Liiton johto on perusteellisesti epäonnistunut jäsenyhdistysten tukemisessa. Vapaa-ajattelijoiden määrä on viime vuonna laskenut romahdusmaisesti lähes kaikissa yhdistyksissä. Esimerkiksi liiton pääsihteerin kotiyhdistys on yksi suurimpia häviäjiä.
Sen sijaan, että liiton johto katsoisi peiliin ja eroaisi, se on päättänyt sälyttää omat epäonnistumisensa yhden jäsenyhdistyksen niskaan. Huomiota kiinnitetään sen jäsenmäärän vähenemiseen, vaikka kyse on yleisestä ilmiöstä liittoon kuuluvissa yhdistyksissä. Toimintakertomuksessa tämä yhdistys nostetaan tikun nokkaan. On aloitettu huhukampanja ko. yhdistystä vastaan.
Liitto jatkaa romahdustaan, mutta aika liiton johto käyttää aikansa syntipukin kurittamiseen.
Sen sijaan, että liiton johto katsoisi peiliin ja eroaisi, se on päättänyt sälyttää omat epäonnistumisensa yhden jäsenyhdistyksen niskaan. Huomiota kiinnitetään sen jäsenmäärän vähenemiseen, vaikka kyse on yleisestä ilmiöstä liittoon kuuluvissa yhdistyksissä. Toimintakertomuksessa tämä yhdistys nostetaan tikun nokkaan. On aloitettu huhukampanja ko. yhdistystä vastaan.
Liitto jatkaa romahdustaan, mutta aika liiton johto käyttää aikansa syntipukin kurittamiseen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Liitto muutetaan hautausmaayhdistykseksi, jolle kaikki nykyiset jäsenyhdistykset luovuttavat varansa. Jos joku yhdistys ei halua, jää ulkopuolelle. Aate on kuolemassa, mutta hautausmaista on pidettävä huolta.
Tervetuloa Länsi-Uudenmaan Ateistien jäseneksi. Tämä yhdistys ei veljeile kirkon kanssa, kuten Vapaa-ajattelijain liitto.
Länsi-Uudenmaan ateistien tarkoituksena on
1. koota sen toimialueella asuvat henkilöt, joilla on ateistinen todellisuuskäsitys, yhdistyksen jäseniksi toimimaan yhteiskunnallisen ja oikeudellisen asemansa parantamiseksi, hyvän tieteen mukaisen todellisuuskäsityksen levittämiseksi sekä ateistisen kulttuurin kehittämiseksi;
2. antaa tietoja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien henkilöiden oikeuksista ja velvollisuuksista;
3. avustaa uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia henkilöitä oikeusturva-asioissa, nimijuhlan järjestämisessä, aikuistumisleirille osallistumisessa, avioliiton solmimisessa, hautausmenojen suorittamisessa, hautojen ja hautausmaiden hankkimisessa näille sekä muissa samanlaisissa yhdistyksen toimintamuotoihin soveltuvissa kysymyksissä.
Täytä jäsenlomake:
http://www.dlc.fi/~etkirja/luat.htm
Onko tälle LUAT:lle käynyt kuin PAT:lle aikoinaan eli onko LUAT erotettu liitosta? Mikä riita nyt on meneillään?
Yhdistys haluaa näköjään erottautua Vapaa-ajattelijain liitosta: "Tämä yhdistys ei veljeile kirkon kanssa, kuten Vapaa-ajattelijain liitto." Kuvastaa muutakin menoa.
Siis tarkoitatko, että LUAT on itse eronnut liitosta?
En tiedä. LUAT on kadonnut liiton sivuilta listasta, jossa on jäsenyhdistykset. Mitä tapahtuu? Miksei tästä kerrota?
Liitto tarvitsee aina jonkun vihan kohteen. Eilen PAT, tänään LUAT, huomenna...
Olisiko aika perustaa Suomen ateistiliitto, johon kaikki Vapariliiton ifojen "suvaitsevaisuuskoulutuksen" kohteeksi joutuvat yhdistykset voisivat liittyä?
Toinen vaihtoehto on tietysti Tampereen ja Helsingin fraktioiden johtohenkilöiden siirtäminen syrjään. Tämä noin kymmenen hengen klikki aiheuttaa jatkuvasti kaikkea sekasotkua painostamalla milloin mitäkin tahoa ja henkilöä.
Ulkopuolella liiton alkaa olla jo aika kokoelma: PAT, LUAT, HYPROM, VATA, Uskonnottomat Suomessa, Suomen ateistiyhdistys. Uudelle liitolle on potentiaalia.
Tuohon toiminnanjohtajan potkuihin liittyen kommentoin, että Vapariliitossa jokainen ihminen on potkun arvoinen. Mutta taitaa se päteä jäsenyhdistyksiinkin.
Koko vaparihomma on yhtä riitaa ja kiistaa. Ei tuo joukko ole normaalin ihmisen paikka.
Nyt eroamaan riitelevistä vapareista. Rahaakin säästyy!
Vapaa-ajattelijat eivät riitele.
http://vapaa-ajattelijat.fi/
http://vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti/
"Ilahduta" ilkimystä:
http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/
No kerro sitten, mitä on tapahtunut liiton ja LUAT:n suhteelle.
LUAT JA HYPROM on erotettu, koska liiton pamput haluavat aina kyykyttää ja vainota jtain. Katsotaan, minne viha seuraavaksi kääntyy.
Pelottavaa. Oman turvallisuuden vuoksi paras erota vapareista!
Myös Prometheus on toiminut törkeästi ihmisiä ja VA-liittoa kohtaan. "Kolmen kopla" ei ole hyväksynyt uusia jäseniä 10-15 vuoteen, ja jos joku yliopistolainen on hakenut, henkilötietoja on siirretty LUA:n jäsenmaksukalasteluun. Prometheuksen ja LUA:n toiminta vaikuttaa ns. järjestökangsterismilta.
On asianmukaista, että sitä ei suvaita Vapaa-ajattelijain liitossa. Kiitos siitä.
Onhan se vähän hassua, kun liiton ydinpiiriin kuuluva henkilö kiittelee liiton ydinpiirin toimenpiteistä. Antaa vähän kuvaa vapareiden luonteesta. Minä en ainakaan halua kuulua moiseen joukkoon.