Hjalliksen liike odotettu uudistus

Hjalliksen kansanliike ei vie väkeä kokoomuksesta, kuten väitetään vaan enemmänkin demreista. Liikkeessä on mukana myös entinen demari Jungner, mikä jätti puolueen, kun sen toimintatavat eivät enää vastanneet Mikaelin toiveita. Demareista on loikattu kokoomukseen ja viimeinen uppoavan laivan jättäjä on kaksinkertainen ministeri Susanna Huovinen. Hän toteaa Helsingin Sanomien mukaan, että politiikka on muuttunut huonompaan suuntaan. Kansanedustajan työ on yksilösuorituksia yhdessä tekemisen sijaan. Politiikan kielessä ihmisiä vähätellään ja loukataan. Konkariedustajan viestin voi tulkita vakavaksi huoleksi kansanvallan kehityksestä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Nuo Huovisen sanat muuttuvat todeksi, kun kuuntelee Rinteen ja Lindtmanin kommentteja Eduskunnassa. Jatkuvaa toiseten haukkumista, kun ei-puolue pölisee. Lisäksi tulee mieleen kohu, joka syntyi siitä, kun Lindtman oli rajoittanut eduskuntaryhmän puheenjohtajana demariedustajien puheenvuoroja antamalla puhemiehelle valmiin listan "hyväksytyistä" puhujista. Urpilaisen vaimentaminen ihmetyttää myös. Ei kommentin kommenttia koko vaalikauden aikana. Puolueen ydinporukka jyrää.

Suomen politiikka saa kansanliikkeen ansiosta uutta nostetta. Kannatus saattaa nousta seuraavissa Eduskuntavaaleissa 15%:iin. Viime presidentinvaali oli hyvä esimerkki yli puoluerajojen menevästä voitosta, kun valitsijayhdistyksen ehdokas voitti vaalit. Puolueita ei tarvita asioiden hoitamiseen.
34487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Hah hahhaaaa. Kyllä on kokoomuksella hätä kädessä kun pitää jo ruveta demareita manaamaan. Kyllä harkimo syö Kokoomuksen kannatuksesta ison osan Helsingissä se on saletti. Turha nyt on asiaa vääristellä. Kukaan demari ei ole niin hölmö,että harkimoa äänestää mutta Kokoomuksen Poroporvarit kyllä hyppää kyytiin.
Onnea vaan hjalliksen hankkeelle.

Äänestä

Stubbelon tehtäväksi oli annettu hallintarekisterin läpivienti. Ilmankos meni läpi kun Soini oli jo päättänyt takkinsa kääntää hallintarek. laki.
Kokoomusta käsketään Brysselistä Jyrkin toimiessa juoksupoikana.

Äänestä

Hjallis puhui television lauantaiaamu-lähetyksessä tarkoitusperiään. Sanoi osuvia totuuksia. Tuli mieleen pari iltaa sitten ajankohtaislähetys, jossa Selin uhosi lakkoilulla, kun nuoria yritetään auttaa töihin. Samaan lähetykseen oli raahattu vihernuori sanomaan, että on huono asia, jos nuorten työsuhdeturvaa huononnetaan. Tämä on juuri sitä, mitä vastaan uusi liike on. Demarit ja muu oppositio eivät ole kiinnostuneita isänmaan parhaasta, vaan kaikki hallituksen hyvä muutetaan pahaksi ja vääristellään totuuksia. Nuorien asemaa yritetään työmarkkinoilla parantaa. Se on totuus vääristelystä huolimatta. Parantaa. Selin ja SAKlainen ay-liike yhdessä demarien kansas tekevät populismissaan karhunpalveluksen nuorille. Töihin pääsy on parasta, mitä nuori voi saada ehkäistäessä syrjäytymistä, 400.000 ihmisellä on maksuhuomautuksia, jotka vaikeuttavat lainansaantia tai asunnonsaantia. Nuoret miehet eivät uskalla tehdä lapsia. Tätä kaikkea demarit epäsuorasti edistävät yrittäessään kampittaa hallitusta. Demarit eivät ole nuoren asialla. Hjalliksen liike on parantava liike, ei mikään ideologia ja ismi vaan haluaa uudistaa todellista poliittista arkea, jossa pahoja valuvikoja.

