Workathell

Olen joutunut savustuksen kohteeksi työpaikallani. Käsittämätöntä, että keski-ikäiset aikuiset ihmiset voivat toimia näin. Olen konkreettisesti nähnyt ihmisten ilkeyden ja pahansuopaisuuden.

Työnantaja tietää, mutta ei puutu. Minä yritän selvitä tilanteesta siten, että en juuri käy työpaikan toimistossa. Työni on myyntityötä ja ei vaadi päivittäistä läsnäoloa.

Konkreettisesti kiusaaminen näkyy siten, että kukaan ei puhu minulle, minua ei tervehditä, sähköposteihini ei vastata, minua ei kutsuta yrityksen henkilökunnan tilaisuuksiin, joitan on monen vuoden jälkeen yht'äkkia alettu pitämään joka viikko henkilökunnan toimesta. Toimistossa kaappiini on kajottu ja sinne on laitettu erinäisiä tavaroita. Poistan ne sieltä ja en ota asiaa esille, koska nämä hirviöt eivät muuta odotakaan kuin, että otan asiat esille.

Yritän selvitä sillä ajatuksella, että minun ei tarvitse kohdata näitä ihmisiä. Jää nähtäväksi, miten kauan tätä jaksaa. Ja sillä, että ajattelen, että negatiiviset ihmiset ajavat itsensä jonkun toisen asian tiimoilta lopulta sumppuun ja jäävät kiinni. Minun ei tarvitse, muuta kuin antaa asioiden tapahtua omalla painollaan ja kestää.
2661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työyhteisössäsi on ilmeisesti narsisti tai sosiopaatti, joka on päättänyt ettei naamasi miellytä. Nämä henkilöt kyllä tekevät kaikkensa, että sinut hoidetaan ulos kiusaamalla. He saavat pahimmillaan yrityksen johdonkin ajattelemaan negatiivisesti sinusta.

Kannattaa muistaa ettei tällainen johdu sinusta, vaan työyhteisön huonosta hengestä ja sosiaalisesti kehittymättömien tuhoisasta tavasta reagoida siihen kiusaamalla.

Ole ihmeessä niin paljon etänä kuin mahdollista ja aina kun joudut työkuvioiden pakosta tekemisiin, feikkaa olemalla ystävällinen ja minimoi kanssakäymiset tekosyillä esim. kiireeseen vedoten.

Keskity asiakassuhteisiin varsinkin jos teet b2b. Verkostoidu pikkuhiljaa ulos firmasta, vaikka työnantajan vaihto onkin aina riski. Se voi viedä vuosia, mutta parempi totutella ajatukseen pikkuhiljaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


workathell kirjoitti:

Olen joutunut savustuksen kohteeksi työpaikallani. Käsittämätöntä, että keski-ikäiset aikuiset ihmiset voivat toimia näin. Olen konkreettisesti nähnyt ihmisten ilkeyden ja pahansuopaisuuden.

Työnantaja tietää, mutta ei puutu. Minä yritän selvitä tilanteesta siten, että en juuri käy työpaikan toimistossa. Työni on myyntityötä ja ei vaadi päivittäistä läsnäoloa.

Konkreettisesti kiusaaminen näkyy siten, että kukaan ei puhu minulle, minua ei tervehditä, sähköposteihini ei vastata, minua ei kutsuta yrityksen henkilökunnan tilaisuuksiin, joitan on monen vuoden jälkeen yht'äkkia alettu pitämään joka viikko henkilökunnan toimesta. Toimistossa kaappiini on kajottu ja sinne on laitettu erinäisiä tavaroita. Poistan ne sieltä ja en ota asiaa esille, koska nämä hirviöt eivät muuta odotakaan kuin, että otan asiat esille.

Yritän selvitä sillä ajatuksella, että minun ei tarvitse kohdata näitä ihmisiä. Jää nähtäväksi, miten kauan tätä jaksaa. Ja sillä, että ajattelen, että negatiiviset ihmiset ajavat itsensä jonkun toisen asian tiimoilta lopulta sumppuun ja jäävät kiinni. Minun ei tarvitse, muuta kuin antaa asioiden tapahtua omalla painollaan ja kestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu