"Tämä portti on oleva suljettuna:

HESEKIEL 44
1. Sitten hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle portille, sille, joka
antoi itään päin; mutta se oli suljettu.
2. Niin Herra sanoi minulle: "Tämä portti on oleva suljettuna: sitä ei saa avata, eikä kenkään saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu.
3. Ruhtinas ainoastaan saakoon ruhtinaana istua siellä ja aterioida Herran edessä; käyköön hän sisään porttieteisen kautta ja tulkoon ulos samaa tietä."
Miten tämä liittyy Mariaan
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä yhteydessä tulee esiin yksityiskohta, joka on todellinen tänä päivänä Jerusalemin temppelialueella. Itäportin on oltava suljettu, ja vain Ruhtinas sai käydä siitä sisälle (Hes 44:1-3). Tänäänkin Jerusalemin Kultainen portti on umpeenmuurattu. Eräs islamilainen perimätieto väittää, että se avataan vasta sitten, kun Jeesus ratsastaa sen kautta Jerusalemiin.

Raamattuperusteena on mainittu profeetta Hesekieliin, jonka temppelin portista lausumansa sanat on allegorisesti tulkittu viittaavan Marian kohtuun (Hes. 44:2).
Näissä profeetan sanoissa nähtiin kuvauksellinen ennustus Neitsyt Marian neitsyyden säilyttämisestä senkin jälkeen, kun Jumalallinen lapsukainen tuli hänen kauttaan maailmaan.

Äänestä

Mutta kun tåmå on Neiti mariran kohtu ja siksi Ainanen NEITI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niiseonniin kirjoitti:

HESEKIEL 44
1. Sitten hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle portille, sille, joka
antoi itään päin; mutta se oli suljettu.
2. Niin Herra sanoi minulle: "Tämä portti on oleva suljettuna: sitä ei saa avata, eikä kenkään saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu.
3. Ruhtinas ainoastaan saakoon ruhtinaana istua siellä ja aterioida Herran edessä; käyköön hän sisään porttieteisen kautta ja tulkoon ulos samaa tietä."
Miten tämä liittyy Mariaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu