Onko tilanteeni aivan onneton?

En tiedä, minne tämä kuuluisi mutta laitanpa nyt tänne.
Eli oon 25-v nainen ja opiskelen toista ammattiani josta valmistun syksyl. Eka ammattini meni pieleen, tai niin sen ainakin itse ajattelen. Koin, etten koskaan voisi siinä pärjätä / selvitä kun joutuu nii paljo ottamaan vastuuta, olemaan tarkka ja selviytymään tilanteista paljon yksin. Meinasin koulun silloin keskeyttää useaan otteeseen mutta en vaa tehnyt sitä kun en tiennyt mitä tekisin sitte. Nyt siis opiskelen ammattia jota olen jo nuorempana ajatellu et se ois sopiva mulle ja riittävän rento. Ongelma on se että tässä vuoden aikana on alkanu tuntua taas etten selviä siitäkään enää. Pelkään ns. ihmisiä, koska kokemukseni edellisessä koulussa olivat kammottavia, minä olin kuin roskaa työharjoitteluissa.. eli palaute oli aina negatiiivista, ainahan syylistin sit itseäni.. tilanne ei parantunut silloinkaan enkä saanut mistään muilta kokemuksia. nyt tässä nykyisessä koulussa yhdessä harjoittelussa koin taas samaa, että en osaa, en ole tarpeeksi hyvä, ahdistuin niistä ihmisistä, vetäydyin vähän pois ihan tietoisesti.. menen ihan sanattomaksi jos joudun sosiaalisiin tilanteisiin, ihmisiä joita en tunne just työpaikat/harjoittelupaikat/ryhmätilanteet. tämä suunnaton ahdistus, stessi, pelko, jännitys aiheuttaa mulle tosi vaikeita uniongemia joista oon kärsiny jo reilun 10 vuotta. ja ongelmani unen kanssa ovat toooodella pahoja, voin valvoa 3-5 yötä ja nukkua yhden yön ja taas valvoa. en ikinä selviä tossa kunnossa työelämästä.olen miettiny et miten tulen selviämään tulevas ammatis jos ny töitä ees saan niin 40h viikossa jos en nuku kokoviikkona.? enhän voi ottaa mitää vastuuta kestää jos en pysty itseäniäkään hoitamaan. tilanetta voisi helpottaa jos työn alkuun voisi saada jonkun henk.koht. perehdyttäjän etten olisi heti tilanteessa yksin mutta liekö sellasia olemassakaan. mua pelottaa että syrjäydyn tästä yhteiskunnasta näiden pelkotilojen, unettomuuden ja ahdistuksen takia. oma perheeni ei pysty tukemaan ja palaute sieltä onkin yleensä negatiivis sävytteistä että nyt pitää jo itse pärjätä. onneksi minulla on mies, mutta en halua kaikkea kaataa hänenkään niskaansa. käytän uneen ketipirno 50-75 mg joka tuntuu tekevän välillä ajatukseni sekaiseksi, katkeilevaksi, muistiongelmiakin ilmenee.. en löydä sanoja en muista mitä asiat tarkoittaa.. välillä tuntuukin että elämä on yhtä hel.ve.ttiä. voisinkohan saada jotain apua sitku työeläm koittaa? voisko näistä jutella esim te-toimistossa, kelassa tai jotain? tällä hetkellä käyn kelan tukemassa psykoterapiassa.

Onko kellään muulla nuorella aikuisella vastaavaa, miksei voit olla vanhempikin, ei sen väliä. :) ? Ja miten oot päässy ja selvinnyt työelämään kiinni jne?