exää kaipaavat

kauanko olette olleet erossa?Oletteko kertoneet toiselle osapuolelle ikävästänne ja tiedättekö, että yhteenpaluu ei ole mahdollinen.
243309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa,olemme yhteydessä vain lasten takia ja kahvia en tarjoile.

Äänestä
  • miksi suhtaudut ihniseen noin,mihinkä joskus olet rakastunut ja yhdessä elänyt.Yhteisiä lspsiakin teillä on,ilman exääsi sinulla ei olisi niitäkään.
    Mukavaa kevättä sinulle

    Äänestä

sen verran kaipaan sitä exää, että jäi kolmen kuukauden kesälomat pois, kas olen yrittäjä. Mutta muuten en. Kaipa ukko huomaa kohta mitä kaikkea joutuu makselemaan kun minä häivyin.Maksoin jopa molempioen autojen vakuutukset, sähkölasku, yhtiövastikkeen ja myös autotallista ja autopaikasta, vakuutukset, sanomalehden, nettiliittymän,vesilaskut televisioluvan,joskus maksoin äijän autoveronkin. Avustin kun tahtoi rahaa...ostin huonekalujan, petivaatteita, astioita ja nyt elän askeettisesti, en ottanut mitään muuta mukaan kuin sen minkä katsoin olevan tärkeää minulle ja arvokasta.

Äänestä

Olemme olleet erossa vähän yli vuoden. Takana pitkä, onnellinen liitto, jossa viimeiset vuodet erkaantumista. Yhtäkkinen ero, itse halusin. Puoli vuotta taistelin kaikkia katumustunteitani vastaan, ja hoin itselleni, että tätähän minä haluan...Kesästä asti todella surullisin fiiliksin. Sen tajuan, että vielä ei kannattaisi takaisin yhteen muuttaa, mutta lähentymistä toivon. Exäni on hieman paremmin jo jaloillaan, ja nyt on hänen aikansa. Ei ainakaan tällä hetkellä ole kiinnostunut sen kummemmasta, toki tykkää hänkin, että asiat rullaavat niin hyvin ja olemme "ystäviä".
Aion yrittää kaikkeni, olla saatavilla, toimia oikein. Muutahan en voi, enkä mitään enää menettää...

Äänestä
  • Ja minkä ikäisiä?

    Äänestä

  • lapsia? kirjoitti:

    Ja minkä ikäisiä?

    On meillä, kolme alle 15 vuotiasta. Asumme lähes vierekkäin ja lapset näkevät meitä päivittäin riippumatta, kumman luona ovat yötä. Se puoli hoituu todella hienosti, eikä heidän hyvinvoinnistaan ole itselläni ollut huolta, vaikka sitä en tietenkää väitä, etteivätkö he suruissaan asiasta olisi. Mutta heitä varmasti auttaa se, että me aikuiset olemme niin hyvissä väleissä, ja iloisinakin heidän nähtensä. Ehkä siksi tämä oma surunikin on niin keskittynyt menetettyyn yhteiselämään ex-puolisoni kanssa, koska lapsista ei ole ollut "huolta".

    Äänestä

  • kaipaava kirjoitti:

    helppo, koska meillä ei ollut lapsia. Tarkoitan helpolla sitä, että miehen oli helppo kävellä tässä vaiheessa elämästäni pois.....Eikä tarvitse olla tekemisissä. Mutta kyllä tämä oli karu opetus. Vaikea luottaa tämän jälkeen mihinkään ja tunnelma on sellainen, että menee vuosia toipumiseen ja siten myös mahdollisuus omaan perheeseen....

    Äänestä

viikko sitte vaimo ilmotti että haluaa erota.9 v oltiin yhessä.toki viimeset pari vuotta ollut laimeampaa elämää mutta tuttua ja turvallista.olen kertonut hänelle tunteistani ja siitä että eron hetkellä huomaan etten ikinä olisi uskonut miten paljon sisimmässäni rakastan häntä...nyt haki jo omaa asuntoa,kahden viikon päästä muuttaa.kaikki kävi niin äkkiä ja tuntuu ettei mulla oo mitää sanottavaa enää asiaan.eikä hän usko että voitais enää palata yhteen.oon sanonu että jos yhtään tuntuu,on tervetullut takaisin.ikävä...

Äänestä

Me olemme olleet nyt 2 kuukautta erossa 4,5 vuoden avoliiton jälkeen. Itse halusin ensin asumuseroa, ja lähes 2 kuukauden asumuseron jälkeen toinen osapuoli halusi lopullisen eron. Silloin ero tuntui tavallaan helpottavalta, ettei enää tarvinnut miettiä että ollaanko vaiko ei.

Nyt kuitenkin 2kk jälkeen haluaisin miehen takaisin, mutta hän ei kaipaa yhteistä aikaamme. Olen häneltä yhteenpalaamista kysynyt muutamankin kerran, mutta hän on siirtynyt elämässään jo eteenpäin (ja uusiin suhteisiin) ja on onnellinen ollessaan yksin. Olen nyt päättänyt lopettaa turhat haihattelut entisen perään, koska hänellä ei ole ollut minua eikä suhdettamme ikävä. Eteenpäin yritän katsoa, mutta vaikeaa se on. Ehkä tämä tästä vielä helpottaa, kunhan aikaa kuluu tarpeeksi.

Äänestä

Olen sanonut.. "Vaikka olen pois luotasi, kuljet mukana aina sydämessäni.."

Ja minun exäni tietää sen, erosta on pari kuukautta.. Olen kertonut kaikki, olen aina ollut rehellinen ja avoin.. Viimeksi eilen, kun oli meidän entinen kihlapäivä, kerroin tunteistani.. kun hän tuli käymään, koska päivä on/oli "meidän" päivä.. käymisestä jäi hyvä fiilis, vaikka en alakkaan elämään ns. toivolle.. en halua elää niin. Koska olen yhä sitä mieltä, että jos meidät on kirjoitettu tähtiin, niin rakkaus keksii keinot.

Tiedän myös, ettei yhteenpaluu ole mahdollista.. vielä.. pitkään aikaan.. eikä välttämättä ikinä.. koska, hänen pitää kokea extremensä, ennekuin voi tarkastella asioita reaalisesti ja taas siinä vaiheessa, kun hän on sen tehnyt jääräpääluonteella, mä olen todennäköisesti jo kaukana.. mutta kuka tietää, sen tiedän, että rakastan yhä, nyt vain opettelen elämään sen kanssa ja kuljen kohti aurinkoa..

..kulje sinäkin.. :o)

Äänestä
  • meitä....miksi tämä elämä menee näin...Sydänsärkyneenä ei ole helppoa!Olen päättänyt, että pakko on päästää irti----Rakastan ja hajalla olen, sitä ei pysty kieltämään. Hän on minulle yhä tärkeä ja vasta nyt olen uskaltanut myöntää kuinka rakas....Ainutlaatuinen!Mutta hänelle en ole enää mitään....Uusia tuulia, ei mahdollista....Vielä...mutta getting there. En voi luvata hänelle mitään, enkä odota mahdotonta. Omaa elämää en halua pilata, jonain päivänä olen selvinnyt ja itkuni itkenyt. Vielä ei ole aika...Mutta sydämessä toivon, että elämässä tapahtuu ihmeitä ja opetus siitä, että kun päästää irti, niin paluukin on mahdollista, ei olisi mitään unta. Tällä kaikella on tarkoitus selvittää tuleeko tosirakkaus takaisin- Uskotteko muutkin?!!!

    Äänestä

  • olen siis myös sanonu naiselleni kaiken tunteistani,saan lähinnä vain halveksuvia vastauksia,hymähdyksiä ja sen jälkeen totaalisen hiljaisuuden.olisin nämä viimeiset kaksi viikkoa halunnut olla väleissä rakkaani kanssa.ennen niin lämmin ja tunteikas ihminen muuttui reilussa viikossa jäävuoreksi...

    Äänestä

  • kertokaa kirjoitti:

    meitä....miksi tämä elämä menee näin...Sydänsärkyneenä ei ole helppoa!Olen päättänyt, että pakko on päästää irti----Rakastan ja hajalla olen, sitä ei pysty kieltämään. Hän on minulle yhä tärkeä ja vasta nyt olen uskaltanut myöntää kuinka rakas....Ainutlaatuinen!Mutta hänelle en ole enää mitään....Uusia tuulia, ei mahdollista....Vielä...mutta getting there. En voi luvata hänelle mitään, enkä odota mahdotonta. Omaa elämää en halua pilata, jonain päivänä olen selvinnyt ja itkuni itkenyt. Vielä ei ole aika...Mutta sydämessä toivon, että elämässä tapahtuu ihmeitä ja opetus siitä, että kun päästää irti, niin paluukin on mahdollista, ei olisi mitään unta. Tällä kaikella on tarkoitus selvittää tuleeko tosirakkaus takaisin- Uskotteko muutkin?!!!

    Minä päästin irti, vaikka kauan se kesti. Taistelin, tein kaikkeni sen eteen että olisimme saaneet asiat kuntoon ja perheen takaisin kasaan.Sillä en voinut uskoa että "me jotka olimme toisillemme ne oikeat " voisimme todella elää ilman toisiamme.Puolivuotta virallisen avioeron jälkeen väsyin ja annoin periksi.
    Kun kerroin ex-meihelleni että en enää jaksa vaan lasken irti ja haluan alkaa selviytymään ja jatkamaan elämääni lastenkanssa ilman häntä. Niin miespä ei sitten tahtonutkaan perhettämme menettää. Vajaan kuukauden hän yritti puhua minua ympäri ja antoi toiveita että ehkä joskus (niinkuin oli koko eroprosessimme ajan sanonut ja pitänyt näin toiveitani yllä)
    Kun huomasi että olen tosissani niin mies alkoi puhumaan ja purkamaan tilannetta, toistakuukautta meni puhuessa ja selvittäessä asioita. Viimein marraskuun lopussa meidän kihlajaispäivänä ja minun syntymäpäivänä mies tuli ison ruusukimpun kera pyytämään että yritetään. Enkä pystynyt sanomaan ei.
    Nyt kaksi ja puolikuukautta "yritetty" ja olemme edenneet uskomattoman pitkälle.Yhdessä olo on luontevaa ja läheisyyttä ja hellyyttä riittää. Ja niitä rakkauden tunteitakin on kokoajan enemmän ja enemmän.Myös kahden vuoden aikana olleet riidat ja muut olemme pystyneet jättämään taakse. Anteeksi antoa on riittänyt.
    Olemme myös oppineet selvittämään pienimmätkin sanomiset heti ja asiosta olemme pystyneet keskustelemaan eritavalla kuin ennen eroa.

    Vielä hän ei asu luonamme vaikka suurimman osan aikaa onkin täällä. Mutta luulen ja toivon ettei siihenkään enää kauan mene.

    Vanha viisaus "irti päästämisestä" siis piti paikkansa ainakin meidän kohdallamme.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Mutta kuinka päästää irti? Mitä se on käytännössä?
    Kun on yhteisiä lapsia, niin ollaan kuitenkin jatkuvasti tekemisissä!

    Kauanko olitte kaikenkaikiaan eri osoitteissa, ennenkuin lähennyitte taas?

    Äänestä

  • hiljainen kirjoitti:

    Mutta kuinka päästää irti? Mitä se on käytännössä?
    Kun on yhteisiä lapsia, niin ollaan kuitenkin jatkuvasti tekemisissä!

    Kauanko olitte kaikenkaikiaan eri osoitteissa, ennenkuin lähennyitte taas?

    Meillä mies haluasi "pysyä ystävänä" eron jälkeen. Tarkoittaen hänen mukaansa sitä että halusi käydä kylässä meillä ja viettää aikaa kanssamme silloin kun hänelle sopii.
    Käytännössä tarkoitti sitä että melkein jokapäivä piipahti vaikka vain 10-15min visiitillä.Tarjoutui tekemään kaikelaisia remontti hommia jne.Kuitenkaan mikään ei tuntunut sujuvan riitelemättä.Ei edes lasten tapaamiset. Ei auttanut puhuminen, itkeminen ei mikään.

    Olin tilanteeseen todella väsynyt ja itkuinen. Enkä nähnyt mitään muuta ratkaisua kuin olla itsekäs ja päästää irti. Ajatella vain omaa selviämistäni ja sitä kuinka jaksan lapsista huolehtia.

    Minä ilmoitin etten halua olla tekemisissä mitenkään.Lapset hakee ja vie sovittuna aikana parkkipaikalla.jos jotain asiaa lasten lääkekuurien tms. suhteen ilmoitan tekstiviestillä tai kirjelappusella.
    Kerron ajatuksistani ja tunteistani rehellisesti. Sanoin myös että joskus saatan muuttaa mieleni mutta niin kauan kuin minulla on tunteita häntä kohtaan ja tuskaa eron ja perheen hajoamisen takia tuskaa, en halua häntä nähdä vaan haluan selvitä ja jatkaa elämääni eteenpäin. Lupasin että sinä päivänä kun huomaan ettei enää satu ja tiedän lopulliseti selvinneeni niin katsotaan sitten voitaisiinko olla jotenkin puheissa ja tekemisissä. Ilmoitin että toivon hänelle kaikkea hyvää ja pyysin että kunnioittaa päätöstäni jotta jaksan pyörittää arkea ja huolehtia lapsistamme ainaisen riitelyn sijaan.

    Hänen poismuutosta luotamme oli tuolloin kulunut jo vuosi ja 4kk:tta.

    Pyysin myös häneltä että kunnoittaa toiveitani myös sillätavalla että pysyy poissa elinpiiristäni. Tarkoittaen etten halua häneen törmätä sisaruksieni tai vanhempieni luona vieraillessa. Sanoin etten halua kuulla enkä tietää hänestä mitään.

    Kuulostaa ehkä itsekkäältä mutta näin tein. En halunnut enää jättää ovea auki siihen "ehkä joskus.." juttuun.

    Kiitos sanoistasi. Luulen, että exänikin haluaa jotain tuollaista, tai tarvitsee..kuten minäkin. En mitenkään päivittäin vieraile, mutta useasti, ja aina hän kiittää jos vähän jelpin. Minua itseäni "sattuu" tämä ero niin paljon, ja tuntuu, ettei tulevaisuutta ole, siksi kai haluan olla ystävä, roikkua lähellä. Mutta luulen, että paraneminen tapahtuu vain niin, että kummankin, tällähetkellä varsinkin minun, täytyy ottaa tuo etäisyys. Olitteko sitten jonkin aikaa täysin erillänne, kunnioittiko hän toivettasi?

    asia meni niin että kun kerroin miehelleni ajatuksistani. Hän ei meinannut millään hyväksyä asiaa.Minä lähdin nukkumaan ja mies jäi sohvalle vaikka sanoin mennessäni että voit lähteä.
    Aamulla kun heräsin mies pyysi ensimmäiseksi etten olisi niin ehdoton.Kulki perässäni jopa pesuhuoneeseen kun olin hiuksiani föönaamassa ja pyysi etten vielä toteuta asiaa vaan annan hänelle ja meille aikaa. Pysyin tiukkana, vaikka se oli varmasti tähänastisen elämäni vaikein tehtävä.

    Pari viikkoa siinä meni, (aika kuulostaa lyhyeltä mutta tuntui paljon pidemmältä.)Ensimmäisen viikon hän kunnioitti sanojan aika hyvin. Sitten kokeili josko voisi tulla kylään, sanoin etten ole muuttanut mieltäni ja pyysin häntä olemaan kiusaamatta..
    Jälleen meni viikko,sitten hän tuli ruusujen kera..

    Tuo lyhyt aika auttoi meitä molempia tajuamaan ja ennenkaikkea myöntämään itsellemme sekä toisillemme etteemme halua menettää perhettämme lopulliseti taistelematta sen puolesta.

    Äänestä

OLen ollut erossa yli 3v ja ikävöin ex vaimoani enemän kuin koskaan,mitä vain tekisin,että saisin elää vielä hänen kanssaan.
Yhteinen tyttö 13v on ja hän asuu puoliksi molempien tykönä,tapaamiset on sujunut hienosti
En tiedä loppuuko tämä ikävä koskaan,ei ainakaan aika ole auttanut

Äänestä
  • Me erossa vasta vähän yli vuoden, ja kaipaan häntä päivä päivältä enemmän.
    Onkohan joku aika, missä rajoissa keskimäärin palataan yhteen? Pelkään, että mitä pitemmälle aikaa kuluu, sen huonommat ovat "mahdollisuutemme", että vain etäännymme uusiin elämiimme?

    Äänestä

  • hurting kirjoitti:

    Me erossa vasta vähän yli vuoden, ja kaipaan häntä päivä päivältä enemmän.
    Onkohan joku aika, missä rajoissa keskimäärin palataan yhteen? Pelkään, että mitä pitemmälle aikaa kuluu, sen huonommat ovat "mahdollisuutemme", että vain etäännymme uusiin elämiimme?

    vasta muutama kuukausi, mutta vieraantuminen jo alkanut kun yhteyttä ei saa pitää koska rouva ahdistuu kaikenlaisista sovitteluyrityksistä... käsittämätöntä!!! Olisi ollut edes jokin syy kun viimeksi lähti mutta ei, mitään ei pysty sanomaan tai ei halua sanoa. Varokaa hyvät miehet kun siippanne tulee 40 v ja risat, mitä tahansa on odotettavissa, eikä millään tunnu olevan siinä tilanteessa merkitystä (lapset, koti, rakastava puoliso, ym,ym), ajatukset sumenevat ja harkintakyky katoaa. Sama varoitus koskee tietysti myös naisia, keski-ikä ja sen mukanaan tuomat kriisithän koettelevat meitä kaikkia.

    Äänestä

  • erosta kirjoitti:

    Auts, olen tuo nainen, 40vee, pitkä onnellinen liitto, vähän tietenkin leipääntymistäkin loppuaikoina. En voi itsekään kuin ihmetellä, mikä minuun meni: millään ei todellakaan ollut väliä (no toki lapset ja muu hoidettiin asiallisesti), pystyin luopumaan kaikesta. Ja nyt tajuan, etten pystykään, vaikka se on menetetty...

    Äänestä

17v yhdessä ja kaksi tenavaa....tottakai kaipaan. ikävöin joskus niitä hyviä hetkiä mutta myös niitä huonojakin.
yhteen tuskin palaamme....sitä kyllä suunnittelimme mutta miestä kiinosti enemmän toiset naiset edelleen....
mutta...saahan sitä ajatella toista lämpimin ajatuksin...enkä katso että teen väärin uutta kumppaniani kohtaan....ei sitä yhteistä aikaa voi pyyhkiä mielestä pois vaikka aivan ihana elämä minulla on ilman häntäkin...joskus vaan ajatteleeettä mitäs jos näin ei olisi koskaan käynyt

Äänestä

Erosta on kolme vuotta.
En ymmärrä miksi mieheni ei ota minuun yhteyttä.
Vaikka olen postittanut hänelle kortteja. En voi enää soittaa kun mieheni vaihtoi puhelinnumeronsa salaiseksi kun meni naimisiin ja muutti paikkakuntaa.
En ymmärrä miksi hän ei halua minua enää.
Voisin tietysti tyttäreni puhelimesta onkia tietooni miehen uuden puhelinnumeron.
Minulla on ollut miesystäviä, mutta minua loukkasi niin kovasti se, että minut jätettiin, että aloin kiusata mieheni uutta perhettä. Miksi heillä pitäisi olla kivaa kun minullakaan ei ollut.
Mutta kyllä minä vielä näytän, viimeistään anopin hautajaisissa tai sitten tyttären häissä. Silloin minä kyllä menen seisomaan mieheni rinnalle---hänen puolisona. Vaikka eronneita olemmekin, niin minulla on oikeus häneen, kun meillä on yhteinen lapsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertokaa kirjoitti:

kauanko olette olleet erossa?Oletteko kertoneet toiselle osapuolelle ikävästänne ja tiedättekö, että yhteenpaluu ei ole mahdollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu