Presidentti Koiviston omaisia edusti hautamuistome

rkkityöryhmässä presidentti Koiviston tyttären mies Assi Koivisto joka on nykyään eläkkeellä oleva Suomen valtion asetehtaan Patrian extoimitusjohtaja. Ihmettelen Assin ikätoverina (olen syntynyt 1957) että miksi hän ei ottanut näkyvämpää roolia hautamuistomerkkivalinnassa vaan hänen miehensä edusti perhettä ko. työryhmässä.
7108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Korjaus: tyttären mies Heikki Allonen. Anteeksi kirj.virheeni.

Äänestä

Miksi Assi ei edustanut perhettä puheen muodossa Säätytalon muistotilaisuudessa vaan vävy Heikki Allonen pistettiin puhumaan? Onko hän ujo?

Äänestä

Kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet ovat ääliöitä.

Äänestä
  • Perustele. Minusta oli outoa että yliopistokoulutuksen Ruotsissa saanut tytär (ekonomi Uppsalan yliopistosta) ei käyttänyt puheen vuoroa presidentti-isänsä muistotilaisuudessa omaisten puolesta. Odotin hänen puheenvuoroaan Säätytalon televisoidussa muistotilaisuudessa.

    Äänestä

No se konklaavista.
Ei ollu satamatyöläinen kansan puolesta, petti kansansa.

Äänestä

Koiviston Konklaavin kauhuteot 90-luvun lamavuosista esiin hautamuistomerkkiin ja siirappisiin muistopuheisiin.
Koiviston Konklaavin järkyttävät päätökset koskivat satojatuhansia suomalaisia velallisia ja edelleen koskettaa kymmeniä tuhansia suomalaisia.
On siinä niin "suuri meriitti" ettei todellakaan voi olla laittamatta sitä esiin!
Perheeni oli vain yksi Koiviston Konklaavin pankeille törkeyksiin yltäneistä uhreista!!
Yhden lapsettoman turhakkeen, Assin, pöpinät yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä
  • Siksi laatan pitääkin olla makuullaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


xpodfh kirjoitti:

rkkityöryhmässä presidentti Koiviston tyttären mies Assi Koivisto joka on nykyään eläkkeellä oleva Suomen valtion asetehtaan Patrian extoimitusjohtaja. Ihmettelen Assin ikätoverina (olen syntynyt 1957) että miksi hän ei ottanut näkyvämpää roolia hautamuistomerkkivalinnassa vaan hänen miehensä edusti perhettä ko. työryhmässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu