Ulkoministeri Timo Soini on yhtynyt EU:n ulkoministerien kantaan, jonka mukaan USA:n, Ranskan ja Englannin kaasuhyökkäykselle oli perusteita kemiallisten aseiden käytön ehkäisemisen takia.
Hyökkäys vieraaseen maahan ilman YK:n mandaattia on kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan vastaista. Syyriaan tehdyt hyökkäykset ovat lisäksi äärimmäisen vakavia, koska niissä ollaan lähellä maailmansotaa ja ydinaseiden käyttöönottoa.
Kun USA hyökkäsi Irakiin vuonna 2003, sitä puolusteltiin valehtelemalla koko maailmalle Saddamin ydinaseista ja näyttämällä tähän liittyviä ”todisteita”. Valtamediat samoin kuin Martti Ahtisaari ja muut NATO-mieliset poliitikot huusivat kuorossa hyökkäyksen välttämättömyyttä.
Miksi USA, Englanti ja tällä kertaa sotarintamassa mukana oleva Ranska toimisivat toisin kuin vuonna 2003. Kun ne haluavat perustella laitonta hyökkäystä Syyriaan, järjestetään feikkitodisteita kaasuiskuista, joko siten, että lännen rahoittamat jihadistit käyttävät itse kaasua, tai siten, että videotodiste on väärennetty.
Onko Soinin kanta todella koko Suomen ulkopoliittisen johdoin kanta? Jos näin on, hallitus ja presidentti ovat syyllistyneet äärimmäisen vakavaan ja Suomen kansan etujen vastaiseen toimintaan.
Hyökkäys vieraaseen maahan ilman YK:n mandaattia on kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan vastaista. Syyriaan tehdyt hyökkäykset ovat lisäksi äärimmäisen vakavia, koska niissä ollaan lähellä maailmansotaa ja ydinaseiden käyttöönottoa.
Kun USA hyökkäsi Irakiin vuonna 2003, sitä puolusteltiin valehtelemalla koko maailmalle Saddamin ydinaseista ja näyttämällä tähän liittyviä ”todisteita”. Valtamediat samoin kuin Martti Ahtisaari ja muut NATO-mieliset poliitikot huusivat kuorossa hyökkäyksen välttämättömyyttä.
Miksi USA, Englanti ja tällä kertaa sotarintamassa mukana oleva Ranska toimisivat toisin kuin vuonna 2003. Kun ne haluavat perustella laitonta hyökkäystä Syyriaan, järjestetään feikkitodisteita kaasuiskuista, joko siten, että lännen rahoittamat jihadistit käyttävät itse kaasua, tai siten, että videotodiste on väärennetty.
Onko Soinin kanta todella koko Suomen ulkopoliittisen johdoin kanta? Jos näin on, hallitus ja presidentti ovat syyllistyneet äärimmäisen vakavaan ja Suomen kansan etujen vastaiseen toimintaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
YKn mandaattia hyökkäykselle ei tullut koska venäjä esti äänellään valtuutuksen. On selvää jos joku eli venäjä puolustaa maata eli syyriaa joka käyttää myrkkykaasuja omaa kansaansa vastaan niin sivistysvaltioilla eli länsimailla on oikeus siihen puuttua sillä taistelukaasut on kielletty maiden välisin sopimuksin. Venäjä ja syyrian johto antaa piut paut tällaisille sopimuksille, tekee mitä tykkää ja kaasuttaa sekä murhaa summanmutikassa ketä sattuu pienistä lapsista lähtien.
Tänään venäjä ja syyria eivät päästäneet kansainvälisiä tutkijoita kaasuhyökkäysalueelle. Johtopäätös on se että venäjä ja syyrian johto peittelevät ja hävittävät kaasuiskun jälkiä eli todisteita kaasun käytöstä.
Venäjä näyttää kunnostautuneen kaasun käytössä Englannissakin missä Skripal ja hänen tyttärensä myrkytettiin venäläisellä hermomyrkyllä. Venäjä on aiemmin kertonut tuhonneensa hermomyrkyt. Pitkä vale.
Yhdysvallat ei aloittanut sotaa ja hyökkäystä Irakiin ilman syytä. Unohdat tahallisesti sen että Irak hyökkäsi ja valloitti Kuwaitin. Koska USAlla oli hyvät suhteet Kuwaitiin USA riensi apuun. Taistelu Irakin joukkojen kanssa jatkui ja lopulta eskaloitui täydeksi sodaksi. Eli sodan alkamisen syynä Irakin hyökkäys Kuwaitiin. Kukaan ei huuhtanut hyökkäystä Irakiin. Totta on se että vahva epäilys joukkotuhoaseista oli olemassa.
Venäjä voisi vihdoinkin liittyä sivsitysvaltioihin ja palauttaa toisilta mailta ryöstämänsä alueet, mm. Ukraina, Georgia, Ossetia, Suomen Karjala jne.
