Rahasta..

Noista raha-asioista tuli mieleen.. Minun anoppini
sekaantuu jatkuvasti mieheni(23 v.) raha-asioihin, luojan kiitos ei minun! (kyselee kyllä minultakin joskus)

Miehelläni on ollut pienestä pitäen sama tili samassa pankissa ja äitylillä on siihen tiliin vieläkin käyttöoikeus: toisin sanoen tämä äippä käy nykyään säännöllisesti n. kolme kertaa viikossa internetin välityksellä katsomassa, paljonko mieheni tililä on rahaa ja miten hän sitä käyttää. (Raha ei ole äidin sinne laittamaa vaan itse työllä ansaittua)

Sitten hän soittaa miehelleni ja kuulustelee tyyliin: "mihin oot käyttäny eilen tuon 20 €, kerro heti äidille". Mieheni on kasvatettu ankarasti aina tottelemaan äitiään ja siis kertoo, vaikkakin vastahakoisesti. Äiti loukkaantuu valtavasti jos mieheni uskaltaa sanoa ettei asia kuulu hänelle, ja anoppi alkaa
syyttää minua poikansa manipuloimisesta.

Nyt mieheni on lopultakin saanut suunsa auki ja ilmoittanut äidilleen vaihtavansa samaan pankkiin kanssani, sillä olemme ottamassa yhteistä lainaa. Tämähän ei tietenkään äitylille käynyt, vaan hän kävi pikapuoliin hoitamassa pojalleen lainapaperit valmiiksi "omaan pankkiinsa". Ne odottavat nyt vain mieheni allekirjoitusta, mitä ei kyllä näillä näkymin ole tulossa(mikä on taas ilkeän miniän vika).

Tämä anoppini ei ilmeisesti hyväksy ajatusta, että hänen poikansa hoitaisi asiansa itse, puhumattakaan siitä, että olisi eri pankissa kuin vanhempansa. Anoppini on luultavasti saatava kontrolloida mieheni raha-asioita niin kauan kun elää. En ymmärrä moista, sillä itse olen hoitanut kaikki raha-asiani 15-vuotiaasta asti itse, ja vanhempani ovat minua siihen vain kannustaneet.

lisäksi Anoppi on ilmaissut selvästi halveksivansa minua, sillä olen hyvä leipomaan ja laittamaan ruokaa. Anoppi "leipoo" n. kerran vuodessa kakun valmiiseen kaupan pohjaan. Hän syyttää minua poikansa "lihottamisesta", mikä on minusta kohtuutonta: Käymme mieheni kanssa lenkillä lähes joka päivä, itse olen innokas liikkuja ja olen nyt saanut miehenikin siihen mukaan. Kun mieheni vielä asui kotona, hän ulkoili pari kertaa vuodessa. hullua.

Anoppi kyllä piti minusta niin kauan kun emme mieheni kanssa asuneet yhdessä. Nyt olemme seurustelleet neljä vuotta ja asuneet yhdessä vuoden. Olemme kihloissa.
111705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin on käynyt, että anoppi on huomannut poikansa olevan vakavissaan kanssasi. Herran tähden, pojan elämään on tullut toinen nainen, joka voi olla jopa tärkeämpi kuin oma äiti! Sinusta on tullut uhka.

Missään nimessä ei lainaa anopin "hyväksymästä" pankista, tai ainakin se laina pitää käydä sopimassa itse. Eikä äidillä ole mitään syytä aikuisen ihmisen käyttötilin tutkimiseen. Eikö miehesi pitäisi pystyä poistamaan äitinsä oikeus ihan ilman äitinsä suostumusta?

Miehesi ei vaikuta ihan torvelolta, joten varmaan hänen kannattaisi rauhassa selittää äidilleen, että hän on jo iso poika ja hoitaa itse asiansa. Apua osaatte varmasti pyytää sitten kun sitä tarvitsette.

Äänestä
  • kuka hullu tuollaista sietää ellei itse ole täysin taukki? Aikuinen siis eikä riippuvassa asemassakaan?

    Vaikea on uskoa koko juttua todeksi ensinkään.

    Äänestä

Tollanen anoppi on hullu! Rajansa ne on huolehtivaisuudellakin. Kyllä sitä on sullakin pokassa pitelemistä, ku et voi puuttua asiaan.

Äänestä

Olipas aika touhua. Itsellänikin on sekaantuva anoppi mutta tuo menee jo aivan yli. Oma anoppini sentään "vain" arvostelee kokkaustaitojani ja ihmettelee miten voin tarjota hänen kullannupulleen kasvisruokaa (Myönnän olevani ilkeä vegetaristi, joka on vienyt miehenkin mukaan kasvissyönnin syntiseen maailmaan!). Sinulla tilanne on kuitenkin kammottava. Puhu miehesi kanssa asiasta ja kerro hänelle että mielestäsi teidän on jo aika elää omaa elämäänne, omien rahojenne kanssa. Leivo anopille kakku jossa lukee: Otimme lainan toisesta pankista mutta kiitos kuitenkin!

