Kuume säären murtuman jälkeen

Olen 15 poika ja käyn yhdeksättä luokkaa.
Eli tosiaan minun sääriluun yläosan kasvulevy tai joku vastaava murtui eteenpäin volttia tehdessä nurmikolla (mulle todella helppo temppu) jalka kuitenkin murtui jo ponnistaessa, eli se ei periaatteessa ollut oma syy. perjantai 13.4. (tiedän ironista). Mentiin heti lääkäriin ja sieltä ohjattiin sairaalaan jossa se lauantaina leikattiin.

Anyway nyt koulussa on käyty melkein kokonainen viikko ja mulle hommattiin sinne ja takaisin julkinen koulukyyti. Kuitenkin kahtena viimeisenä päivänä kieltäydyi matkasta takaisin todistaakseen itselleni (ja ehkä vähän muille) että en ole täysi "porkkana" ja pystyn tekemään kaikkia perustoimintoja. Matka oli raskas molempina päivinä kepeillä kinkata, mutta siitä tuli hyvä fiilis. Matka noin 900m. Tänään kuitenkin kotiin päästyäni rankan matkan jälkeen päätin levähtää hieman sängylleni ja yhtäkkiä herään kolmen tunnin päästä hikisenä ja väsyneenpänä kuin ennen päiväunia. Myös päiväunien jälkeen liikkuminen on ollut kipsatulle jalalleni kivuliaampaa kuin ennen. Mitattiin kuume ja mittari näytti 38,5c, eli kuumetta on jonkin verran. Ainoat oireet ovat kova väsymys ja kuumuus plus hikoilu.

Onko syytä huoleen? Onko mahdollista, että jalkani on tulehtunut? Pitäisikö lääkärillä käydä?
14846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä pitäisi näyttää ainakin terkkarille, joka päättää jatkotoimista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kipsitvituttaa kirjoitti:

Olen 15 poika ja käyn yhdeksättä luokkaa.
Eli tosiaan minun sääriluun yläosan kasvulevy tai joku vastaava murtui eteenpäin volttia tehdessä nurmikolla (mulle todella helppo temppu) jalka kuitenkin murtui jo ponnistaessa, eli se ei periaatteessa ollut oma syy. perjantai 13.4. (tiedän ironista). Mentiin heti lääkäriin ja sieltä ohjattiin sairaalaan jossa se lauantaina leikattiin.

Anyway nyt koulussa on käyty melkein kokonainen viikko ja mulle hommattiin sinne ja takaisin julkinen koulukyyti. Kuitenkin kahtena viimeisenä päivänä kieltäydyi matkasta takaisin todistaakseen itselleni (ja ehkä vähän muille) että en ole täysi "porkkana" ja pystyn tekemään kaikkia perustoimintoja. Matka oli raskas molempina päivinä kepeillä kinkata, mutta siitä tuli hyvä fiilis. Matka noin 900m. Tänään kuitenkin kotiin päästyäni rankan matkan jälkeen päätin levähtää hieman sängylleni ja yhtäkkiä herään kolmen tunnin päästä hikisenä ja väsyneenpänä kuin ennen päiväunia. Myös päiväunien jälkeen liikkuminen on ollut kipsatulle jalalleni kivuliaampaa kuin ennen. Mitattiin kuume ja mittari näytti 38,5c, eli kuumetta on jonkin verran. Ainoat oireet ovat kova väsymys ja kuumuus plus hikoilu.

Onko syytä huoleen? Onko mahdollista, että jalkani on tulehtunut? Pitäisikö lääkärillä käydä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu