Mikä ihmeen aseidenvientikielto? Saksa toimitti sopimusten mukaisesti kaikki sovitut asetoimitukset ja viljaakin tuli Saksasta keväällä 1944 joka ainoa kuukausi Suomeen.
Martti V Terä kertoo tarkoin tilastoin ja tiedoin kirjoissaan mm. Saksan ja Suomen ase- ja materiaalikaupoista. Kyseinen sotilashenkilö oli itse noita kauppoja junailemassa käytännön suoritusportaassa, eli hoitamassa aikatauluihin, kuljetukseen yms. liittyviä asioita.
Terän kirjoissa on tilastoliitteet, josta käy ilmi päivämäärät, laivaustilastot ja osin jopa lastitiedot. Terän kirjoittamat kirjat ovat häkellyttävän yksityiskohtaista kerrontaa kaikilta osiltaan ja niistä saa hyvän kuvan mm. kesän 1944 tapahtumista.
Martti V Terä: Tienhaarassa. Syksyn 1940 tapahtumat Barbarossa-suunnitelman taustaa vasten, Otava, 1962.
Kirjassa kerrotaan materiaalihankinnoista Saksasta viime sotiemme aikana. Mukana on myöskin Välirauhan aikaiset hankinnat Saksasta. Samoin kirjassa on lueteltuna kaikki laivakuljetukset rahtimäärineen ja saapumisaikoineen. Mukana on mm. ase, vilja- ja öljytoimitukset eriteltyinä. Saksasta tuotiin kirjan mukaan vuosina 1940-1944 kaikkiaan ainakin 84 laivallista aseita, ammuksia, elintarvikkeita, viljaa ja muuta materiaalia ja 120 kertaa polttoaineita. Tavaraa tuotiin Terän kirjan mukaan 26.9.1940 - 7.9.1944 kaikkiaan 119 445 538 kg. ja polttoaineita yhteensä 189 657 776 kg.
Sivu 155:
1941 leipäviljan kulutus Suomessa oli 35 000 tonnia KUUKAUDESSA.
Saksasta saatiin 1941-42 kaikkiaan 218 168 tonnia viljaa
Saksasta saatiin 1942-43 kaikkiaan 267 279 tonnia viljaa
Saksasta saatiin 1944 tammi-elokuussa kaikkiaan 150 676 tonnia viljaa, josta reilu 91 000 tonnia heinä-elokuussa.
1944 tammikuussa 28 407 tonnia
1944 helmikuussa 19 943 tonnia
1944 maaliskuussa 623 tonnia
1944 huhtikuussa 3 899 tonnia
1944 toukokuusa 3 925 tonnia
1944 kesäkuussa 2 348 tonnia
1944 heinäkuussa 40 886 tonnia
1944 elokuussa 50 650 tonnia
Martti V Terä: Kesäkuun kriisi 1944, Otava, 1967
Asehankinnat 1944 Saksasta.
Keväältä 1944 käy ilmi sekin, kuinka Saksa toimitti Suomelle aseita , varaosia ja jopa leipäviljaakin. Näin siis oli vaikka kaikki piti olla seisauksissa rauhantunnusteluiden vuoksi! Kirjan lopussa on tuontitaulukot ja aikataulut. Saksa toimitti 3-6 viikon viiveellä OKW:lle aiemmin tehdyt tilaukset ja Terän mukaan Hitlerin 19.4.1944 esitetyksi antama asevientikielto olisi vaikuttanut käytännössä vasta toukokuun loppupuolella.
Kts. s. 92 Mitään luvattuja sotatarvikkeiden eriä ei tänä ajankohtana eikä toukokussa ollut toimittamatta. Kiellon olemassaolon tai ainakin sen tehokkuuden kyseenalaisuutta osoittavat myös huhtikuussa sovitut kokonaan uudet toimitukset. Vrt. sivu 50.
Sivulla 44: "Kiellon >>antamisen>> jälkeen lähti Stettenistä s/s >>Suomen Poika>> lastina 1307 tonnia, saapui Suomeen 28.4.44, sekä s/s >>Ceres>>, lastina 712 tonnia, saapui Suomeen 23.5.44. Matka Stettenistä Suomeen kesti noin kaksi vuorokautta. Vrt ss. 49 ja 50"
Sivu 49:
28.4.1944 toimitettiin mm.
