Oudoksi muuttunut ystävyys

Ystävyytemme alkoi siten, että autoin häntä vaikeassa elämänvaiheessa. Alussa oli siis intensiivisempi yhteydenpito ja juuri siksi, että idea oli olla hänen tukenaan. Siis olla ymmärtävänä korvana. Ei ollut sen suurempaa ajatusta siitä, että ystävyys jatkuisi pidempään.
Kuitenkin olemme tulleet vuosien aikana pitämään yhteyttä. Usein niin että hänellä on ollut jokin huoli jaettavana ja on tuntunut hyvältä olla kanssakulkijana. Jossain kohti pidimme myös muuten yhteyttä ja kohtaaminen muuttui tasavertaisemmaksi, että myös itse pystyin kertomaan asioistani.
Välillä olen vahvasti aavistellut, että ehkä hän ei olekaan kovin hyvää seuraa. Jotain epämiellyttävää häneen liittyy. Hän tietyiltä osin "jyrää päälle". Eniten katkera olen siitä, että keskellä erästä raskasta elämänvaihettani, jolloin en ollut oma itseni, hän vakuuttaen ohjasi suorastaan tekemään tiettyjä elämänvalintoja, jotka lopulta olivat vääriä. Itse tietysti ne tein, mutta tuolloin luotin häneen.
Välillä emme pidä yhteyttä enkä oikeastaan edes kaipaa sitä, mutta välillä yhteys taas viriää. Oma asenteeni ihmissuhteissa on se, että ihmiset saavat olla mitä ovat. Enkä näe mitään järkeä siinä, että esimerkiksi alan hänelle kertomaan, että jokin mättää, koska se mikä on pielessä, on hänen persoonassaan. Ja minusta tuntuu etten enää jaksa häntä. Ajattelin omalta puoleltani antaa yhteydenpidon hiipua... koska en halua alkaa järjestämään mitään ystävyys päättyy nyt -draamaa...