Nyt Rinne on huolissaan sote-kiireestä

Ei muista Antti että viime hallituksessa koko sotea yritettiin saada läpi puolessa vuodessa. Yli kolme vuotta oli demarit Katais-hallituksen kassarana eikä sotelle tehty mitään, ja muutaman viimeisen hallituskuukauden aikana yritettiin runnoa sote-torsoja voimallisesti läpi. Kaikki esitykset kaatuivat perustuslakiin.

Ja nyt on Rinteellä otsaa puhua siitä miten nykyhallitus kiiressä yrittää polkea pienen ihmisen oikeuksia kiireisellä sote-aikataululla.

Maailmassa ei todellakaan ole mitään alhaisempaa kuin demarien moraali.
Oikeasti Antti haluaa vain viivyttää sotea vaalikauden yli, jotta demarit pääsisivät ryöstämään sote-varoja enemmän. Sehän onnistuu hallituspuolueelta paremmin kuin oppisitiosta, ja hallituksessahan Antti toivoo demareiden olevan ensi kaudella.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005651250.html
10134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nämä ovat lopulta tulleet kuntayhtymiin, minkä Sipilä ja Soini yhdessä tuumin myyrän työllä torppasivat. Kataisen malli oli niin itsestäänselvä, ettei sitä olisi tarvinnut loputtomiin korjata, mutta ostaisitko Sipilältä El Caminoa.

Äänestä

Kokoomuslaiset yrittivät viedä kiireellä läpi soten Kataisen porvarihallituksessa jotta yksityiset terveysfimat pääsevät rahastamaan sairaita ihmisiä Suomessa. FAKTA.

Äänestä

Rinnehän on vain törkeä ay-jyrä, ei noteerattavissa hänen mielipiteet.

Äänestä
  • Sanoo kokoomuslainen.

    Äänestä

Rinne on mielisairas idiootti joka ei saa mitään aikaan. Sote uudistus siirtyy taas neljä vuotta eteenpäin jos SDP pääsee valtaan. Kaikki muistavat Guzeninan kämmäilyn soteministerinä eli mistään ei tullut mitään. Rinteen johdolla mikään muu ei ole varmaa kuin että valtion velka kasvaa ja työttömiä tulee sata tuhatta lisää. Saisi mokoma läskiporsas suksia vtuun länkyttämästä.

Äänestä
  • Kokoomuslainen taas haukkumassa vasemmistoa tapansa mukaan. Ei sinua kukkan ota vakavasti tällä palstalla.

    Äänestä

  • Käy Tukholmassa katsomassa, mitä Sipilän sieltä kopioitava malli saa aikaan. Kohta Etelä-Suomesta väki muuttaa Tallinnaan pois ennemmin kuin ovat Sipilän nyljettäviä.

    Äänestä

Rinne yrittää päästä itse ryöstämään köyhiä, sairaita ja muuten vähäosaisia. Se on demarien agenda. Ihan sama kuin kokkareillakin.

Äänestä
  • Kokoomuslainen "tietää".

    Äänestä

  • dpofufh kirjoitti:

    Kokoomuslainen "tietää".

    Tokihan tietää, samaa kokkarisakkia on demaritkin vaikka valehtelevat muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhuuu76 kirjoitti:

Ei muista Antti että viime hallituksessa koko sotea yritettiin saada läpi puolessa vuodessa. Yli kolme vuotta oli demarit Katais-hallituksen kassarana eikä sotelle tehty mitään, ja muutaman viimeisen hallituskuukauden aikana yritettiin runnoa sote-torsoja voimallisesti läpi. Kaikki esitykset kaatuivat perustuslakiin.

Ja nyt on Rinteellä otsaa puhua siitä miten nykyhallitus kiiressä yrittää polkea pienen ihmisen oikeuksia kiireisellä sote-aikataululla.

Maailmassa ei todellakaan ole mitään alhaisempaa kuin demarien moraali.
Oikeasti Antti haluaa vain viivyttää sotea vaalikauden yli, jotta demarit pääsisivät ryöstämään sote-varoja enemmän. Sehän onnistuu hallituspuolueelta paremmin kuin oppisitiosta, ja hallituksessahan Antti toivoo demareiden olevan ensi kaudella.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005651250.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu