Pitäisikö muuttaa yhteen?

Öhöm, pitäisköhän sinun nyt miettiä vähän tarkemmin asioita. Oletkos koskaan kuullut sellaisista ihmisistä kuin läheisriippuvaiset, narsistit.....
Joka tapauksessa, itsehän elämästäsi päätät, joten suosittelisimpa sinua tekemään sen mitä itse tunnet oikeaksi, niin, että myös sinullakin on hyvä olla ja rakastettu olo. Parisuhteessa kumpikin arvostaa toista ja haluaa, että myös toisella on hyvä olla.

Olette niin erilaisia, ettei ole edellytyksiä. Jos muuttaisitte yhteen, elämäsi olisi aivan hirveätä määräilevän ja takertuvan naisen kanssa. Tsemppiä! :-)

Älä missään nimessä luovu harrastuksista naisen takia ja jos nainen ei niitä hyväksy niin ei kannata ainakaan yhteen muuttaa tai sitten sanit suoraan että minä en harrastuksitani luovu ja se siitä. Monet ovat parisuhteessa juuri tuollaisia ja pakotetaan tai tehdään selväksi ettei mikään harrastus käy. Sitten ihmetellään kun terveys menee kun kunto on nollassa ja ei jaksa mitään.

Nainen siis on se joka määrää. Eiköhän jos olette jo keskiviikkona iässä ja entisiä olemassa olisi järkevää jos yhteen muutatte ihan yhteiseen uuteen kotiin. Kerrot että lapsen takia sinä joudut muuttamaan elämääsi ja joudut menemään sinne siksi kun lapsella koulu. Kuule jos tuo nainen ei suostu muuttamaan uuteen kotiin vuoksesi ja niitä kouluja kyllä löytyy muualtakin. Kertoo jo paljon kuinka sillä on lapsi joka menee sinusta ohi ja loppuelämän joudut tekemään muutoksia naisen säveltäessä miten eletään ja missä asutaan jne. Kauanpa sulla ottanut opiskella kun vielä keski iässä olet opiskelija. Aloittakaa puhtaalta pöydältä ja pitää tuon naisen ymmärtää ettet sinä yksistään muuta elämääsi vaan molempien on silloin tehtävä muutoksia.

Ei kuulosta siltä, että kannattaisi muuttaa yhteen.

Ensiksikin, naisella on siis lapsi. Oletko kiintynyt lapseen? Millainen suhde sinulla on häneen? Millaista suhdetta lapsi tai nainen toivoo sulla ja lapsella olevan? Millainen kokemus lapselle olisi sinun ja hänen äidin muutto yhteen? Entä mitä se tekisi lapselle, jos kohta taas eroaisittekin???

Aina jos perheessä on lapsia, niin täytyy olla suhde hyvin varmalla pohjalla, ennen kuin muutetaan yhteen.

Toisekseen miksi nainen vähättelee harrastuksiasi? Miksi oletat että niitä pitäisi vähentää? Oletko sanonut, että et aikoisi niitä vähentää, vaikka asuisitte yhdessä?

Mitä nainen odottaa suhteelta? Sanoit että olette keski-ikäisiä. Tarkoittaako se mielessäsi vajaa 40v vai reilusti enemmän? Kysyn siksi, koska pohdin että haluaako nainen lisää lapsia? Haluatko sinä?

Oletteko keskustelleet siitä, miten hoitaisitte raha-asiat yhteistaloudessa? Olisiko omat rahat, yhteiset rahat vai jotain siltä väliltä? Siihenhän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta pariskunnan on oltava asiasta samaa mieltä. Muussa tapauksessa jompi kumpi kokee asian raskaaksi ja vaikeaksi, mikä tuo suhteeseen lisätaakkaa.

Selvästikin nainen on tempperamenttinen. Se ei sinällään ole huono asia, jos osaa pyytää anteeksi. Mutta mikäli nainen todella vähättelee sinua ja on epäkunnioittava, niin kyllähän se pistää varoituskellot huutamaan. Miksi ylipäätään olet parisuhteessa moisen ihmisen kanssa?

Vaikuttaa siltä, että toivotte aivan eri asioita. Sinulla ei ole kykyä puhua asioista kunnolla ja suoraan, ja nainen puhuu liiankin suoraan ja vaativasti. Puhukaa, järkevästi. Olisiko aika päättää parisuhde?

