ei ehkä niin suuri kuin monilla muilla täällä mutta minulle henkilökohtaisesti harmittava: minulla ei niittäin ole juurikaan mitään yhteistä anoppi kanssa eli ei mitään puhuttavaakaan.
Ollaan 3-kymppisiä ja anoppi siinä 60:n hujakoilla. Itse olen akateemisesti koulutettu ja asumme pääkaupunkiseudulla. Vaimoni vanhemmat taasen asuvat maaseutukaupungissa. Anoppi on peruskoulun käynyt, tällä hetkellä työttömänä. Vaimoni isän kanssa tulen vähän paremmin juttuun. mutta en mielelläni ole tilanteessa jossa joudun olemaan kaksin anopin kanssa, sillä siitä seuraa vain hiljaisuutta kun hänkään ei ole mitenkään erityisen puhelias. Mukava ihminen hän on ei siinä mitään.
Ollaan 3-kymppisiä ja anoppi siinä 60:n hujakoilla. Itse olen akateemisesti koulutettu ja asumme pääkaupunkiseudulla. Vaimoni vanhemmat taasen asuvat maaseutukaupungissa. Anoppi on peruskoulun käynyt, tällä hetkellä työttömänä. Vaimoni isän kanssa tulen vähän paremmin juttuun. mutta en mielelläni ole tilanteessa jossa joudun olemaan kaksin anopin kanssa, sillä siitä seuraa vain hiljaisuutta kun hänkään ei ole mitenkään erityisen puhelias. Mukava ihminen hän on ei siinä mitään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
erilaisia. Ei hiljainen ihminen varmaankaan pidä tilannetta uhkaavana, jos ei puhuta. Luonnekysymys. Eivät kaikki ole puheliaita. Itse en jaksa kuunnella ainaista lässytystä turhista asioista.
Anoppisi ei ole voinut käydä peruskoulua! Hänen aikanaan käytiin kansakoulu, josta mahdollisesti siirryttiin ns. keskikouluun,josta fiksuimmat jatkoivat lukioon.
Minä en kyllä ymmärrä, miten akateemisuutesi nyt tähän asiaan kuuluu.
Ja miten vaikuttaa se, jos 60-kymppinen anoppisi on työtön.
Onko näillä kriteereillä muka sellainen vaikutus, ettet löydä keskustelunaiheita? Tunnut nostavan ne esiin.
Hyvän eläytymiskyvyn omaava akateemikko kyllä luulisi fiksuudessaan löytävän yhteisen aiheen, jolla saisi lukkiutuneen anopin avautumaan.
Ihan varmasti se löytyy, ja voithan puolisoltasi kysyä hänen äitinsä kiinnostuksen kohteista.
Monesti ovat omat ennakkoluulomme ne suurimmat esteet.
Luovuutta lähentymiselle!
Muuttaisiko asiaa mitenkään, jos anoppi olisikin eläkkeellä eikä työttömyyskortistossa?
Entä jos hän on käynyt käsityökoulun tai meijerikoulun, maatalouslomittajakoulun tms. maalaisaiheisen opinahjon? Vaikuttaisiko se mitenkään keskustelunaiheisiin?
Pystytkö puhumaan asioista, joiden kanssa anoppisi on elämänsä elänyt. Ehkäpä hän sanoo ihan samaa - hiljalleen, yhtä hiljaiselle ystävälleen - että miniä ei pysty puhumaan mistään maanläheisestä asiasta. On niin korkeasti koulutettu.
Smoolltookkia ei maaseutukaupungeissa vielä ehkä harrasteta.
Ei puheenaiheita aina satelemalla ropise kun kyseessä ovat henkilöt jotka eivät muuten todennäköisesti olisi kohdanneet ystävystymistarkoituksessa. Kuitenkin jotain puheltavaa keksinee aina, vaikka jatkuva säästä höpöttäminen tahtoo välillä väsyttääkin.. Mutta maailmantapahtumat, harrastukset ja koti, siinä jo joitain turvallisia aiheita aloitella porinaa. Ja kun saa päätä auki tiedä mitä uusia aiheita putkahtelee esiin. Alku on vaikeinta mutta jos välinne muuten on kunnossa, ei muuta kuin kokeilemaan!
Ei kaikilla ihmisillä keksenään ns. synkkaa. Sekään ei ole vaarallista, vain fakta. Eikä siitä tarvitse mielestäni stressiä ottaa. On normaalin ystävällinen ja kohtelias, juttelee sen kuin tuntuu luontevalle ja on oma itsensä.
Ja kun minä olen KOULUTETTU-PÄÄKAUPUNKISEUDULTA,anoppi kouluttamaton landepaukku,niin ei ole mitään puhuttavaa.Olekin hiljaa ja mene itseesi ja mieti.Jos tuollaisilla asenteilla meinaat muuallakin elää elämääsi ja hoitaa ihmis-suhteesi,niin voi reppanaa.Oletpa heikoilla.Laske hieman nokkaasi,niin ei mene sade sisään.Valitettavasti ei kouluissa opeteta ihmissuhteiden hoitoa,tai alkeellisintakaan toisen asemaan asettumisen taitoa.Sinäkö olet liian hieno ihminen kysymään anopiltasi, mistä hän on kiinnostunut.Saattaisi haluta muutakin kuin olla se tyhmä, passaava akka kun hieno miniä tulee visiteeraamaan, peräti pääkaupunkisuunnalta.