Miehelläni iski vapaudenkaipuu. Seurusteltu ollaan neljä vuotta, josta kolme asuttu yhdessä. Hän on 28 vuotias ja minä 30. Olen ensimmäinen nainen, jonka kanssa hän on asunut yhdessä. Olen myös hänelle ensimmäinen vakavasti otettu ihmissuhde. En ole painostanut naimisiin, en puhunut lapsista tms. muutenkaan vaatinut sitoutumista. Itselläni ennen tätä suhdetta oli seitsemän vuoden suhde, joka päättyi mahdottomuuteensa. Fraasimaisesti tajusimme kasvaneemme erillemme. Nykyinen suhteemme on varsin hyvä. Meillä on useimmiten todella hauskaa yhdessä, emme juurikaan riitele, koen olevani hänelle enemmän kuin sopiva kumppani, eikä meillä ole ollut yhtään isoja ongelmia. Rakkauteni häneen tuntuu suuremmalta kuin olin koskaan uskonut ja miehenikin sanoo rakastavansa minua suuresti. Silti hän haluaa muuttaa erilleen. Hän sanoi että tämä on nyt tehtävä, vaikka se sattuukin lujaa. En ymmärrä häntä, enkä hänen päätöstään yhtään!? Hän on nyt muuttamassa pois luotani, mutta joku vaisto sanoo että hän tulee takaisin. Vai onko tämä "vaistoni" vain kieltoreaktio. Haluaisin kommentteja teiltä, jotka olette kokeneet samaa, joko minun tai mieheni näkökulmasta. Palasitteko yhteen tauon jälkeen vai muuttuiko tauko pysyväksi eroksi? Kannattaako minun siis elätellä toiveita siitä että me vielä asumme saman katon alla onnellisina, eikä hän enää halua perääntyä? Uskallanko luottaa tähän vai kannattaisiko vaan jollain ihmekonstilla yrittää unohtaa hänet?
Vapaudenkaipuusta..
Bana´nana
61103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysy häneltä miksi hänen täytyy muuttaa. Jokin syy asialle on ja se syy luultavasti kertoo voitteko viellä tulevaisuudessa muuttaa yhteen vai ette ja että onko suhteenne loppumassa.
Mä vaan haluan muuttaa ei ole riittävä selitys
Miehesi pelkää sitoutumisen syvenemisen seuraavaa astetta; "entä jos tämä suhde onkin se lopullinen sijoitukseni tässä elämässä?". Saman kysymyksen kanssa hän joutuu ennen pitkää vastatusten joka tapauksessa, vaikka nyt lähtisikin kävelemään ja löytäisi jonkun toisen kumppanin. Vaihtoehtoina on päästä tämän lopullisen sitoutumisenpelon yli ja elää elämää saman kumppanin kanssa myötä ja vastoinkäymisissä yhdessä kasvaen, yhdessä kehittyen hautaan saakka tai sitten aina muutaman vuoden päästä luikkia karkuun kun suhde alkaa vakiintua 'liian' pysyväksi.
Rakastumisen alkuhuumaahan ei vanhaan suhteeseen koskaan enää saa takaisin. Kysymys onkin siitä, onko molemmilla osapuolilla riittävästi kypsyyttä päästää irti kaipuusta takaisin alkuhuuman aikoihin. Onko molemmilla riittävästi kypsyyttä elää tätä päivää ja avautua niille kokemuksille, joita vanheneva ja syvenevä suhde voi tuoda parhaimmillaan tuoda tullessaan. Onko molemmilla riittävästi kypsyyttä uskoa, että 'teinirakastuminen' on joka tapauksessa ohimenevää ja todellinen elinikäinen rakkaus on ikuinen prosessi jonka eteen täytyy molempien tehdä kompromisseja, sietää vastoinkäymisiä ja synkkiä aikoja, muuttua sisäisesti, kehittyä ymmärtämään asioita entistä paremmin toisen ihmisen näkökulmsta ja kasvaa käsittelemään yhteisiä asioita yhteinen etu aina yksilöllisen edun edelle asettaen.
ja hän rakastaa minua, niin rakkauskaan ei aina riitä ja hän halusi erota minusta. Minun on jonain päivänä päästettävä irti hänestä, mutta vielä en pysty. Toivo elää sydämessä, että hän tajuaisi tehneensä virheensä ja haluaisi minut takaisin...
Sinähän sen tilanteen parhaiten tiedät. Mutta joillakin miehillä tulee näitä vapauskausia. Pidä hyvät välit, älä ala ahdistumaan/ahdistelemaan. Joskus on tauko paikallaan. Toisille riittää pari viikkoa, toisille enemmän. Anna hänen nyt itse päättää ajan kanssa. Naisena ei välttämättä kaipaa sellaista elämää ja sitä on vaikea ymmärtää. Jos annat vapauden mennä, niin se vapaus on myös tulla takaisin. Rakkautta on myös kunnioittaa toista ja hänen mielipiteitään ja tunteita.
Vapaudenkaipuu = toinen kiinnostava ihminen jossain...mahdollisesti
Niin, tai sitten ei. Ei asiaan välttämättä ketään kolmatta osapuolta liity, vaikka sitä joku aina tarjoaakin syyksi kaikkiin parisuhteisiin liittyviin ongelmiin.