-
Kirjasuosituksia:
https://www.ellibs.com/fi/book/9789524958752/kuolleenmeren-kadonnut-kansa-qumranin-kirjoituksia
https://www.kristillinenkirjakauppa.fi/tuote/aarre-saviastioissa-qumranin-tekstit-avautuvat-jutta-jokiranta/
https://www.gaudeamus.fi/kuolleenmerenkirjakaarot/