Lisäksi Venäjän pitäisi maksaa Suomelle sotakorvaukset aiheuttamastaan tuhosta ja murhista. Tämän lisäksi venäjän pitäisi maksaa takaisin suomen neuvostoliitolle maksamat sotakorvaukset korkoineen takaisin. Voin kertoa, venäjästä ei koskaan kasva sivistysvaltiota joka kohtelisi naapurimaitaan reilusti.
Entä jos ...
Kaikki tämä on jo suunniteltu länsimaiden toimesta?
Entä jos Saddam oli CIA:n kouluttama? Entä jos Kuwait oli vain tekosyy?
Entä jos mitään kaasuhyökkäystä ei tapahtunut vaan kaduilla huudeltiin ihmisille "kaasuhyökkäys" "menkää sairaalaan" ... Entä jos ihmisten kertomukset, esim. hoitohenkilökunta sairaalassa "ei merkkejä oireista, joita on kaasumyrkytys/hyökkäys tapauksissa".
Entä jos lännessä valtamediassa on tiukka mediakontrolli, joka hyväksyy vain länsimielisiä uutisointeja ja lännessä valtaa käyttävät järjestelevät asiat mielensä mukaisiksi?
Entä jos kaikki mitä meille kerrotaan onkin valetta?
Mitä sitten? Miten suhtaudut, mitä teet, mihin uskot, mihin perustat oman elämäsi? Onko sinulla valta päättää toisen puolesta miten hänen tulisi suhatutua ja mihin uskoa?
En jos, entä jos, entä jos... Mitä jos sinun elämäsi ja tekemisesi perustuu venäläiseen valheeseen?
Entä jos sinun maailmasi pohjautuu venäjän propagandaan kuten se tekee?
Oletko huomannut miten venäjän media syyttää kaikesta länsimaita? -syynä tähän on venäjän sisäpolitiikka.
Ainoa keino vaikuttaa venäjän yksinkertaiseen kansanosaan on valehdella ja luoda sekä keksiä ulkoisia uhkakuvia lännestä. Syynä tähän on riski venäjän hajoamisesta sisältä ja venäjän johtajien pelko siitä että heidät syöstään vallasta. Ja kun venäjällä joku syöstään vallasta on jälki rumaa, vedetään ns kölin ali. Tätä Putin kavereineen pelkää ja taistelee tuota vastaan kaikin sallittavissa olevin keinoin.
Huvittavaa asiassa on se että venäjä syyttä länsimaita milloin mistäkin. Onko tullut venäläisille mieleen se että länsimaat ovat erillisiä valtioita joilla on erillinen politiikka ja demokraattinen järjestelmä missä yksilöt äänestävät vaaleissa muutaman vuoden välein milloin ketäkin jolloin tuollainen venäjän väittämä yhteispoliittinen hyökkäys on täysi mahdottomuus.
Venäjä on taistelunsa jo hävinnyt muttei tunnusta sitä. Venäjä ei kehity, se on rupusakissa talouskasvussaan vuodesta toiseen, Ainoastaan silloin kun länsimaat investoivat venäjälle venäjällä oli kasvua ja positiiivinen vire, eli Gorbatshov / Jeltsinin perintö. Putin on nyt tuhonnut sen syyttämällä länttä ja länsimaita kaikesta, ryöstämällä yritykset ym. Vertaa vaikka Kiinaan joka takoo kasvua vuodesta toiseen, Venäjällä ei ole kuin kaasu, öljy ja sotatoimet naapurimaissa. Lisäksi venäläinen valtaapitävien ulkopuolinen älymystö pakenee länteen vuodesta toiseen, he ymmärtävät venäjän maan olevan surkea. Huvittavinta tässä on myös se että nämä venäjän valtaapitävät kuljettavat rahansa ja omaisuutensa länteen, siis länteen mitä he kaikesta syyttävät. Nämä ovat täysin realistisia ja todettavia asioita. Ei näissä ole mitään entä jos, näin on.
Ainoastaan venäjän manipuloiva johto on se joka kaiken vääristää sillä sitä ei kukaan uhkaa niin kauan kuin he saavat pidettyä itsensä vallassa. Tästä vallasta ei luovuta, maksoi mitä maksoi, kuten ihmisten henkiä, mukilointia ja tekaistuja syytöksiä, myrkytyksiä ym.
Ei minulla ole valtaa päättää mihin joku toinen uskoo mutta järkeä voin takoa tietämättömän päähän.
"Onko Soinin kanta todella koko Suomen ulkopoliittisen johdoin kanta?"
Timo Soini on sanonut julkisuudessa, että "Presidentti on instituutio. Minä vain virkamiehenä kerron hänen näkemyksiään ja pienessä sydämessäni tutkin asiaa". Myös perustuslakimme mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa.
Yllä olevasta voit pähkiä, onko Soini itse keksinyt näkemyksensä.