1500 kpl 105H/33 laukauksia
10 000kpl 46kivpskr
24,2 miljoonaa 7.62 kiväärin patruunaa. Kts. s. 92
23.5.1944 toimitettiin
100 000 kpl 105H/33 ruutipanoksia
50 000 kpl psmiinoja/Pilz (uusinta mallia s. 95)
23.5.1944 toimitettiin 2.3 miljoonaa 7.62 kiväärin patruunaa
Sivu 50: OKW ilmoitti 19.4.1944 päivän jälkeen erikseen sotataloustarkastajalle mitä tilauksia toimitetaan Suomelle.
21.4.1944 luvattiin
300 000 kpl tykistön sytyttimiä Az 23
23 000kpl Az 38 , jotka haluttiin tilata 5.5.44 varmistuksella
1000 sytytystulppia panssarivaunuihin
28.4.1944 luvattiin
200 tonnia trotyyliä kuukausittain, toimitetaan toistaiseksi
2.5.1944 5000 tonnia piikkilankaa, 1500 t toukokuu, 2000 t kesäkuu, 1500 t heinäkuu
28.5.1944 18 kpl 150H/40 sisäputkia ja 6 kpl / kk jatkossa
Sivu 51: Vuoden 1944 tammi-toukokuussa viiden kuukauden kuluessa laivattiin 10 000 tonnia eli keskimäärin kolme kertaa niin paljon kuin edellisenä vuonna.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Uusien lähitorjunta-aseiden HANKKIMINEN sujui rivakasti "asevientikiellosta" huolimatta... näinkin on kirjoitettu:
"Aseet tulivat maahan 11.4. 44. Aseiden varastoinnin on käskenyt ase-esikunnan päällikön sijainen, jonka vastuulla tällaiset asiat olivat, ei ylipäällikön.
Eversti Hirki ja majuri Utela olivat perehtyneet aseisiin Saksassa huhtikuussa ja aloittivat kouluttajien koulutuksen ja ohjeiden laadinnan toukokuun alussa.
Päällystökoululla ehdittiin järjestää neljä kurssia kesäkuun 17. mennessä. Kursseilla koulutettiin yli 150 upseeria.
Aseiden jako käskettiin 5. toukokuuta ja torjuntaosastojen kokoonpano vahvistettiin 20. toukokuuta.
Esimerkiksi Panssaridivisioonassa oli näitä aseita jo toukokuun alussa. 2. Divisioona järjesti esittelyn 2. kesäkuuta.
Aseiden jako joukoille oli meneillään kesäkuun alussa. Varsinaiseen käyttöön niitä ei ehditty ottaa. Toimintaa hidasti jonkun verran tässä vaiheessa täysin turha salaaminen, sillä ne olivat olleet itärintamalla käytössä jo jonkun aikaa."
Panssarintorjuntaan oli toimitettu kauhuja ja nyrkkejä jo keväällä 1944 YHDEN SUURHYÖKKÄYKSEN torjuntaa varten. Ensimmäinen toimitus panssarinyrkkejä ja panssarikauhuja tulivat Suomeen 11. huhtikuuta 1944 höyrylaiva Aunella. 11. huhtikuuta saimme 1 700 panssarinyrkin ja 300 panssarikauhua ja siihen 3000 ammuksen erän.
Martti V Terä kertoo tarkoin tilastotiedoin kirjassaan, Kesäkuun kriisi 1944, Otava, 1967, 184s liitteitä, kuinka aseita virtasi Saksasta Suomeen koko suurhyökkäyksen ajan! Siis ennen ja jälkeen tuon Rytin Ribbentrop -sopimuksen teon.
Terän kirjassa on tarkasti kerrottu laivauspäivämäärät ja niiden lastit, koska Terä oli asehankintaosaston se henkilö, joka vastasi aselaivauksista ja -tilauksista käytännössä saksalaisten kanssa. Terä teki hyvät muistiinpanot, joita on käytetty lähteinä lukuisissa teoksissa.
Kenraali Grahdelin kirje SAA/17 733:6 ja 17 734:12 oli pohjana noille suunnitelluille asehankinnoille Saksasta ja kohta 24b on tuo panssarintorjunta-aseita käsittelevä osa.
Kirjan sivuilla 32-34 kerrotaan 17.2.1944 sovitun Suomeen toimitettavaksi panssarintorjunta-aseita kahtena eränä, toinen helmikuussa, toinen maaliskuussa 1944. OKW:n puolesta kenraali Beckerin antamassa kirjallisessa vastauksessa ei näiden tarvikkeiden käytölle asetettu minkäänlaisia kaupallisisa tai poliittisia ehtoja, eikä minkäänlaisia rajoituksia näiden uusien erikoisaseiden käytölle!
Laivausteknisistä syistä molemmat sovitut asetoimitukset laivattiin Suomeen yhdessä erässä Stettenistä s/s Aunella, joka saapui Suomeen 11.4.1944.
Saksalaisten oman arvion mukaan näillä aseilla voitiin tuhota tai saattaa toimintakyvyttömäksi moin 1000 panssaria. Näin niiden katsottiin riittävän hyvin yhden suurhyökkäyksen torjuntaan, kunnes Saksasta voitaisiin toimittaa täydennystä.
Siis nämä aseet: 1700 panssarinyrkkiä, Faustpatronen ja 300 panssarikauhua, Ofenrohre, á 10 laukausta eli 3000 laukausta yhteensä.
Muita PST-aseita saatiin Saksasta samaan ajankohtaan mennessä vuosina 1943-44 seuraavasti:
50 mm:n kanuunoita 50K/34 27kpl ja niille 20 000 laukausta, 75 mm:n kanuunoita 75K/97-38 60 kpl, 75mm:n kanuunoita 75K/40 130 kpl ja näille 75:lle n. 90 000 laukausta yhteensä. Lisäksi toimitettiin vielä 30 kpl 75 mm:n rynnäkkötykkejä ja niille 36 000 laukausta.
Sivu 34: "Kaikki nämä aseet rynnäkkötykkejä lukuunottamatta Suomen sodanjohto jakoi melko tasaisesti kaikille joukoille, uudet kevyet aseet- "nyrkit" ja "kauhut" - kuitenkin useimmille vasta kesäkuun suurhyökkäyksen alettua. Yleensä joukot eivät lainkaan tunteneet etukäteen näitä aseita eikä niiden käyttöä!"
2. D:ssa 2.6.1944 esittelijänä oli panssariprikaatin komentaja eversti Björkman. Jo 10.6. tuhottiin ainakin yksi vaunu ja sen jälkeen useita ennen Siiranmäkeä. Tarkat tiedot löytyvät 2. D:n ja sen rykmenttien historiikeista. Siiranmäessä aseita käytettiin jo laajasti, kun muualla niitä vasta jaettiin. Vasta Siiranmäen taisteluissa uudet aseet näyttivät voimansa jo ihan senkin takia että valmiissa asemissa päästiin riittävän lähelle, jotta voitiin edes ampua tarkasti.
Siiranmäen taisteluissa tuhottiin panssarintorjunna toimesta ainakin 28 panssarivaunua, jotka jakaantuivat eri aselajeille seuraavasti:
- Panssarinyrkit 2 kpl
- Panssarikauhut 19 kpl
- 75 K/40 6 kpl
- 76 K/27 1 kpl
Miten monta panssarivaunua vaurioitui tykistötulessa ja miinoitteissa, ei voida tarkoin arvioida.
Lähteenä juttu Panssari -lehdestä 1956 AE:n itsensä laatimasta Siiranmäen taisteluista ja niiden taustasta.
Panssarikauhuista ja -nyrkeistä:
http://www.pkymasehist.fi/panzerschreck.html
http://www.pkymasehist.fi/liittoutuneiden_aseet.html
http://www.pkymasehist.fi/onteloammus.html
Ontelopanos on muuten tosi vanhaa perua oleva keksintö. Suomessakin tuo ilmiö tunnettin jo 1920 -luvulla pioneerijoukoissa.