Nyt seuraa katkeraa tilitystä, joten ei se mitään, jos et jaksa lukea...
Selkäni on vaivannut minua jo viisi vuotta, selkä on leikattu kaksi kertaa, enää ei voida leikata. Vasemmassa jalassa on hermovaurio, selässä nykyisin ties mitä, enää ei edes kuvata... Lääkäri sanoi, ettei mitään ole enää tehtävissä, ei lääkettä, ei leikkausta, ei hoitoa, mikä tähän kipuun auttaisi. Ja niin, ikää minulla on relusti alle 30v, sairastuin opiskellessani ammattiin, ja töissä en saanut koskaan olla. Rahatilanne on sen mukainen (siis katastrofaalinen), mutta se nyt onkin toinen juttu...
Niin, koskee, koskee kovasti. Selkää särkee jatkuvasti, päivin öin. Jalkoja särkee, erityisesti pakarasta ja pohkeista. Välillä kipu kovenee pistäväksi ja viiltäväksi. Jalat kramppaavat yöllä, niin että siihen herää tuskasta huutaen. Kipulääkkeet eivät juuri auta, tai niistä tulee tokkurainen ja pahoinvoiva olo. nytkin olen miettinyt sairaalaan lähtöä monta päivää, siellä saisi sentään kipupiikkejä, ja mahdollisesti epiduraalin... Tosin sitäkään ei voida monta kertaa vuodessa laittaa. Mutta kun ei kivultaan jaksa sairaalaankaan lähteä hankkiutumaan, eikä jaksa jonottaa tunteja päivystyksessä. Ja sairaalaan sisällekkään pääsy ei ole edes varmaa, sillä vielähän minä jotenkin kävelen, yleensä ottavat sisälle vasta kun jalat eivät enää kanna.
Tulevaisuus ahdistaa, tätäkö se loppuelämä on, jatkuvaa tuskaa, vailla mitään mitä odottaa. Ei työtä, ei lapsia, ei matkoja, mistä aina haaveilin. Ei juuri edes rahaa lääkkeisiin, vuokraan ja ruokaan, muusta "ylellisyydestä" nyt puhumattakaan. Miksi minun pitäisi pitkittää kärsimystä? Katsotaan nyt vielä huomiseen, niin ajattelen joka päivä, että jaksan eteenpäin. Vielä edes huominen, jospa se jotenkin muuttaisi tilanteen.
Selkäni on vaivannut minua jo viisi vuotta, selkä on leikattu kaksi kertaa, enää ei voida leikata. Vasemmassa jalassa on hermovaurio, selässä nykyisin ties mitä, enää ei edes kuvata... Lääkäri sanoi, ettei mitään ole enää tehtävissä, ei lääkettä, ei leikkausta, ei hoitoa, mikä tähän kipuun auttaisi. Ja niin, ikää minulla on relusti alle 30v, sairastuin opiskellessani ammattiin, ja töissä en saanut koskaan olla. Rahatilanne on sen mukainen (siis katastrofaalinen), mutta se nyt onkin toinen juttu...
Niin, koskee, koskee kovasti. Selkää särkee jatkuvasti, päivin öin. Jalkoja särkee, erityisesti pakarasta ja pohkeista. Välillä kipu kovenee pistäväksi ja viiltäväksi. Jalat kramppaavat yöllä, niin että siihen herää tuskasta huutaen. Kipulääkkeet eivät juuri auta, tai niistä tulee tokkurainen ja pahoinvoiva olo. nytkin olen miettinyt sairaalaan lähtöä monta päivää, siellä saisi sentään kipupiikkejä, ja mahdollisesti epiduraalin... Tosin sitäkään ei voida monta kertaa vuodessa laittaa. Mutta kun ei kivultaan jaksa sairaalaankaan lähteä hankkiutumaan, eikä jaksa jonottaa tunteja päivystyksessä. Ja sairaalaan sisällekkään pääsy ei ole edes varmaa, sillä vielähän minä jotenkin kävelen, yleensä ottavat sisälle vasta kun jalat eivät enää kanna.
Tulevaisuus ahdistaa, tätäkö se loppuelämä on, jatkuvaa tuskaa, vailla mitään mitä odottaa. Ei työtä, ei lapsia, ei matkoja, mistä aina haaveilin. Ei juuri edes rahaa lääkkeisiin, vuokraan ja ruokaan, muusta "ylellisyydestä" nyt puhumattakaan. Miksi minun pitäisi pitkittää kärsimystä? Katsotaan nyt vielä huomiseen, niin ajattelen joka päivä, että jaksan eteenpäin. Vielä edes huominen, jospa se jotenkin muuttaisi tilanteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oletko ylilihava?
Kyllä tuollaiseen särkyyn pitäisi löytyä hoito!!???
...On hermovaurio, ja selässä olevan arpikudoksen kiinnittyminen hermoihin/hermojuuriin, niin että syntyy puristustila. Hermovaurioon ei ole olemassa hoitoa, ajan kanssa kipu SAATTAA hieman helpottua. Arpikudosta ei voida leikata, sillä elimistöni muodostaa sitä aina lisää.
Olen normaalipainoinen, ennen kuin selkä hajosi (kaatumistapaturman yhteydessä), harrastin aktiivisesti liikuntaa, esim. kuntosalia, lenkkeilyä, tanssia, laskettelua... jne. Liikuntaa kaipaan ehkä eniten entisestä elämästäni, antaisin paljon, jos pääsisin taas rinteeseen...
Minulla on kanssa samoja oireita mutta kivut ei ole noin sietämättömät. Ei siis pahoja kipuja mutta sen sijaan pidätyskyvyttömyyttä. Prolapsin kanssa vielä asioita pyöritellään. Niin kerran oli pari päivää pahempi kipuepisodi ja jalatkin meinasivat mennä alta ja sulkijalihasoireet pahenivat vähän mutta onneksi lievittyivät. Voin kyllä kuvitella kipusi, varmaan on tosi tuskaa kun mikään ei tunnu edes auttavan.
Näitä oireita on ollut jo jonkun vuoden. Olen myös vasta suunnilleen sinun ikäisesi, 30v. Työn ja rahan kanssa sama juttu kuin sulla, tosi ikävää. Oireiden synnylle ei ole mitään selvää syytä, esim. joku nosto tai muu vamma. Entä miten sinulla?
Hei vaan! Minulla välillä on jalatkin menneet alta, kun kipu on niin hirvittävä. Lisäksi minulla on hermovaurion takia vasen jalka osittain halvaantunut. Tämä koko juttuhan sai alkunsa siitä, kun kaaduin jäisellä tiellä selälleni, ja siinä yhteydessä varmaankin välilevyt repesivät selästä. Tutkimuksiinhan en päässyt ennenkuin monen kuukauden kuluttua, ja leikkaukseen vasta yli puolen vuoden päästä, milloin olikin liian myöhäistä, hermovaurio oli jo tullut. Sen jälkeen selkää on leikelty ja kaikenlaisia hoitoja, lääkkeitä ym. kokeiltu, mutta tilanne on vaan pahentunut...
Toivottavasti sinä pääset pian keskustelemaan leikkauksen mahdollisuudesta, oireesi kuulostavat aika huolestuttavilta.En tiedä olisiko leikkauksesta sitten sinullekkaan apua, mutta olen kuullut, että pidätyskyvyttömyyteen leikkaus saattaisikin auttaa. Pidän peukkuja, että oireesi helpottuvat. Yritetään vaan jaksaa eteenpäin.
Hermosärky on tullut tutuksi myös minulle. 2 hermoa on pätkästy poikki viimeisessä leikkauksessa. Selkääni on operoitu useamman kerran. Ensin neuropaattinen(hermosärky)kipu oli vain oikeassa jalassa ja alaselässä, nyt se on levinnyt myös vasempaan jalkaan.Mitkään lääkkeet ei auta kipuun, kipupolille yritän päästä, vaikka se on vaikeaa, niitä ajetaan alas ja vain syöpäkipupotilaat otetaan sinne.
Hermosärkyä potevia pompotellaan edestakaisin sairaalassa, fysiatri, ortopedi: ei voida auttaa, ei ole lääkkeitä kipuun.
Jalkojen lihakset surkastuvat olemattomiin, jo senkin vuoksi, kun ei ole hermotusta tärkeisiin isoihin lihaksiin ja toinen asia, kun ei voi harrastaa/liikkua, että lihakset pysyisi jotenkuten kunnossa. Jos teke jotain ylimääräistä, siitä seuraa kahta kauheampi kipu.
Eli ympäri mennään ja yhteen tullaan.Katkeraa on minunkin kirjoitus ja katkera olen sille kirurgille ja lääkäreille, jotka sai selkäni ja jalkani tällaiseen kuntoon.
Nyt olen alle 40v ja ensimmäinen leikkaus tehtiin n.7v sitten. Työkyvytön ja kipeä,lääkkeet ovat kalliita, jotka edes vähän auttavat, siihen se oma pieni eläke meneekin. Kuntoutuksiin ei pääse Kelan kautta---liian nuori, pitää odottaa, että ei enää pärjää kotona tai sitten siihen saakka, kun täyttää 65v.
Hoitotakuussa hermokipu potilaat on hännän perässä, ei saa pisteitä pelkästään kivusta, korjatkoon joku jolla on parempaa tietoa, mutta näin olen kuullut.
Sihi, yritetään jaksaa ja haetaan apua päivystyksestä, ei ole tarkoitus olla kotona hampaat irveessä. Sen olen päättänyt.
Kohtalotovereita näkyy löytyvän, kun vaan kivustaan kertoo. Toisaalta on aika kammottavaa, että meitä hermovauriosta kärsiviä näyttää olevan aika paljonkin, eli tämä jatkuva hirvittävä kipu ei olekkaan vain pienen joukon vaiva...
Olen myös kuullut samaa hoitotakuusta, krooniset kipupotilaat eivät kuulemani mukaan edes kuulu hoitotakuun piiriin, eli heitä ei ole pakko hoitaa! Päivystykseen minunkin on pakko välillä mennä, että saisi edes kipupiikkejä tai epiduraalin. Ja vaikka miten sanotaan, että kotona pitää jaksaa olla, kun on kerta kipulääkkeet, niin kotona en ole, jos kivultani en edes vessaan pääse! Jaksamista sinulle, toivotaan että vielä joskus lääketiede osaa auttaa meitäkin!