Koetko kielellistä häirintää työssäsi?

Svenska Yle uutisoi, että Folktinget on valittanut kun ensihoitajat eivät puhu ruotsia. Tietenkään eivät puhu, koska ovat käyneet suomenkielisen koulutuksen.
Mitä asialle voitaisiin tehdä? Ensihoitajan kannattaa olla hiljaa, joittei kielitaidottomuus paljastu. Hänen kannattaa kutsua Gunilla paikalle.
Mikäli Gunillan tulo viivästyy, niin saattaa hyvin olla ettei potilas puhu lainkaan.

Päivystyksessä toimii hyvin, että sanoo vänta lite ja poistuu. Takaisin tullessa potilas on useimmiten oppinut suomea, joten no hätä. Toistetaan tarvittaessa.

Mikäli olet suomenkielisenä töissä paikassa, missä on myös ruotsin kielisiä, kohtaat usein kielellistä häirintää. Mikäli he ovat esimiesasemassa kohtaat myös lasikaton.
Mitään mahdollisuuksia edetä ei ole. Nyt onkin viisasta vaihtaa työpaikkaa.
Vaasasta kannattaa lähteä Ruotsiin tai Seinäjoelle

Noususuhdannetta kannattaa hyödyntää myöös, jos olet esimerkiksi Stockalla töissä. Sielläkin on lasikatto, eikä ole varmaa onko puoti auki huomenna.
Ihmisen ei enää näinä päivinä tarvitse alistua ja toimimaan piikana.
Kielellinen häirintä on pahempaa, kuin seksuaalinen.
581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin ja mistäs sen ees erottaa, et puhuuko potilas ruotsia, vai korisee kuolinkouristuksissaan, ku ne kuulostaa ihan samalta!?

Äänestä
  • Aloittaja

    Folktinget valittaa asiasta. Samaa valitusta ne pitivät, kun Helsinki ei saanut palkattua kotihoitoon ruotsinkielisiä hoitajia.
    Vapaavuori antoi hoidon yksityiselle, joka maksaa niin hyvin, että hoitajia löytyi.
    Veronmaksajien rahoilla voi tehdä mitä vaan. Ensihoitajat varmasti pakotetaan kiellikurssille. Siellä ne sitten istuu ja juo kahvia, mutta keikat jää hoitamatta.

    Äänestä

Lika barn leker bäst. Svekoilla on omat verkostot ja työpaikat joita hallitsevat.
Suomenkielisen kannattaa hypätä siitä kelkasta pois. Nyt on töitä, joista voi valita.
Menkää työpaikkaan, jossa myös teillä on mahdollisuus edetä.

Äänestä

suomalaisten elämä on yhtä_helvettiä, muslimitkin ovat suomalaisiin verrattuna ykkösluokkaa tuossa elättisaaressa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vapaavuoren Helsingissä ei työssäkäyvä sairaanhoitaja saa vuokra-asuntoa, koska ne on varattu matuille. Maakunnissa hoitajan palkalla pystyy vuokran maksamaan eikä tarvitse puhua ruotsia. Kukaan ei kyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_102631 kirjoitti:

Svenska Yle uutisoi, että Folktinget on valittanut kun ensihoitajat eivät puhu ruotsia. Tietenkään eivät puhu, koska ovat käyneet suomenkielisen koulutuksen.
Mitä asialle voitaisiin tehdä? Ensihoitajan kannattaa olla hiljaa, joittei kielitaidottomuus paljastu. Hänen kannattaa kutsua Gunilla paikalle.
Mikäli Gunillan tulo viivästyy, niin saattaa hyvin olla ettei potilas puhu lainkaan.

Päivystyksessä toimii hyvin, että sanoo vänta lite ja poistuu. Takaisin tullessa potilas on useimmiten oppinut suomea, joten no hätä. Toistetaan tarvittaessa.

Mikäli olet suomenkielisenä töissä paikassa, missä on myös ruotsin kielisiä, kohtaat usein kielellistä häirintää. Mikäli he ovat esimiesasemassa kohtaat myös lasikaton.
Mitään mahdollisuuksia edetä ei ole. Nyt onkin viisasta vaihtaa työpaikkaa.
Vaasasta kannattaa lähteä Ruotsiin tai Seinäjoelle

Noususuhdannetta kannattaa hyödyntää myöös, jos olet esimerkiksi Stockalla töissä. Sielläkin on lasikatto, eikä ole varmaa onko puoti auki huomenna.
Ihmisen ei enää näinä päivinä tarvitse alistua ja toimimaan piikana.
Kielellinen häirintä on pahempaa, kuin seksuaalinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu