En tee lapsia Kokomuksen ja Kepun kylmään Suomeen

Tällaiseen kylmään ja kovaan Kokoomuksen ja Kepun Suomeen en tule synnyttämään ainuttakaan lasta. Inhimillisyys on kadonnut täysin. Lapsella itsellä ei ole mitään arvoa vaan hirveä kilpailusuomi vain edessään, jossa jo esikoulusta alkaa valtava kilpailu ja lapsen kova ja kylmä elämä. Yritysten pitää päästä treppaamaan jo esikouluikäisiä. Kaikki on laitettu toimimaan yritysten ehdoilla ja lapsilla ei ole mitään ihmisarvoista elämää. Lapsella ja ihmisellä itsessään ei ole mitään arvoa, kuten Neuvostoliitossa aikoinaan. Vain yritysten menestys on tärkeää.

Lapsilla ja aikiusilla on edessään vain pelkkiä suuriamielenterveysongelmia kuten lehdet kertovat.
8192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Parempi kun tuon tyyliset ihmiset ei tee lapsia, niistä tulisi vain sosiaalihuollon elättejä.
Vanhempien pitää kyetä kannustamaan lapsiaan menestymään, kouluttautumaan hyviin ammatteihin. Tuon tyyppisiltä ihmisiltä ei voi sellaista odottaa ja näin heidän lapsistaa tulee vain ongelmatapauksia yhteiskuntaan, joten aloittajalta hyvä ratkaisu jättää lapset tekemättä

1Äänestä
  • Aloittajalta olisi katkaistava piuhat poikki.

    Äänestä

  • Kapitalisti- kirjoitti:

    Aloittajalta olisi katkaistava piuhat poikki.

    Muuten voi pyörtää päätöksen, tuo oli hyvä huomio.

    Äänestä

Vuokrat on noussu niin korkeaksi, että meidän perhe harkitsee muuttoa maalle. Nämä ay liikkeen johtamat vuokra asunnot on tosi kiskusri hintaisia, mutta näkyy rinne nostavan 70.000 e / vuosi verottomia osinkoja näistä yhtiöistä työläisen kustannuksella. Lakkoilla pitäis vaikka tässä on jo laskettu joka euro, ruuasta ja lasten harrastuksista pois jokainen lakkopäivä. Kummallista kun ei osata yhtään neuvotella, ainut mitä osataan on mennään lakkoon tai huutaan johonkin kansalais torille, voi Hexxxxti ! Tämmönen rinteen porukka ei käsitä tavallisen työläisen asiasta yhtään mitään, ei meillä ole mitää osinkorahoja, tileillä mitään ylimääräistä, kädestä suuhun eletään. Äänen saa se puolue joka työllistää, ei se joka lykkää kapiloita rattaisiin kuten juuri sdp

Äänestä

SDP:n on 20 vuoden aikana hallituksessa ajanut Suomen tähän jamaan, missä ollaan. Byrokratian kasvu, järkyttävä valtion velka, eriarvoisuus, leipäjonot ja korkea työttömyys. Hyvä, että Rinteen SDP joutui oppositioon ja saatiin huono kehitys katkaistua.

Sipilän hallitus yrittää pelastaa, mitä vielä hyvinvointiyhteiskunnasta on pelastettavissa. Työllisyyttä on parannettava, että ihmisten tulot paranevat ja samalla valtion verotulot lisääntyvät. Valtion velkaantuminen on saatava loppumaan. Kun valtion tulos on plussalla, niin silloin voidaan panostaa lisää eriarvoisuuden pienentämiseen. Demareiden aikana hallinnon byrokratia on paisunut kuin pullataikina ja verot ovat huippuluokkaa.

Sipilän johdolla on kaikkien veroja saatu laskettua ja säätelyä ollaan purkamassa. Pääkaupunkiseudulla rakennetaan uusia asuntoja, mikä alentaa asumiskustannuksia, kun tarjontaa tulee lisää. Hyvä niin. Työllisyyden paraneminen on parasta eriarvoisuuden pienentämistä. Nykyhallistus on saamassa huonon kehityskaaren kääntymään SDP;n ja SAK:n kaiskista kampitusyrityksistä huolimatta.

Äänestä

Rinteeltä tuli jo ainakin kymmenes demareiden ohjelma. Varjhonyrkkeilyä hallitusta vastaan. Ketä kiinnostaa! Vilttiketjulaiset heittävät hiekkaa jäälle, Siitä huolimatta hallitus tekee maaleja!

Äänestä

Ei Suomessa lapsia tuota kuin tosi tyhmät.
Tehdä nyt herroille eläkemaksajia ja EU:sta tulojen tuojia,ei ei ei ei.
Tehköön nämä viisaamat ja täyttäköön maan,kyllä.kyllä.kyllä.
Siinä oppivat kannustamaan tulevia eläkeidensä maksajia,
käymään muttei loisimaan.

Äänestä

Taitaa olla vain ätmin marinaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MeeriAnneli kirjoitti:

Tällaiseen kylmään ja kovaan Kokoomuksen ja Kepun Suomeen en tule synnyttämään ainuttakaan lasta. Inhimillisyys on kadonnut täysin. Lapsella itsellä ei ole mitään arvoa vaan hirveä kilpailusuomi vain edessään, jossa jo esikoulusta alkaa valtava kilpailu ja lapsen kova ja kylmä elämä. Yritysten pitää päästä treppaamaan jo esikouluikäisiä. Kaikki on laitettu toimimaan yritysten ehdoilla ja lapsilla ei ole mitään ihmisarvoista elämää. Lapsella ja ihmisellä itsessään ei ole mitään arvoa, kuten Neuvostoliitossa aikoinaan. Vain yritysten menestys on tärkeää.

Lapsilla ja aikiusilla on edessään vain pelkkiä suuriamielenterveysongelmia kuten lehdet kertovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu