Joidenkin arvioiden mukaan lähes 500000 ranskalaista on osoittanut mieltään koskien globalisti Macronin julkisen puolen leikkauksia.Kunhan Saksassa ja Pariisissa kantaväestön elinolot huononee ISIS tunkeutujien kustannuksella niin Eurooppa on ruutitynnyri.siihen nähden Putin ja hänen kansaa suojeleva politiikka alkaa tuntua loistoidealta!
EU natisee liitoksistaan-Macron liemessä nyt!
RanskanPastillit
12171
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Macaroonihan väittää että se selviää noiden junankuljettajien ja muun julkisen työväen lakkoilusta ihan helpolla.
Kevät näyttää että selviääkö. Voi tietenkin selvitäkin, onhan maailma aika lailla sekaisin monelta suunnalta. Harkimokin, iki-kokoomuslainen lähti ovet paukkuen, ja perustaa jonkun Yhdistyksen tilalle.
Harkimo tuntuu jollain lailta yllättävän fiksulta.Samaa ei voi sanoa Jungerista tai Enbuskesta.
Macron on Ranskan kepulainen.
Tyhmyyksissään menivät tuon rotan valitsemaan. Kahdesta paskasta paha valita.
MTV toimittaja ylisti Macronia EU nuoreksi voimamieheksi. Riistäjä pas.a se on.
Macron ja Sipilä samasta puusta veistettyjä.
Aina+löytyy+erimielisyyttä+mutta+EU+ei+ole+hajoamassa+esimerkiksi+Unkari+ei+missään+nimessä+halua+irtaantua+siitä.
Suomi+on+92+%+eu+myönteisiä.
Suomessakin punikkien mielestä valtion pitäisi elättää heidät kotiin.
https://www.youtube.com/watch?v=mn31cnMMHv4
Kenen miehiä se macrooni on.
Euroopan uudistaminen, eipä siitä ole mitään yksimielisyyttä.
Tyhiä sanoja pyöritellään ja kohteliaita ollaan.
Eu on pelkkä luuranko enää, kansa ei usko missään - edes ranskassa tai saksassa.
EU:ssa on nyt Hitleriäkin tuhoisampaa politiikkaa.
Valkoisia raiskataan satoja päivittäin, miljardeja toisensa perään tuhlataan ”rikastuttajiin” jopa täällä Suomen kokoisen kansan veroista.
Tämä kaikki on äääääääääriliberaalien tuholaispolitiiikkaa.
Ainoa vaihtoehto on lyödä EU:n yhteisvoimin armeijat laivoineen käännyttämään näitä mustia miehiä ja muslimeita.
>>+Suomi+on+92+%+eu+myönteisiä.+
Silloin+meillä+on+vielä+kosolti+oparannettavaa.+Entisessä+Neuvostoliitossa+kansa+oli+99,8%+tyytyväinen+neuvostojärjestelmään.+Ne+tyytymättömät+0,2%+olivat+maasta+karkoitetttuna+tai+vankileireillä.+
Myös+EU+tulee+vielä+sulkemaan+venkileireille+ne+kansalaiset+jotka+estelevät+Euroopan+afrikkalaistumista,+jota+Ranskan+presidentti+Macron+ajaa.
https://www.defendevropa.org/2018/population-replacement/macron-europe-shares-destiny-with-africa-entering-age-of-unprecedented-mass-migration/
Macronin Ranska pommittaa risteilyohjuksillansa kaikkia EU-maita, jotka ei suostu ottamaan Unionin määräämää afrikkalaisten tulijoiden laumaa. Kyse on noin sadasta miljoonasta afrikkalaisesta seuraaavan 30 vuoden aikana. Kaikki tänne kortistoon, kun automaatio vei perustyöpaikat Euroopassa melkein kaikilta.
Kuulemma eurooppalainen kohteliaisuus ja hyvä tahto Macronin mukaan edellyttää, että kaikki tulijat otetaan vastaan.