Äänestä

Kun lähdin opiskelemaan/asumaan Helsinkiin äiti soitti joka toinen päivä. Tuli huutoa kun uskalsin itse ostaa telkkarin (siis ihan omalla rahalla;)!!!

Ja sitten vielä hän ei halunnut, että käyn kuorossa ja yritti aina soittaa ja tarkistaa missä olen... no huhuh

Sanoin, että olen aikuinen ja teen niinkuin haluan (silloin olin 20). No hän oli suuttunut pari kuukautta, sitten taas kaikki hyvin.

Uskon, että sun anoppi ymmärtää itsekin että pitää päästä pojasta irti muttei halua ;)

Äänestä

Itse olen anoppi ja minua ei kiinnosta tippaakaan heidän raha-asiansa, pääasia että pärjäävät.
Tekevät joskus minun mielestä hulluja ostoksia, yksi oli grillikota pihalle, sanoin vaan aha, ja arvatkaa kuka siellä on häärännyt eniten, ei hyttyset haittaa eikä sade.
Vaihtakaa todella pankkia ja sanokaa ystävällisesti, mutta päättäväisesti anopille, että hoidatte raha-asianne itse.

Äänestä

Miten on mahdollista, että äidillä on mahdollisuus mennä aikuisen poikansa pankkitilille? Sehän on rikollista. Yhteistili taas on älytön.
Miten olisi mahdollista, että äityliini vaatisi tietää mihin on kakskymppinen mennyt?
Jos poika on noin tossun alla, niin avatkaa uusi tili, siirrätte sinne rahanne kuukauden 2. pnä ja mami käy sen jälkeen tyhjällä tilillä mielensä mukaan.
Toivottavasti hänellä ei ole avainta teidän kotiinne.

Äänestä

Anopilla ei ole avainta kotiimme, vaikka hän sitä kyllä on pojaltaan pyytänyt useampaan otteeseen. Sitä emme hänelle anna!

Äidin käyttöoikeus on ikäänkuin "jäänyt" poikansa tiliin, kyllähän se lapsena on ollut ihan hyvä asia. Nyt hän käyttää sitä häikäilemättömästi meidän kyttäämiseemme.

Olen samaa mieltä, että hän kokee minut nykyään uhkana. Tässä ihan jo alkaa kaivata aikoja, kun emme vielä asuneet yhdessä. Meillä menee todella hyvin muuten, mutta tämä rahajuttu on aiheuttanut suurehkoja riitoja. (poika kuitenkin yrittää vähän puolustellakin äitiään)

Mieheni on jotenkin niin kiltti, että hänen on vaikea vastustaa äitiään. Olemme puhuneet äidille yhdessä tästä tiliasiasta, mutta tämä loukkaantuu ihan hirveästi ajatuksesta, ettei saisi enää tarkkaillla poikansa tiliä.

Olemme tehneet jo päätöksen, että mieheni vaihtaa pankkia samaan kanssani. Emme vielä tiedä miten aiasta ilmoitamme anopille tai ilmoitammeko ollenkaan. Pelottaa vaan että miten sen jälkeen pärjään anopin kanssa, olenhan itsekkäästi riistänyt hänen poikansa häneltä.

Kiitoksia kaikille rohkaisevista kommenteista!

Äänestä
  • Neuvoisin minäkin miestäsi avaamaan välittömästi ihan oman pankkitilin. Käytännön järjestelyjen kannalta voisi olla hyvä, että sinulla olisi tiliin käyttöoikeus. Toinen vaihtoehto on avata yhteinen tili.

    Oikein en ymmärtänyt tuota, että oikeus miehesi pankkitilin käyttöön ja tarkistamiseen olisi "jäänyt" hänen äidilleen. Minullakin oli oikeus poikani tilin käyttämiseen, kun hän oli alaikäinen (tili oli siis poikani nimissä ja minulla käyttöoikeus).

    Mutta kun hän täytti 18, en enää päässyt nettiyhteyden kautta enkä muutenkaan käyttämään/tarkistamaan tiliä, vaan piti tehdä ihan uudet systeemit pankin kanssa. Poikani on kehitysvammainen ja siksi minunkin on välillä hoidettava hänen raha-asioitaan, koska hän ei ymmärrä rahan arvoa eikä osaa maksaa itse laskujaan.

    Itse olen mitä luultavimmin anoppisi ikäinen. Uskoisin, että hän lopulta ymmärtää miehesi halun avata ihan oma pankkitili.

