Fortum kuuluu Venäjän turvallisuuden kannalta ykkösluokkaan yhteiskunnan energian tuottajana.
Fortumin omistaa maa, joka asettaa pakotteita Venäjän federaatiolle ja hyväksyy Venäjän liittolaisen Syyrian sisäisiin asioihin puuttumisen. Lisäksi Suomi paikkaa Venäjä- vastaisen budjettinsa aukkoja hankkimalla jättivoittoja venäläisiltä korkeilla energiamaksuilla js siirtämällä nämä rahat Suomeen ja samalla piiloon Venäjän viranomaisilta.
Fortumin johdossa on Suomen puolustusministeri ja salainen poliisi.
Jos Venäjä toimisi oman etunsa mukaisesti, se ottaisi pikaisesti tämän rosvousta ja kiristystä harrastavan yhtiön omaan hallintaansa ja tarjoaisi fortumilaisille pullakahvit ja menolipun tsuhnien maahan.
Fortumin omistaa maa, joka asettaa pakotteita Venäjän federaatiolle ja hyväksyy Venäjän liittolaisen Syyrian sisäisiin asioihin puuttumisen. Lisäksi Suomi paikkaa Venäjä- vastaisen budjettinsa aukkoja hankkimalla jättivoittoja venäläisiltä korkeilla energiamaksuilla js siirtämällä nämä rahat Suomeen ja samalla piiloon Venäjän viranomaisilta.
Fortumin johdossa on Suomen puolustusministeri ja salainen poliisi.
Jos Venäjä toimisi oman etunsa mukaisesti, se ottaisi pikaisesti tämän rosvousta ja kiristystä harrastavan yhtiön omaan hallintaansa ja tarjoaisi fortumilaisille pullakahvit ja menolipun tsuhnien maahan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tämän asian tänään on Venäjä ottanut rohkeasti esille ja paljastanut suomalaisten salaisen hyökkäyksen koko venälästä yhteiskuntaa vastaan. Hyökkäys näyttää tapahtuvan Suomen sotaministerin ja salaisen poliisin johdolla.
Tulevaisuudessa täytyy olla tarkkana, että Pyhäjoelle tuleva venäläinen Rosatomin voimala ei joudu suomalaisten kaappaamaksi. Voimalan alue on venäläisen Rosatomin omistamaa ja kuuluu siten Pyhään Venäjään, joten sitä aluetta myös puolustetaan kaikin tarvittavin voimin.
Ja Deljagin, joka Fortumista tuon kirjoituksen teki, on pyytänyt anteeksi kirjoitustaan. Hän on yksityishenkilö.
Väärin.
Ei Deljagin ole pyytänyt eikä pyydä anteeksi kirjoitustaan vaan siinä ollutta pientä virhettä eli että Suomen sotaministeri ei johdakaan suoraan operatiivisedti Fortumia.
Fortumin toiminta Suomen valtion omistamana ei ole hänen mukaansa operatiivista vaan stratekista. Siinä sotaministeri on avainasemassa.
Deljaginin anteeksipyynnön mukaan, jos Fortum vie asian oikeuteen, suomalaisen oikeuslaitoksen päätös ei ole Venäjälle edullinen, koska oikeuslaitos Suomessa kohtelee kaltoin venäläisiä lapsiakin saatikka venäläistä energiaa.
Siksi Venäjällä harkitaankin Fortumin pakkolunastusta.
Atomiyhteistyöhönhän tulee jo muutenkin rajoituksia, joten suomalaiset eivät pääse Rosatomia kaappaamaan.
Jos Venäjän johto pitää Fortumia stratekisesti vaarallisena, niin totta se sitä on. Ei ydinasesuurvalta leiki tällaisilla asioilla. Se olisi hyvä myös kokkarien huomata ja lopettaa natointoilu.
Fortumin idiootti "johtajat" ovat olleet jo kauan uhka Suomelle.
Hullut forttu tunarit .... Sairas Caruna-kauppa ..... Saksan hiilivoimalat...menkää hullut Fortut tarkistamaan ne Merkelin kaasu-uunit hähähähäääää
Venäläisten ääni muuttui kellossa kun saivat suomelta luvan suomenlahden kaasuputkelle.
Jos oligarkit kaappaa fortumin meidän asiasta vastuulliset päättäjät pitäisi saada vastuuseen, varoittelijoita oli kyllin.
Sipilä on vaikeuksissa Putinin kanssa annettuaan tälle kaasuputken Putinputki 2 (Ukrainan ja Merkelin vastustaessa, Naton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen varoitti Saksaa Nord Stream 2 -kaasuputkeesta NS2 Putinin asettamana ansana.) ja Sipilä lahjoitti keskustan ydiinvoimalan omistuksen Fennovoiman Putinin ydinasevakoilutoimisto Rosatomille eli samalla pääsyn Suomen kantaverkkoon, vaarallista, ja kuitenkin Venäjä voi ryöstää valtionyhtiö Fortumin tyhjäksi
SIPILÄN LUULO: Fortumin Uniper-kaupassa ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia MUTTA Fortumin mukaan Venäjällä on menossa lokakampanja "Sisältö ja ajoitus viittaavat Uniper-kauppoihin", eli ostotarjoukseen saksalaisesta energiayhtiöstä Uniperistä. Ostotarjouksen toteutuminen edellyttää lupaa myös Venäjän viranomaisilta
Putin hoitaa arvostelun näppärästi
Putinin vastustajat tekevät itsemurhan jos eivät putinistit muuta keksi kuten Mainilan laukauksia
https://www.rferl.org/a/yekaterinburg-journalist-dies-after-falling-from-apartment-window/29168826.html
Russian investigative journalist Maksim Borodin of Yekaterinburg has died of injuries sustained on April 12 when he fell from the window of his fifth-floor apartment.
Borodin, 32, died on April 15 in a hospital without recovering consciousness. Officially, his death was being investigated as a suicide.
Mitä tästä opimme: Venäjän kanssa ei pidä olla missään tekemisissä. Suomeen muuttaneitten venäläisten tausta on tutkittava Suomen turvallisuuden vuoksi
Kuka vaihtaa minun vaipat?
Ei Suomi ole ainoa Pohjoismaa, joka käyttäytyy uhkaavasti Venäjän turvallisuutta vaarantaen.
Venäjän ulkoasiainkomissaari Lavrov tyylikkäästi uutisanturoi Ruotsin tehneen hermomyrkkyhyökkäyksen Englannissa.
En epäile tätä yhtään, sillä Ruotsi hyvin aktiivisesti levittää huumaavia aineita Suomeenkin. Ihan rajanpinnassa mm. Haaparannassa on lukuisia tupakkamällikauppoja kuin ivatakseen Suomen terveydenhoitoa ja lainsäädäntöä.