Äänestä

Vaikka Harkimo on melko rikas Suomen mittakaavassa, ei miehellä ole mitään käytöstapoja eikä kunnioitusta toisia kohtaan. Korkki teititteli, Harkimo sinutteli ja puhui ihmisistä termillä "se".
Epäilen miehen olevan Venäjän asioilla, joko kiristettynä tai suosiolla. Häntä saatetaan pitää mattona jolla kävellään kengät kuivana rajakurakon yli maahamme. Olkoon tuo kurakko sitten vaikka boikotit. Jungner taas on niin hölmö että häntä voidaan käyttää helposti hyväksi mihin vain.

Äänestä

Sinisistä on varmaan jo jono polvillaan anelemassa mukaan. Samalla kiillottavat ja nuolevat puhtaaksi Harkimon kengät.

Äänestä

Samalla nuollaan myös perse puhtoiseksi.
Soini ja Sipilä kyttää hyvää EU virkaa.
Eiköhän J.Katainen & Stubbi kavereineen järkkää homman..

Äänestä

Hjallis kyllästyi Orvon keskustan nuoleskeluun.

Äänestä

Rasistinen liike! Kaikki muut puolueet ovat rasistisia, paitsi Vihreät. Ehkä myös Vasemmistoliitto, mutta sielläkin on rasistijuntteja seassa.

Ääni Vihreille, ei rasismille!

Äänestä
  • Vedä saatana rakkula kätees.

    Äänestä

  • 555 kirjoitti:

    Vedä saatana rakkula kätees.

    Eikö rasistijuntilla ole älykkäämpää sanottavaa? Olisit käynyt kouluja.

    Ei rasismille!

    Äänestä

  • RaukkaOnRasisti kirjoitti:

    Eikö rasistijuntilla ole älykkäämpää sanottavaa? Olisit käynyt kouluja.

    Ei rasismille!

    Olen rasisti sadisti fasisti ja ylpeä siitä.

    1Äänestä

  • TuleVoittajienPuolelle kirjoitti:

    Olen rasisti sadisti fasisti ja ylpeä siitä.

    Niin.......tyhmä kun kerran olet.

    Äänestä

  • noitakinlöytyy kirjoitti:

    Niin.......tyhmä kun kerran olet.

    Sinusta ei ole ylpeitä edes vanhempasi..Terv. ylpeä RASISTI.

    Äänestä

Missä nämä veljekset Embuske ja Junger touhuaa niin hohoiaa toisella on viralliset hullun paperit joka luulee olevansa suuri Suomalainen älykkö toimittaja ja toinen vaan niin pässi että ei sitä itsekkään ymmärrä eli tyypillinen sosialisti ja joita johtaa venäjän agentti Harkimo jolla yksinpurjehdus on jättänyt jälkensä.Ps Aleksanter Stupid vielä tähän ryhmään niin älykkyys kohdallaan hahaaa

1Äänestä

Liikehän ei ole mikään puolue, joten miten se asettaisi ehdokkaita eduskuntavaaleihin ?

Äänestä

Miksi nämä "älyköt" eivät liittyneet valmiiseen Väyrysen kansalaispuolueeseen?

Haiseen mätä nenään, että tämä on Vapaavuoren käsikassara.

Äänestä

Suomi on paska politiikan vallassa. Luoti oikeeseen suuntaan pelastaisi

1Äänestä

Suomea ajetaan tuhoon sen jokainen tajuaa kun käy itäkeskuksessa kääntymässä.

Äänestä

Husu haluaa väriä Harkimon liikkeeseen. Vain värin vuoksi

Äänestä

No onkos se Jurpilainen tässä mukana sen Vartiaisen kanssa !

Äänestä

metoo-kampanja on levinnyt nyt politiikkaan, puolueiden kansan kyykyttäminen saa riittää, kukin puolue elää omassa suppilossaan eikä ajattele kaupungin tai maan etua, jotkut puolueet ottavat vielä painostuskeinokseen ulkopuolisia sidosryhmiä, joilla yritetään ajaa omia asioita muista piittaamatta jopa kiristämällä ja uhkailemalla demokraattisesti valittua Eduskuntaa ja hallitusta.

Harkimon mukaan "puolueet tekevät politiikkaa omille kohderyhmilleen. Demareiden kohderyhmä on työntekijät, Li Anderssonin kohde on leipäjonoihmiset ja köyhät, keskustan maaseudun ihmiset ja vihreiden ilmastoihmiset". Kokoomuksen kohderyhmää hän ei kuulemma oikein edes tiedä. "Ne on kai niitä vähän enemmän tienaavia ihmisiä, jotka eivät asu maalla." (Hesari 22.4.2018, s. B10)

Harkimon mukaan ongelma on siinä, että puolueet ajavat tiukasti vain oman kohderyhmänsä asiaa. Tämä on hänen mielestään tyhmää, sillä kaikilla puolueilla on hyviä ideoita, jotka pitäisi ottaa käyttöön Suomen parhaaksi. (Hesari)

Jungner kertoo, että Liike Nyt -yhdistyksellä ei ole varsinaista ideologiaa, Mutta sillä on arvot. Ne ovat Jungnerin mukaan ilmastonmuutoksen torjuminen, huolenpito kaikista ihmisistä sekä usko markkinatalouteen ja yrittäjyyteen. (Hesari)

Asiolle voi kohauttaa olkapäitä ja todeta, että politiikan teko on aina ollut näin, demokratian halveksuntaa antamalla kansan vaaleissa valitun valtakirja muutaman puoluepampun käyttöön. Ryhmäkuriin pakottaminen on ollut sananvapauden maassa käytäntö. Mutta niin ei tarvitse olla enää. Ajat muuttuvat eskosenin.

Äänestä

Tuo liike nyt ei mitään muuta, noita syntyy aina silloin tällöin, viimeksi yritti Nuorsuomalaiset, elikö liike edes yhtä vaalin väliä.
Ei tuossa tosiaan ole mitään uutta, tai mullistavaa.

Äänestä

Husu voi syödä paskaa ja kuolla pois.

1Äänestä
  • Se on syönyt sitä koko ikänsä näkeehän sen jo naamasta.

    1Äänestä

Hjalliksessa on munaa. Hyvä hyvä !!!!! pipilä urpo ja turho naurettavia pellejä...

Äänestä
  • Venäjän agentti Harkimo otaksun.

    Äänestä

Mielestäni maailman rumin mies

Äänestä

Sininen loikkaa Kokoomukseen. Vartia loikkasi demareista kokoomukseen joku vuosi sitten. Harkimo loikkasi Liike Nyt -liikkeeseen, kun ei ymmärrä, miksi sote on kannattava. Se pitäisi kaikkien ymmärtää. Sotea vastustetaan ainoastaan populistisista tarkoituksista. Kaikki ei-puolueen jäsenet "viran puolesta". Jospa sotesta järjestetäänkin omantunnon äänestys. Niin populistit saavat koko paskan ensi vaalien jälkeen omaan syliin!

Äänestä

24.4.2018+15:20Perustuslain+mukaan+ei+ole+mitään+merkitystä+sillä,+missä+eduskuntaryhmässä+tai+valtuustoryhmässä+henkilö+on.+Valtakirja+on+annettu+edustajalle,+ei+puolueelle.+Tämän+takia+sanonnat,+että+se+ja+se+eduskuntaryhmä+on+tätä+mieltä+on+virheellinen.+Tulisi+sanoa:+eduskuntaryhmästä+x+%+on+tätä+mieltä+ja+y+%+on+toista+mieltä.+Ryhmäpäätöksiin+pakottaminen+on+sananvapauden+loukkaus.+Koskee+Eduskuntaa+ja+kaupungin+valtuustoa,+hallitusta+ja+lautakuntia.+Eri+asia+on,+jos+perustuslakia+rikotaan.+Lainrikkomisesta+pitää+rangaista!

Äänestä
  • Taas väärässä..
    ''Edustaja ei ole kuitenkaan vain itsenäinen toimija, vaan hän edustaa aina jotain puoluetta.
    Jos puolueella on yhteinen linjanveto käsiteltävänä olevaan asiaan, on edustajan noudatettava
    tätä ryhmäpäätöstä. Täten edustajan yleisö on myös hänen oma puolueensa, sillä edustajan
    on osoitettava, että hän tukee puolueen valitsemaa linjaa. ''

    Äänestä

  • Voi edustaa puoluetta tai ryhmää, vaikka Kaivokadun marttoja, mutta hänellä sananvapaus, jota ei saa rajoittaa pakottamalla äänestämään jollakin tavalla.

    Äänestä

  • kelpaiskototuus kirjoitti:

    Taas väärässä..
    ''Edustaja ei ole kuitenkaan vain itsenäinen toimija, vaan hän edustaa aina jotain puoluetta.
    Jos puolueella on yhteinen linjanveto käsiteltävänä olevaan asiaan, on edustajan noudatettava
    tätä ryhmäpäätöstä. Täten edustajan yleisö on myös hänen oma puolueensa, sillä edustajan
    on osoitettava, että hän tukee puolueen valitsemaa linjaa. ''

    @kelpaiskototuus

    Mistä olet ottanut tuon tekstin?

    Äänestä

Avioparin SDP ja SAK (homopari?) työllisyyden edistämistoimet on yhtä lyhyt luettelo kuin ruotsalaisten uroteot toisessa maailmansodassa. Totuus selviää yhä useammalle ja loikkauksia tapahtuu demareista muihin liikkeisiin, jotka haluavat olla isänmaan asialla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vaihtoehtorulettaa kirjoitti:

Hjalliksen kansanliike ei vie väkeä kokoomuksesta, kuten väitetään vaan enemmänkin demreista. Liikkeessä on mukana myös entinen demari Jungner, mikä jätti puolueen, kun sen toimintatavat eivät enää vastanneet Mikaelin toiveita. Demareista on loikattu kokoomukseen ja viimeinen uppoavan laivan jättäjä on kaksinkertainen ministeri Susanna Huovinen. Hän toteaa Helsingin Sanomien mukaan, että politiikka on muuttunut huonompaan suuntaan. Kansanedustajan työ on yksilösuorituksia yhdessä tekemisen sijaan. Politiikan kielessä ihmisiä vähätellään ja loukataan. Konkariedustajan viestin voi tulkita vakavaksi huoleksi kansanvallan kehityksestä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Nuo Huovisen sanat muuttuvat todeksi, kun kuuntelee Rinteen ja Lindtmanin kommentteja Eduskunnassa. Jatkuvaa toiseten haukkumista, kun ei-puolue pölisee. Lisäksi tulee mieleen kohu, joka syntyi siitä, kun Lindtman oli rajoittanut eduskuntaryhmän puheenjohtajana demariedustajien puheenvuoroja antamalla puhemiehelle valmiin listan "hyväksytyistä" puhujista. Urpilaisen vaimentaminen ihmetyttää myös. Ei kommentin kommenttia koko vaalikauden aikana. Puolueen ydinporukka jyrää.

Suomen politiikka saa kansanliikkeen ansiosta uutta nostetta. Kannatus saattaa nousta seuraavissa Eduskuntavaaleissa 15%:iin. Viime presidentinvaali oli hyvä esimerkki yli puoluerajojen menevästä voitosta, kun valitsijayhdistyksen ehdokas voitti vaalit. Puolueita ei tarvita asioiden hoitamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu