vaimo halusi erota,lapsia on.itse haluaisin uskoa että palaisimme yhteen,vaimosta se on enemmän kuin epätodennäköistä.eli kysymys:kannattaisko mun olla mahdollisimman paljon välittämättä hänestä eikä auttaa missään asiassa?ei lasten hoidossa,arkipäivän asioissa(mistä hän ei välttämättä selviä ilman miestä)?
vai pitäskö mun olla mahd ystävällinen ja avulias ja kenties näin saada hänet uudestaan rakastumaan muhun??
auttakaa
vai pitäskö mun olla mahd ystävällinen ja avulias ja kenties näin saada hänet uudestaan rakastumaan muhun??
auttakaa
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ajattele mitä voit läsnäolollasi antaa omille lapsillesi ja unohda ne katkeroituneet ajatuksesi exvaimoasi kohtaan.
Se mitä pidät kiusantekona exääsi kohtaan,kostautuu kuitenkin syyttömiin eli omiin lapsiisi.
Expuolisosi selviää loistavasti ilman sinun apuasi,se on fakta,joten kiusantekosi on turhaa.
Sinä kuitenkin olet lapsillesi se heidän ainoa oikea isänsä,älä koskaan unohda sitä.
Erottu mikä erottu,mitä sitä enää jahkailet.Erittäin harvoin se uusi yritys enää kuitenkaan loppuviimeksi toimii.Vähän aikaa sujuu hyvin,sitten ajaudutaan taas samaan vanhaan paskaan.
Sinun olisi pitänyt käyttäytyä jo kauan aikaa sitten niin ettei erotilanteeseen olis tarvinnut ajautua,nyt se on jo myöhäistä ja exvaimoasi odottaa uudet miehet.
kylläpä sait mielen piristymään.mikä sinä olet sanomaan että mun olis pitäny käyttäytyä?meinaat et mun vika...ja tuo viimene lause.kiitos siitäki...
ja haluta mitä itse haluat. Mutta älä hajoita itseäsi tai ns. pilaa omaa tulevaisuuttasi. Et ole ainut joka kaipailee exäänsä, mutta muista että näillä sivuilla ohjeita antaa myös katkeroituneet ja vihaiset ihmiset ja myös ne jättäjät, joilla on omista suhteista huonot fiilikset. JOkainen suhde on omansa ja VAIN sinä tiedät mitä haluat ja millainen se on ollut.
Harva suhde toimii kitkatta uudelleenlämmitettynä, sillä eron aikana sanotut sanat ja tehdyt teot otetaan helposti aseiksi sitten, kun tulee taas vaikea hetki yhteiselämässä.
Mikään ei ole enää niin kuin ennen, ja mahdollisen uuden eron pelossa ei totisesti ole kiva elää. Pahimmillaan siinä pelossa eläessään muuttuu itselleenkin vieraaksi ja se ei ole kenellekään hyväksi.
Sanoisin, että keskity lapsiisi ja isänrooliisi, sillä se ei koskaan muutu. Vaimoasikin voit yhä rakastaa, vaikka ette yhdessä enää asuisikaan. Pysy rehellisenä itsellesi ja käyttäydy sen mukaan. Jos käyttäydyt omaatuntoasikin vastaan, olo vaan pahenee.
Jaksamista sinulle.
yritit lohduttaa,kiitos siitä.tuo varmaan on totta ja se satuttaa.eron hetkellä en oo sanonu pahasti,päin vastoin.ei hänkään.oikeastaan ei sano mitää,ei ees vastaa,halveksii mun surua ja murtumista.rakastanki häntä loppuun asti,sittenkin jos jaksan elää niin kauan että löydän itselleni uuden elämänkumppanin.mutta se uusi on vain korvike ainoalle omalle kullalleni
Tiedän yhden parin, joka erosi: naisen halusta ja olivat erossa vuoden. Kaksi lasta. Vuoden aikana saivat asian kuntoon, käytännössä mies oppi tajuamaan mitä olisi menettänyt ja nainen rauhoittui. Mutta alussa nainen oli sitä mieltä että kaikki on lopullista. Hänellä oli myös toinen mies kuvioissa. Saivat puhdistettua pöydän ja tekivät nyt vähän aikaa sitten vielä kolmannen lapsen. Joillakin toimii, joillakin ei. Näitä tarinoita on niin monia. Ei kannata kuin kuunnella omaa sydäntä. Päästää irti ja uskoa, että elämä järjestyy tavalla tai toisella.Heillä ainakin elämä kukoistaa, mutta paljon se vaati kaikilta!
useimmiten yhteenpalaamiset onnistuu ja puolisot oppivat arvostamaan toisiansa
Itse jos ajattelen ex-miestäni vastaavasti, olisi aivan sama millainen hän olisi minua kohtaan. En rakastuisi häneen. Loppu mikä loppu. Se on sitten itsestä kiinni haluaako olla ikävissä väleissä vai sovinnossa.
Mutta onhan noita toisenlaisiakin tarinoita.
Minkäkin haluaisin uskoa yhteenpalaamiseen. Olen miettinyt juuri samaa, että kuinka toimia, että toinen taas rakastuisi minuun. Nyt luulen, että paras tapa yrittää ainakin on, että on hänen ystävänsä. Toimia yhteisissä asioissa (lapset) mahdollisimman yhteen hiileen puhaltaen. Rauhoitu ja anna ajan kulua. Älä tyrkytä itseäsi hänelle. Pitkien liittojen pohjalla kuitenkin on syvää rakkautta ja paljon yhteisiä muistoja, ne saattavat (niin toivon)kantaa tämän vaikean ajan yli.
Itse luulen, että jos päätyisimme takaisin yhteen, tietäen virheeni ed.kerrasta, meillä olisi todellakin onnellista yhdessä!