Miksi

Jo kolmas sellainen duuni, jossa sama tilanne. Ensin jaetaan työtehtävät ja vastuualueet eli keskityn määrättyihin tehtäviin, pomo kehuu suorituksiani palavereissa ja pian asenne muuttuu asialliseksi. Olen ottanut työtovereitani huomioon, auttanut myös ilman pyyntöä ja sitten huomaan, että mitkään ehdotukseni eivät enää menekään läpi ja pomokin on kylmäkiskoinen ja sanoo "keskityt vähän liikaa omiin tehtäviisi" tai "Ilmapiirimme kannalta jokainen voisi miettiä..." -jotain jotain niin ympäripyöreää, ettei todellakaan saa asian päästä muuta kiinni kuin sen, että selän takana on puhuttu jotain. Olen kysynyt asiaa suoraakin, mutta tietenkään ei ole näin tapahtunut. Ensin pomon suosiossa ja sitten joku vanha työntekijä hiihtää pomon luona kokoajan ja näköjään pystyy vaikuttamaan. Miten pitäisi toimia, kun reiluus ja ystävällisyys eivät auta?Miten edes oltaisiin ilkeitä -olisiko se parempi- näyttää, että tässä on minun tilani ja sinä teet tasan omat tehtäväsi? En tiedä...
3384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen kyllä huomannut, että pääsääntöisesti pomot ovat vittumaisia tai tyhmiä tai sitten molempia.

Äänestä
  • se tieto ei kuitenkaan auta selviytymisessä yhtään!

    Äänestä

Toisilla ihmisillä on kummallinen tapa ottaa kaikki jotka oppivat nopasti tai ovat tehokkaampia, vastuullisempia työntekijöitä, uhkana.

Olin itse samanlaisessa tilanteessa, oli yhteisiä työtehtäviä ja toinen rajasi yhteiset tehtävät omaksi hiekkalaatikokseen.

Teki kuitenkin yhteisistä tehtävistä vain ne jotka katsoi kuuluvan itselleen ja kun en itse tätä sulattanut, niin alkoi nälviä yhteisistä tehtävistämme, etten hoida omaa puoliskoani, vaikka hoidin hänen ollessa esim. kahvilla kaikki työt.

Väitti selän takana pomolle, että vien kaikki työt. Kun annoin omia projektejani hänelle, etten veisi kaikkia töitä, kaadoin kaikki työt kuulemma hänen niskaansa.

Eli teit niin tai näin aina löytyy valittamista.

Hankala tilanne, jos on jo 3. duuni menossa, ikävä kyllä työyhteiskuntamme on sairas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhkaan? kirjoitti:

Jo kolmas sellainen duuni, jossa sama tilanne. Ensin jaetaan työtehtävät ja vastuualueet eli keskityn määrättyihin tehtäviin, pomo kehuu suorituksiani palavereissa ja pian asenne muuttuu asialliseksi. Olen ottanut työtovereitani huomioon, auttanut myös ilman pyyntöä ja sitten huomaan, että mitkään ehdotukseni eivät enää menekään läpi ja pomokin on kylmäkiskoinen ja sanoo "keskityt vähän liikaa omiin tehtäviisi" tai "Ilmapiirimme kannalta jokainen voisi miettiä..." -jotain jotain niin ympäripyöreää, ettei todellakaan saa asian päästä muuta kiinni kuin sen, että selän takana on puhuttu jotain. Olen kysynyt asiaa suoraakin, mutta tietenkään ei ole näin tapahtunut. Ensin pomon suosiossa ja sitten joku vanha työntekijä hiihtää pomon luona kokoajan ja näköjään pystyy vaikuttamaan. Miten pitäisi toimia, kun reiluus ja ystävällisyys eivät auta?Miten edes oltaisiin ilkeitä -olisiko se parempi- näyttää, että tässä on minun tilani ja sinä teet tasan omat tehtäväsi? En tiedä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu