Tänä päivänä Suomessa omaisilla ei ole mitään arvoa. Vanhustenhuollosta ei saa mitään tukea tai apua uupuneelle omaisille ( joilla ei ole omaishoitajan statusta eli tehdään vapaaehtoisesti). Päin vastoin, varsinkin nuoret (mies)lääkärit menevät vanhuksen tarinaan mukaan ja kohtelevat meitä omaisia aika tylysti.
Kyseessä on yli 90-vuotias pohjalaiseukko. Me kaksi lasta, joista toinenkin jo lähentelee 70 vuotta, minä vielä aika vaativassa työelämässä, olemme jo viimeiset 10 vuotta huolehtineet kaupat, pyykit, vaippatilaukset, roskat, rahat... Kolmas meistä on sanoutunut irti tilanteesta, on itsekin sairauden kanssa ongelmissa.
Vuosi sitten saimme vähä sattuman kaupalla vanhuksen tavalliseen palvelutaloon, mutta ei huoli mitään palveluja sieltä. Ateriapalvelu on tilattu 'väkisin ja joskus syökin sen.
Kun luonne on vielä kipakka - voisi sanoa v-mäinen- on aika haasteellista ollut pitää itseään kasassa.
Kyseisellä ihmisellä ei ole aloitekykyä, ei osaa lämmittää mikrossa mitään, lämmittää sähköuunia, jättää suulukun auki 'että huone lämpiää' ja menee alasti sänkyyn nukkumaan... Ei tiedä missä on sauna talossa, ei osaa hahmottaa milloin voisi lähteä alakerran perjantaikahvilaan. Ei pysty peseen pyykkiä, ei ripustamaan kun ei voi olla kädet pois rollin kahvoista. Ei osaa painaa hälytysnappia jos kaatuu.
Mutta vanhustenhuolto levittelee käsiään; ei voi tehdä mitään vastoin tahtoa.
No jos jotain sattuu, niin me ollaan tietysti helposti syylliset heitteillejättöön.
On päätelty että paras että me mennään jorpakkoon niin tehköön vanhustenhuolto sit parhaansa.
Nyt vanhus ' käy itse kaupassa ja tele kaiken kun on hoitopalaveri. Siihen on lääkärin ja hoitohenkilökunnan kiva mennä mukaan. No, viime syksynä poliisit kerran ja sairaankuljetus kerran hakivat kyliltä, kun karkasi.. . Eikä ollut puol 9 illalla tullut takaisin 'kauppareissulta'.
Ei tässä eläkeiässä ja sen kynnyksellä olla itsekään enää täysissä voimissa. Omalla kohdalla vaativa ja ajoin stressaava työ aiheuttaa univaikeuksia. Hyvä kun jaksaa omat hommansa hoitaa. Toinen meistä on jo tosiaan 7 vuotta vanhempi ja sydäntutkimuksia tehdään.
Kuka meitä kuuntelee ja uskoo? Mistä apua. Harkitsin jo kerran suitsaidia tänä keväänä, mutta omat lapset mietitytti. Heidänkin hsnkaluda elämäntilanteissaan ja vaikeissa ratkaisuissaan pitäisi mieluusti jaksaa olla mukana.
Kyseessä on yli 90-vuotias pohjalaiseukko. Me kaksi lasta, joista toinenkin jo lähentelee 70 vuotta, minä vielä aika vaativassa työelämässä, olemme jo viimeiset 10 vuotta huolehtineet kaupat, pyykit, vaippatilaukset, roskat, rahat... Kolmas meistä on sanoutunut irti tilanteesta, on itsekin sairauden kanssa ongelmissa.
Vuosi sitten saimme vähä sattuman kaupalla vanhuksen tavalliseen palvelutaloon, mutta ei huoli mitään palveluja sieltä. Ateriapalvelu on tilattu 'väkisin ja joskus syökin sen.
Kun luonne on vielä kipakka - voisi sanoa v-mäinen- on aika haasteellista ollut pitää itseään kasassa.
Kyseisellä ihmisellä ei ole aloitekykyä, ei osaa lämmittää mikrossa mitään, lämmittää sähköuunia, jättää suulukun auki 'että huone lämpiää' ja menee alasti sänkyyn nukkumaan... Ei tiedä missä on sauna talossa, ei osaa hahmottaa milloin voisi lähteä alakerran perjantaikahvilaan. Ei pysty peseen pyykkiä, ei ripustamaan kun ei voi olla kädet pois rollin kahvoista. Ei osaa painaa hälytysnappia jos kaatuu.
Mutta vanhustenhuolto levittelee käsiään; ei voi tehdä mitään vastoin tahtoa.
No jos jotain sattuu, niin me ollaan tietysti helposti syylliset heitteillejättöön.
On päätelty että paras että me mennään jorpakkoon niin tehköön vanhustenhuolto sit parhaansa.
Nyt vanhus ' käy itse kaupassa ja tele kaiken kun on hoitopalaveri. Siihen on lääkärin ja hoitohenkilökunnan kiva mennä mukaan. No, viime syksynä poliisit kerran ja sairaankuljetus kerran hakivat kyliltä, kun karkasi.. . Eikä ollut puol 9 illalla tullut takaisin 'kauppareissulta'.
Ei tässä eläkeiässä ja sen kynnyksellä olla itsekään enää täysissä voimissa. Omalla kohdalla vaativa ja ajoin stressaava työ aiheuttaa univaikeuksia. Hyvä kun jaksaa omat hommansa hoitaa. Toinen meistä on jo tosiaan 7 vuotta vanhempi ja sydäntutkimuksia tehdään.
Kuka meitä kuuntelee ja uskoo? Mistä apua. Harkitsin jo kerran suitsaidia tänä keväänä, mutta omat lapset mietitytti. Heidänkin hsnkaluda elämäntilanteissaan ja vaikeissa ratkaisuissaan pitäisi mieluusti jaksaa olla mukana.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.