Olemme viisikymppisiä eli ei suunnitelmissa uusia lapsia.

Hänen lapseensa minulla on hyvät välit. Tyttö pullikoi vastaan äidilleen ja hän koettaa komentaa ja sitten supisee mìnulle että ”sano nyt sinäkin”. Tunnen itseni typeräksi kun marssin toitottamaan äidin toivomuksia lapselle. Äiti kuitenkin pitää tiukasti määräysvallan lapsen asioissa itsellään, ja epäilenpä, että jos muuttaisimme yhteen, minulla ei edelleenkään olisi lainkaan sananvaltaa lapsen kasvatukseen. ”Se on minun lapseni ja minä päätän!” olisi varmaankin vastaus niin kuin ennenkin.

Harrastuksien vähättelyllä tarkoitan sitä, että niistä melkeinpä ei saa puhua. Aluksi kun tapasimme tuli vaikutelma, että voisimme keskustella kaikesta, mutta nyt on ilmeistä, että harrastukset ovat vain harrastuksia. Ne eivät ole tärkeitä, työ on. Työllähän sitä maksetaan vuokria ja sillä tavalla, tietysti, mutta pitääkö työn olla elämän koko sisältö? Mitä hänen työpaikallaan tapahtuu, hänen työhakemuksensa, mitä se-ja-se taukki hänen työpaikallaan sanoi, tällaiset ovat yhteisiä puheenaiheitamme.

Opiskelustani en juuri voi puhua, hän ei ymmärrä alaa. Hankalampaa on se, että meidän elokuva-, musiikki-, kirjallisuusmakumme ovat kaikki aivan erilaisia. Pidän itseäni todella laajasti kiinnostuneena, joten voin toki esimerkiksi katsella samoja elokuvia kuin hän haluaa katsella, mutta että saisin häntä kiinnostumaan jostakin mistä minä, se on todellakin lähes mahdotonta. Hän on hyvin ehdoton tässä.

Viikonloppuisin kun olemme tavanneet, olemme menneet paljolti hänen ehdotustensa mukaan. No, lauantaisesta ostoskeskusrumbasta olen jo usein kieltäytynyt, en kerta kaikkiaan siedä niitä paikkoja.

Totta kai hänessä on hyviä puolia, en minä muuten hänen kanssaan olisi ollut. Ja kyllä hän kykenee pyytämään anteeksi tiuskahduksiaan ja kyllä hänen kanssaan voi keskustella. Mutta ei kaikesta. Kuten siitä, että ”normaaliin parisuhteeseen kuuluu yhdessä asuminen”. Tai siitä, millainen takki minulla pitää olla päällä kun lähdemme pyöräilemään – tietty pukeutuminen katsokaas on ”normaalia”.

Minä olen ollut enemmänkin introvertti persoonallisuus, siksi tämä on haastavaa. Tuntuu, että joudun taistelemaan hänen kanssaan koko ajan. Räiskyvä ja hyvin suora ulosanti on taas hänelle luontainen olotila.

Eräs minun ongelmistani on, että minulla ei todellakaan ole koskaan ollut pitkään kestänyttä, ”normaalia” parisuhdetta (tästä hän myös minua muistuttaa usein). Aikaisemmat yritykset ovat kaikki olleet jollakin tavalla rikkonaisia. Niin että en ole oikein varma siitä, mitä kuuluu ”normaaliin” ja mitä ei. Asiaa ei helpota se, että olen koko ikäni kapinoinut sitä vastaan, että kaikkien tulisi elää saman muotin mukaan.

Mietin siis, millaiseksi taistelu muuttuisi yhdessä asuessa. Vai joutuisinko myötäilemään kaikessa, erityisesti jotta lapsi ei joutuisi kuuntelemaan kiistelyä?

Sinuna en muuttaisi vaan asuisin omillani.
Miettisin myös suhdetta tuohon naiseen. Miksi olet hänen kanssaan, rakastatko häntä jne jne.
Minusta tuntuu ettet rakasta. Olet hänen kanssaan vain sen vuoksi, että joku pitää olla. Ei tarvitse, yksinkin voi aivan hyvin elää.

Kyllä kaikki varoitusmerkit ovat ilmassa.