    Vielä toteaisin, että kyllä me vanhemmat naiset osaamme vaikeitakin olla (tiedä sitten millainen anoppi minusta tulee, ei ole vielä minkäänlaista tuntumaa asiaan, minulla on siis kaksi poikaa).
    Oman anoppini kanssa tulin hyvin toimeen aika pitkäänkin. Oltuamme mieheni kanssa naimisissa toistakymmentä vuotta, ilmoitti anoppi minulle puhelimessa, etteivät he vaarin kanssa ole koskaan tykänneet käydä meillä. Eivät nyt sitten sen jälkeen ole käyneet kuuteen vuoteen.

    Äänestä

Jos tuossa viestissä on edes sananpuolikaskaan totta, niin täytyy vain todeta, että tuollaisten pentujen (enkä nyt puhu fyysisestä iästä) olisi syytä jättää parisuhteessa eläminen ja palata kotiin äidin helmoihin. Hävetkää ja kasvakaa aikuisiksi, molemmat !

Äänestä

Jos juttusi on oasaksikin totta,joudut miettimään suhdettasi tosi tarkasti uudelleen.Onhan mieletöntä,jos anoppisi voi kontroloida perheenne raha-asioita.Se on intiimimpi alue perheessä kuin sänkyelämänne.Jos miehesi sallii moisen,ei hän ole kypsä perhe-elämään.Olet tosin jo ottamassa oikean suuntaisia askeleita tilanteenne korjaamiseksi.ÄLÄ ANNA TUUMAAKAAN PERIKSI.Joudut ilmeisesti olemaan jonkin aikaa se dominoiva nainen miehellesi.Hänelle on kai yhden tekevää,kuka nainen häntä korvasta taluttaa,kunhan ei tarvitse itse ottaa vastuuta omista päätöksistään.Joudut kyllä ottamaan vastaan anopiltasi aikamoiset syytösryöpyt.Kuitenkin Sinun on pakko näyttää anopillesi,mistä päin teillä kanat kusee.Kestät sen jos miehesi tukee Sinua.Muutoin tilanteesi on toivoton.Onnea yritykseesi, itsenäisen elämän puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Noista raha-asioista tuli mieleen.. Minun anoppini
sekaantuu jatkuvasti mieheni(23 v.) raha-asioihin, luojan kiitos ei minun! (kyselee kyllä minultakin joskus)

Miehelläni on ollut pienestä pitäen sama tili samassa pankissa ja äitylillä on siihen tiliin vieläkin käyttöoikeus: toisin sanoen tämä äippä käy nykyään säännöllisesti n. kolme kertaa viikossa internetin välityksellä katsomassa, paljonko mieheni tililä on rahaa ja miten hän sitä käyttää. (Raha ei ole äidin sinne laittamaa vaan itse työllä ansaittua)

Sitten hän soittaa miehelleni ja kuulustelee tyyliin: "mihin oot käyttäny eilen tuon 20 €, kerro heti äidille". Mieheni on kasvatettu ankarasti aina tottelemaan äitiään ja siis kertoo, vaikkakin vastahakoisesti. Äiti loukkaantuu valtavasti jos mieheni uskaltaa sanoa ettei asia kuulu hänelle, ja anoppi alkaa
syyttää minua poikansa manipuloimisesta.

Nyt mieheni on lopultakin saanut suunsa auki ja ilmoittanut äidilleen vaihtavansa samaan pankkiin kanssani, sillä olemme ottamassa yhteistä lainaa. Tämähän ei tietenkään äitylille käynyt, vaan hän kävi pikapuoliin hoitamassa pojalleen lainapaperit valmiiksi "omaan pankkiinsa". Ne odottavat nyt vain mieheni allekirjoitusta, mitä ei kyllä näillä näkymin ole tulossa(mikä on taas ilkeän miniän vika).

Tämä anoppini ei ilmeisesti hyväksy ajatusta, että hänen poikansa hoitaisi asiansa itse, puhumattakaan siitä, että olisi eri pankissa kuin vanhempansa. Anoppini on luultavasti saatava kontrolloida mieheni raha-asioita niin kauan kun elää. En ymmärrä moista, sillä itse olen hoitanut kaikki raha-asiani 15-vuotiaasta asti itse, ja vanhempani ovat minua siihen vain kannustaneet.

lisäksi Anoppi on ilmaissut selvästi halveksivansa minua, sillä olen hyvä leipomaan ja laittamaan ruokaa. Anoppi "leipoo" n. kerran vuodessa kakun valmiiseen kaupan pohjaan. Hän syyttää minua poikansa "lihottamisesta", mikä on minusta kohtuutonta: Käymme mieheni kanssa lenkillä lähes joka päivä, itse olen innokas liikkuja ja olen nyt saanut miehenikin siihen mukaan. Kun mieheni vielä asui kotona, hän ulkoili pari kertaa vuodessa. hullua.

Anoppi kyllä piti minusta niin kauan kun emme mieheni kanssa asuneet yhdessä. Nyt olemme seurustelleet neljä vuotta ja asuneet yhdessä vuoden. Olemme kihloissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu