Perussuomalaisesta puolueesta ei ole kuulunut risahdustakaan tammikuun Laura Huhtasaari pressavaalin kampanjoinnin loputtua. Puolue 17 kansanedustajan voimillaan menee niin matalalla ja äänettömällä profiililla, että ne oikeasti ovat vieläkin vaisumpia ja näkymättömämpiä kuin Siniset.
Se ei järjestelynä tunnu toimivan yhtään, että tällaisen räväkän oikeistopuolueen puheenjohtaja istua hyssyttelee Brysselissä. Kuitenkin pitäisi saada tuota afrikkalaisen haittamaahanmuuton estämisen puolueohjelmaa liikkeelle ja toimimaan. Kampanjointiin on kassassa rahaakin, toistakymmentä miljoonaa euroa vähintään.
Persuista vain ei tunnu olevan mihinkään tällä suunnalla. Kiinnostaako tämä ainoan "vastarannan kiisken" puolueen rooli haittamaahanmuuton torjunnassa, kiinnostaako se Persuja enää oikeasti?
Uusista puoluekartan tulokkaista tälle saralla tulee mieleen Reformi-puolue.
https://reformime.wordpress.com/
Ainakin tuo suorasanaisesti vastustaa Suomen islamisoimista. Mutta näillä ei ole mitään kampanjointirahoitusta olemassa, porukallinen tyhjätaskuja. Reformistien olisi saatava isoja joukkoja liikkeelle, niin sitä kautta näkyvyyskin alkaisi parantua.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ole puolue eikä ole tarkoituskaan olla puolue.
Ehdokkaina näköjään monia rikollisia.
Kaksi lapottajaakin mukana. Ei kiitos!
Mutta siis Persujako edelleen äänestät vai? Haeskelin tässä jotakin vaiohtoehtoa lepsuksi kääntyneelle persupuolueelle, ja siksi Reformi nousi ainoana löytyneena esille.
Vai mitä vaihtoehtoja on?
Eipä taida kuitenkaan muilla kuin persuilla olla mahdollisuuksia. Ja nekin vähenee näiden uusien pienpuolueiden tai kansanliikkeiden ehdokkaiden myötä. Lopputulos on että yhä vähemmän oikeistolaisia pääsee vaikuttamaan kun äänet hajoavat pieniin osiin sinne tänne.
Reformissahan ovat he, jotka on erotettu muista puolueista, esim, persuista, eivätkä kelpaa muidenkaan puolueiden jäseniksi.
Reformin ehdokkaat eivät kyllä ole mikään vaihtoehto mun mielestä, hörhöjä, joilla on vaan höyhötys mielessä. Hehän pyrkivät yksityishenkilöinä eduskuntaan, REformi ei ole edes puolue.
Reformi ei ole puolue. Ja henkilöt ovat riitantuneet keskenään ennen ensimmäisiä vaaleja.