Minäkin sanoisin, että älä muuta yhteen. Jos päätät muuttaa, niin älä ainakaan anna asuntoasi pois.

Tuo naisesi käytös on naisissa valitettavan yleistä ja sitä minä juuri kammoksun.

"Hän vain on niin ekspressiivinen, että sylkee silmille vaikka mitä, vaikka sitten myöhemmin pyytääkin anteeksi kun olen lähtenyt taas kotiini). Yöunet siinä minulla tosin yleensä menee sitten."

Tuota naisten huonoa käytöstä monet kuvailevat tempperamenttiseksi, vaikka se vaan oikeasti on vain huonoa käytöstä. Luultavasti anteeksipyynnöt loppuisivat sitten kun sinulla ei ole enää paikkaa mihin lähdet

"Olettaisin, että sitten pitäisi luopua omista harrastuksista ja osasta treenejäkin, joita hän kritisoi jatkuvasti turhiksi. Pitäisi istua "juttelemassa" ja katsomassa televisiota (en yleensä siedä televisiota). Ja tuoda rahaa taloon. "

Hyvin todennäköistä. Älä missään tapauksessa alistu vaatimuksiin harrastuksistasi luopumisesta.

" Äiti kuitenkin pitää tiukasti määräysvallan lapsen asioissa itsellään, ja epäilenpä, että jos muuttaisimme yhteen, minulla ei edelleenkään olisi lainkaan sananvaltaa lapsen kasvatukseen. ”Se on minun lapseni ja minä päätän!” olisi varmaankin vastaus niin kuin ennenkin."

Tyypillinen lause deitti-ilmoituksissa on, että "en etsi lapselleni isää". Noin karrikoiden se yleensä tarkoittaa, että sinulla ei ole määräysvaltaa lapseeni, mutta hänen kulujaan joudut maksamaan.

No tällaisia pariskuntia on suomessa paljon:

"Nykymies kunnioittaa tavallisesti tasa-arvoa ja pyrkii olemaan mukava, muttei välttämättä osaa pitää puoliaan. Miehen alistuminen taas voi johtaa siihen, että nainen ei enää kunnioita tätä.

Psykologi Tony Dunderfeltin mielestä nyky-yhteiskunnasta puuttuvatkin positiivisella tavalla maskuliinisen miehen mallit. Hän jäsentää tilannetta jaottelemalla nykymiehet kolmeen luokkaan.

– Ykköstyypin mies on se perinteinen maansa ja talonsa puolustaja. Tekee raakaa työtä ja on tarpeen vaatiessa kova. Kakkostyypin mies on rakastava ja tasa-arvoa kannattava mies. Nyt tarvittaisiin kolmostyypin miestä, jossa yhdistyvät ykkös- ja kakkostyypin hyvät puolet, mutta on edelleen voimakkaan maskuliininen.

Hyviä miehen roolimalleja ei psykologin mukaan yhteiskunnassajuuri näe – ainakaan populaarikulttuurissa."

Kaikki lukijat huomaavat VALTAVAT punaiset varoitusliput. Ne liehuvat täysillä.
Kas kun sinä et niitä hyväksy. Huomaat kyllä, mutta ajattelusi on "jos laitan silmäni kiinni, niitä ei ole". Kuule, ystäväni, ne on. Ja ne liehuu!

Tuo nainen hakee miehekseen lapatussua jolla ei ole mitään omia intressejä, mielenkiintoja, haluja tehdä yhtään mitään, vain olla toisen komenneltavana ja haukuttavana ja rahasampona. Rahasampona.

kirjoituksesi mukaan sinä et edusta tuota mieshahmoa.

Halutessasi voit pitää naisen ystävänäsi, mutta pidä myos oma tupa, oma lupa, äläkä missään vaiheessa alennu sen pompoteltavaksi enempää.

Sinä kuulostat älykkäältä ja täydellisen tervejärkiseltä mieheltä jonka EI tarvitse ottaa vastaan haukkumista eikä alentavaa käytostä. Keneltäkään!
Varsinkaan "ystäviltä"! Tuon tason "ystävä" on huonoa seuraa pahempi!

Ei todellakaan pitäisi muuttaa yhteen, vaan erota. Ko. naisessa ei ole parisuhdeainesta tasa-arvoiseksi kumppaniksi.

Älä hyvä mies tee siitä virhettä.