Tunnistan eronneet

Työelämässä. Jättäjä on hieman ylimielinen, petetty on hieman vetäytynyt. Kummatkin ovat hieman vältteleviä vaikka uudessa suhteessa olisivat. Tietyt asiat on niitä joihin eivät kommentoi. Pettäjä saattaa vähädanaisesti rehvastella matkoilla ja menoilllaan. Mökille ja tyttö käymään (tulee ja poistuu, ei jää). Petetty menee vaan ei kerro menoista. Kaiken yllä leijuu imelä haju, kuin vähän kuolleelta. He eivät välitä lämpimistä perhetapahtumista, ne eivät ole sitä heitä varten. Ne ovat kylmä muistutus siitä, että se on ahdistuksen ja vaikeiden tapaamisten tai välttelyjen päätös. Se on muistutus siitä, ettei sellainen ole totta kuin toisille. Halpana hylätty ja toisen tahdosta tuhottu, sama imelän ohut haiku. Lähes huomaamaton mutta silti niin tunnistettava. Sai rakastaa ja sai uuden rakkaan, muttä mikä on tämä mädän haju?
8952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joo, niin mäkin tunnistan. Eronneet naiset on niitä kivan näköisiä itsestään huolta pitäviä. Eronneet miehet yleensä nuukahtaneen näköisiä, alkoholin turvottomia urahtelijoita. Miksiköhän ihmiset eroaa?

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa, kuin silloin jos horoakoilla on työpaikan horoukot ja löyhöttävät pyrstöään. Kun homma on menneen talven lumia, niin ei ne kivannäköisiä, jos edes olivat silloinkaan.

    Äänestä

  • Katkerat kurpat taas linjoilla?

    Äänestä

Mitä tarkoittaa tämä "lause": "Mökille ja tyttö käymään (tulee ja poistuu, ei jää)."

Äänestä

Tunnistat pettäjän ja petetyn käytöksen. Hhmmm.... Pohditaan hieman. Et voi tietää pelkän käytöksen perusteella kuka on pettäjä ja kuka petetty. Eiköhän ne jutut tule kerrottuina muille. Tai olet se kolmas pyörä joka antaa ymmärtää vihjaillen toisille kuka käy mökillä ja milloin. Näitä ikäviä juttuja tulee kyllä kuulluksi. Vaikka pitäisit juoruihin väliä kuulet ne varmasti. Kuka pettämään aloittaa on se myös maine kannettava. Halusi sen tai ei. Eikö ole kumma että pettävät ihmiset eivät kykene omaa kunniaa suojaamaan tai antamaan edes vaatimuksia juorujen lopettamiseen. Toki harvoin kukaan menee suoraan sanomaan mitä kuullut ja keneltä kyseisen pettäjästä. Useimmin ilmoitus tulee petetylle. Koska joka kuorin kuulee ja on peitetyn ystävä toki sitä puolustaa. Mutta käytöksestä et voi vetää johtopäätöksiä kuka on missä roolissa.

Äänestä

haistan sinusta että olet minun exä. sellainen katkera nainen. Olet toimistotyössäsi analyyttinen, mutta sinua myös moitittu besserwisseriksi ja kun löydät muista vikaa, puutut herkästi siihen. Siksi jätän pari kirjoituavirhettä, mutta koskapa et enää niihin voi puuttua, toteat lakonisesti, ettet olekaan sinä. Väität olevasi joku muu...mutta silti ihmettelet, kuinka tunnen sinut.

Äänestä

sain erektion kun luin tän

Äänestä

Turha on henkseleitä paukutella ja ylpistellä. Vielä se tulee vastaan ylpeälle pahempikin päivä ja itkukin silmään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


imelähaiku kirjoitti:

Työelämässä. Jättäjä on hieman ylimielinen, petetty on hieman vetäytynyt. Kummatkin ovat hieman vältteleviä vaikka uudessa suhteessa olisivat. Tietyt asiat on niitä joihin eivät kommentoi. Pettäjä saattaa vähädanaisesti rehvastella matkoilla ja menoilllaan. Mökille ja tyttö käymään (tulee ja poistuu, ei jää). Petetty menee vaan ei kerro menoista. Kaiken yllä leijuu imelä haju, kuin vähän kuolleelta. He eivät välitä lämpimistä perhetapahtumista, ne eivät ole sitä heitä varten. Ne ovat kylmä muistutus siitä, että se on ahdistuksen ja vaikeiden tapaamisten tai välttelyjen päätös. Se on muistutus siitä, ettei sellainen ole totta kuin toisille. Halpana hylätty ja toisen tahdosta tuhottu, sama imelän ohut haiku. Lähes huomaamaton mutta silti niin tunnistettava. Sai rakastaa ja sai uuden rakkaan, muttä mikä on tämä mädän haju?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu